Tytölle nimen keksiminen kauhean vaikeaa. Löytyykö täältä apuja?
Täällä on monia hyviä ketjuja ja ajattelin, että löytyiskö teiltä minullekkin apua. Niilo saa kesällä pikkusisaruksen ja jos poika tulee, niin Vilho on meidän ykkössuosikkimme ja se oli helppo keksiä. Niilonkin nimi keksittiin jo 20 viikon ultran jälkeen.
Itseä ahdistaa se, että pitäis vielä synnytyksen jälkeen ruveta nimeäkin miettimään, joten jotain pitäisi olla valmiina.
Haluaisin samalla tavalla vanhan perinteisen suomalaisen nimen kuten Niilollakin on. Ehkä ei niin yleistä kuitenkaan. Sukunimi on lyhyt, erittäin suomalainen ja alkaa s:llä ja sukunimessä on toinenkin s-kirjain. Sen vuoksi olen hylännyt yhden suosikeistani eli Senjan, kun tuntuu, että tulee liikaa ässiä. Aino on myöskin mielestäni kaunis ja sopisi Niilon kaveriksi, mutta on liian samankaltainen oman nimeni kanssa eli a:lla alkavat nimet on myös pois laskuista.
Toiseksi nimeksi olemme miettineet Annelia, joka olisi molempien suvussa oleva nimi, mutta tuostakaan ei oikein olla varmoja, että miltä se tuntuu.
Isomummot ovat nimiltään Bertta ja Maija ja mielestäni ne olisi molemmat aivan ihania nimiä, mutta mummot ovat elossa, joten olisi ehkä vähän huono antaa sama nimi.
Oma edesmennyt mummini on Eeva ja se olisikin yksi suosikeistani, mutta ei oikein kelpaa miehelle ja on kyllä omastakin mielestä hieman liian raamatullinen. Sen kanssa voiskin sitten miettiä jotain muuta kuin Annelia.
Oma tämänhetken suosikkini on Kaisu, mutta mietityttää siinäkin tuo s-kirjain. Muita mahdollisia olisivat Enni, Eini ja Elsi.
Mutta olisiko teillä ideoita vielä aivan muunlaisista perinteisistä tytön nimistä. Vähän sekava oli tämä pyyntö, mutta tällä hetkellä oma pää onkin ihan sekaisin tästä tytön nimen miettimisestä.
Kommentit (22)
Mies oli kova hylkäämään ehdottamiani ihania nimiä. Etunimen suhteen tuntuu nyt kuitenkin lokasahtaneen palaset paikalleen ja päätimme tytön nimeksi antaa Meeri. Erityis kiitos Vauvakalle tämän nimen ehdottamisesta. Ei olisi varmasti omin avuin löytynyt.
Aivan loppusuoralle pääsivät Kaisu ja Enni. Oikeastaan kaikki muut nimet mies hylkäsi (jonkun merkityksen omaavat nimet on näköjään hänelle mahdottomia, Oilistakin kommentti oli, että eikö se olisi sama olla sitten öljy). Oma suosikkini on pitkään ollut Eevi, mutta miehen mielestä se on pojan nimi. No, yhteinen lapsihan tämä on ja hienoa, että löysimme tämän palstan avulla nimen joka miellyttää molempia.
Nyt sitten pitäisi valita toinen nimi Meerille ja taas pyydän täältä apuja :)
Selvittelin omasta suvustani naisten nimiä ja yleisiä ovat olleet mm Vilhelmiina ja Miljaana. Muita nimiä Helena, Kaarina, Sävy, Aune, Maria, Anneli (joka siis myös miehen puolella), Hilda, Liisa, Ida, Sofia. Pitäisi vielä kysellä anopilta heidän suvun nimiä. Olisi kiva jos toinen nimi olisi vanhahtava, kuten Vilhelmiina, mutta se ei oikein sovi mielestäni Meerin kanssa.
Mielelläni ottaisin Meerin kaveriksi ehdotuksia muista vanhahtavista nimistä.
Martta Esteri