Monet valittavat suomalaisten epäsosiaalisuutta, sisäänpäinkääntyneisyyttä ja kylmää käytöstä.
Monet valittavat suomalaisten epäsosiaalisuutta, sisäänpäinkääntyneisyyttä ja kylmää käytöstä.
Kommentit (35)
Suomalaiset elävät omassa kuplassaan, eikä heihin pääse tutustumaan kunnolla, kun ”ulkomaalaiset ovat niin kummallisia”. Vaikka olen puolisuomalainen, leima on.
Suomalaisilla on outo huumorintaju
Suomi on hirveän kallis maa. Kaikki on kallista: ruoka, asuminen, autot.
Suomen terveydenhuolto oli hyvää, ei enää. Nyt ei pääse lääkäriin vaikka mitä olisi. Täytyy keskustella jonkun hoitajan kanssa.
Suomessa ei enää ole postitoimistoja.
Suomessa ei pääse pankkiin, jos ei ole varannut aikaa. Outoa.
Jaahas. Minä viihdyn täällä oikein hyvin.
Suomalaisella on aina se hierarkia mielessä. Kuka on yläpuolella ja kuka alapuolella. Jos laitat suomalaisen tyynenmeren saarelle, niin vuodessa se on rakentanut sinne tiukan hierarkian kaikkien kesken. Siitä se kylmyys tulee, ja myös ilmastostakin varmaan.
Suomalaiset ovat lämpimiä ihmisiä, mutta varautuneita aivan kuten muutkin pohjoismaalaiset.
Onhan se tutkittu asia, että suomalaiset kuuluu maailman epäempaattisimpiin kansoihin. Sen takia varmaan ollaan myös maailman onnellisimpia, eihän kusipäät helposti mstään kärsi. Omat asiat kunnossa, muilla nin väliä.
Monet? En ole kuullut kenenkään valittavan.
T. Suomalainen
Vierailija kirjoitti:
Suomalaisella on aina se hierarkia mielessä. Kuka on yläpuolella ja kuka alapuolella. Jos laitat suomalaisen tyynenmeren saarelle, niin vuodessa se on rakentanut sinne tiukan hierarkian kaikkien kesken. Siitä se kylmyys tulee, ja myös ilmastostakin varmaan.
Luultavasti melkein kaikki muut kansat ovat hierarkisempia kuin suomalaiset. Monissa maissa pitää huomioida klaanit, heimot, suvun vanhimmat, miehet, lahjottavat virkamiehet ja liikemiehet, mafia, rikkaat ja köyhät, palvelijat ja orjat. Näitä on pohjolan protestanttisissa kulttuureissa vähemmän.
Suomi on hyvä maa, ollaan mitä ollaan.
Suomalaiset nukkuu öisin ja näkee unta paremmasta taloudenpidosta ja ihmisarvosta sen poliittisen johdon taholta joita he äänestivät. Herätkää.
Me emme ole tottuneet elämään kaupungeissa. Saatamme olla parin sukupolven ns kaupunkilaisia, mutta emme ole hioutuneet olemaan isommissa joukoissa ja käyttäytymään ottamalla muut huomioon.
Ihastelemme kyllä muissa maissa parempia, kohteliaampia käytöstapoja, mutta usein niissä maissa on satoja, jopa tuhansia vuosia vanhaa kaupunkikulttuuria, joka näkyy aivan kaikessa.
Reissatessa suomalaiset erottaa hyvin lentokentillä. Kyräily ja muiden arvostelu on kuin puhekuplina päitten päällä, mutta kuitenkaan ei itsekään osata olla yhtään sen fiksumpia kuin mitä arvostelee muita. Se on meidän oikein erityisosaamista tuomita kaikessa.
No naiset on kylmiä ainakin. Töissä ei vanhemmat naiset tervehdi. Nuoremmat tervehtii. Vanhemmat ei edes tule juttelee mutta nuoremmat tulee.
Vierailija kirjoitti:
Me emme ole tottuneet elämään kaupungeissa. Saatamme olla parin sukupolven ns kaupunkilaisia, mutta emme ole hioutuneet olemaan isommissa joukoissa ja käyttäytymään ottamalla muut huomioon.
Ihastelemme kyllä muissa maissa parempia, kohteliaampia käytöstapoja, mutta usein niissä maissa on satoja, jopa tuhansia vuosia vanhaa kaupunkikulttuuria, joka näkyy aivan kaikessa.
Reissatessa suomalaiset erottaa hyvin lentokentillä. Kyräily ja muiden arvostelu on kuin puhekuplina päitten päällä, mutta kuitenkaan ei itsekään osata olla yhtään sen fiksumpia kuin mitä arvostelee muita. Se on meidän oikein erityisosaamista tuomita kaikessa.
Luuletko, ettei pienillä paikkakunnilla ole aikojen saatossa kehittynyt käytöstapoja? Pikkupaikoissa vasta pitääkin oppia käyttäytymään, kun kaikki on tuttuja ja niiden kanssa pitää joka tapauksessa tulla toimeen. Kaupungissa on helpompaa olla tyly, kun kohtaamaansa ihmistä ei välttämättä ikinä enää näe.
Suomalaiset ottavat muut huomioon ja ovat kohteliaita, mutta eivät päällekäyviä. Tuo "tuhansien vuosien kaupunkikulttuuri" on usein röyhkeää kaupustelua, huijaamista ja pyrkimystä hyötyä muista. Toivottavasti suomalaiset eivät ikinä opikaan tuollaista epärehellisyyttä.
Suomalaiset eivät tervehdi eivätkä ikinä vastaa, jos sanoo hei tai moi tai päivää. Tuijottavat vain.