Erolla uhkailu
Oletko ollut tai oletko suhteessa, jossa joko sinä tai kumppanisi uhkailee erolla? Minä olen moisessa tilanteessa jo toisen kerran elämässäni. Edellisen kerran 30 vuotta sitten ilmoitin, että erotaan sitten ja lähdin omaan kotiini. Exä sitten soitteli perään vakuutteli, ettei ollut tosissaan vaan ainoastaan vihainen ja turhautunut käytökseeni.
Nyt olen jälleen samassa tilanteessa. Myin jo sijoituksiani sen verran, että voin ostaa puolisoni ulos tästä asunnosta. Kun kerroin asiasta, niin hän ei enää ollutkaan eroamisen kannalla.
Kysynkin teiltä muilta, että oletteko uhanneet erolla tai onko teitä uhkailtu? Mitä siitä seurasi?
Kommentit (37)
Vierailija kirjoitti:
Jos jokin asia on niin iso että kokee eron olevan ainoa vaihtoehto jos sitä asiaa ei ratkaista niin kai sen saa sanoa?
No sitten erotaan eikä uhkailla ja käytetä sitä henkisen väkivallan muotona, varsinkin jos perheessä on lapsia. Vaihtoehdoista keskustelu on eri asia.
Erolla uhkailu on henkistä väkivaltaa, lähtisin. Ja anteeksipyytelyt on yhtä tyhjän kanssa. Sama kuvio tulee toistumaan ellet lähde.
Exäni uhkaili riidan aikana hyppäävänsä parvekkeelta, 6. krs. - kehotin häntä sen tekemään ja sanoin, että en ole vastuussa hänen valinnoistaan. Jos hän haluaa sen oikeasti tehdä, niin vastuu on vain ja ainoastaan hänellä. Eipä se mihinkään hypännyt ja onneksi tuo on exä!
Itse en katselisi erolla uhkailua kertaakaan. Suhteessa ei käytetä henkistä tai fyysistä väkivaltaa.
Itse olin se joka pohti ääneen suhteen toimivuutta ja toinen alkoi käytännössä uhkailemaan its arilla jos erotaan. Se vähän kuin ratkaisi tilanteen.
Meillä vaimo uhkaillut erolla. Aluksi vähän pelästyin sitä, enkö halunnut moista, ja pyrin heti riidan jälkeen siihen että molemmilla olisi tasapaino suhteessa ja hyvä olla. Eli aika tossu olin.
Mutta asia jöi silti mieleen - etenkin taustalla mietin asiaa jo vähän valmiiksi jos vastaava vielä toistuu, niin miten suhtaudun. Päätin pitää
Itsekunnioituksen, tapahtui mitä tapahtui. Meillä siis arjessa ja lomilla hyvinkin toimiva suhde ja perhe, eli paljon hyvääkin, ja ero olisi siinö mielessä iso pettymys. Mietin siis valmiiksi, että jos oikeasti tuollaisen uhkauksen jälkeen lopulta erottaisiin, niin miten haluaisin järjestää kaikki asiat: miten tehdä lasten suhteen, miten hommaisin asunnon niin ettei koulualue muutu, miten hoidan työt jne. En ollut tällaisia miettinyt 15 vuoteen yhtään. Mutta kun nyt olin, niin tietynlainen varmuus palasi: asiat kyllä järjestyy aina.
Kun toinen uhkaus sitten jonkun ajan päästä tuli, niin sanoin vain lakonisen päättäväisesti, että en kuuntele tuollaista yhtään. Eroa sitten. Tuossa on ovi. Perään en soittele. Hän vähän häkeltyi, eikä olla enää uhkailtu.. riitoja kyllä on edelleen :D
Näköjään ihan bluffia se oli, eikä hänkään olisi moista halunnut.
Ensimmäisen kerran voi antaa anteeksi, sillä toinen ei välttämättä ymmärrä tilannetta samoin, vaan pitää sitä pelkkänä riitelytapana. Silloin on syytä sanoa, että seuraavalla kerralla, kun tämä tapahtuu, niin se on oikeasti eron paikka.
Henkistä väkivaltaa. Minä eroaisin koska tuollaisella uhkailu ei ole terveen ihmisen hommaa. Eikä sinua rakasta jos noin tekee, ainoastaan haluaa manipuloida.
Vierailija kirjoitti:
Erolla uhkailu on henkistä väkivaltaa. Seuraavan kerran, kun kumpanisi ottaa asian puheeksi, kopioi netistä valmiiksi avioeropaperit ja pyydä kumppania allekirjoittamaan. Tee tilanteesta totta, älä alistu uhriksii, vaan ota tilanne haltuun. Pian huomaat, että tuo ei ole uhka, vaan helpotus. Tsemppiä jatkoon.
Me ei asuttu yhdessä tai mitään eli siihen eroon oltaisiin tarvittu vaan se, että toinen vastaa "uhkaukseen", että ok.
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo uhkaillut erolla. Aluksi vähän pelästyin sitä, enkö halunnut moista, ja pyrin heti riidan jälkeen siihen että molemmilla olisi tasapaino suhteessa ja hyvä olla. Eli aika tossu olin.
Mutta asia jöi silti mieleen - etenkin taustalla mietin asiaa jo vähän valmiiksi jos vastaava vielä toistuu, niin miten suhtaudun. Päätin pitää
Itsekunnioituksen, tapahtui mitä tapahtui. Meillä siis arjessa ja lomilla hyvinkin toimiva suhde ja perhe, eli paljon hyvääkin, ja ero olisi siinö mielessä iso pettymys. Mietin siis valmiiksi, että jos oikeasti tuollaisen uhkauksen jälkeen lopulta erottaisiin, niin miten haluaisin järjestää kaikki asiat: miten tehdä lasten suhteen, miten hommaisin asunnon niin ettei koulualue muutu, miten hoidan työt jne. En ollut tällaisia miettinyt 15 vuoteen yhtään. Mutta kun nyt olin, niin tietynlainen varmuus palasi: asiat kyllä järjestyy aina.
Kun toinen uhkaus sitten jonkun ajan päästä tuli, niin sanoin vain lakonisen päättäväisesti, että en kuuntele tuollaista yhtään. Eroa sitten. Tuossa on ovi. Perään en soittele. Hän vähän häkeltyi, eikä olla enää uhkailtu.. riitoja kyllä on edelleen :D
Näköjään ihan bluffia se oli, eikä hänkään olisi moista halunnut.
Kunnes yksi kaunis päivä hän lähtee ja itket täällä, että ero tuli ihan puskista. Mitään merkkejä ei ollut ja niin onnellista oli.
Exä suutuspäissään joskus sanoi, että saat vielä kivaa postia. En edes tajunnut, että mitä tarkoitti. Piti mykkäkouluja ja kun yritin kysellä mikä on niin toinen ei vain puhunut. Miten siinä selvität mitään, kun toinen ei suostu puhumaan enkä edes aina tiennyt mistä suuttui.
Lopulta hoiti eron niin, että mulle mitään sanomatta jätti avioerohakemuksen ja sain muutaman päivän päästä sähköisenä tuon hakemuksen. Oli nuo muutamat päivät elänyt mun kansa kuten aiemminkin. Todella raukkamainen teko.
Multa meni täysin elämältä pohja ja kyllä on vaatinut paljon työtä selvistä tuosta erosta. Meni täysin usko rakkauteen ja parisuhteeseen. Olisi pitänyt tajuta lopettaa suhde ensimmäiseen mykkäkouluun. Enää en samaan virheeseen sorru koska en enää alennu parisuhteeseen. Yksi mies on seksiä varten ja se saa riittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä vaimo uhkaillut erolla. Aluksi vähän pelästyin sitä, enkö halunnut moista, ja pyrin heti riidan jälkeen siihen että molemmilla olisi tasapaino suhteessa ja hyvä olla. Eli aika tossu olin.
Mutta asia jöi silti mieleen - etenkin taustalla mietin asiaa jo vähän valmiiksi jos vastaava vielä toistuu, niin miten suhtaudun. Päätin pitää
Itsekunnioituksen, tapahtui mitä tapahtui. Meillä siis arjessa ja lomilla hyvinkin toimiva suhde ja perhe, eli paljon hyvääkin, ja ero olisi siinö mielessä iso pettymys. Mietin siis valmiiksi, että jos oikeasti tuollaisen uhkauksen jälkeen lopulta erottaisiin, niin miten haluaisin järjestää kaikki asiat: miten tehdä lasten suhteen, miten hommaisin asunnon niin ettei koulualue muutu, miten hoidan työt jne. En ollut tällaisia miettinyt 15 vuoteen yhtään. Mutta kun nyt olin, niin tietynlainen varmuus palasi: asiat kyllä järjestyy aina.
Kun toinen uhkaus sitten jonkun ajan päästä tuli, niin sanoin vain lakonisen päättäväisesti, että en kuuntele tuollaista yhtään. Eroa sitten. Tuossa on ovi. Perään en soittele. Hän vähän häkeltyi, eikä olla enää uhkailtu.. riitoja kyllä on edelleen :D
Näköjään ihan bluffia se oli, eikä hänkään olisi moista halunnut.
Kunnes yksi kaunis päivä hän lähtee ja itket täällä, että ero tuli ihan puskista. Mitään merkkejä ei ollut ja niin onnellista oli.
Hieno viesti. Olisi mukava nähdä sinut kasvotusten, ja katsoa kellä oikeasti pokka pitää.
En todellakaan itkisi, kuten sanottu.
Entinen "isäpuoleni" oli joka päivä eroamassa vaikka yksin se pösilö olisi varmaan kuollut nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Useimmat varmaan ottavat eron puheeksi jokusen kerran ennen kuin päätyvät siihen lopullisesti.
Tämä. Jokaisella varmasti on suhteelle tärkeitä asioita. Jos toinen ei ole lainkaan kiinnostunut edes keskustelemaan niistä ja toiveet on hyvin erilaisia, niin on varmasti turha jatkaa edes yhdessä. Onko erolla uhkailua, jos sanoo ihan rehellisesti toivovansa jotain ja sanovansa, ettei pysty jatkamaan, jos mikään ei muutu? Kun se asia oikeasti on niin ja oma sietokyky on jo rajoilla.
Kyllä muija uhkaili erolla kaksi kertaa ja sanoin sitten että nyt erotaan ja erosinkin.
Vierailija kirjoitti:
Olisi mielenkiintoista kuulla mikä on erolla uhkailua.
Esim. 1.
Parisuhtessa on jokin ongelma, jonka henkilö A ottaa esille, haluaa puhua ja selvittää. Henkilö B ei halua puhua asiasta, uhriutuu ja sanoo, että jos on kerta noin kauheeta, niin jos sitten vaan erotaan! Tällä henkilöllä B ei ole oikeaa halua eroon, hän vain haluaa hiljentää toisen ja lakaista ongelman maton alle tällaisella ala-arvoisella erokortin nostamisella. Jatkaisi mielellään kuten ennenkin, eikä vain kiinnostanut kuulla ja otta huomioon, mitä toinen tuntee ja ajattelee.
Esim. 2.
Henkilö A ei pidä siitä, että puolisonsa B on niin paljon pois kotoa omissa harrastuksissaan. He keskustelevat aiheesta ja henklilö A tiuskaisee, että kun et kerran koskaan ole muutenkaan kotona, niin sama vaikka erottaisiin. Henkilöllä A ei ole todellista halua erota, vaan hän ei kykene puhumaan asiasta kunnolla ja vastavuoroisesti, vaan haluaa kiristää erouhkailulla B:n toimimaan kuten hän itse toivoo.
esim.3
Parisuhteessa toisella lähtee pienemmänkin erimielisyyden sattuessa usein mopo käsistä, ja suusta tulee ulos mitä sylki suuhun tuo, alitetaan rimoja, lauotaan asioita ja solvaukisa, mitä ei oikeasti tarkoiteta, vaan tarkoitus onkin vain satuttaa toista. Pakkaa suutuspäissään matkalaukun ja on tilaamassa taksia "ihan minnen tahansa muualle, ei me olla enää yhdessä!". Kuitenkin aina seuraavana päivänä erohaluista ei ole tietoakaan, ja kauhea överidraamailu kuitataan vaan sillä, että kaikillehan joskus sattuu jotain ylilyöntejä... (ei, kaikille ei satu tuollaisia ylilyöntejä.)