Läpsivä ja lyövä lapsi, miten saada loppumaan?
Alkaa olla neuvot vähissä reilun 2-vuotiaan kanssa, joka suuttuessaan läpsii lähinnä äitiä ja joskus muita lapsiakin. Tietää ja ymmärtää kyllä että niin ei saa tehdä, mutta sama homma jatkuu silti. Kun lyö niin otan aina käsistä kiinni ja sanon että lyödä ei saa, joskus tulee huudettua ihan kunnollakin. Lapsi osaa pyytää anteeksi ja ymmärtää kun asiasta puhutaan, mutta ei välttämättä mene kauaakaan kun on taas läpsimässä kun jostain kimmastuu. Jäähyäkin on kokeiltu, mutta teho ei ole sen parempi. Olisiko muilla kokemuksia miten moisen ikävän käytöksen saisi loppumaan?
Kommentit (5)
usein nyrkit avuksi, siksi, että verbaalinen viestintä ei vielä ole täydessä terässä, lapsi ei osaa sanoilla selittää kulloistakin ongelmatilannetta, vaan turhautuessaan sitten menee " yli" ja läpsii jne.
Eli osittain on ikäkautista, kun paremmin oppii puhumaan, oppii paremmin myös neuvottelemaan, joustamaa, odottamaan.
MUTTA: jotta asia ei olisi niin yksinkertaista: tulee mieleen, jos läpsiminen on ihan jatkuvaa, miten nämä paljon puhutut mutta välttämättömät rajat teidän perheessä/hoidossa toteutuvat. Jos rajoista pidetään kiinni SEKÄ hyvässä että pahassa, lapsi myös oppii luottamaan ---> odottamaan vuoroaan koska tietää että sitten saa (esim kirja luetaan kun äiti on tiskannut loppuun tms). Jos lapselle esim jatkuvasti tulee turhaumia kun rajat ei toimi, se voi oireilla läpsimisenä.
Ehkä seuraavaa kokeilisin:
¤miettisin luottamusasiaa. Onko se mitä sanotaan, oikeasti luotettavaa, totta. Toteutanko rajoja nimenomaan myös hyvässä? Ja olenko sitten napakka kun on paha paikka vai lipsunko esim väsymyksestäni? Rajat ovat tuon ikäisen melkein tärkein opittava.
¤ Jos itsekritiikin jälkeen uskon, että tuo on toiminnassa, joka kerta kun lapsen käsi on nousemassa, tarttuisin siihen ja jotenkin sanoisin että sua nyt suututtaa, mutta ei läpsitä, selvitetään tilanne muuten, huuda vaikka oikein kunnolla - tärkeää on aina muistaa, että lapsen täytyy saada JOKIN tapa ilmaista ja viestiä pahaa oloaan, liian täydellisen " kiltteyden" vaatimus on aina väärin! Aikuinen voi siirtää pahan olon ilmaisua esim jurputtamalla puolisolleen työpäivän jälkeen ällöä pomoa,. mutta lapsi toimii tässä ja nyt. Mielestäni ääntä maailmaan mahtuu, joten kiukutella saa!
¤ Ja sitten tosiaankin tilanne selvitetään muuten: havainnointia siitä, mistä tuo tilanne syntyy, johtuu, mikä saa pienen sitten menemään tolaltaan, millaisissa tilanteissa selvitään ilman " käsirysyä" , mikä taas on lapselle liian sietämätöntä - ja sitten noihin tilanteisiin (kuvitellaan vaikka että se on jokin mitä lapsi ei saa, esim ottaa äidin kännykkää) keksitään jokin AIVAN toinen ratkaisu, jotta ikävä kierre saadaan poikki, esimerkiksi sovitaan että joka ilta hampaiden pesun jälkeen lapsi saa soittaa sillä kännykällä vaikka mummolle... Vain mielikuvitus rajana tässä, jolla ikävä " tapa" muutetaan myönteiseksi.
Tällaisia pohdiskelen minä - miltäs kuulostaa?
Lapsi oli vajaa 2-vuotias, kun meillä oli koko elämä lyömistä ja läpsimistä. Tunnen tunteen. Kun yritimme sanoin selittää ja antaa tilaisuuden pyytää anteeksi eikä auttanut, niin lopulta isä vei tiukasti jäähylle 2 minuutiksi (ei siis saanut leikkiä hiekkiksellä kavereiden tapaan), se auttoi.
Myöhemminkin tyttö välillä yrittää läpsäistä, mutta olen ottanut tavaksi ehkäistä tilanteen ottamalla kädestä kiinni ja ymmärtämällä, että nyt harmittaa. Isä ei (tajua?) toimia näin, ja isä saakin kämmenestä silloin tällöin. Eli jos jäähy ei teillä tepsi, kokeile ehkäistä.
kanssa suuttuessaan yrittää läpsiä vanhmpia (2v 9 kk, pikkuveli 3 kk), jopa puree. Yleensä kuitenkin on tilanteissa turhautumisen lisäksi väsynyt. Nyt on puistossa tullut joitakin kertoja tilanteita että on tuuppinut toisia lapsia, viimeksi menneellä viikolla, taisi olla jo väsynyt, toinen lapsi meni leikkimään polkuautolla jolla meidän tenava oli leikkinyt aikasemmin, poika lähti tuleen sellasta kyytiä, just ja just ehdin väliin vauva tississä roikkuen. Toisten lasten kanssa tuntuu et tilanteet tulee tavaroista, jos joku koskee " hänen kuorma-autoon" jne. oonkin jättänyt omat lelut kotiin, mutta perhepuistossa täällä on yhteisiä leluja ja poika tuntuu pitävän niista mielusimpia ominaan, eikä millään antais muille. KOtonakin hokee tavaroistaan " Tämä on X:n!!) isoon ääneen, taitaa olla tuota mustasukkaisuutta.
Itseä on ihan hirveästi harmittanut agressiivinen käytös, kotona ei niinkään, mutta jos kohdistuu toisiin lapsiin puistoissa. ja tilanteet kun tulee niin nopeesti vastaan, et sterssaa jo hiukan tuo puistoli niin kivaa kun se meistä kaikista oiskin.
Tuo tunteiden verbalisointi oli hyvä vinkki, se on jäänyt. mä olen lähinnä paasannut ettei saa tehdä noin, sattuu toista ja jne, on lähdetty puistosta " kesken pois" . mutta tosiaan täytyy jatkossa enempi tuoda julki pojan omia tunteita, et kiukuttaa varmasti jne...
tämä lapsen agression kohtaaminen on musta ollut lyhyen kasvatushistoriani vaikein asia. Kaikki muu menee kutakuinkin stressittä kuten kiukkukohtaukset ja temppuilut julkisillapaikoilla. Kun oma lapsi tönii tai läpsii(just esim. puistossa) on se tosi ikävää, noloa, tuntuu et on epäonnistunut kasvattaja : (
antaa. Mut meillä on 2v9kk vanha neiti ja hän kans on kokoajan läpsimässä, tuuppimassa ja painimassa pikkusiskon(10kk) kanssa. Olen vienyt häntä jäähylle ja kieltänyt ja komentanut joka kerta, kun näen hänen tekevän jotain. Olen kyllä aika puhki tämän takia, kun kokoajan saa olla vahtaamassa häntä. Sen lisäksi hän myös läpsii ja lyö minua, esim. jos olen puhelimessa niin yrittää häiritä minua sillä tavalla, ja suutuspäissään hän myös lyö minua. Olen tosi ymmälläni myös, et mitä tän kans voi tehdä vai kuuluuko tämä vain tähän ikään ja menee ohi. Olisin kans tosi kiinnostunut kuulemaan muiden vinkkejä tähän hermoja repivään juttuun.