Miksi Ukrainasta lähtee ihmisiä sotaa pakoon?
Aloitus luultavasti poistetaan pian, mutta teen sen silti.
Ihmettelen vain itse, että miksi koko kansa ei siellä osallistu puolustukseen. Lisäksi maa on niin suuri, että olisi tilaa muuttaa muuallekin sota-alueelta maan sisällä.
Arvostan siis Ukrainaa todella korkealle puolustustahdosta ja uupumattomasta vastarinnasta. Tätä yhtä asiaa vain joskus ihmettelen vähän.
Kommentit (33)
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Juu, etenkin naisia ja lapsia ja vanhuksia tarvitaan rintamalla.

Heitä tarvitaan kotirintamalla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa sodissa ihmisjoukot lähtee liikkeelle. Venäjältäkin on yli miljoona ihmistä poistunut maasta.
Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät kuolemaa ja pakenevat sotaa.
Ei viime sodassa lähtenyt suomesta ihmisjoukkoja liikkeelle. (Ihan pieniä lapsia saatettiin joskus harvoin lähettää sotalapseksi ruotsiin.)
Viime sodissa ei ollut droneja, Suomi kertaaja tokaisi uutislähetyksessä ettei noita droneja vastaan pysty suojautumaan millään keinolla. Venäjän mies/nais tappiot ovat syntyneet Ukrainan drone hyökkäyksillä/ puolustamisella.
Ei tämä sinänsä ole mitenkään poikkeuksellista. Aina sodissa on nähty uusia innovaatoita jotka "mullistavat sodankäynnin ikuisiksi ajoiksi". Ensimmäisessä maailmansodassa nähtiin taistelukaasut ja panssarivaunut, toisessa maailmansodassa valtavat ilmapommitukset, salamasota ja ydinaseet. Vietnamin sodassa helikopterijoukot... Lista on loputon.
Koska iso osa ukrainalaisista on r.y.s.i.ä. Ikävä totuus. Eivät tahdo sotia omiaan vastaan. Siksi häipyvät. Sama ongelma tulisi Suomessakin. Osa on enemmän sinne itään kallellaan. Hengenheimolaiset löytyy sieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Juu, etenkin naisia ja lapsia ja vanhuksia tarvitaan rintamalla.
Heitä tarvitaan kotirintamalla
Muistapa tämä sitten, jos itänaapuri hyökkää tänne. Lapsesi ja vanhempasi ja isovanhempasi ovat äärettömän tärkeitä kotirintamalla.

Ovat he tärkeitä yhteiskunnan jäsenia jo nyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa sodissa ihmisjoukot lähtee liikkeelle. Venäjältäkin on yli miljoona ihmistä poistunut maasta.
Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät kuolemaa ja pakenevat sotaa.
Ei viime sodassa lähtenyt suomesta ihmisjoukkoja liikkeelle. (Ihan pieniä lapsia saatettiin joskus harvoin lähettää sotalapseksi ruotsiin.)
Lapsia lähetettiin Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan noin 70000.
Älä viitsi vähätellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Juu, etenkin naisia ja lapsia ja vanhuksia tarvitaan rintamalla.
Heitä tarvitaan kotirintamalla
Muistapa tämä sitten, jos itänaapuri hyökkää tänne. Lapsesi ja vanhempasi ja isovanhempasi ovat äärettömän tärkeitä kotirintamalla.
Ovat he tärkeitä yhteiskunnan jäsenia jo nyt.
Ovat tai eivät, mutta muista nyt jo valmentaa heitä mahdollisiin hyödyllisiin tehtäviin kotirintaman askareita ajatellen.

Valitettavati meillä ei ole mahdollisuutta valita parempaa itänaapuria. Joten ainoa vaihtoehto on pysyä valppaana ja varautua siihen, että siellä voi hullu diktaattori saada päähänsä hölmöjä ideoita.

Älä nyt kiemurtele. Aloita valmennus jo tänään!

Kyllä, kaikkien on hyvä osata perus kansalaistaitoja. Jos tulee tilanne jossa naisten pitää ryhtyä hoitamaan "miesten töitä". Siitä on hyötyä yhteiskunnassa monessa muussakin tilanteessa. Jos vaikka toinen perheen aikuisista sairastuu. Huolehditaan siitä, ettei asiat ole liian paljon yhden ihmisen varassa.
Perheeni on henkilökohtaisesti yhteydessä henkilöön, joka oli aikansa Suomessa, mutta nyt palannut opiskelemaan Ukrainaan (Dnipro). Siellä on paikoin hankala elää, kun sähköt ovat välillä poikki tuntitolkulla ja droonit tuhoavat milloin minkäkin rakennuksen jopa ihan siitä läheltä. Jos pommi sattuu tuohoamaan Dnipron yliopiston, toiminta kuulemma siirtyy toisen yliopiston alle. Sähkökatkosten aikana asunnot kylmenevät. Mikä ihme se on, että ihmiset lähtevät muualla elääkseen tavallista elämää eikä jatkuvaa jännitystä milloin drooni osuus kohdalle tai kylmentää kodin.
Kyllä siellä osa yrittää sitä tavallista arkea elää.
Miten se tavallinen kansa voi jotekin osallistua erityisesti sodanvastaisuuteen, jos siihen ei kouluteta tai värvätä? Ei täällä Suomessakaan kaikki voi päättää että minäpä alan hoitaa oman korttelini vedenjakelua. Kyllä sellainen toiminta jostain ylempää organisoidaan (ja sitten voi ottaa siihen osaa). Jotta yteiskunnan peruspilarit pysyisivät pystyssä, on oltava sitä tavallista väkeä tekemässä sitä arkityötään. Hoitamassa tavaraa kauppoihin ja pitämässä niitä kauppoja auki. Työt kuljetusalalla, ruoantuotantoalalla, vesilaitoksella ja sähkölaitoksella ja sairaaloissa.
Itse voisi hyvin olla Suomessa se, joka huolehtii oman alueen (korttelin) vedenjakamisesta ja lämpövarautumisesta. Onko se sitten VaPePa tai muun toimijan alla olevaa toimintaa. Näissäkin lähitaloissa asuu paljon vanhoja ihmisiä. Osaavatko he yhtäkkiä toimia, kun vettä ei tule (edes vessanpönttö ei toimi kuten pitää) ja talo kylmenee. Ruoka, vesi, lämpö ja suoja. Siinä ne perustarpeet.