Vankina kodissani
Kyllästyttää, ärsyttää. Ulkona mitä ihanin syysiltapäivä, mutta täällä sitä istun, yksin kaksiossani 5. kerroksessa. En ole puhunut kenellekään tänään, en puhunut eilenkään. Onneksi netti toimii. Masentaa, ihan kamalasti. Polveni meni sijoiltaa maanantaina kun tulin kaupasta kotiin, veljeni käytti Prismassa. Hän on perheensä kanssa jossain Tampereella. Joo, hän soitti torstaina, kyseli miten jaksan. Ei silloin ollut hätää, jääkaappi täynnä ruokaa (jotka hän maksoi, kun minulla ei ollut rahaa). Muille en puhunut torstainakaan. Olen polttanut kynttilöitä, kuunnellut radiota, surffannut netissä ja mielenhäiriössä kaivoin yhden palapelin eilen ja kippasin lattialle, siinä sitä eilen kokoilin puhelinlankoja kuunnellen.
Mutta ei, seinät kaatuu päälle, mieletöntä yksinäisyyttä. Jääkaapin hurinakin kuulostaa kuin auton moottori kävisi keittiössä. Joo, tiedän, väliaikaista tämä on vain. Mutta ihmettelen miten iäkäät ihmiset jaksavat tätä, jopa viikon ovat puhumatta kenenkään kanssa. Eikä heillä ole yleensä edes tietokonetta. Ihminen on sosiaalinen laumaeläin, ei meitä ole luotu olemaan yksin. Järkyttävä kokemus. Minä tiedän että huomenna iltapäivällä veljeni vaimo tulee käymään ja katsomaan mitä kuuluu, mutta heitä, jotka ovat vuosia vankina kodissaan, minulla heräsi heidän puolestaan todella paha mieli. Miten he jaksavat, kun minulla tämä muutama päiväkin tuntuu näin pahalta.
Kommentit (12)
Kipeelläkin polvella mennään kyynärsauvoilla, rollaattorilla ulos. Joka päivä.
Vierailija kirjoitti:
Kipeelläkin polvella mennään kyynärsauvoilla, rollaattorilla ulos. Joka päivä.
Miksi?
Älä puhu paskaa. Oletko läheisriippuvainen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kipeelläkin polvella mennään kyynärsauvoilla, rollaattorilla ulos. Joka päivä.
Miksi?
Raitis ilma. Hoidettavat asiat. Roskien vienti. Liikunta. Mielen virkeys.
Ihminen haluaa kuuluvansa johonkin ja johonkin ryhmään, näin opin lähihoitaja koulussani. Entä jos liittyisin vaikkapa Facebook ryhmiin oman kaupunkisi tai johonkin vauvojen nimi ryhmään missä saa ehdotella nimiä? Tuntisit kuuluvasi johonkin ja saisit tekemistä kotona ollessa. Tilaa itsellesi vaikkapa ruokaa kotiin, joku herkku ruoka ja nauti. Rakenne myös rutiineja kotona olon ajaksi. Leivo pullaa tai haasta itsesi korvapuustien tekoon. lue kirjoja ja tee sudokuja. Säästä rahaa ja tavoittele matkaa laivalle.
Lähde kävelylenkille ja ota raikasta ilmaa.
Jos vanha ihminen jättää jonkun jalkavamman takia asiansa hoitamatta se on voi voi. Muistisairaus on se syy joka voi sitoa kotiin tai todella vakava sairaus ettei jaksa. 81 vuoden kokemuksella kirjoitan.
Ruokaakin voi muuten tilata, ei tarvitse ketään hyppyyttää siihenkään. Olen juuri aikeissa perehtyä robotilla tilaamiseen, se toisi samana päivänä. Joku k tai s, menee väh seuraavsan päivään.
Vierailija kirjoitti:
Ihminen haluaa kuuluvansa johonkin ja johonkin ryhmään, näin opin lähihoitaja koulussani. Entä jos liittyisin vaikkapa Facebook ryhmiin oman kaupunkisi tai johonkin vauvojen nimi ryhmään missä saa ehdotella nimiä? Tuntisit kuuluvasi johonkin ja saisit tekemistä kotona ollessa. Tilaa itsellesi vaikkapa ruokaa kotiin, joku herkku ruoka ja nauti. Rakenne myös rutiineja kotona olon ajaksi. Leivo pullaa tai haasta itsesi korvapuustien tekoon. lue kirjoja ja tee sudokuja. Säästä rahaa ja tavoittele matkaa laivalle.
Jos ihminen ei lue en edes tajua sellaista ihmistä. Naisimmeinen voi opetella tekemään käsitöitä, aika kuluu siivillä kun kutoo hienoja polvisukkia, neuleita itselleen. Js mieskin voi kutoa villapaidan.
Ap ehkäpä ryhdyt vapaaehtoiseksi? Saat itse seuraa samalla, kun annat vanhuksille seuraa. Molemmat voittavat :)
Moni varmaan ottaa lemmikin, se kai auttaa vähän?
Vierailija kirjoitti:
Ap ehkäpä ryhdyt vapaaehtoiseksi? Saat itse seuraa samalla, kun annat vanhuksille seuraa. Molemmat voittavat :)
Kun ei ryhdy omiin ongelmiinsa hakemaan apua niiltä vanhuksilta.
Kun polvi on kipeä ei voi lattialla istua. Terv iäkäs.
Elämä opettaa vaikeuksia kestämään. Koskaan ei pme yksin jos lukee kirjoja.