Alkupaniikkia?!
Olen 7 viikolla raskaana ja pahoinvointia on melkein koko ajan. Mitään muuta ei oikein töissä eikä vapaa-ajalla voi ajatella kuin että kuinka selviää pahanolon kanssa. Nyt jotenkin iski päälle vielä paniikki, että mihin sitä itsensä on oikein tarkoituksella laittanut! Olenko ihan hullu! Olen jo tosi pitkään halunnut lasta, mutta nyt pahoinvoinnin kourissa en oikein tilapäisesti muista miksi. Onhan tämä panikoiminen ihan normaalia ja ohi menevää?
Kommentit (5)
Minäkin olen ihan alkumetreillä rv 5, ja heti testin jälkeen iski paniikki. Samoin tunsin ekan kohdalla. Nyt olen viikon keikkunut masennuksen partaalla, että tässä sitä aloitetaan kaikki taas alusta, mutta sitten välillä ilo valtaa tunteet. Varsinkin, kun tapaan esikoisen työpäivän jälkeen. Ja yhdyn myös edelliseen, esikoisen syntymä on elämäni hienoin päivä.
Odotan kolmatta aivan alkumetreillä. Tänään ekaakertaa aamupahoinvointia ja heti iski paniikki. Paniikki on iskenyt muissakin raskauksissa pahoinvoinnin alettua. Mutta mennyt ohi parissaviikossa.
Mistäköhän se johtuu, että pahoinvointi saa mielenkin järkkymään? Ne vähäiset hetket kun minulla on hyvä olo, olen ihan iloinen ja rauhallinen. Mutta annas kun on sellainen päivä, että oksettaa koko ajan, niin illalla itkeä tihrutan kurjaa oloani. Sitten sitä alkaa pahassa olossaan epäilemään kaikkea muutakin. Ystäväni kertoi mitä kaikkea minun kannattaa miettiä silloin - mietin aina ensimmäistä itsetehtyä äitienpäiväkorttia, jonka tulen jonain päivänä saamaan.
Kyllä mä ekan kohalla muistan, miten alkuraskaus oli sellasta hankalaa oloa. Mieliala oli aika masentumaan taipuvainen ja herkkä, väsymys kans pahensi asiaa ja pahoinvointi oli kaikkein hankalinta. Sitten kaiken huipuksi kun ei halunnut ranskautta vielä siinä vaiheesa paljastaa, niin piti vaan sinnitellä. Eikä ymmärrystä mieheltäkään aina herunut. Sitten kun keskiraskaus koitti ja maha näkyi kunnolla, kaikki huomioivat ja " säälivät" vointiani, mutta mulla oli sillon mieli korkealla eikä vaivoja juuri ollut. Loppuraskauden vikat viikot oli sitten taas tosi raskaita, mutta sillon sen jotenkin ymmärsi kuuluvan asiaankin.
Uuden alku voi kyllä saada mielen järkkymään. Mä menin esim. ihan paniikkiin sen jälkeen, kun me mentiin kihloihin puolen vuoden seurustelun jälkeen. Tuntui, että onkohan tuo mies kuitenkaan se oikea ja mitä mä oikein menin tekemään jne. Sitten se onneksi helpotti joidenkin viikkojen jälkeen ja nyt ollaan oltu naimisissa " jo" 6 vuotta ja tuntuu parisuhde yleisesti ottaen menevän vaan parempaan suuntaan kun alkaa tuntea toista paremmin ja paremmin.
Onneksi raskaus kestää 9kk, niin ajatukseen ehtii sopeutua. Ja onhan se sitten joka tapauksessa iso elämänmuutos, eihän siitä mihinkään pääse. Mutta en keksi maailmassa ihanampaa asiaa kuin oma lapsi tai parempaa päivää kuin esikoisen syntymä aikanaan. Kyllä se siitä! Onnea matkaan!
T: Uteriina rv39+4, kolmas tenava tulossa, pientä paniikkia ilmassa välillä täälläkin...