Lue keskustelun säännöt.
Joulu ahdistaa jo nyt
27.10.2026 |
15v sitten en olisi uskonut, millaiseksi meidän joulut ja tavallinen arki vielä muuttuvat. Miehelle sattui vuosien varrella kaikenlaista, mitä ei silloin osannut pitää kovin hauskana, mutta jälkikäteen näitä muistelee jo vähän kauhulla ja huumorilla.
Yhtenä jouluna mies oli onnistunut juomaan itsensä sellaiseen kuntoon, että nukahti kesken ruokailun haarukka kädessä. Kun yritin herätellä häntä, hän vain mumisi jotain kinkun kypsyydestä ja jatkoi uniaan. Lopulta hän havahtui, nousi seisomaan ja oksensi joulupöydän viereen. Siinä meni laatikoiden lisäksi myös tunnelma. Vieraat yrittivät kohteliaasti katsoa muualle, mutta eihän sellaista tilannetta voinut olla huomaamatta.
Toinen tapaus sattui tavallisella iltalenkillä. Mies lähti koiran kanssa ulos ja palasi takaisin housut märkinä. Selitys oli, ettei ollut ehtinyt ajoissa kotiin vessaan. Koirakin näytti siltä kuin olisi hävennyt isäntäänsä. Minä vein miehen vaihtamaan vaatteet ja laitoin pyykkikoneen päälle, eikä hän itse tuntunut ymmärtävän, miksi asia minua niin paljon harmitti.
Kerran hän myös yritti lähteä kauppaan hakemaan lisää juotavaa, vaikka oli niin sekaisin, ettei meinannut löytää omia kenkiään. Lopulta hän istui eteisessä väärät kengät jalassa ja suuttui minulle, kun en antanut hänen lähteä.
Nyt kun mies on ollut kuukauden juomatta, toivon todella, että nämä ajat ovat takana. Olisi ihanaa viettää joulu ilman pelkoa siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja käydä iltakävelyllä ilman, että kotiin tullessa odottaa uusi sotku. Ehkä vielä joskus voimme muistella näitä vuosia ilman, että minua alkaa itkettää.
Kommentit (5)
Sellainen tarina sieltä. Olisiko muita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksi kysymys: miksi olet vielä hänen kanssaan?
Olen parastaikaa ammattiin kouluttautumaton sairaseläkeläinen. Tämän asian mieltäminen ei ole kovin helppoa itselleni, kun haluisin olla parisuhteessa elävä palkkatyöläinen ja olisihan se kivaa jos olisi Alexander Stubbin tulotaso voisi reissata ulkomailla, varsinkin suosikkimaassani Kreikassa ilman että tarvitsisi joka kerta miettiä riittääkö rahat vaiko ei reissaamista varten. Eniten miehenä (minä) siinä parisuhteessa naisen kanssa sen yhdessäolon ja yhdessätekemisen lisäksi kaikkein eniten kutkuttaa se alasti oleilu, suuteleminen, fyysinen hyväily ja seksi (yhdyntä) joka on parisuhteen "suola", vaikka ajoittain varsinkin netistä ylitse pursuava naisten alusvaate-, uimapuku- ja bikinikuvasto sekä alastomien naisten kuvat ja pornokuvat ja -videot tympäisee ajoittain (liika on liikaa tässäkin suhteessa) vaikka sitten aina palaan takaisin näiden pariin nettisivuilla viettämään omaa kivaa ja asiaan kuuluu jos on erittäin kiihottava kuvamateriaali netissä niin pakkohan asialle on jotain tehdä, mutta siltikin liika on liikaa.
Minun lähipiirissä juhlat ovat vähentyneet rajusti nyt 2020-luvulla, kun lähipiirissäni ei ole kovin innokkaita naimisiin menijöitä eikä ripillekään ole kukaan lähisukulaisista viime aikoina päässyt, korkeintaan on ollut vain hautajaisia nyt lähiaikoina, viimeksi saateltiin hautaan isäni Paulin serkku Antti Muoniossa. Enkä lakkiausjuhlissakaan pahemmin ole ollut elämäni (53 vuotta) aikana. Synttäreitäni on vietetty vuosittain maaliskuussa, isäni on leiponut kinuskikakun synttäreilleni, mutta tänäkin vuonna vietin synttäreitäni vain isäni kanssa kahdestaan, kun ei lähisukulaisia näkyillyt mestoilla, ja kun äitini Eija (s. 1951) kuoli 70-vuotiaana 7.8.2021 (olisi täyttänyt 71 vuotta joulukuussa 2021) sairastettuaan sydämen vajaatoiminnasta sekä kärsittyään aivoinfarktin (jonka sai mökillämme Puuppolassa 22.1.2014) jälkiseuraamuksista ja liikalihavuudesta ja äidilläni oli vielä tupakointi riippuvuutena (isäni toimi äitini omaishoitajana 7 vuoden ajan vuosina 2015 - 2022). Vielä 2010-luvun alussa oli perinteenä että keräännyimme aina Tapaninpäivän aikaan 26. joulukuuta äitini sisarusten luona vuorotellen, välillä oli lössiä meillä kotona Tapaninpäivänä yksinä vuosina, lapsuudessani 1-vuotiaasta lähtien (v. 1973) vuoteen 1991 kun täytin 18 vuotta, oli aina iso lössi äitini sisaruksia lapsineen viettämässä synttäreitä meillä. En tiedä kaipaanko tällä hetkellä isoja juhlia ja sitä hälinää ja huisketta, kun minulla on synnynnäisen sydänvian (diagnosoitu v. 1986, leikkaushoidettu v. 1988 Lastenklinikalla, Helsingissä) lisäksi vuonna 2004 diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä ja krooninen ripuli.
0/5 🥱