Miksi Ukrainasta lähtee ihmisiä sotaa pakoon?
Aloitus luultavasti poistetaan pian, mutta teen sen silti.
Ihmettelen vain itse, että miksi koko kansa ei siellä osallistu puolustukseen. Lisäksi maa on niin suuri, että olisi tilaa muuttaa muuallekin sota-alueelta maan sisällä.
Arvostan siis Ukrainaa todella korkealle puolustustahdosta ja uupumattomasta vastarinnasta. Tätä yhtä asiaa vain joskus ihmettelen vähän.
Kommentit (33)
Suomessa esyätettäisiin poistuminen. Meitä on niin vähän ja siviilielämänkin on toimittava taustalla.
Vierailija kirjoitti:

Tuskin estettäisi, ainakaan kaikilta
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Tämä on totta. Kaikki eivät tiedä sitä, että Suomessa jokaisella kansalaisella on maanpuolustusvelvollisuus ja täältä ei (täysi-iköisiä) kansalaisia lähde muualle, jos sota syttyy

Alapeukuttajalle tiedoksi: https://www.suomi.fi/kansalaiselle/turvallisuus/hatatilanteet-ja-turval…

Tietenkin estettäisiin. Eihän siitä mitään tule, jos kaikki pakenisivat. Monessa muussa maassa toimitaan samoin.
Mun kieltenopettaja kertoi, miten hän oli kieliopintojensa vuoksi opettajiksi aikoville pakollisessa harjoittelussa sodan alkaessa Saksassa. Hän pääsi juuri ja juuri livahtamaan Suomeen ennen kuin saksan rajat suljettiin. Ehkä saksan kansalainen ei olisi päässyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Tämä on totta. Kaikki eivät tiedä sitä, että Suomessa jokaisella kansalaisella on maanpuolustusvelvollisuus ja täältä ei (täysi-iköisiä) kansalaisia lähde muualle, jos sota syttyy
Alapeukuttajalle tiedoksi: https://www.suomi.fi/kansalaiselle/turvallisuus/hatatilanteet-ja-turval…
Koskeehan tuo myös rikasta eliittiä???
Jos Suomi joutuisi sotaan tavikset juoksutettaisiin eturintamaan ja päättäjät istuisivat pommisuojissa piilossa. Eikös tuota Häkkästä etsitty useita päiviä kun oli kaivautunut syvimpään pommisuojaan dronen uhatessa Suomea.
Kaikissa sodissa ihmisjoukot lähtee liikkeelle. Venäjältäkin on yli miljoona ihmistä poistunut maasta.
Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät kuolemaa ja pakenevat sotaa.
Venäläisiä jahdataan Ukrainassa ja näitä sitten tulee Suomeenkin tuhansittain 'Ukrainalaisina sotapakolaisina'.
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa sodissa ihmisjoukot lähtee liikkeelle. Venäjältäkin on yli miljoona ihmistä poistunut maasta.
Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät kuolemaa ja pakenevat sotaa.
Suomesta ei lähtenyt pakolaisia muualle viime sodissa. Eli ei kaikissa sodissa.
Ainoastaan evakot siirtyivät Suomen sisällä eri alueille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Tämä on totta. Kaikki eivät tiedä sitä, että Suomessa jokaisella kansalaisella on maanpuolustusvelvollisuus ja täältä ei (täysi-iköisiä) kansalaisia lähde muualle, jos sota syttyy
Alapeukuttajalle tiedoksi: https://www.suomi.fi/kansalaiselle/turvallisuus/hatatilanteet-ja-turval…
Koskeehan tuo myös rikasta eliittiä???
Tietenkin
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa sodissa ihmisjoukot lähtee liikkeelle. Venäjältäkin on yli miljoona ihmistä poistunut maasta.
Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät kuolemaa ja pakenevat sotaa.
Ei viime sodassa lähtenyt suomesta ihmisjoukkoja liikkeelle. (Ihan pieniä lapsia saatettiin joskus harvoin lähettää sotalapseksi ruotsiin.)
Koska ukrainalaiset päästävät ja ovat onnellisia kun pääsevät loisivasta kansanosasta pysyvästi eroon.
Näähän jo ilmoittivat, etteivät aio koskaan enää palata Ukrainaan, kun täällä on niin kivaa. Sellaisia kunnon kansalaisia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Tämä on totta. Kaikki eivät tiedä sitä, että Suomessa jokaisella kansalaisella on maanpuolustusvelvollisuus ja täältä ei (täysi-iköisiä) kansalaisia lähde muualle, jos sota syttyy
Alapeukuttajalle tiedoksi: https://www.suomi.fi/kansalaiselle/turvallisuus/hatatilanteet-ja-turval…
Koskeehan tuo myös rikasta eliittiä???
Tämä sinun mielikuvituksesi "rikas eliitti ja poliitikot" on se joukko joka heti ensimmäisena kuljettettaisiin Siperiaan jossei pistettäisi nappia otsaan heti siihen paikkaan. Joten heillä jos kenellä on motivaatiota ponnistella Suomen itsenäisyyden säilymisen puolesta.
Rotilla on tapana jättää uppoava laiva.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikissa sodissa ihmisjoukot lähtee liikkeelle. Venäjältäkin on yli miljoona ihmistä poistunut maasta.
Minusta on täysin ymmärrettävää, että ihmiset pelkäävät kuolemaa ja pakenevat sotaa.
Ei viime sodassa lähtenyt suomesta ihmisjoukkoja liikkeelle. (Ihan pieniä lapsia saatettiin joskus harvoin lähettää sotalapseksi ruotsiin.)
"Toisen maailmansodan aikana (1939–1945) Suomesta lähti ulkomaille sotaa pakoon yhteensä noin 130 000 - 140 000 ihmistä."
Kertoo nopea kysymys tekoälyltä.
Vierailija kirjoitti:
Rotilla on tapana jättää uppoava laiva.
Mä jätän jos sota syttyy
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meinaatko ettei Suomessa kävisi samoin, kuka on niin tyhmä että esim Suomen puolesta henkensä uhraisi.
iiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiigori kärppänä vastaamassa. Joko perjantaipullo ja -kaali ostettuna?
Cuckrainannazzirotta painukoot takaisin poteroonsa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa ihmettelen. Heitä ei pitäisi siirtyä toisiin maihin. Ei Suomessakaan saa sodan tullen siirtyä. (Paitsi ehkä pienet lapset ja vanhukset.) Muilla on tärkeitä tehtäviä maanpuolustuksen edistämiseksi. Joko oma tärkeä työtehtävä tai sodan aikana osoitettu palvelustehtävä. Siis näille, jotka ei taistele.
Tämä on totta. Kaikki eivät tiedä sitä, että Suomessa jokaisella kansalaisella on maanpuolustusvelvollisuus ja täältä ei (täysi-iköisiä) kansalaisia lähde muualle, jos sota syttyy
Alapeukuttajalle tiedoksi: https://www.suomi.fi/kansalaiselle/turvallisuus/hatatilanteet-ja-turval…
Eiköhän täältä siirretä sellaiset epämotivoituneet henkilöt jonnekin muualle ja tuskin takaisin enää pääsevät. Pakko ruveta muuttamaan näitä lakeja, että kansalaisuuden saaneella ihmisellä on aina oikeus palata. Sotatila olisi hyvä hetki käynnistää prosessi.