Itkevän lapsen jättäminen vieraille
Veimme lapsemme päiväkotiin. Minua haittaa se, että joudun jättämään itkevän lapsen oven taakse. Päiväkodin työntekijät toistavat tottumis-sanaa, kun he vaativat vanhempaa poistumaan päiväkodista. Kuitenkin jos lähtökohta on lapsen kunnioitus, niin pitäisi lähteä niin, että lapselle jää hyvä olo. Siksi ajattelin olla siellä ja esitellä lapseni tädeille ja lapsille.
Esittely on sosiaalista toimintaa aikuisten maailmassa ja lapsen maailmassa se saa lapsen hyväksymään tunnetasolla toisen ihmisen. Päiväkodin tädillä on kuitenkin vaatimus vanhemman poistumisesta ja vetoamisesta tottumiseen, kun lapsi itkee. Ja päiväkoti ei ole sallittu tila vanhemmille.
Tuolloin oli aamiainen ja hän itki aluksi, kun hän tajusi jäävänsä sinne ilman isää. Rakentelin tornia lapseni kanssa aamiaispöydällä. Tornin kanssa itku katosi. Kun lapsi oli rauhallinen, ehdotin puurolautasen tuomista, mutta tädit kehottivat minua poistumaan "koska silloin lapsi ei totu". Jouduin selittämään, että odotetaan vähän, että se asettuu ja ei silloin kun lapsi itkee. Ja että kun puuro on edessä, se antaa konseptin syömisestä.
Tunsin oman oloni paineen alaiseksi ja lähdin liian aikaisin. Pelkkä torni ei ollut tarpeeksi rauhoittumiselle ja puuro ei ollut vielä kiinnostanut. Itku alkoi heti uudelleen, kun sanoin lapselle poistuvani. Lapsi siis puhuu suomea eikä mitä tahansa. Päiväkodin tädin mielestä kyse on tottumisen puutteesta, mutta kyse on todella vain vieraasta paikasta, johon ymmärtävä vanhempi ei jätä yksin ennen kuin se tuntuu turvalliselta. Lapsi ei itke niin kuin eläin vain koska hän on lapsi. Päiväkodin tädillä on ennakkoluulo, että lapselle on ihan sama, kuka häntä pitelee. Lisäksi hän ottaa vanhemman roolin ja estää vanhempaa silloin, kun lapsi on päiväkodin tiloissa. Ihan kuin siellä en isänä osaisi rauhoittaa lasta ja se on hänen oikeutensa.
Katsoin ikkunasta ja täti sentään piteli lasta leluhyllyillä eikä aamupuuron edessä, joka ei ole ikävää.
Lisäksi päiväkodin täti on pakottava, eli hän tulee lapsen lähelle ilman esittelyä tai tottumista, puhuttelee ihan niin kuin tuttua ja ottaa syliin. Vanhempana haluaisin estää tädin lähentelyn, ei siksi että minua haittaa lapsen jättäminen päiväkotiin vaan siksi, että täti ei ole tullut sinuiksi. En kuitenkaan uskalla, koska silloin "rikon normia" siitä, että vanhempi poistuu eikä ole este päiväkodin toiminnalle.
Ajattele sitä omalta kannaltasi. Moi, olen T, minä olen sinussa kiinni heti, heti, heti! Tätä tunnetta lapsen pitäisi kestää? Se on autoritaarista, kun on pakko edetä totuttautumiseen pakolla. Se kieltää lapsen tunteet, sosiaalisuuden ja asettaa päiväkodin normaalin toiminnan niiden edelle. Tämä pitäisi muuttaa siten, että vanhemmat todella ovat lapsen kanssa, kunnes hänelle on turvallista jäädä sinne.
Kommentit (3)
Itse en lopulta raaskinut, ja pidin lapset kotihoidossa kouluunmenoon asti. Muutama kuukausi sitä päiväkotia koitettiin esikoisen kanssa, mutta kun ei vaan sopeutunut, ja tuntui että oli koko ajan niin stressaantunut, että oli kotonakin kuin eri lapsi, niin päätin, että ei, kyllä mä laitan lapsen talouden edelle, ja jään kotiin. Näin jo keski-ikäisenä mukavat muistot siitä ajasta. Kyllä sitä työtä korporaatiomaailmassa on ehtinyt silti tehdä ihan tarpeeksi, vaikka 8 vuotta olinkin kotiäitinä 😅
Ainakin meidän kunnallisessa päiväkodissa lapsi saa käydä vanhemman kanssa tutustumassa niin monta päivää kuin tarve on. Sen jälkeen lapsi voi jäädä päiväkotiin ilman vanhempaa ensin lyhyiksi ajoiksi ja sitten pidemmäksi aikaa, kun asiat alkavat sujua. Onko teillä ollut mahdollista järjestää tällainen lempeä aloitus? Silti yleensä jossain vaiheessa tulee itkuisuutta, joka helpottaa kun lapsi tottuu. Joskus toki tämmöinen ei ole mahdollista, mutta onneksi usein on.
Muistan oman itkeneen kun lähdin, paras tottumiseen on lähteä pikaisesti pois niin lapsi oppii nopeimmin. Jotkut eivät myös syö, omanikaan, mutta kyllä sitten alkaa ruoka maistumaan. Olin päiväkodissa töissä.