Jouduin juuri elämäni ensimmäistä kertaa pyytämään laskulle lisää maksuaikaa :(
Ja asiasta iski häpeä! Niin kuin olisimme nyt jotenkin epäonnistuneet raha-asioissamme.
Sähköyhtiö ei ole muuttomme (7kk sitten) jälkeen lähettänyt lainkaan laskuja sähkön myynnistä, pelkästään siirrosta. Neljän kuukauden aikana olemme laittaneet neljä sähköpostia, joiden johdosta viimein saimme eilen laskumme: 670e!
Olimme kyllä varanneet laskuun rahaa, mutta ei noin paljon :(
Mietittiin sitten, että jätetäänkö tässä kuussa säästämättä eläkerahastoon, ostetaanko ruokaostokset s-tililtä (ei olla ikinä käytetty bonuksia mihinkään) vai pyydetäänkö laskulle kaksi maksuerää. Ja päätettiin, että maksetaan kahdessa erässä.
Äsken siis soitin, asiakaspalvelija oli ystävällinen ja asia oli selvästikin ok, mutta miksi mua alkoi silti niin hävettää???
Kertokaa mulle, että mä oon aivan pöhkö! Kiitos!
Kommentit (9)
Se ei oikein ole fiksua hommaa. Tulevaisuuteen on parempi varautua jollain varmemmalla tavalla, esim. sijoittamalla ylimääräiset rahat.
Eläkesäästäminen tuntuu helpolta ja riskittömältä vaihtoehdolta, tosin myönnän etten ole mikään asiantuntija.
Ainakaan tällä hetkellä meillä ei ole aikaa perehtyä sijoittamisen kiemuroihin niin, että voisimme hommaan ryhtyä turvallisin mielin. Neuvoja ja vinkkejä otetaan silti mielellään vastaa tuelvaisuutta ajatellen :)
ap
Mutta nostan hattua, kun jaksat olla noin tunnollinen :)!
laskua, sulla on oikeus saada samanverran maksuaikaa (olisk se 7 KK) eli eipäs noloilla siellä yhtään :D
ei tuossa mitään noloa ole, nenä pystyyn vain
Pääasia on, että asiat järjestyy. Ei tuossa mitään noloa ole.
Köyhän elämä nyt vain on tuollaista!
Jos olette hoitaneet raha-asianne hyvin eikä mitään holtittomia luottoja ole otettu, ei teillä ole mitään syytä hävetä. Ihan kohtuullinen pyyntö teidän puoleltanne.
Ja tyhmäähän se olisi ollut jättää rahasto maksamatta tai ostaa s-tililtä, jossa kuitenkin on hyvä korko. Olisi tullut vain kalliimpi sähkölasku.
Olen näissä asioissa aika tarkka... Ja ylipäätään hieman... kröhöm... nipo... Mutta silti yllätyin omasta reaktiostani, kun huomasin että morkkis iskee näin typerästä asiasta! :)
ap