Miksi mies puhuu minun asioistani kavereilleen?
Oli taas kertonut työhaastattelustani kaverilleen, joka sitten kysyi minulta siitä. Hämmentävää, koska en itse kerro edes omille kavereilleni työnhaustani, ettei tarvitse hävetä kun se ei onnistu. Minusta tuntuu, että mies jotenkin hakee ulkopuolelta vahvistusta sille, että minä vielä kelpaisin johonkin? Olen toistuvasti sanonut, ettei minun asioitani tarvi levitellä.
Kommentit (31)
Kannattaa heti parisuhteen alussa kertoa kaikki salaisuudet itsestään. Tämä osoittaa avoimuutta ja sitä, että luottaa toiseen ihmiseen, ja luottamus onkin parisuhteen tärkein elementti, kuten tiedämme.
Vierailija kirjoitti:
Miksi häpeät työttömyyttä?
Mikään ei riitä, kun ei kelpaa itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi sinä valitat täällä etkä puhu asiasta miehesi kanssa? Samanlaisia olette kumpikin. Villi arvaus: miehesi oli iloinen työhaastattelustasi ja/tai surullinen siitä ettet saanut työtä.
Mutta teidän on opeteltava kummankin kommunikoimaan suoraan toistenne kanssa, ei vauvavitunfissä.
Kysyin mieheltäni, miksi hän oli kertonut asiasta. Sanoin myös, etten halua että minusta puhutaan. En halua, että ihmisillä olisi jotain odotuksia ja sitten näkisivät kun epäonnistun.
Mies suuttui. Sanoi että on tavallista puhua asioista ja perheenjäsenistä.
Minulle jäi kuitenkin olo, ei ainoastaan tästä kerrasta, että mies hakee kavereiltaan ja tuttaviltaan tukea jollekin epärealistiselle ajatukselle minusta. Siitä kaverin kysymyksestä tuli olo, että oletettiin minun varmasti saavan sen paikan. Inhottavaa sitten vastata ja kertoa, että epäonnistuin enkä itse uskonut saavani paikkaa.
Ap
Onko teilläkin niin, että mies ei oikein käy sun kanssa keskustelua, mutta sitten tosiaan hölisee sun asiat ja teidän yhteiset asiat kavereille/tutuille?
Meillä on ollut tätä, että jos meillä on ollut vaikka riitaa, niin se pui sitä asiaa kaverinsa kanssa, mutta ei suostu mun kanssa selvittämään asiaa loppuun. Tältä kaverin vaimolta sain aina joskus kuulla näistä meidän jutuista. Väänsin rautalankaa aivan helvetin kauan, ennen kuin mies ymmärsi, kuinka loukkaavaa sen käytös on ja kuinka henkisesti petetyksi tunnen itseni, kun levittelee meidän yhteisiä asioita (tai minun asioita) ulkopuolelle ja toki kertoo vain sitä omaa näkemystään tilanteesta ilman että minä pääsen kertomaan oman versioni = minusta tehdään tarinan pahis.
Tämä on kyllä ihan täysin lapsuuden perheessä opittu tapa. Siellä toimittiin just noin, että henkilö, jonka toiminta jotenkin otti päähän, niin sitä asiaa ei tosiaankaan selvitetty kyseisen henkilön kanssa, vaan marmatettiin selän takana muulle perheelle. Meillä ongelmat ratkottiin kasvotusten asiaan kuuluvien osapuolien kanssa.
Lisäksi on myös sitä, että jos valittelen työväsymystä tai työongelmia tai jotain henkilökohtaisempaa vaikka terveyteen liittyvää, niin ei oikeastaan kommentoi mitään, saati lohduta tai tsemppaa. Mutta sitten voivotelee näitä asioita lapsuuden perheelleen, työkavereilleen tai muille tutuille. 'Ottaa' siis myötätunnon muilta itselleen minun asioilla sen sijaan että tarjoaisi sitä minulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi sinä valitat täällä etkä puhu asiasta miehesi kanssa? Samanlaisia olette kumpikin. Villi arvaus: miehesi oli iloinen työhaastattelustasi ja/tai surullinen siitä ettet saanut työtä.
Mutta teidän on opeteltava kummankin kommunikoimaan suoraan toistenne kanssa, ei vauvavitunfissä.
Kysyin mieheltäni, miksi hän oli kertonut asiasta. Sanoin myös, etten halua että minusta puhutaan. En halua, että ihmisillä olisi jotain odotuksia ja sitten näkisivät kun epäonnistun.
Mies suuttui. Sanoi että on tavallista puhua asioista ja perheenjäsenistä.
Minulle jäi kuitenkin olo, ei ainoastaan tästä kerrasta, että mies hakee kavereiltaan ja tuttaviltaan tukea jollekin epärealistiselle ajatukselle minusta. Siitä kaverin kysymyksestä tuli olo, että oletettiin minun varmasti saavan sen paikan. Inhottavaa sitten vastata ja kertoa, että epäonnistuin enkä itse uskonut saavani paikkaa.Ap
Pitäisiköhän hankkia se itsetunto ennen kuin lähdet parisuhteisiin? Jalkojen levittäminen jollekin miehelle ei anna mitään diktatuurimaista valtaa rajoittaa toista. Elämässä joutuu sietämään myös jonkun verran sitä epätäydellisyyttä ja sitä ettei kaikki aina mene tismalleen niin kun sinä haluat.
Ihmiset pyrkivät löytämään oman itsensä ulkopuolisen syyn negatiivisille asioille, ja syyllistät nyt miestä ihan syyttä suotta omasta häpeästä ja epävarmuudestasi. Työttömyys on luonnollinen asia lähes jokaisen kohdalla jossakin vaiheessa elämää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Öö, kaveri kysyy, että mitä sinulle kuuluu/oletka saanut töitä ja mies on vastannut, että ei ole, mutta olet menossa haastatteluun tms...?
Loukkaannut aivan turhasta. Etkö itse koskaan sano kavereillesi esim. että "mies on töissä", "mies meni vanhemmilleen/metsälle/harrastukseen". Vai sanotko tosiaan kaikkiin miestäsi koskeviin kysymyksiin, että et suostu vastaamaan niihin?
Miksi sen miehen pitäisi jatkaa keskustelua, että vaimo on menossa haastatteluun? Miksi ei voi vaan sanoa, että vaimo ei ole vielä saanut töitä.
Nämä on yksitysasioista, enkä itsekään lörpöttelisi miehen henkilökohtaisista asioista muille. Oletko sinä ihan rajaton?
Miksi pitää? Koska on normaalia sosiaalisuutta jakaa tavallisia elämän asioita toisten kanssa.
No sosialisoi sinä omat yksityisasiasi, mutta älä juorua toisten asioista. Ainoastaan juoruämmille tuo on normaalia, että kaikki levitetään pitkin kylää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi sinä valitat täällä etkä puhu asiasta miehesi kanssa? Samanlaisia olette kumpikin. Villi arvaus: miehesi oli iloinen työhaastattelustasi ja/tai surullinen siitä ettet saanut työtä.
Mutta teidän on opeteltava kummankin kommunikoimaan suoraan toistenne kanssa, ei vauvavitunfissä.
Kysyin mieheltäni, miksi hän oli kertonut asiasta. Sanoin myös, etten halua että minusta puhutaan. En halua, että ihmisillä olisi jotain odotuksia ja sitten näkisivät kun epäonnistun.
Mies suuttui. Sanoi että on tavallista puhua asioista ja perheenjäsenistä.
Minulle jäi kuitenkin olo, ei ainoastaan tästä kerrasta, että mies hakee kavereiltaan ja tuttaviltaan tukea jollekin epärealistiselle ajatukselle minusta. Siitä kaverin kysymyksestä tuli olo, että oletettiin minun varmasti saavan sen paikan. Inhottavaa sitten vastata ja kertoa, että epäonnistuin enkä itse uskonut saavani paikkaa.Ap
Pitäisiköhän hankkia se itsetunto ennen kuin lähdet parisuhteisiin? Jalkojen levittäminen jollekin miehelle ei anna mitään diktatuurimaista valtaa rajoittaa toista. Elämässä joutuu sietämään myös jonkun verran sitä epätäydellisyyttä ja sitä ettei kaikki aina mene tismalleen niin kun sinä haluat.
Ihmiset pyrkivät löytämään oman itsensä ulkopuolisen syyn negatiivisille asioille, ja syyllistät nyt miestä ihan syyttä suotta omasta häpeästä ja epävarmuudestasi. Työttömyys on luonnollinen asia lähes jokaisen kohdalla jossakin vaiheessa elämää.
On varmasti totta, että itsetunnossani on ongelmia. Joku kysyi, miksi häpeän työttömyyttä. Minulle se kertoo, että en riittänyt enkä ollut tarpeellinen, joten olen huono ja tyhmä.
Mutta en minä miestä syyllistä. En vain haluaisi että hän, tai kukaan muukaan, puhuu minun vaikeista asioistani eteenpäin. Se tuntuu kuin leviteltäisiin häpeääni ympäriinsä.
Ymmärrän, että miehen on vaikea puhua minun kanssani, koska suuttuu kokemuksestani. Ja onhan tilanne hänellekin stressaava, joten ehkä tosiaan hakee itselleen lohtua ja tukea kavereilleen puhumalla.
ap
Suosittelen sinulle terapiaa huonon itsetunnon takia. Kukaan ei ajattele työttömyydestäsi yhtään mitään. Olet varmaan tietoinen Suomen työttömyyslukemista.
Miehesi ei todellakaan hae mitään vahvistusta kavereiltaan. Tuo on ihan omaa harhaasi. Pidemmän päälle on erittäin raskasta kaikille, että sinua pitää kohdella silkkihansikkain ja varoa jokaista sanaa.
Jos joku asia ei merkitse mitään, ei siitä ole tarvetta puhuakaan kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Tuo on ihan puolisosi oikeus. Totta kai hän saa puhua ystävilleen / tuttavilleen ympärillään tapahtuvista asioista. Meitä on monenlaisia. Ehkä puolisollesi on tärkeää jutella asioista muidenkin kanssa?
No ei todellakaan ole mitään "puolison oikeutta" levitellä toisen yksityisiä asioita!
Miksi häpeät työttömyyttä?