Kristillisten koulujen suosio räjähti – jonoon ilmoitetaan jo vauvoja Uudenmaan kristilliset koulut ovat ääriään myöten täynnä
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012350092.html?utm_source=ampparit
Kristillisten koulujen suosio on kasvanut Uudellamaalla räjähdysmäisesti, kirjoittaa Vantaan Sanomat.
– Oppilasmäärä on kasvanut noin 5 prosenttia vuodessa. Nyt on tulossa katto vastaan, kristillisten koulujen yhdistyksen puheenjohtaja Jukka Sipilä kertoo Vantaan Sanomille.
Esimerkiksi Espoossa paikat eivät ole riittäneet kaikille halukkaille enää vuosiin. Hakemuksia on tehty vuonna 2030 aloittaville luokillekin 70 kappaletta. Hakemuksia tehdään siis jo lapsen ollessa vielä vauva.
Kristillisten koulujen rehtorit uskovat, että kristillisissä kouluissa vanhempia viehättävät esimerkiksi arvot, maailmankatsomus ja perinteinen kulttuuri.
– Muissa kouluissa saattaa olla asioita, joita vanhemmat eivät halua, esimerkiksi Setan työpajoja. Me olemme aika tarkkoja siitä, millaisia asioita kouluun tuodaan, Sipilä kertoo lehdelle.
---
Poljetaanko tälläisellä rasistisella koulukikkailulla lasten oikeutta kokea monikulttuurisuutta, hyvin vajaaksi jää lapsen elinympäristö jos luokkakavereina vain muslimeita ja äärivasemmistolaisten lapsia joiden ÄO yhtä matala kuin muslimeilla?
Ainakin lapsen vakaumuksen aitous olisi tarkastettava ennenkuin hänet päästetään täysvalkoiseen kristilliseen kouluun
Kyllä on syvällä suomalaisten rasismi ja aidoimmin rasismi näkyvillä kun omien lasten ei haluttaisi tutustuvat mustiin ja ruskeisiin maa.han.tulijoihin, kuka jatkossa opettaa muslimeille Suomea ja valkoisten tapoja jos valkoiset lapset eristetään uskonnon varjolla omiin kouluihinsa?
Kommentit (40)
Vierailija kirjoitti:
Les tat muuttaneet etelään?
Eikä. Ne on muslimien mestoja, verhottu niin ei hullu huomaa ja viisas virka mitään😄
Jokaisella lapsella on oikeus monikulttuuriseen kouluun
- vasemmisto
Vierailija kirjoitti:
"– Muissa kouluissa saattaa olla asioita, joita vanhemmat eivät halua, esimerkiksi Setan työpajoja. Me olemme aika tarkkoja siitä, millaisia asioita kouluun tuodaan, Sipilä kertoo lehdelle."
Pitihän se arvata minkälaisia syrjiviä ajatusrakennelmia tässäkin on taustalla. Jos SETA on Suomessa joillekin noin suuri ongelma, niin kyllä siinä täytynyt "kulkea hevosen silmälaput silmillään" jo pidemmän aikaa, jos ei sitten peräti koko elämäänsä.
Kyllä itse jo ihan mielellään kulkee vessapaperikiikarit silmillä kesäisin kaupunkien keskustoissa, vain kohde visusti näkyvillä. Kaiken maailman lateksijengiä kiikkuu puistoissa koppalakit päissään kattilajengin kalkatellessa hamaskanntuslaulujaan... ei kiitos.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella lapsella on oikeus monikulttuuriseen kouluun
- vasemmisto
Kristityt koulut ovat todella monikulttuurisia. Tosin tiedätte kyllä, mikä uskonto niistä puuttuu.
Villi-ihmisille omat koulut missä opetussuunnitelmaan kuuluu lähinnä bongorumpujen paukutusta ja muuta sellaista heille sopivampaa.
Vierailija kirjoitti:
"– Muissa kouluissa saattaa olla asioita, joita vanhemmat eivät halua, esimerkiksi Setan työpajoja. Me olemme aika tarkkoja siitä, millaisia asioita kouluun tuodaan, Sipilä kertoo lehdelle."
Pitihän se arvata minkälaisia syrjiviä ajatusrakennelmia tässäkin on taustalla. Jos SETA on Suomessa joillekin noin suuri ongelma, niin kyllä siinä täytynyt "kulkea hevosen silmälaput silmillään" jo pidemmän aikaa, jos ei sitten peräti koko elämäänsä.
SETA mm. hyväksyy lääkäreiden maalittamisen ja muun epämääräisen säädön nykypäivänä, niin en yhtään ihmettele että vanhempia kiinnostaa myös SETA vapaa vyöhyke vaikka muuten oltaisiinkin vain tapakristittyjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä en jotenkin edes ajatellut, että on kristillisiä kouluja. Tuohan on hyvä idea, kun asuu täällä pk-seudulla. Ei enää omien lasten kohdalla, kun jo täysi-ikäisiä. Oli tuon kuopuksen kouluaika jo melkosen villiä, tiedätte kyllä mitä tarkoitan.
Tuollaisissa kouluissa on varmasti paljon hyvää, mutta kannattaa ottaa selvää millaista kristinuskoa niissä esiintyy. Lapsena kastetulle luterilaiselle ei välttämättä ole ihan helpoin ja tervein ympäristö, jos koulun uskonnollisuus on vahvasti kallellaan esim. karismaattisuuteen ja fundamentalistisuuteen ja suurin osa luokkakavereista puhuu kielillä, uskoo että Jumala loi maailman 6 päivässä 6 000 vuotta sitten yms.
Aivan tavallisia kouluja, joita kaikki koulut olivat vielä 2000 paikkeillakin. Itsekin tiedät, on vain cänseljengiä vastaan pätevä 'vihkivesi' syy, kun se heidän vakaumuksella perustelemansa pakotettu sekasorto jonka saivat aikaan, ei oikeastaan ketään lopulta houkuta, edes heitä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilliskoulut tulevat. Toisissa saa laulaa kysymättä Suvivirren ja Joulujuhlassa saa Jeesulapsikin olla mukana.
Nuo ovat kyllä olleet mukana ihan tavallisessa peruskoulussakin.
Pääpaino sanoilla "ovat olleet". Tosi monessa koulussa enää ei ole, ja itse uskon että kristillisten koulujen suosio on reaktiota tuohon.

Niin, OLLEET mukana. Nykyään pitää kysyä oppilaalta/huoltajilta lupa, että saako kakara kuulla Suvivirttä tai osallistua kristillisiin toimintoihin.
Mikä ongelma tässä? Kysytään. Annat luvan. So?
Menee hankalaksi jos jokaiselta aletaan lupia kyselemään. Lisäksi muille tulee järjestää omaa ohjelmaa kristillisen toiminnan ajaksi.
Etenkin kun mikä tahansa jokseenkin järkevä ohjelma ei käy, vaan korvaavan ohjelman tulee vastata muille järjestettävää ohjelmaa. Se ei siis todellakaan kävisi enää nykyään päinsä, että esim. uskonnollisia lauluja sisältävästä konsertista kieltäytyvä oppilas jätettäisiin lukemaan kirjaa tai kokoamaan palapelejä, kuten minun rinnakkaisluokallani ollut Jehovan todistaja-tyttö teki aikoinaan.
On selvää, että syrjimättömyyden oletusarvon käytänteet edellyttävät, että jos järjestetään jonkun uskonnon mukaista ohjelmaa niin toiseudelle on vastaavasti järjestettävä edustamansa katsantokannan mukaista saman arvoista ohjelmaa. Esimerkiksi mihinkään uskontokuntaan kuulumattomille voidaan järjestää elämän katsomustiedon lisäopetusta keskittyen vaikkapa ihmisarvoja kunnioittavan yhteiskunnan rakenteiden kehittämiseen ja ylläpitoon.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella lapsella on oikeus monikulttuuriseen kouluun
- vasemmisto
Oikeus, mutta ei velvollisuus. Onneksi.
Vierailija kirjoitti:
Villi-ihmisille omat koulut missä opetussuunnitelmaan kuuluu lähinnä bongorumpujen paukutusta ja muuta sellaista heille sopivampaa.
Höpsistä nyt :D Itse tykkään bongorumpujen vaikutteista, mitä sekä Simojoen Pekka että Löytyt ovat saaneet lapsuudessaan, kun vanhemmat olivat lähetystyössä.
Itse asiassa kristinusko kasvaa Afrikassa on valtavasti, sieltä tullaan kohta tekemään lähetystyötä Jeesuksesta tänne länsimaihin.
Valtakunnansyyttäjän pöydälle näiden ohjelmien oikeusprosessit ennakkotapauksineen:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/19584995/valtakunnansyyttajan-poydalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Villi-ihmisille omat koulut missä opetussuunnitelmaan kuuluu lähinnä bongorumpujen paukutusta ja muuta sellaista heille sopivampaa.
Höpsistä nyt :D Itse tykkään bongorumpujen vaikutteista, mitä sekä Simojoen Pekka että Löytyt ovat saaneet lapsuudessaan, kun vanhemmat olivat lähetystyössä.
Itse asiassa kristinusko kasvaa Afrikassa on valtavasti, sieltä tullaan kohta tekemään lähetystyötä Jeesuksesta tänne länsimaihin.
Kasvaa kai se kun väestöräjähtely eskaloituu. Pidetään luitenkin huoli että pysyvät kotikonnuillaan lähetystyöllistämässä paikallisia muunuskoisia niin jospa se sivistys lopulta sielläkin voittaa ja saavat sen wakandansa pykättyä vihdoin ja tänne jo eksyneet voivat palata vihdoin turvalliseen kotopesäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilliskoulut tulevat. Toisissa saa laulaa kysymättä Suvivirren ja Joulujuhlassa saa Jeesulapsikin olla mukana.
Nuo ovat kyllä olleet mukana ihan tavallisessa peruskoulussakin.
Niin, OLLEET mukana. Nykyään pitää kysyä oppilaalta/huoltajilta lupa, että saako kakara kuulla Suvivirttä tai osallistua kristillisiin toimintoihin.
Mikä ongelma tässä? Kysytään. Annat luvan. So?
Menee hankalaksi jos jokaiselta aletaan lupia kyselemään. Lisäksi muille tulee järjestää omaa ohjelmaa kristillisen toiminnan ajaksi.
Etenkin kun mikä tahansa jokseenkin järkevä ohjelma ei käy, vaan korvaavan ohjelman tulee vastata muille järjestettävää ohjelmaa. Se ei siis todellakaan kävisi enää nykyään päinsä, että esim. uskonnollisia lauluja sisältävästä konsertista kieltäytyvä oppilas jätettäisiin lukemaan kirjaa tai kokoamaan palapelejä, kuten minun rinnakkaisluokallani ollut Jehovan todistaja-tyttö teki aikoinaan.
On selvää, että syrjimättömyyden oletusarvon käytänteet edellyttävät, että jos järjestetään jonkun uskonnon mukaista ohjelmaa niin toiseudelle on vastaavasti järjestettävä edustamansa katsantokannan mukaista saman arvoista ohjelmaa. Esimerkiksi mihinkään uskontokuntaan kuulumattomille voidaan järjestää elämän katsomustiedon lisäopetusta keskittyen vaikkapa ihmisarvoja kunnioittavan yhteiskunnan rakenteiden kehittämiseen ja ylläpitoon.
"...jos järjestetään jonkun uskonnon mukaista ohjelmaa niin toiseudelle on vastaavasti järjestettävä edustamansa katsantokannan mukaista saman arvoista ohjelmaa."
Siinäpä sitten seuraava nillityksen aihe vanhemmille, mikä on saman arvoista ohjelmaa. Helpommalla koulut pääsee, kun lopetetaan kaikki uskontoon viittaavat perinteet. Ei tarvitse vääntää joka ikisestä mielipahasta.
Kristittyjen koulujen extrabonus on se että vasemmisto ä m m ä t eivät laita omia pilttejään sellaiseen kouluun, vaan joutuvat partalasten sekaan.
Kiitos VihaVasemmisto.
Uskonto on tärkeämpi kuin VihaVasemmiston sairaat asenteet.
Täynnä varmasti pelkästään suomalaisia. Jolloin koulussa on hyvä työrauha. Ja lapset ja nuoret saavat laadukasta opetusta.
Rasismia ei ole se, että vastustaa mmuuttoa eikä halua asua kehitysmaalaisen naapurina. Saamme vapaasti vastustaa mmuuttoa koska emme halua maahan kulttuureja joilla ei ole samat arvot kuin meillä, eikä se ole rasismia, jos emme halua siitä maksaa. Yhteiskunta ei voi hyvin jos maahan tuodaan ihmisiä joiden mielestä naiset ovat alempiarvoisia ja miehen omaisuutta tai uskonto menee lain yläpuolelle.
Emme enää anna vasemmiston määritellä sanojen merkityksiä. Rasismia on sellainen käytös, josta saa tuomion oikeudessa. Kaikki muu syyttely on mustamaalausta ja rangaistavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erilliskoulut tulevat. Toisissa saa laulaa kysymättä Suvivirren ja Joulujuhlassa saa Jeesulapsikin olla mukana.
Nuo ovat kyllä olleet mukana ihan tavallisessa peruskoulussakin.
Pääpaino sanoilla "ovat olleet". Tosi monessa koulussa enää ei ole, ja itse uskon että kristillisten koulujen suosio on reaktiota tuohon.
Olen aloittanut koulutieni vuonna 1984 enkä muista että meillä olisi koskaan ollut mitään joulukuvaelmaa tai muuta uskonnollista sisältöä joululauluja lukuunottamatta. Suvivirsi laulettiin keväällä mutta niin se laulettiin viime keväänä ihan tavallisessa helsinkiläisessä peruskoulussakin.
Suurimman metelin siitä suvivirresta tuntuu saavan aikaan ihan supisuomalaiset uskonnottomat, kuten nyt vaikka tämä surullisenkuuluisa espoolaisisä.
Enkä usko hetkeäkään etteikö kristillisissä kouluissa olisi kiusaamista. Lapsille opetetaan että kaikki erilaisuus on pahasta niin eipä ole helppoa olla se erilainen. Tai huomata murrosiässä että onkin kiinnostunut saman sukupuolen edustajista.
Wikipedia:
-Kristillinen koulu on oppilaitos, jonka toiminta perustuu kristilliseen maailmankatsomukseen ja kristilliseen arvopohjaan. Kristillisyys tulee kristillisessä koulussa esiin monella tavoin, kuten tapakulttuurissa ja tapahtumissa. Suomalaisten kristillisten koulujen opetus ei ole uskontoon sitouttavaa, eikä oppilailta tai heidän perheiltään edellytetä henkilökohtaista uskoa tai minkään seurakunnanjäsenyyttä.