Ihmisillä on todella huono yleissivistys
Kommentit (51)
SK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Eiköhän maailman logiikan perustana ole ihan logiikka. Ja vaikka hyväksyttäisiin, että maailma on jossain mielessä täysin kuvannettavissa matemaattisesti, olisi ehkä hieman liioiteltua sanoa, että maailma toimii matematiikan mukaan.
Lienee myös yleisesti hyväksyttyä, että maailman mallintamiseen tarvitaan esimerkiksi luonnonvakioita, joita ei voida johtaa mistään puhtaasta teoreettisesta pohdiskelusta, vaan jotka täytyy jotenkin mitata. Mikä taas on enemmänkin fyysikoiden kuin matemaatikkojen hommaa.
Maailmassa vaalitaan täydellisyyteen pyrkivyyttä matematiikan ja muiden vakiintuneiden järjestelmien keinoin, mutta sitten meiltä kuitenkin löytyy neliapila, normaalin apilan sijaan (karkea esimerkki).
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Tää on jännä asia. Tuntuu, et monet oikee heittäytyy semmoseks mitään ymmärtämättömäks, ku on kyse matikasta. Ja puhun ihan asioista, jotka jo 8v ymmärtää, jos opettaa.
Yleissivistys on laaja alue, kunhan on edes jotain sivistystä niin siitä on hyvä jatkaa.
Yleisivistystä on kuitenkin naurettavan helppoa opetella, eli kyse on vain laiskuudesta.
Vierailija kirjoitti:
Yleissivistys on laaja alue, kunhan on edes jotain sivistystä niin siitä on hyvä jatkaa.
Sivistystä on myös toisten kunnioittaminen ja hyvä käytös
Vierailija kirjoitti:
ei tarvita enää yleissivistystä kun tekoäly vastaa kaikkeen maailmassa... pitkät koulutukset ovat tarpeettomia kun tekoäly antaa paremmat vastaukset kuin kukaan asiantuntija... ja johtajista on tullut tarpeettomia kun tekoäly antaa parhaat etenemismallit koko maailman kattavalla pohjatiedolla...
Vastikään Yhdysvalloissa tekoäly teki viranomaisille perusteettoman ilmoituksen murhasta.
Tuntuu, että nykyään monilla on tosi hajanainen tietämys asioista. Täsmällinen tieto ja sivistys tietyistä aiheista voi olla tosi syvällistä. Hämmästyn välillä mitä erikoisempia asioita lapset tietävät mm. avaruudesta, eläimistä ja eri maiden kulttuureista.
Yleissivistys on vallan muuta kuin matematiikan taidot. Paljon tärkeämpää on hyvä luku- ja kirjoitustaito, hyvä filosofiantaju, hyvät viestintätaidot ja hyvä historiantuntemus sekä yleinen kielitaito ja psykologiantaju.
Nämä auttavat ihmistä kaikin tavoin tässä maailmassa selviämään, työskentelemään ja uutta luomaan sekä toimimaan muiden kanssa ihmiskunnan hyväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei tarvita enää yleissivistystä kun tekoäly vastaa kaikkeen maailmassa... pitkät koulutukset ovat tarpeettomia kun tekoäly antaa paremmat vastaukset kuin kukaan asiantuntija... ja johtajista on tullut tarpeettomia kun tekoäly antaa parhaat etenemismallit koko maailman kattavalla pohjatiedolla...
Vastikään Yhdysvalloissa tekoäly teki viranomaisille perusteettoman ilmoituksen murhasta.
tekoäly ei ajattele eikä tee ilmoituksia murhista ilman että sitä pyydetään tekemään
tekoäly vain yhdistää kaiken maailman datan ja on siksi ylivoimainen...
Vierailija kirjoitti:
Just kuuntelin junassa tekniikan opiskelijoiden tunnustavan keskenään, että antavat tekoälyn tehdä läksynsä. Kuinkahan yleistä tämä tällainen filunki on? Ja mitäs osaajia nuo tuommoiset sitten oikein ovat? Sinänsähän kuka hyvänsä humanistikin voisi tuolta pohjalta toimia.
Opiskelen matemaattis-luonnontieteellisessä Helsingin yliopistolla, ja ainakin meillä on palattu hyvin pitkälti kynä-paperi-tentteihin. Eli jos tekee tehtävät tekoälyllä, kursseja on mahdotonta päästä läpi jos ei opettele asioita myös itse.
Vierailija kirjoitti:
Yleissivistys on laaja alue, kunhan on edes jotain sivistystä niin siitä on hyvä jatkaa.
Riittää että ihminen on sivilisoitunut sivilisaatiossa, kaikki muu on paskaa tai kauheeta paskaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
ei tarvita enää yleissivistystä kun tekoäly vastaa kaikkeen maailmassa... pitkät koulutukset ovat tarpeettomia kun tekoäly antaa paremmat vastaukset kuin kukaan asiantuntija... ja johtajista on tullut tarpeettomia kun tekoäly antaa parhaat etenemismallit koko maailman kattavalla pohjatiedolla...
Vastikään Yhdysvalloissa tekoäly teki viranomaisille perusteettoman ilmoituksen murhasta.
tekoäly ei ajattele eikä tee ilmoituksia murhista ilman että sitä pyydetään tekemään
tekoäly vain yhdistää kaiken maailman datan ja on siksi ylivoimainen...
Eikös tekoäly ole jo murtautunut firmojen nettisivuille?
Jotain uutisia ollut
Mitä sitten? Ei sitä yleissivistystä nykyään tarvitse vaan luonnetta! Yliopisto-opiskelijat pitäisi laittaa pellolle kuokkimaan niin kuin Maon aikaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Olisit opiskellut vaikka oletettua äidinkieltäsi - olen hämmentynyt, miten kehno kirjallinen ilmaisu monilla on.
Monella alalla sitä ei enää vaadita. Esimerkiksi oma maisteriohjelmani on täysin englannninkielinen. Kolmasosa opiskelijoista on Aasiasta, enkä edes muista koska viimeksi olisin ollut suomenkielisellä luennolla tai palauttanut jonkun tehtävän Suomeksi.
No milloin tulevaisuudessa tulee skenaario, että ihminen kehittää tekoälyä ja robotteja (humanoideja). Jossain vaiheessa tekoäly "nousee ihmisiä vastaan" ja alkaa tulevaisuudessa ottamaan ohjaksia noista ihmisen luomista roboteista Skynet tyyliin?
Sitten ihminen taistelee robotteja, jotka ei tottele ihmisiä vaan tekoälyä. Tuskin kuin Terminaattorissa, mutta tekoäly voisi usuttaa viruksen "hoivarobottiin", mikä ei sitten tekisi, mihin koulutettu vaan menee "lakkoon". :D
Hypoteettinen kysymys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Olisit opiskellut vaikka oletettua äidinkieltäsi - olen hämmentynyt, miten kehno kirjallinen ilmaisu monilla on.
Mulla on varmaan tämän palstan huonoin kirjallinen ilmaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Olisit opiskellut vaikka oletettua äidinkieltäsi - olen hämmentynyt, miten kehno kirjallinen ilmaisu monilla on.
Monella alalla sitä ei enää vaadita. Esimerkiksi oma maisteriohjelmani on täysin englannninkielinen. Kolmasosa opiskelijoista on Aasiasta, enkä edes muista koska viimeksi olisin ollut suomenkielisellä luennolla tai palauttanut jonkun tehtävän Suomeksi.
Eipä ole ihme, että sivistys rapautuu. Se ei ole sivistystä, että Suomessa opiskellaan englanniksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Käytä tekoälyä. Tiedonhaku korvaa muut taidot.
Tekoäly tuhoaa tiedonhakutaidot.
Miksi tuhoaisi? Pitääkö mennä kirjastoon etsimään tietoa?
Lähteet kannattaa tarkastaa ja lukea sieltä. En tiedä muista, mutta niin ap toimii.
Tuollainen asenne ei auta hätätilanteessa, hätätilanteessa tekoälykin voi mennä sekaisin ja hätätilanne voi eskaloitua katastrofiksi
Tekoäly🤪
Does not compute.
Syntax error. Destroy human, kill,kill,kill.
SK kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulle matematiikkaa paljon opiskelleena on vaikea käsittää, kuinka pihalla monet ihan fiksutkin ihmiset ovat matematiikasta. Järjellä voin ajatella, että jos ei tarvitse matematiikkaa työkseen tai ole muuten siitä kiinnostunut, tai ole esimerkiksi käynyt lukiota lainkaan, niin tietysti osaaminen on jäänyt peruskoulutasolle, ja osa siitäkin voinut unohtua.
Mutta se on silti jotenkin vaikea ymmärtää todeksi. Matematiikka on tavallaan maailman logiikan perusta, kaikki toimii sen mukaan. Jotenkin kuvittelen, että kun todisteita noista lainalaisuuksista on kokoajan nähtävillä, niin eikö ne laitkin jotenkin oppisi sitä kautta. Ja siis tiedän että enimmäkseen ei, mutta silti on vaikea ymmärtää miten niin voi elää.
Eiköhän maailman logiikan perustana ole ihan logiikka. Ja vaikka hyväksyttäisiin, että maailma on jossain mielessä täysin kuvannettavissa matemaattisesti, olisi ehkä hieman liioiteltua sanoa, että maailma toimii matematiikan mukaan.
Lienee myös yleisesti hyväksyttyä, että maailman mallintamiseen tarvitaan esimerkiksi luonnonvakioita, joita ei voida johtaa mistään puhtaasta teoreettisesta pohdiskelusta, vaan jotka täytyy jotenkin mitata. Mikä taas on enemmänkin fyysikoiden kuin matemaatikkojen hommaa.
Aika monet asiat kuitenkin katsotaan ja mitataan numeroina ihmisten pituudet ja painot, urheilusuoritukset, rahat, jopa musiikin äänen korkeudet ja pituudet, kaikki esineiden pituudet ja painot ja kulkuvälineiden nopeudet ja tehot ja tietokoneet ja tekoälykin pyörittää ykköstä ja nollaa 8 pituisina sarjoina ja siksi kaikki laittet ovat aina 16 tai 32 tai 64....tavusia gigasia megasia jne..........