Seurustelisitko kauniin ja naisellisen neljän lapsen yh-äidin kanssa?
Otsikossa se kysymys tulikin. Uusperhettä en halua perustaa, mutta voisimme vanhemmalla iällä mennä naimisiin ja asua kahdestaan. :) sinulla olisi myös oma elämä ja harrastuksia, mutta oisin ainut nainen sydämessäsi. Olen käytännönläheinen nainen jolla on lämmin sydän. Sinä saisit olla elämään myönteisesti suhtautuva mies.
Kommentit (84)
Olen saanut usein palautetta sekä opinnoissa että töissä siitä, että olen kirjallisesti lahjakas. Pidänkin kirjoittamisesta sekä lukemisesta. Nämä eivät ole kuitenkaan AI:lla kirjoitettuja viestejä.
Ensimmäisen lapsen isä ei ole enää missään. Kolmen nuorimman lapsen isän jouduin valitettavasti jättämään viime kesänä.
Ihanaa kuulla, että samoista lähtökohdista on joku onnistunutkin. Kyllä minullekin se keskinäinen arvostus olisi yksi kulmakivi. Ja tsemppiä teille jotka seurustelette yh-äitien ja yh-isien kanssa, se ei varmasti ole aina todellakaan helppoa.
Kiitos kysymyksistä ja kommenteista. Pelkään että kohta joku tuttu tunnistaa minut. :)
Kiva kuulla myös että ajatukseni avioliitosta tuntuu joistakin myönteiseltä seikalta. Olen ajatellut sen niin että se olisi arvojeni mukaista, ja hyvä tavoite tulevaisuuteen, vaikka ei voitaisikaan asua pitkään aikaan yhdessä.
Ap
Varmaan riippuu minkä ikäisiä lapsia ja minkälaiset tukiverkot on olemassa. Jos yh-äiti on jatkuvasti kiinni lapsissaan ja täysin vapaata on tyyliin ilta kuukaudessa, niin eihän tuolla mallilla mitään parisuhdetta rakenneta. Ei ainakaan, kun ei sitten asutakaan yhdessä. Vaikkei seksi ole kaikki kaikessa, niin onhan se nyt parisuhteen liima. Jos aikaa ei ole olla kahden kesken, niin mitähänvittua?! Siinä lasten edessäkö vedetään se rakkauden pitkä viiva ja kaikki ne rietastelusessiot? Taitaa olla aivan saatanan laitonta ja taitaa päästä anneli aueriksi vankilaan noista hommista. Ja vaikka Suomen vakilat on pop, niin veikkaan että aika moni mies silti skippaa tän kortin.
Vierailija kirjoitti:
Jos saisin nuolla suklaarusinasi puhtaaksi
Laita osoite, niin tuodaan sulle koirankakkapusseja nuoltavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Se että joku haluaa käyttää tekoälyä esim kirjoittaakseen tekstinsä puhtaaksi, ei tee kirjoittajasta trollia. Vaikka teksti olisi laadittu apuvälinettä käyttäen, syystä tai toisesta, haluaa joki silti käydä tästä aiheesta keskustelua.
Joki? Miten joki voi keskustella? Joki yhtyy järveen eikä keskustele.
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut usein palautetta sekä opinnoissa että töissä siitä, että olen kirjallisesti lahjakas. Pidänkin kirjoittamisesta sekä lukemisesta. Nämä eivät ole kuitenkaan AI:lla kirjoitettuja viestejä.
Ensimmäisen lapsen isä ei ole enää missään. Kolmen nuorimman lapsen isän jouduin valitettavasti jättämään viime kesänä.
Ihanaa kuulla, että samoista lähtökohdista on joku onnistunutkin. Kyllä minullekin se keskinäinen arvostus olisi yksi kulmakivi. Ja tsemppiä teille jotka seurustelette yh-äitien ja yh-isien kanssa, se ei varmasti ole aina todellakaan helppoa.
Kiitos kysymyksistä ja kommenteista. Pelkään että kohta joku tuttu tunnistaa minut. :)
Kiva kuulla myös että ajatukseni avioliitosta tuntuu joistakin myönteiseltä seikalta. Olen ajatellut sen niin että se olisi arvojeni mukaista, ja hyvä tavoite tulevaisuuteen, vaikka ei voitaisikaan asua pitkään aikaan yhdessä.
Ap
Lehmät lentää ja marsissa on elämää.

Blasblaablaablaablaablaablaaablaablaa 🥱
Noinko sä niitä aiempiakin vedätit alkuun?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos saisin nuolla suklaarusinasi puhtaaksi
Laita osoite, niin tuodaan sulle koirankakkapusseja nuoltavaksi.
Jormainpojankuja 12 A14 00010 Stadi
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut usein palautetta sekä opinnoissa että töissä siitä, että olen kirjallisesti lahjakas. Pidänkin kirjoittamisesta sekä lukemisesta. Nämä eivät ole kuitenkaan AI:lla kirjoitettuja viestejä.
Ensimmäisen lapsen isä ei ole enää missään. Kolmen nuorimman lapsen isän jouduin valitettavasti jättämään viime kesänä.
Ihanaa kuulla, että samoista lähtökohdista on joku onnistunutkin. Kyllä minullekin se keskinäinen arvostus olisi yksi kulmakivi. Ja tsemppiä teille jotka seurustelette yh-äitien ja yh-isien kanssa, se ei varmasti ole aina todellakaan helppoa.
Kiitos kysymyksistä ja kommenteista. Pelkään että kohta joku tuttu tunnistaa minut. :)
Kiva kuulla myös että ajatukseni avioliitosta tuntuu joistakin myönteiseltä seikalta. Olen ajatellut sen niin että se olisi arvojeni mukaista, ja hyvä tavoite tulevaisuuteen, vaikka ei voitaisikaan asua pitkään aikaan yhdessä.
Ap
Keskinäinen arvostus????? Luetaanko me ollenkaan samaa aloitusta, koska joka ikinen mies tässä ketjussa on halunnut susta vain p a n o a.
En halua pelkkää seksiä vaan olen mieluummin yksin siinä tapauksessa.
Olen ollut aiemmin hyvin luottavainen ja se on asia jota minun pitäisi varmaan edelleen työstää. Toisaalta en ole ankea enkä katkeroituva luonnekaan. Siksipä haluaisinkin löytää miehen joka on hiukan samantyylinen siinä suhteessa, aito eikä ihmissuhteilla pelailija.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Missä lapset olisivat silloin kun olisi tarkoitus harrastaa seksiä?
Mukana
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut usein palautetta sekä opinnoissa että töissä siitä, että olen kirjallisesti lahjakas. Pidänkin kirjoittamisesta sekä lukemisesta. Nämä eivät ole kuitenkaan AI:lla kirjoitettuja viestejä.
Ensimmäisen lapsen isä ei ole enää missään. Kolmen nuorimman lapsen isän jouduin valitettavasti jättämään viime kesänä.
Ihanaa kuulla, että samoista lähtökohdista on joku onnistunutkin. Kyllä minullekin se keskinäinen arvostus olisi yksi kulmakivi. Ja tsemppiä teille jotka seurustelette yh-äitien ja yh-isien kanssa, se ei varmasti ole aina todellakaan helppoa.
Kiitos kysymyksistä ja kommenteista. Pelkään että kohta joku tuttu tunnistaa minut. :)
Kiva kuulla myös että ajatukseni avioliitosta tuntuu joistakin myönteiseltä seikalta. Olen ajatellut sen niin että se olisi arvojeni mukaista, ja hyvä tavoite tulevaisuuteen, vaikka ei voitaisikaan asua pitkään aikaan yhdessä.
Ap
Lehmät lentää ja marsissa on elämää.
Ihana kuulla, että lehmätkin on valmiita kunnioittamaan minua naisena ja ihmisenä, sekä hyväksymään lapseni. Pysyn hoikkana tiimalasivartaloisena syömällä ruohoa, joten eläminen lehmän kanssa eri osoitteissa kuulostaa aivan ihanalta tulevaisuudelta, etenkin kun tiedän lehmän arvostavan lahjakkuuksiani, kuten sellon soittoa ja Method Putkisto-joogaa.

Nonni, nyt heti Tinderiin, sulla riittää vientiä, emme epäile lainkaan 😂
Riippuu ihan lasten isien tuomioiden pituudesta?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Missä lapset olisivat silloin kun olisi tarkoitus harrastaa seksiä?
Mukana
Mannerheimin Lastensuojeluliitolla oli vanhoina hyvinä aikoina sellaisia lastenvahteja, joita sai tilata paikalle kun halusi harrastaa seksiä.
Tässä on ehkä vähän yritystä, annan 1/5.
Vierailija kirjoitti:
Varmaan riippuu minkä ikäisiä lapsia ja minkälaiset tukiverkot on olemassa. Jos yh-äiti on jatkuvasti kiinni lapsissaan ja täysin vapaata on tyyliin ilta kuukaudessa, niin eihän tuolla mallilla mitään parisuhdetta rakenneta. Ei ainakaan, kun ei sitten asutakaan yhdessä. Vaikkei seksi ole kaikki kaikessa, niin onhan se nyt parisuhteen liima. Jos aikaa ei ole olla kahden kesken, niin mitähänvittua?! Siinä lasten edessäkö vedetään se rakkauden pitkä viiva ja kaikki ne rietastelusessiot? Taitaa olla aivan saatanan laitonta ja taitaa päästä anneli aueriksi vankilaan noista hommista. Ja vaikka Suomen vakilat on pop, niin veikkaan että aika moni mies silti skippaa tän kortin.
Mitäpä luulet? Yh äiti on valmiudessa 24/7/365. Siinä ei mieheltä mielipiteitä kysellä, lapset menee aina ekaksi. Mutta jos tykkää olla palloteltavana, niin mikä jottei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen saanut usein palautetta sekä opinnoissa että töissä siitä, että olen kirjallisesti lahjakas. Pidänkin kirjoittamisesta sekä lukemisesta. Nämä eivät ole kuitenkaan AI:lla kirjoitettuja viestejä.
Ensimmäisen lapsen isä ei ole enää missään. Kolmen nuorimman lapsen isän jouduin valitettavasti jättämään viime kesänä.
Ihanaa kuulla, että samoista lähtökohdista on joku onnistunutkin. Kyllä minullekin se keskinäinen arvostus olisi yksi kulmakivi. Ja tsemppiä teille jotka seurustelette yh-äitien ja yh-isien kanssa, se ei varmasti ole aina todellakaan helppoa.
Kiitos kysymyksistä ja kommenteista. Pelkään että kohta joku tuttu tunnistaa minut. :)
Kiva kuulla myös että ajatukseni avioliitosta tuntuu joistakin myönteiseltä seikalta. Olen ajatellut sen niin että se olisi arvojeni mukaista, ja hyvä tavoite tulevaisuuteen, vaikka ei voitaisikaan asua pitkään aikaan yhdessä.
Ap
Lehmät lentää ja marsissa on elämää.
Ihana kuulla, että lehmätkin on valmiita kunnioittamaan minua naisena ja ihmisenä, sekä hyväksymään lapseni. Pysyn hoikkana tiimalasivartaloisena syömällä ruohoa, joten eläminen lehmän kanssa eri osoitteissa kuulostaa aivan ihanalta tulevaisuudelta, etenkin kun tiedän lehmän arvostavan lahjakkuuksiani, kuten sellon soittoa ja Method Putkisto-joogaa.
Vttu että sä oot sekaisin. En tiedä enää kuka tässä ketjussa on sw oikeasti hulluin, sinä esittämällä naista vai incelit, jotka uskoo sua.
AP ei vaikuta kovin älykkäältä vaikka sanookin lukevansa paljon ja pitävänsä kirjoittamisesta, se ei kuitenkaan välity hänen kommenteistaan. Ei pahalla, mutta hieman reppana vibat.
Olen itsekin useamman lapsen vanhempi ja täytyy sanoa että nykymaailmassa on kyllä erittäin harvinaista että joku lähtisi tuollaiseen kuvioon ja vieläpä odottelisi että menee sitten joskus AP mummelin kanssa naimisiin kun lapset kasvaneet.
Kannattaa kehittää itseään ja nauttia elämästä lasten kanssa.
Huoltajuus on minun tapauksessani jaettu kolmen nuorimman lapsen isän kanssa, joten käyttämäni termi yh-äiti on ehkä väärä. Kahdenkeskistä aikaa on mahdollisuus viettää ja nämä on ennalta sovittuja päiviä. Isoin on teini-ikäinen. Kai sinne miehen luo voisi mennä tarvittaessa aikaa viettämään.
Tällä hetkellä pyrin kyllä pitämään pienempiä lapsia mahdollisimman paljon luonani, sillä nuorimmat lapset ovat vielä pieniä ja ero on tuore. Tuo onkin iso syy siihen etten ole nyt väkisillä katsomassa tähän miesystävää tai menemässä mihinkään deittiappeihin. Keskustelen siis puolison löytämisestä varsinaisen löytämisen sijaan. Varovaista tunnustelua ja yleistä fiiliskartoitusta.
Ap
Ap, se ksiseuraa löydät 100% varmasti.
Jos parisuhdetta etsit, todennäköisyys onnistumiselle onkin sitten promilleissa.
Nainen löytää seuraa aina. Aina. Eri juttu, millaista.
Onnea matkaan, sitä tulet tarvitsemaan.