Miksi joku luulee, että ystäviä kiinnostaa kaikki ihan pienimmätkin yksityiskohdat jonkun elämästä
Jokainen varmasti tietää tyypin. Haluaisit normaalin keskustelun hänen kanssaan. Sellaisen, jossa kumpikin kertoo ajatuksiaan ja kuulumisiaan ja niistä keskustellaan. Mutta tuo tietynlainen, puheripuliin sairastunut tyyppi puhuu, puhuu ja puhuu omista asioistaan ihan pienintä yksityiskohtaa myöten. Ja selittää myös muiden asioita sen sijaan, että kuuntelisi ja keskustelu olisi vastavuoroista. Tapaamisen jälkeen sitä on aivan poikki, ihan kuin ilmat olisivat lähteneet. Et ole itse saanut mitään.
Kommentit (15)
Olisi hyvä että toinen puhuu myös, että yksi ei joudu olemaan äänessä ja ahdistu. Että puhut itsekin asioita, ei olla tuppisuuna. Valitse kaksipuolinen keskustelija. Jos joku puhuu muita kuulematta, lähde.
Minulla on tuollainen kaveri. Hänellä on adhd- ja autisminkirjon diagnoosi. Hänellä on myös paljon narsistisia piirteitä. Olen ottanut tosin etäisyyttä häneen, koska hän kehittää jatkuvasti riitoja ja puhuu ihmisistä pahaa selän takana. Olo on paljon kevyempi, kun ei ole pitänyt nähdä häntä.
Joillain on vain niin huonot sosiaaliset taidot että puhuvat vain vuolaasti omista asioistaan, usein vielä tylsistä arjen yksityiskohdista. En ole koskaan nähnyt tälläisen ihmisen muuttuvan vaikka onhan jonkun täytynyt heille sanoa. Heitä on ollut pitkään elämässäni esim.kaverin puolisona, työkaverina, kaverin kaverina jne. Muuten ovat ihan normaalin oloisia, töissä pärjäilevät, hyväntahtoisia jne.
Vierailija kirjoitti:
Kehnot sosiaaliset taidot.
Tämä.
Harvoin suomalaiset keskustelee kovin taidokkaasti. Vaatisi empatiakykyä ja tilannetajua. Kykyä kuunnella puhumisen lisäksi. Kiinnostusta.
Vierailija kirjoitti:
Harvoin suomalaiset keskustelee kovin taidokkaasti. Vaatisi empatiakykyä ja tilannetajua. Kykyä kuunnella puhumisen lisäksi. Kiinnostusta.
Ja huomaavaisuutta.
Voihan ne kiinnostaakin mutta kyllä pitää osata keskustella myös muista aiheista.
Yksinäinen? Nepsyn monologi?