Taapero ja (vastasyntynyt) vauva, äidin voimat ja mielialat

Helpottavaa ettei ole yksin näine tunteineen. Ja että ajan kanssa helpottaa! Tosi mielenkiinnolla luen vastedeskin jos aiheesta kirjoittelu jatkuu!!!



Meillä on 1v10kk esikoinen ja 2vkon ikäinen vauva ja äidin syyllisyydentunteiden kanssa täälläkin painitaan. OIkein ei niiden vuoksi osaa kunnolla nauttia vauvasta eikä toisaalta olla esikoisenkaan kanssa.. Eikä näiden tunteiden voimakkuuteen todella oikein osannut varautua etukäteen, arjen rankkuuteen sen sijaan toki varauduin..



Olemme koettaneet elää itsepintaisesti mahdollisimman normaalia arkea alusta saakka (vaihtelevalla menestyksellä) kun mies enää ensi viikon kotona ja sitten pitäisi pärjätä omillaan... Saapa nähdä miten sitten käy! Ehkäpä tulen tänne kirjoittelemaan. Tällä hetkellä esikoisella on ollut vielä aika kivaa kun on saanut isältä paljon huomiota, joskin äidille selvästi täälläkin protestoidaan mm läpsimällä ja raapimalla.. Tämä tilanne tulee varmaan sitten muuttumaan kun isä on töissä..



Tsemppiä kaikille samassa tilanteessa eläville!

Kiva kun on tullut uusia kanssasisareita kirjoittamaan! Tätä pinoa onkin näemmä luettu tosi paljon - meitä siis tosiaan on! Mutta aikaa kirjoittamiseen taitaa kaikilla olla aika niukasti...



Mietin, että pitäisikö perustaa jonkinlainen oma " poppoo" tänne palstalle, vai jatketaanko tähän samaan ketjuun? Ainakin minusta olisi tosi kivaa ja terapeuttista jakaa näitä fiiliksiä jatkossakin.



Mullahan oli just tuosta miehen töihinpaluusta ihan paniikki, siis todella. Isyyslomalla mietin vaan, että " miten mä tänkin tilanteen pystyn hoitamaan yksin, entä tän, miten saan esikoiselle ruokaa pöytään, jne jne.." . Nyt mies on ollut töissä 3 viikkoa, ja toiset 3 olisi edessä ennen hänen kesälomaansa. Anoppini on ollut mua auttelemassa aika paljon, mutta ollaan selviydytty monista päivistä ihan kolmisinkin esikoisen ja vauvan kanssa. Nimenomaan selviytymisestä tässä on kyse - asiat eivät todellakaan suju mitenkään kivasti " omalla painollaan" tms..



Miehen töissä käydessä olen itse vähän rauhoittunut ja tajunnut, että okei, asioita ei vaan pysty tekemään yhtä aikaa, jonkun pitää aina odottaa. Yleensä se on esikoinen, joka odottaa, ja häntä käy kyllä edelleen vähän sääliksi. Mutta hänenkin suhteensa mulla on jo rauhallisempi olo. Yritän ajatella, että tämä on hänen elämässään lyhyt aika, ja minä olen kuitenkin koko ajan lähellä vaikken pystykään samanlaiseen yhdessäoloon kuin ennen. Helpotti myös kun jossain vaiheessa ihan simppelisti päätin, että nyt vaan on niin, että vauvan imetys on tällä hetkellä ykkösasiani. Se kun on takkuillut aika paljon, eikä todellakaan suju " siinä sivussa" . Käytännössä mun täytyy tällä hetkellä esim. " päivystää" illat kotona ja olla valmiina ruokkimaan vauvaa heti kun hän haluaa (muuten tulee raivarit, eikä hän rauhoitu syömään koko iltana). Se on esikoisen kannalta tosi kurjaa (en pääse edes pihalle hänen kanssaan), mutta onneksi isi on illat kotona ja panostaa tyttöön ihan 100-prosenttisesti. Ja olishan se tietysti kiva tehdä kesäiltaisin jotain pieniä retkiä tms koko perheen voimin, mutta taitaa jäädä loppukesään tai ensi vuoteen. Olenko liian arka?



Miten teillä muilla toi imetys sujuu, tai siis pystyttekö keskittymään siihen kun taapero hyörii ympärillä?



Itse pistän yleensä ekan aamuimetyksen ajaksi Maisa-dvd:n pyörimään, jotta saisin vauvan kanssa päivän rauhallisesti käyntiin. Esikoinen on kiinnostunut imetystilanteista ja haluaisi olla silloin läsnä - tosin yleensä tulee sängylle pomppimaan ja riekkumaan, mikä on tietenkin kiellettyä. Sitten jossain vaiheessa hän lähtee pois makkarista, huikkaa ilkikurisesti: " moimoi!" , laittaa oven perässään kiinni ja menee tekemään ties mitä. Yleensä hän ottaa ainoastaan lipaston laatikosta autonavaimet (kiellettyä mutta ei niiin vakavaa) ja menee niillä " availemaan" asuntomme ovea. Mutta tietysti mua huolettaa aina vähän, ettei satu jotain oikeasti vaarallista.



Sellainen myönteinen juttu on meillä tapahtunut, että esikoinen on oppinut nukahtamaan päikkäreille itsekseen!! Viime maanantaina aloitin kokeilun. Pimensin makkarin, laitoin satu-cd:n soimaan ja houkuttelin esikoisen omaan sänkyynsä satua kuuntelemaan (tosin - ei hän sitä kuuntele, vaan pyörii ja hyörii, mutta toiminee jonkinlaisena taustahälynä kuitenkin). Ma ja ti oli vähän temppuilua ja kiukuttelua, mutta jo keskiviikkona tyttö nukahti alle 20 minuutissa ilman mitään taisteluja! Toivotaan, että ensi viikko sujuu samaan malliin.



Andina, kuulostit viimeksi apealta. Miten nyt menee? Meillä on vähän sama tilanne - vauva ei viihdy oikein missään ja tarvitsee paljon hyssyttelyä. On myös paljon liinassa. Esikoinen ei usein oikeastaan huomaakaan vauvaa silloin, kun se on liinassa ja hiljaa. Saattaa ihmetelläkin, että missä se pikkuveikka on. Tuli vaan mieleen, että ehkä esikoiselle voi olla jopa helpompaa, kun vauva on liinassa " piilossa" eikä muuten sylissä kitisemässä? Se on kyllä totta, että liinan kanssa esikoisen sylittely ei kyllä onnistu : (.



Tituliini, kirjoitit tosi ihanan kannustavasti! Just tuollaista tukea ja tsempitystä äidit tarvitsee toisiltaan. Kiitos.



Voimia kaikille uuteen viikkoon!

t. Ompunäiti (esikko 2v2kk, kuopus 6 vkoa)

Andinan tunteisiin ja sanoihin voin sisäistyä täysin. Meidän lapsilla on ikäeroa 2v 9kk.

Esikoinen oli aiemmin yhtä hymyä, nyt on ilo pois. Josku, kun hän on isänsä kanssa kaksin ulkona ja vilkaisen heitä ikkunasta, on se ihana onnellisen lapsen ilme kasvoilla taas. Silloin tunnen suurinta surua, kun en itse voi, tai en jaksa, samaa iloa hänelle tuottaa.



Vauva on sairastanut koko pienen ikänsä, onneksi ei mitenkään vakavasti eikä hän syö tuttipullosta, joten minun on aina oltava lähettyvillä.



Meillä esikoinen alussa myös satutti vauvaa, se on onneksi loppunut. Esikoinen on myös hyväksynyt tilanteen ettei vauva ole pois lähdössä, muttei millään jaksaisi odottaa, koska vauvasta se paljon puhuttu leikkikaveri kuoriutuisi.

Sovitaan vaan ensin hyvä nimi porukalle ni voijaan sit kokoontua otsikon alle tuntoja purkamaan. Tosi " kiva" kuulla et toisilla on samanlaisia ajatuksia ja tuntoja! Ja totta sekin: aina ei ehi kirjottamaan vaikka mieli tekisi, silloin on ihan hyvä et voi ees lueskella toisten mietteitä!



Meillä kans iskä oli töissä sen pahimman ajan ja nyt on vapaalla pidemmän pätkän ku halus loman yhteyteen isyysvapaat säästää. Oisin tosiaan tarvinnu apua sillon ku oli vaikeinta mut nyt sit (ehkä) pystytään nauttimaan kesästä ja lapsista enemmän yhessä ku ei oo enää niin vaikeeta. Vauva ei enää onneks itke just ollenkaan ja rytmi alkaa löytyä - jee!! Mut mietin ite samaa et miten pärjään sit ku mies töihin taas palaa, miten saan molemmat lapset päikkäreille ja muutenki päivän sujumaan. Se voi olla melkoinen temppurata se!! Nyt jo on ollu tapauksia et imetän vauvaa ruokapöydässä ja syötän/valvon esikoisen syömistä samalla!!!



Oon nyt viime päivinä saanu esikoisen nukahtamaan päiväunille viereeni samaan aikaan ku vauva nukkuu vaunussa. Mut melkoista jännitysnäytelmää se on et herääkö vauva!! On lähettävä heti esikoista nukuttamaan ku vauva nukahtaa ja toivottava et vauva ei havahu. Onneks vauva on ruvennu nukkumaan kerran päivässä yhet pidemmät unet ni kerkeen olla esikoisen kanssa ja ku esikoinen nukkuu ni vauva yleensä herää sinä aikana ni jää omaa aikaa kahden vauvankin kanssa :) Ja hyvässä lykyssä vauva käy taas pienille unille ennen ku esikoinen herää ni saattaa olla parikin pientä hiljaista hetkeä iltapäivällä ku molemmat nukkuu - luksusta!!!



Kyllähän se pahalta tuntuu et esikoinen joutuu aina oottamaan vuoroaan. Miten se sattuuki niin et se on jotain vailla just ku oon imetyksessä jumissa??? Yritän ohjata huomioo sit johonki muuhun. Ja veikeetä: esikoinen on ruvennu ite imettämään ja hoivaamaan pehmoleluja :) Kyllähän se on melkoinen muutos esikoiselle ku on saanu äidin jakamattoman huomion vuoden, pari (kolme) ja sit tulee vauva ja on äidissä kiinni! Ei ihme et osottaa mieltään! Joku sano vertauksen et kuvittele miltä sinusta tuntuisi jos miehesi tulisi kotiin uuden vaimon kanssa ja sanos et tässä on uusi vaimo, se on tosi kiva ja et tykkää molemmista yhtä paljon, leikkikää nyt yhessä. Ei naurattaisi, ei!



Ompunäiti, et oo mielestäni arka jos et lähe kesän rientoihin ja yrität saaha arjen rullaamaan ja vauvan imetyksen sujumaan! Tai oon samantyylinen kanssasi: haluan et nyt ku vauva nukkuu yhet pitkät unet, pyhitän sen hetken päivästä vauvan unille tässä kotona, silloin ei lähetä mihinkään. Oon ehkä niuho lasten unien ja ruokailujen suhteen mut ku on hyvät rutiinit ja rytmit ni elämä on paljon helpompaa. Ite oon kans tosi huono lähtemään mihinkään jos on joku aika tulossa (unet tai ruokailu) ja oon saanu siitä kuulla.. Nyt osaan jo vähän relata mut nuo vauvan unet haluan pyhittää vielä toistaseks ku ne on luksusta!



Imetys sujuu meillä ihan ookoo. En imetä yleensä sängyssä ku esikoinen tulis siihen oitis hyppimään, istuallaan sohvalla imetän ja esikoinen leikkii siinä sivussa, käy vauvaa silittämässä/hypistelemässä, välillä vähän liian rajustikin... Esikoisen kanssa imetys takkus (eli tiedän tunteesi!), nyt se onneks sujuu! Mut jos ahistaa jo valmiiks ja on sekavia tunteita äitiydestä ja huono omatunto ku ei riitä kaikkeen ja jos vielä imetys takkuaa (se voi johtua stressistäkin eikö?) ni soppa on valmis! Mut jos itekin haluan hetken rauhan, dvd pyörii meilläkin! Yleesnä ku vauvaa nukutan et esikoinen ei tuu siihen söhläämään.



Ihana jos teillä esikoinen nukahtaa päikyille ite!!! Toiv meilläkin joskus vielä... Sikäli jännä ku illalla nukahtaa mut päivällä ei malta, pelkää varmaan et missaa jotain jännää jos nukkuu! Onnes meillä esikoinen nukahtaa viereen, on sekii laatuaikaa lapsen kanssa, ihanaaläheisyyttä vaik joskus joutuu vähän taistelemaankin...



Meillä kans nyt löina käytössä ni samalla voi touhuta esikoisen kanssa ku vauva liinassa nukkuu. Meijän vauva alkaa viithymään jo lattiallaki tovin ku seuraa isomman leikkejä.



Jep mut nyt iltatoimet kutsuu...

Pitkään vain äiti on kelvannut ja se korostui varsinkin vauvan syntymän jälkeen. Ei pystynyt antamaan minun olla edes yksin vauvan kanssa nukkumassa aamulla pidempiä unia vaan piti tulla heti pomppimaan ja häiriköimään. Nyt taas kärttää isiä monesti ulos ja leikkimään, saattaa myös huutaa esim. että isi tule antamaan vettä. Ehkä ei tunnu isolta asialta, mutta kun meillä on tähän saakka aina huudettu äitiä ja se tuntuu vähän haikealta, mutta toki myös helpottavalta.



Porasin vauvamme 7kk neuvolassa että en kestä kun esikko on aina se " paha" ja vauva on ihana. Vaikea kestää näitä tunteita. Nlantätimme sanoi että mitä jos hyväksyis sen että tämä isompi ON riiviö(on ns. vaikea temperamentiltaan)ja vauva ihana, mutta eihän se vähennä sitä rakkautta isompaa kohtaan. Ihan tosi juttu. Yritän vaan että muistaisin myös kehua esikoista enkä vain kieltää, mutta meillä on ollut nyt n.3vkoa tosi hankalaa aikaa, joku uhma kai(kun vauvan syntymän jälkeen on ollut pitkään aika harmonistakin)? Siis ihan sellaista jatkuvaa risaamista joka asiasta. Koko ajan pitäis myös olla vahtimassa lapsia. Pienempi on alkanut liikkua ja istua ja nyt ei ole ilmeisesti enää niin vauva esikoisen mielestä ja alkaa nostelemaan vauvaa kun silmä välttää ja " kävelyttää" vauvaa. Kiellän tietysti, mutta vauva kikattaa ja nauraa vaan eikä esikoinen siten ota kieltoja kovin vakavasti. Toivottavasti pystyn vahtimaan niin ettei sattuisi mitään.



Ollaan oltu onneksi myös kaksin välillä ulkona, puoli tuntiakin illalla riittää. Isä pärjää kyllä hetken vauvan kanssa. Sitten voin keskittyä täysillä isomman juttuihin, musta se on tehnyt tosi hyvää. Muuten siitä imetyksestä, että itse en ole ainakaan kokenut että se sitoisi minua kotiin. Tosin olen aika " konkari" , imetin esikoistakin 2v4kk(eli kaikki imetyspaikat ja asennot on koettu;-)). Kakkosen kanssa imetys alkoi sujua paljon helpommin kuin esikoisen kanssa(alku oli niin vaikeaa imuotteen ja risojen rinnanpäiden kanssa tappelemista). Nyt on niin lämminkin että missä vain voi imettää. Johonkin kivelle tai hiekkalaatikon reunalle tai vaikka maahan risti-istuntaan ja tissiä suuhun... Meillä on nyt ongelmana että vauva ei malta syödä kovin helpolla jos on hälinää(no sitähän on aina päivisin), mutta sitten olen ajatellut että kyllä vauva syö kun on tarpeeksi nälkä. Meillä vauva on jo 7kk ja syönyt kuukauden verran kiinteitä, joten se tietty helpottaa kun voi puistokeikoilla vaikka banaania raaputtaa ja antaa vettä nokkiksesta jos tuntuu että koko päivän meinaa olla syömättä.



Itse tasapainoilen ajatusteni kanssa huomion jakamisessa. Tietysti tilanteet elävät koko ajan, mutta välillä musta tuntuu että vauva jää edelleenkin tosi vähälle huomiolle. Vauva vaan " hengailee" mukana kantoliinassa kun ulkoillaan, siinä katselee ja ihmettelee ja ottaa välillä torkut. Sitten kotona tehdään ruokaa tms. " töitä" , vauva mönkii lattialla. Iltaisin ehdin hetken hänen kanssaan seurustelemaan kun isompi menee hetkeä ennen nukkumaan(häpeäkseni täytyy tunnustaa että usein vilkuilen samalla telkkaria). Ja toisaalta isommankaan kanssa ei ole sitä kahdenkeskistä aikaa tarpeeksi. Tosin kun vauva nukkuu aamupäikkärit ennen kuin lähdetään ulos niin koitan lukea sadun tms. Toisaalta se on se ainoa aika kun ehdin suihkuun ja siivoamaan vähän astioita koneeseen jne. joten en ole enää pyhittänyt sitä koko aikaa esikoisellekaan. Välillä ulkoillaan iltaisin hiukan kahdestaan tai käydään kaupassa tms. ilman vauvaa.

kannatetaan omaa poppoota. Vertaistuki on ihana asia :)



Meillä on myös sellainen tilanne vauvan syömisen suhteen (olikohan Ällämöllölläkin?) että vauva ei huoli tuttipulloa. Se (ja maidon riittävyys) stressaa kaiken muun lisäksi. Olen siis aika kiinni vauvassa, vaikka mies on muuten ihanasti mukana ja kannustaa mua kuitenkin lähtemään aina välillä johonkin vähäksi aikaa.



Meillä onneksi esikoinen yleensä nukahtaa päikkäreille siivosti itsekseen kun viedään sänkyyn. Silloin tällöin uni ei tule kun on niin paljon itsekseen juteltavaa, mutta usemmiten onneksi nukahtaa (koputan puuta...).



Nyt nauttimaan hetken rauhasta kun esikoinen hakee unta sängyssä ja vauva on ulkona vaunuissa myöhäisillan torkuilla. Yöunille nukahtaa vasta yhdentoista maissa.



Terkuin,

Likka

äh, jotenkin masentaa heti aamusta. Kauheaa huomata miten esikoisen puuhat ärsyttää - hän kun ei mitenkään voi leikkiä leluillaan / lukea kirjojaan, vaan kiipeää jakkaran kanssa penkomaan lipastonlaatikoita, kirjahyllyä, kaikkea mikä näyttää kiinnostavalta mutta ei hänen käsiinsä kuulu. Vielä ärsyttävämpää on se, ettei itse ehdi ikinä järjestellä paikkoja niin, ettei esikoinen pääsisi niihin käsiksi..



Meillä on niin sotkuistakin!!! Pakko kai vaan alistua tähän vähäksi aikaa. Olen huomannut, että mun ei kannata ajatella elämää pitkälle (viikkoja, kuukausia) eteenpäin, sillä se vaan masentaa entisestään. Siis ajatus siitä, että tää on nyt tätä ja pitkään. Parempi pysytellä nykyhetkessä ja ajatella suunnilleen iltaan asti. Oletteko huomanneet samaa?



Mutta perustetaan siis oma porukka tänne! Voisiko nimi olla jotain vaikka " Pienten äidit" ? Se ei rajoittaisi lasten määrää muuta kuin että niitä olisi vähintään kaksi pientä.



Nyt vauva heräsi, tsemppiä kaikille!

O.

Hei,



Kiva kun on näin paljon kirjoituksia!

Juhannus tuli ja meni ihan hyvin, mutta esikoisen minuun kohdistama syrjintä on satuttanut.





Mutta kysyisin nyt vain nopeasti, että kukas se mainitsikaan SATU-CDstä, mikä olisi sopiva reilu 2-veelle, ei saa olla pelottava satu.

Kirjastosta kyselin, mutta olivat selkeästi isommille.



Olisi kiva jos satu-cd.stä olisi unille nukuttajaksi!

Esikoinen nyt 1v 8kk ja vauva 2kk. Mulla on koko ajan ollut tunne, että vauva jää tosi vähälle huomiolle ja kaappaan sen vaan aina kainaloon ja menoks... Niin esikoisen tahtia mennään. Vauvan imetys keskeytyy, kun esikoinen tarvii jotain. Samoin jos esikoisella on kakka, niin käyn heti vaihtamassa (arka iho). Vauvalle tulee koko ajan hoettua " odota, odota" . Nyt iltaisin/öisin vauva haluais vain luputtaa tissiä ja kelliä sängyssä, mutta mä oon siinä vaiheessa niin täys kaikkea kotihommaa, että pakko päästä tekemään hetki jotain muuta, kun siihen on päivän ainoa tilaisuus... Eli siis monesti mietin, että vauva-parka!



Meidän arjen sujuminen riippuu kuitenkin NIIN paljon omasta hyvinvoinnistani eli syömisestä, juomisesta ja nukkumisesta, että välillä on pakko vaan irtaantua, vaikka joku tarvis jotain. Mies auttelee kyllä hyvin iltaisin ja viikonloputkin tuntuu lomilta, kun meitä on kaksi.



Esikko ei ekaks vauvan tullessa ollut moksiskaan, mutta sitten alkoi osoittaa mustasukkaisuutta. Sain sen aika hyvin taltutettua puheella ja huomioimisella, mutta edelleen on mustis etenkin väsyneenä, jos mä imetän. Tänään kävi jopa vahinko... esikko heitti muovikipon mua kohti (mä söin jotain, mitä hänkin olis halunnut), ja se osui sylissäni olevan vauvan silmien väliin, johon tuli kiva vekki... Voi itku, kaikki itkettiin: vauva, esikoinen ja minä! No ei se ollut vakava naarmu, mutta hyvä osoitus siitä, miten pitäis koko ajan olla valppaana. Nyt mun katse oli hetken ruuassani, ja jo lensi kippo.



Muuten esikoinen on kyllä hirveen positiivisella tavalla kiinnostunut vauvasta. Sen vaan huomaan, että tosiaan hänen kanssaan puuhailen päivät pitkät, ja vauva vaan roikkuu käsivarsilla.

Heips!



Tässä mun kertomus; ehkä saat voimia siitä omaan arkeen. Mun pojilla ikäeroa on 1v ja 3kk. Mulla esikoinen oli tarhassa Samun täyttäessä 3,5kk asti. Siitä oli toki apua paljon, kun pienokainen söi 30-45min välein, lähes vuorokautisesti ja vain n. kerran tai kaksi viikossa nukkui päivällä ja yöllä pidemmät jaksot (3h).



Näinkin olisi ollut aika tarpeeksi rankkaa, mut kättäriltä kun kotiuduin, saimme olla päivän rauhassa sit alkoi vatsa-tauti - flunssa - korvatulehdus-kevät. Tästä vuodesta en varmaan juurikaan muuta muista, molemmat sairastivat korvatulehduksia räkätautien jälkitauteina muutaman kerran ja esikoinen vielä parit vatsataudit. Se tietty tarkoittaa sitä, että esikoinen ei ollut tarhassa vaan kotona. Välillä oli vaikeata tietää kumpaa hoitaa ekaksi. Höyrytykseen vessaan otin toisen syliin kun pienempi istui turvakaukalossa.



Alkuun ei esikoinen osoittanut mitään mielenkiintoa tulokkaaseen, vaan pikku hiljaa alkoi kiinnostumaan pikku veljestään. Nyt sit toinen ei saa nukkua edes päiväuniaan... =( Se on tätä sisarkateutta " parhaimmillaan" , kaikki otetaan kädestä pois ja vähän yritetään satuttaakin jos kukaan ei huomaa...



Mut en olis selvinnyt, jos ei olisi ahkeraa miestä. Hän hoiti esikoisen lähes täysin töidensä lisäksi (siis valvoi ne korvatulehdukset ja kävi lääkärillä). Muuta tukiverkkoa ei sitten olekaan...



Käyttäkää tuttuja ja sukulaisia hyväksi, jos niitä on.



Meillä ei ole omaa aikaa, mut se ei ole tärkeintä vaan lasten hyvinvointi. Jotenkin tämä maailma on vääristynyt, kun äidin ja isän ei pidä luopua " lapsuudestaan" lasten tullessa maailmaan. Pitää miettiä mikä on tärkeintä. En toki moralisoi, poltan tupakkaa itsekin ja kaipaan olutta, mutta niiden aika on taas kun en ole enää NIIN TARPEELLINEN. Se ei kestä pitkään kuitenkaan.



Voimia kaikille!



T:Tea ja pojat

Meillä lapset nyt 3v6kk, 2v3kk ja 7vk, ja riittämättömyyden tunnetta podetaan välillä täälläkin.



Ensimmäisten kahden väli on siis 1v3kk, enkä sano mitään välejä " oikeiksi" tai " vääriksi" . Olen ajatellut niin, että lapsia syntyy kaikenlaisilla ikäeroilla, ja kulloinenkin ikävaihe, lapsen persoona yms. vaikuttavat paljon siihen, miten lapsi sen ottaa. Meillä tuo kahden vauvan aika meni jälkeenpäin ajateltuna ihan mukavasti. Rankkoja hetkiä oli välillä, mutta yhtään päivää en olisi vaihtanut kokonaan pois. Aina kun oli jokin ongelma, tilanne oli jo täysin toinen (ja uudet ongelmat:D) viikon, parin päästä. Molemmat kasvoivat koko ajan hurjaa vauhtia.



Kun isompi oli sen verran pieni, hän unohti aika pian ajan ennen vauvaa, eikä muutenkaan osannut ilmaista vielä oikein itseään. Minä vain aistin sen jonkinlaisen pahan olon lapsessa:' ( Yritin pitää paljon sylissä, imetin lattialla jne. Kannattaa muuten opetella liinalla pian sellaisia sidontoja, joissa vauva voi olla vähän lonkalla. Niissä isomman haliminen onnistuu helpommin. Meillä myös isommat eivät oikein rekisteröi vauvaa liinassa, joten se tuntuu helpolta.



Nyt kolmannen kohdalla moni asia on toisin. Keskimmäinen on hyvin-itsensä-ilmaiseva uhmis, joka kyllä osaa haikailla entisten aikojen perään ja ehdottelee vauvan heittämistä roskikseen tms. Eilen illalla itki entisen hoitajansa perään ja olisi halunnut lähteä aamulla hoitoon. Vähänkö oli itsellä paha mieli. Olen kuitenkin yrittänyt vakuuttaa itselleni, että joka tapauksessa lapset saavat nyt paljon enemmän huomiotani ja kodin rauhaa kuin silloin, kun olivat hoidossa.



Meillä hyvin itsekseen nukahtaneet lapset pistivät ranttaliksi vauvan tullessa taloon. Sitä kesti kuukauden verran, ja nyt ollaan onneksi jo lähes normaalissa. Raivarikohtauksia on myös vähemmän. Ne tuntuivat pahoilta, koska aika monesti oli pakko jättää lapsi yksin huutamaan, kun kutsu kuului muualle. Olen yrittänyt pyhittää joka päivä pienen hetken jokaiselle lapselle yksinään. Se ei yleensäkään koskaan onnistu niin, että oltaisiin konkreettisesti kahdestaan, mutta keskittyminen yhteen kunnolla kuitenkin. Monesti lapset nukkuvat eri aikoihin, ja näitä aikoja yritän käyttää hyväkseni. Joka lapsen kanssa olen kehitellyt omat jutut, mitä tehdään. Vauvan ollessa rauhassa laitan toiselle isommalle vaikka lempparivideon päälle ja häivyn yhden kanssa " supisupisalaisuushommiin" . Kymmenen minuuttiakin laukaisee tilannetta kummasti.



Kahden isomman tappelut käyvät kyllä hermon päälle varsinkin näillä hormonipitoisuuksilla! Ymmärrän kyllä, että niillä on syynsä, mutta aina ei jaksa:( Tihuja syntyy myös tuhottoman paljon, kun en pysty olemaan koko ajan läsnä. Toivottavasti pinna vielä kasvaisi, kun ehkä joskus saa jo unta enemmän jne.



Meillä mies ei ole kovin paljon läsnä, ja on yleensä aika pihalla meidän arjesta. Toisaalta tykkään olla lasten kans keskenäni enkä halua äitini tai muun tulevan avuksi muuta kuin hätätilanteessa, jos vaikka sairastuisin. Tätä asennetta pitäisi kyllä muuttaa!! Aikuisia ihmisiä tarvitsen kyllä juttuseuraksi päivittäin. Muuten kaatuu seinät päälle ainakin huonoina päivinä!



LIINASTA tuli vielä mieleen, että meillä se on ollut ehdoton juttu. Pystyy leikkimään lasten kans pihalla, saa kotityöt tehtyä ja jopa imetettyä. Vauvan puolesta käy kyllä sääliksi, koska en ole varmaan kertaakaan imettänyt rauhassa sohvalla istuen, vaan koko ajan pitää samalla olla isompia komentamassa, tehdä kotitöitä, käydä vessassa(!) tai muuta sellaista. Vähintään tässä koneella;) Mutta rauhallisin vauva on kyllä, eikä ole touhusta moksiskaan! Tavallaan tuolla liinailulla yritän myös pitää vauvaa lähellä EDES JOTENKIN. Muutenkin olen huomannut olevani paljon pehmompi tälle: saa nukkua kainalossa (en edes halua mitään muuta!), ei tarvitse mennä illalla heti nukkumaan vaan kuherrellaan vaan, saa syödä vaikka tunnin välein jne:D



Mutta nyt pitää mennä. Mies kaipaa huomiota. Sekin vielä.



Jatketaan!

Perustin äsken omin päin meille pinon otsikolla " Pienten äidit koolle!" . Jatketaanko keskustelua siellä?



Andina, minä otin käyttöön sen satu-cd:n. Se on nimeltään " Lasten suosikkisadut 4" ja sisältää ihan perussatuja kuten Lumikin, Prinsessa Ruususen ja Punahilkan. Onhan niissäkin kyllä pelottaviakin juttuja, mitä en oikeastaan tullut ajateelleksi itse (?!?). Mutta olen huomannut, että tuo meidän tyttö ei taida satua kuitenkaan varsinaisesti kuunnella, vaan ääni toiminee jonkinlaisena taustana ja merkkinä nukkumaan käymiselle. Mutta ei varmaan olis pahitteeksi löytää jokin ei-niin-pelottava levy. Kerro jos löydät jonkin sopivan!



t. Ompunäiti