Lue keskustelun säännöt.
Miksi suomalaiset on kasvatettu häpeämään ja nöyrtymään?
07.10.2026 |
Olin tuossa jokin aika sitten järjestämässä erästä tapahtumaa. Paikkoja oli yli 200 ja tilaisuus lähes loppuunmyyty. Paikkoja ei oltu numeroitu, eli paikat oli tasoa valitse vapaasti ja ekat vie parhaat. 5min ennen tilaisuuden alkua saapui vielä porukkaa ja koko eturivi oli tyhjä, vaikka koko muu sali oli jo perälle asti lähes täynnä, yksittäisiä hajapaikkoja siellä täällä. Sanoin saapuville että "hei, siellä on eturivissä vielä tosi paljon tilaa", suurin osa ei reagoinut mitenkään, menivät etsimään hajapaikkoja takaa. Eräät vanhemmat naiset sanoivat että "Ei hyvänen aika me mihinkään eturiviin voida mennä".
Tämä oikeasti pysäytti ja jäi mieleen.
Miksi niin monilla suomalaisilla on tällainen ajatusmaailma? Aina täytyy olla perällä, viimeisenä, huomaamaton. Sama juhlissa, porukkaa täytyy käskeä 2-3 kertaa hakemaan kahvia, ennen kun kukaan kehtaa mennä.
Kommentit (43)
Vierailija kirjoitti:
No katsos kun mitä naapuritkin sanoo ja alkaa puhumaan että niin sinne vaan Virtasen rouva paineli eturiviin, luulee olevansa jotain. Suomalaiseen mielenmaisemaan kuuluu kilpailu siitä kuka on nöyrin.
Tästä syystä.
Ei uskois kun avaa minkätahansa median: kaikki kilpailevat ronskiudella ja räkättävät äänekkäästi päälle.
Ei tuokaan ihmiskuva tunnu edustavan kuin pientä osaa suomalaisista siis tämä kälättävä ja kova narsistityrkky. Miksi sitä työnnetään niin hirveästi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää maa on vähän kuin Euroopan Japani.
Onneksi täällä ei tarvitse työntää miekkaa mahaansa kun mokaa !
En tunne häpeää tai alemmuutta lainkaan! Tässä on tyypillinen katkelma aamustani:
Heräät aamulla ennen valon tuloa itämaiseen musiikkiin, joka soi yöradiosta. Olet virittänyt sopivan kappaleen nostamaan tunnelmaa.
Sidot otsapannan ja kävelet karatehousuissa olohuoneeseen. Kaadat lasillisen vettä kitusiisi. Avaat välioven ulos takapihalle. Nurmikko on kostea yön jäljiltä. Menet sinne paidattomana leveään haara-asentoon. Pyörittelet niskat, kädet ja keskivartalon. Siirryt alaspäin ja viimeisenä varpaat. Olet valmis. Käännyt salamannopeasti vasemmalle torjuen iskun ja isket vastaiskun vastakädellä. Pysähdyt.
Naamasi huojuu ylimielistä tyytyväisyyttä. Olit nopeampi kuin kirsikkaperhonen.
Teet saman oikealle ja asetat kädet alas eteen valmiusasentoon. Hengität ulos ja hiki virtaa ylävartalollasi. Taustalla soi vaimeasti itämainen musiikki. Naapurikin on herännyt, ja yläkerrasta heijastuu valo. Se vain provosoi sinua kovempaan suoritukseen. Aloitat pomppelehtimisen nurmikolla kuin potkunyrkkeilijä.
Nurmikon kosteus virkistää aistielimiä. Voit kuvitella, kuinka kovempaa jätkää saa hakea 500 kilometrin säteeltä. Ei löydy. Ylimielisyys näkyy naamalta entistä kirkkaampana. 15 minuutin pomppelehtimisen päätteeksi alat vedellä raskaita kierrepotkuja jalka lähes suorana kusiseen patjaan, jonka olet vyöttänyt puun ympäri vanhoin vöin.
Patja litsahtaa pinnalta. Se on kostea, painava ja täynnä sitä itseään, kuten sinäkin olet.
Lopetat aamuharjoitukset kovaan karatehuutoon. Kävelet kädet leveänä kuin bodari takaisin sisätiloihin, keittiöön aamukahville ja muroille.
Siitä on hoikkuus ja atleettisuus tehty.
Matkasi sisätiloihin katkeaa tavalla jota et ehdi edes tajuta, näet vain hahnon vilahduksen ja sitten tulee pimeys.
Yksi oikea suora leukaan on sammuttanut tajuntasi ja toivottavasti opettaa sinulle hieman nöyryyttä.
Kuten totesin siitä 500 kilometristä. Ei löydy voittajaa. Onk tää tält erää selvä hä?
Minä olen tämän sarjan sankari. Jokaisella suomalaisella miehellä on oikeus voimaantua takapihallaan toksisesta maskuliinisuudesta ilman, että hiivitään kotiin ja isketään yllättävästi pelkurimaisesti takaa.
Jokaisen oikeus mennä pihalle voimaantumaan ja näyttämään maailmalle kuka on kovin.
Ei se välttämättä häpeää ole. Jos ei vaan kiinnosta olla edessä.