Mikä on lapsen oikeus lääkkeettömään elämään?
Tänä vuonna 3,1% 6‐8 -vuotiaista pojista aloitti ADHD-lääkityksen.
Miksi sallitaan lääkitä pieniä lapsia asiassa, jota ei tarvitsisi lääkitä? Syöpähoidot tms. on asia erikseen, mutta ei missään nimessä mitään tollasia kasvaville lapsille.
Ainakin minua (nyt aikuinen) harmittaisi ja jopa katketoittais, jos minua olisi lapsena lääkitty tollaisen (ADHD) takia.
Turvataan lapsillemme mahdollisimman lääkkeetön elämä!
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi harkinta ruumiillisen kurituksen uudelleenlaillistamista. Satunnainen selkäsauna on lapselle paljon vähemmän haitallinen kuin se, että lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Että satunnainen pahoinpitely ois ihmiselle vähemmän haitallista, kuin tätä auttavat lääkkeet?!? Se pahoinpitelyhän ei auta niihin ADHD-haasteisiin ja oireisiin edes mitenkään, eli sitten sitä olis pahoinpideltynä, oireilevana ja ilman lääkkeiden tuomaa apua.
Se on toki hyvin vieras ajatus nykyisessä kasvatuskulttuurissa, että rankaisu auttaisi lasta tottelemaan. Mieluummin vaan medikalisoidaan kaikki eli selitetään tottelemattomuus jollain kirjaindiagnoosilla ja turrutetaan lapsi lääkkeillä.
No kun nykyään aikuiset, lapsena pahoinpidellyt ADHD:t TIETÄÄ, ettei se auta. Miten ihmeessä pahoinpitely parantaisi ADHDta? Millä mekanismilla se pystyisi sellaista aikaansaamaan?
ADHD on vaan kirjainyhdistelmä. Se lakkaa olemasta voimassa jos lapsen vanhempi ei enää epäile lapsella ADHD-piirteisyyttä tai jos lääkäri purkaa diagnoosin.
Se ajattelu jonka mukaan tottelematon ja/tai vilkas lapsi on ADHD on hyvin tuoretta perua.
Kenenkään ADHD ei ole kiinni diagnoosista. Jos ihmisellä on ADHD, niin se on, vaikka ei olisi diagnoosia. Ja jos ihmisellä ei ole ADHD, niin ei ole, vaikka olisi diagnoosi.
ADHD ei ole synonyymi sen enempää tottelemattomuudelle kuin vilkkaudellekaan.
Olen elänyt yli vuosikymmenen (diagnosoimattoman) ADHD-puolison kanssa, joten tiedän tuskallisen hyvin, että kyseessä on todellinen ilmiö.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-epäilyistä ja -diagnooseista on vääriä ihan nykyistenkin diagnoosikriteerien perusteella.
On todella haitallista, että on kehitetty tuollainen kirjainyhdistelmä joka voidaan halutessa lätkäistä ihmisille ja sitten selittää, että koska ihmisellä on tämä kirjainyhdistelmä niin hän ei mahda omalle käytökselleen mitään (tai jos mahtaa niin kyseessä on haitallinen ns. maskaaminen).
Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä diagnoosikriteerien mukaan. Lääkärihän ei voi asettaa diagnoosia kuvaamatta kuinka diagnostiset kriteerit täyttyvät.
Kyseessä on se, ettei kunnollisia tutkimusmenetelmiä ole tai niitä ei haluta käyttää. ADHD on kiistatta muoti-ilmiö ja se vaikuttaa paljon myös lääkärien toimintaan. Diagnoosien määrä on monikymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja erot diagnoosien määrässä eri hyvinvointialueiden välillä ovat hyvin suuria. Lisäksi vaikka lääkäri suhtautuisi ADHD-muotiin kriittisesti, niin hän ei välttämättä pysty suojautumaan niitä vastaan jotka ovat opetelleet diagnoosikriteerit ulkoa ja osaavat siksi kuvailla käytöstä juuri kriteereihin sopivalla tavalla jotta lääkäri myöntäisi heille halutun diagnoosin.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnosoiduista on sellaisia, että vaikkapa 10-15 vuotta sitten he eivät vielä olisi saaneet sitä diagnoosiaan. Siihen aikaan ADHD oli harvinainen eikä diagnooseja annettu kevyin perustein.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi harkinta ruumiillisen kurituksen uudelleenlaillistamista. Satunnainen selkäsauna on lapselle paljon vähemmän haitallinen kuin se, että lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Että satunnainen pahoinpitely ois ihmiselle vähemmän haitallista, kuin tätä auttavat lääkkeet?!? Se pahoinpitelyhän ei auta niihin ADHD-haasteisiin ja oireisiin edes mitenkään, eli sitten sitä olis pahoinpideltynä, oireilevana ja ilman lääkkeiden tuomaa apua.
Se on toki hyvin vieras ajatus nykyisessä kasvatuskulttuurissa, että rankaisu auttaisi lasta tottelemaan. Mieluummin vaan medikalisoidaan kaikki eli selitetään tottelemattomuus jollain kirjaindiagnoosilla ja turrutetaan lapsi lääkkeillä.
No kun nykyään aikuiset, lapsena pahoinpidellyt ADHD:t TIETÄÄ, ettei se auta. Miten ihmeessä pahoinpitely parantaisi ADHDta? Millä mekanismilla se pystyisi sellaista aikaansaamaan?
ADHD on vaan kirjainyhdistelmä. Se lakkaa olemasta voimassa jos lapsen vanhempi ei enää epäile lapsella ADHD-piirteisyyttä tai jos lääkäri purkaa diagnoosin.
Se ajattelu jonka mukaan tottelematon ja/tai vilkas lapsi on ADHD on hyvin tuoretta perua.
Kenenkään ADHD ei ole kiinni diagnoosista. Jos ihmisellä on ADHD, niin se on, vaikka ei olisi diagnoosia. Ja jos ihmisellä ei ole ADHD, niin ei ole, vaikka olisi diagnoosi.
ADHD ei ole synonyymi sen enempää tottelemattomuudelle kuin vilkkaudellekaan.
Olen elänyt yli vuosikymmenen (diagnosoimattoman) ADHD-puolison kanssa, joten tiedän tuskallisen hyvin, että kyseessä on todellinen ilmiö.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-epäilyistä ja -diagnooseista on vääriä ihan nykyistenkin diagnoosikriteerien perusteella.
On todella haitallista, että on kehitetty tuollainen kirjainyhdistelmä joka voidaan halutessa lätkäistä ihmisille ja sitten selittää, että koska ihmisellä on tämä kirjainyhdistelmä niin hän ei mahda omalle käytökselleen mitään (tai jos mahtaa niin kyseessä on haitallinen ns. maskaaminen).
Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä diagnoosikriteerien mukaan. Lääkärihän ei voi asettaa diagnoosia kuvaamatta kuinka diagnostiset kriteerit täyttyvät.
Kyseessä on se, ettei kunnollisia tutkimusmenetelmiä ole tai niitä ei haluta käyttää. ADHD on kiistatta muoti-ilmiö ja se vaikuttaa paljon myös lääkärien toimintaan. Diagnoosien määrä on monikymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja erot diagnoosien määrässä eri hyvinvointialueiden välillä ovat hyvin suuria. Lisäksi vaikka lääkäri suhtautuisi ADHD-muotiin kriittisesti, niin hän ei välttämättä pysty suojautumaan niitä vastaan jotka ovat opetelleet diagnoosikriteerit ulkoa ja osaavat siksi kuvailla käytöstä juuri kriteereihin sopivalla tavalla jotta lääkäri myöntäisi heille halutun diagnoosin.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnosoiduista on sellaisia, että vaikkapa 10-15 vuotta sitten he eivät vielä olisi saaneet sitä diagnoosiaan. Siihen aikaan ADHD oli harvinainen eikä diagnooseja annettu kevyin perustein.
Ei ADHD tietenkään ollut siihen aikaan yhtään harvinaisempaa, sitä vaan ei osattu tunnistaa ja diagnosoida kunnolla. Silloin taisi ADD-, tyyppisesti oireilevat tytöt ja naiset jäädä tunnistamatta.
Mä olen erittäin selkeä asperger, enkä varsinkaan lapsena osannut maskata kovinkaan hyvin. Silti 90-luvulla lastenpsykiatrisissa tutkimuksissa ei osattu tunnistaa tätä lainkaan. Että liekö sama ADHD:n kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on adhd. Olen saanut diagnoosin ja aloittanut lääkkeen yläasteella. Minua harmittaa ettei sitä aloitettu aiemmin. Koulu olisi mennyt silloin varmasti paremmin.
Ap taitaa luulla, että adhd-lääkitys on tarpeeton kaikille, koska hän itse ei ole tarvinnut sitä. Tämä on yleinen asennevirhe asiaan kuin asiaan tällä palstalla: minä!
Yläkoulun opena muistan pojan, joka haittasi koko ryhmän opiskelurauhaa yhden kokonaisen luluvuoden ja vähän toista, koska oikeaa lääkitystä ei löytynyt ennen kuin kokeilujen jälkeen. Poika oli kiva, vanhemmat vastuullisia, ja huolestuneita, ja syyllisyydentuntoisia. Mutta poika vaan ei voinut olla hiljaa eikä pysyä paikallaankaan, rekrytoi koko ajan viereiset touhuihinsa jne. Opetuksesta ei tullut juuri mitään, muut oppilaatkin väsyivät. Kukaan ei hyötynyt tilanteesta.
Oikean lääkityksen kohdalla tilanne normalisoitui nopeasti.
Olen silti sitä mieltä, että turhaakin lääkintää tapahtuu. Olen myös enemmän huolestunut adhd:n lisääntymisestä ja sen aiheuttajista, koska 30 vuoden opeurani aikana olen havainnut, että keskittymishäiriöitä ja psyykkisiä ongelmia on teineillä koko ajan enemmän ja vakavampia. Kyse ei siis ole paremmasta diagnostiikasta, jota sitäkin tarjotaan kohonneiden diagnoosimäärien syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi harkinta ruumiillisen kurituksen uudelleenlaillistamista. Satunnainen selkäsauna on lapselle paljon vähemmän haitallinen kuin se, että lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Että satunnainen pahoinpitely ois ihmiselle vähemmän haitallista, kuin tätä auttavat lääkkeet?!? Se pahoinpitelyhän ei auta niihin ADHD-haasteisiin ja oireisiin edes mitenkään, eli sitten sitä olis pahoinpideltynä, oireilevana ja ilman lääkkeiden tuomaa apua.
Se on toki hyvin vieras ajatus nykyisessä kasvatuskulttuurissa, että rankaisu auttaisi lasta tottelemaan. Mieluummin vaan medikalisoidaan kaikki eli selitetään tottelemattomuus jollain kirjaindiagnoosilla ja turrutetaan lapsi lääkkeillä.
No kun nykyään aikuiset, lapsena pahoinpidellyt ADHD:t TIETÄÄ, ettei se auta. Miten ihmeessä pahoinpitely parantaisi ADHDta? Millä mekanismilla se pystyisi sellaista aikaansaamaan?
ADHD on vaan kirjainyhdistelmä. Se lakkaa olemasta voimassa jos lapsen vanhempi ei enää epäile lapsella ADHD-piirteisyyttä tai jos lääkäri purkaa diagnoosin.
Se ajattelu jonka mukaan tottelematon ja/tai vilkas lapsi on ADHD on hyvin tuoretta perua.
Kenenkään ADHD ei ole kiinni diagnoosista. Jos ihmisellä on ADHD, niin se on, vaikka ei olisi diagnoosia. Ja jos ihmisellä ei ole ADHD, niin ei ole, vaikka olisi diagnoosi.
ADHD ei ole synonyymi sen enempää tottelemattomuudelle kuin vilkkaudellekaan.
Olen elänyt yli vuosikymmenen (diagnosoimattoman) ADHD-puolison kanssa, joten tiedän tuskallisen hyvin, että kyseessä on todellinen ilmiö.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-epäilyistä ja -diagnooseista on vääriä ihan nykyistenkin diagnoosikriteerien perusteella.
On todella haitallista, että on kehitetty tuollainen kirjainyhdistelmä joka voidaan halutessa lätkäistä ihmisille ja sitten selittää, että koska ihmisellä on tämä kirjainyhdistelmä niin hän ei mahda omalle käytökselleen mitään (tai jos mahtaa niin kyseessä on haitallinen ns. maskaaminen).
Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä diagnoosikriteerien mukaan. Lääkärihän ei voi asettaa diagnoosia kuvaamatta kuinka diagnostiset kriteerit täyttyvät.
Kyseessä on se, ettei kunnollisia tutkimusmenetelmiä ole tai niitä ei haluta käyttää. ADHD on kiistatta muoti-ilmiö ja se vaikuttaa paljon myös lääkärien toimintaan. Diagnoosien määrä on monikymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja erot diagnoosien määrässä eri hyvinvointialueiden välillä ovat hyvin suuria. Lisäksi vaikka lääkäri suhtautuisi ADHD-muotiin kriittisesti, niin hän ei välttämättä pysty suojautumaan niitä vastaan jotka ovat opetelleet diagnoosikriteerit ulkoa ja osaavat siksi kuvailla käytöstä juuri kriteereihin sopivalla tavalla jotta lääkäri myöntäisi heille halutun diagnoosin.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnosoiduista on sellaisia, että vaikkapa 10-15 vuotta sitten he eivät vielä olisi saaneet sitä diagnoosiaan. Siihen aikaan ADHD oli harvinainen eikä diagnooseja annettu kevyin perustein.
Ei ADHD tietenkään ollut siihen aikaan yhtään harvinaisempaa, sitä vaan ei osattu tunnistaa ja diagnosoida kunnolla. Silloin taisi ADD-, tyyppisesti oireilevat tytöt ja naiset jäädä tunnistamatta.
Mä olen erittäin selkeä asperger, enkä varsinkaan lapsena osannut maskata kovinkaan hyvin. Silti 90-luvulla lastenpsykiatrisissa tutkimuksissa ei osattu tunnistaa tätä lainkaan. Että liekö sama ADHD:n kanssa.
Kulttuuri on muuttunut. Ne asiat mitä ennen pidettiin luonteenpiirteinä ovat nykyisin nepsypiirteitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi harkinta ruumiillisen kurituksen uudelleenlaillistamista. Satunnainen selkäsauna on lapselle paljon vähemmän haitallinen kuin se, että lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Että satunnainen pahoinpitely ois ihmiselle vähemmän haitallista, kuin tätä auttavat lääkkeet?!? Se pahoinpitelyhän ei auta niihin ADHD-haasteisiin ja oireisiin edes mitenkään, eli sitten sitä olis pahoinpideltynä, oireilevana ja ilman lääkkeiden tuomaa apua.
Se on toki hyvin vieras ajatus nykyisessä kasvatuskulttuurissa, että rankaisu auttaisi lasta tottelemaan. Mieluummin vaan medikalisoidaan kaikki eli selitetään tottelemattomuus jollain kirjaindiagnoosilla ja turrutetaan lapsi lääkkeillä.
No kun nykyään aikuiset, lapsena pahoinpidellyt ADHD:t TIETÄÄ, ettei se auta. Miten ihmeessä pahoinpitely parantaisi ADHDta? Millä mekanismilla se pystyisi sellaista aikaansaamaan?
ADHD on vaan kirjainyhdistelmä. Se lakkaa olemasta voimassa jos lapsen vanhempi ei enää epäile lapsella ADHD-piirteisyyttä tai jos lääkäri purkaa diagnoosin.
Se ajattelu jonka mukaan tottelematon ja/tai vilkas lapsi on ADHD on hyvin tuoretta perua.
Kenenkään ADHD ei ole kiinni diagnoosista. Jos ihmisellä on ADHD, niin se on, vaikka ei olisi diagnoosia. Ja jos ihmisellä ei ole ADHD, niin ei ole, vaikka olisi diagnoosi.
ADHD ei ole synonyymi sen enempää tottelemattomuudelle kuin vilkkaudellekaan.
Olen elänyt yli vuosikymmenen (diagnosoimattoman) ADHD-puolison kanssa, joten tiedän tuskallisen hyvin, että kyseessä on todellinen ilmiö.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-epäilyistä ja -diagnooseista on vääriä ihan nykyistenkin diagnoosikriteerien perusteella.
On todella haitallista, että on kehitetty tuollainen kirjainyhdistelmä joka voidaan halutessa lätkäistä ihmisille ja sitten selittää, että koska ihmisellä on tämä kirjainyhdistelmä niin hän ei mahda omalle käytökselleen mitään (tai jos mahtaa niin kyseessä on haitallinen ns. maskaaminen).
Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä diagnoosikriteerien mukaan. Lääkärihän ei voi asettaa diagnoosia kuvaamatta kuinka diagnostiset kriteerit täyttyvät.
Kyseessä on se, ettei kunnollisia tutkimusmenetelmiä ole tai niitä ei haluta käyttää. ADHD on kiistatta muoti-ilmiö ja se vaikuttaa paljon myös lääkärien toimintaan. Diagnoosien määrä on monikymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja erot diagnoosien määrässä eri hyvinvointialueiden välillä ovat hyvin suuria. Lisäksi vaikka lääkäri suhtautuisi ADHD-muotiin kriittisesti, niin hän ei välttämättä pysty suojautumaan niitä vastaan jotka ovat opetelleet diagnoosikriteerit ulkoa ja osaavat siksi kuvailla käytöstä juuri kriteereihin sopivalla tavalla jotta lääkäri myöntäisi heille halutun diagnoosin.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnosoiduista on sellaisia, että vaikkapa 10-15 vuotta sitten he eivät vielä olisi saaneet sitä diagnoosiaan. Siihen aikaan ADHD oli harvinainen eikä diagnooseja annettu kevyin perustein.
Ei ADHD tietenkään ollut siihen aikaan yhtään harvinaisempaa, sitä vaan ei osattu tunnistaa ja diagnosoida kunnolla. Silloin taisi ADD-, tyyppisesti oireilevat tytöt ja naiset jäädä tunnistamatta.
Mä olen erittäin selkeä asperger, enkä varsinkaan lapsena osannut maskata kovinkaan hyvin. Silti 90-luvulla lastenpsykiatrisissa tutkimuksissa ei osattu tunnistaa tätä lainkaan. Että liekö sama ADHD:n kanssa.
Kulttuuri on muuttunut. Ne asiat mitä ennen pidettiin luonteenpiirteinä ovat nykyisin nepsypiirteitä.
Minunkin aspergerin kuitenkin oli aspergeria jo silloin, kuin sitä pidettiin vaan mun yleisenä outoutena ja vääränlaisuutena.
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Mulla on ADHD. Olen syntynyt 1980. Koulunkäynti oli yhtä helvettiä,kun muut olivat matikankirjassa sivulla 18 minä jumitin sivulla 2 koska en ymmärtänyt tehtävää tai en pystynyt keskittymään kun käytävältä kuului ääniä tai pesulappu kutitti. Kertasin eka luokan. Kolmannella jouduin tarkkikkselle jossa opin vain kiroilemaan. 12vuotiaana minulle alettiin syöttää masennuslääkkeitä.koska aloitekyvyttömyys ja hajamielisyys tulkittiin masennukseksi. Opiskelut jäi kesken. Töpaikasta toisensa jälkeen lensin ulos. 26vuotiaana eläkepaperit.
Sain esikoisen i22vuotiaana ja kun tyttö oli 5v alettiin päiväkodissa epäillä että ADHD ja ohjattiin tutkimuksiin. Siin' vaiheessa mä päätin myös että mut pitää tutkia ja ylläripylläri,en olekaan tyhmä tai laiska vaan mulla on neurologinen häiriö!
Nyt mulla on kolme lasta jptka pärjäävät LOISTAVASTI koska heillä on tukitoimet ja lääkitys.
Vierailija kirjoitti:
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Nepsyt ja mukavuusalue samassa lauseessa 🤣.
Oikeasti siis nepsyt joutuu viettämään niin paljon aikaa epämukavuusalueella, etten uskois yhdenkään neurotyypillisen kestävän sellaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Nepsyt ja mukavuusalue samassa lauseessa 🤣.
Oikeasti siis nepsyt joutuu viettämään niin paljon aikaa epämukavuusalueella, etten uskois yhdenkään neurotyypillisen kestävän sellaista.
Mutta sehän on tavattoman väärin. Ei saa pakottaa maskaamaan koska maskaaminen on väkivaltaa nepsyä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ADHD-lääkkeistä on luokiteltu huumausaineiksi. Tämä on fakta. Niitä pakkosyötetään lapsille, jotta lapset mukautuisivat kaikki samaan muottiin ja olisivat tottelevaisia robotteja. Puistattavaa.
On täyttä harhaa, että ne "auttavat" lasta. Ei auta. Ne auttavat vain ympärillä olevia, koska lapsi ei olekaan samaan muottiin soveltuva robotti kuin kaverinsa. Lapsi voidaan toki helposti aivopestä uskomaan, että "nyt elämäsi on kunnossa, koska se on sellainen kuin haluamme sen olevan".
Sinusta olisi siis parempi, että lapsi alisuorittaa koulussa, saa tyhmän ja hankalan lapsen leiman, ajautuu hölmöilemään ja käyttämään päihteitä? Tämä oli nimittäin monen adhd-lapsen elämänpolku "vanhoina, hyvinä aikoina".
Ei. Nyt ymmärsit väärin. Pointti on se, että jos ei iso osa ihmisistä voi elää normaalisti yhteiskunnassa ilman lääkkeitä, niin vikaa on silloin yhteiskunnassa. Ei pidä lääkkeillä pakottaa ja huumata ihmisiä toimimaan tietyn kaavan mukaan, vaan yhteiskunnan tulee mahdollistaa eläminen ilman kemikaaleja. Se on ihan tahtotilasta kiinni. Nyt vain lääkkeillä ja huumeilla mennään sieltä mistä aita on matalin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ADHD-lääkkeistä on luokiteltu huumausaineiksi. Tämä on fakta. Niitä pakkosyötetään lapsille, jotta lapset mukautuisivat kaikki samaan muottiin ja olisivat tottelevaisia robotteja. Puistattavaa.
On täyttä harhaa, että ne "auttavat" lasta. Ei auta. Ne auttavat vain ympärillä olevia, koska lapsi ei olekaan samaan muottiin soveltuva robotti kuin kaverinsa. Lapsi voidaan toki helposti aivopestä uskomaan, että "nyt elämäsi on kunnossa, koska se on sellainen kuin haluamme sen olevan".
Sinusta olisi siis parempi, että lapsi alisuorittaa koulussa, saa tyhmän ja hankalan lapsen leiman, ajautuu hölmöilemään ja käyttämään päihteitä? Tämä oli nimittäin monen adhd-lapsen elämänpolku "vanhoina, hyvinä aikoina".
Nykyään noin 20% lapsista on näitä ns. adhd-lapsia. Entisaikaan, kun lääkityksen sijasta kasvatuksessa käytettiin kuria, olivat lähes kaikki heistä ihan tavallisia ihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Nepsyt ja mukavuusalue samassa lauseessa 🤣.
Oikeasti siis nepsyt joutuu viettämään niin paljon aikaa epämukavuusalueella, etten uskois yhdenkään neurotyypillisen kestävän sellaista.
Mutta sehän on tavattoman väärin. Ei saa pakottaa maskaamaan koska maskaaminen on väkivaltaa nepsyä kohtaan.
Joo, kyllä se on aika väärin, että joutuu olemaan suurimman osan ajastaan epämukavuusalueellaan. Niin se nyt vaan on, mitään omaa, mukavaa maailmaa meille ei ole.
Maskaaminen ei kyllä ole väkivaltaa mua kohtaan, itsehän mä sen teen. Jotkut eheytyshoitoterapiat, joissa pakotetaan maskaamaan, on toki henkistä väkivaltaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ADHD-lääkkeistä on luokiteltu huumausaineiksi. Tämä on fakta. Niitä pakkosyötetään lapsille, jotta lapset mukautuisivat kaikki samaan muottiin ja olisivat tottelevaisia robotteja. Puistattavaa.
On täyttä harhaa, että ne "auttavat" lasta. Ei auta. Ne auttavat vain ympärillä olevia, koska lapsi ei olekaan samaan muottiin soveltuva robotti kuin kaverinsa. Lapsi voidaan toki helposti aivopestä uskomaan, että "nyt elämäsi on kunnossa, koska se on sellainen kuin haluamme sen olevan".
Sinusta olisi siis parempi, että lapsi alisuorittaa koulussa, saa tyhmän ja hankalan lapsen leiman, ajautuu hölmöilemään ja käyttämään päihteitä? Tämä oli nimittäin monen adhd-lapsen elämänpolku "vanhoina, hyvinä aikoina".
Nykyään noin 20% lapsista on näitä ns. adhd-lapsia. Entisaikaan, kun lääkityksen sijasta kasvatuksessa käytettiin kuria, olivat lähes kaikki heistä ihan tavallisia ihmisiä.
Ei ole 20 % lapsista ADHD.
Ja eivät olleet ennen "tavallisia" ihmisiä, vaan suuri osa päätyi esim. päihdeongelmaisiksi ja vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Ei nyt ole ihan sama asia maskaus-tarpeet ja se, että jotkut ei pysy tuoleissaan. Kyse ihan eri asioista!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Ei nyt ole ihan sama asia maskaus-tarpeet ja se, että jotkut ei pysy tuoleissaan. Kyse ihan eri asioista!
Eikä tuo keskustelija ole käsittänyt yhtään, mitä maskaamine tarkoittaa. Ei ikävien asioiden tekeminen ole maskaamista. Ei se ole maskaamista, että mä käyn seuraavaksi viemässä roskat, vaikka ei yhtään huvittais.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi harkinta ruumiillisen kurituksen uudelleenlaillistamista. Satunnainen selkäsauna on lapselle paljon vähemmän haitallinen kuin se, että lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Että satunnainen pahoinpitely ois ihmiselle vähemmän haitallista, kuin tätä auttavat lääkkeet?!? Se pahoinpitelyhän ei auta niihin ADHD-haasteisiin ja oireisiin edes mitenkään, eli sitten sitä olis pahoinpideltynä, oireilevana ja ilman lääkkeiden tuomaa apua.
Se on toki hyvin vieras ajatus nykyisessä kasvatuskulttuurissa, että rankaisu auttaisi lasta tottelemaan. Mieluummin vaan medikalisoidaan kaikki eli selitetään tottelemattomuus jollain kirjaindiagnoosilla ja turrutetaan lapsi lääkkeillä.
No kun nykyään aikuiset, lapsena pahoinpidellyt ADHD:t TIETÄÄ, ettei se auta. Miten ihmeessä pahoinpitely parantaisi ADHDta? Millä mekanismilla se pystyisi sellaista aikaansaamaan?
ADHD on vaan kirjainyhdistelmä. Se lakkaa olemasta voimassa jos lapsen vanhempi ei enää epäile lapsella ADHD-piirteisyyttä tai jos lääkäri purkaa diagnoosin.
Se ajattelu jonka mukaan tottelematon ja/tai vilkas lapsi on ADHD on hyvin tuoretta perua.
Kenenkään ADHD ei ole kiinni diagnoosista. Jos ihmisellä on ADHD, niin se on, vaikka ei olisi diagnoosia. Ja jos ihmisellä ei ole ADHD, niin ei ole, vaikka olisi diagnoosi.
ADHD ei ole synonyymi sen enempää tottelemattomuudelle kuin vilkkaudellekaan.
Olen elänyt yli vuosikymmenen (diagnosoimattoman) ADHD-puolison kanssa, joten tiedän tuskallisen hyvin, että kyseessä on todellinen ilmiö.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-epäilyistä ja -diagnooseista on vääriä ihan nykyistenkin diagnoosikriteerien perusteella.
On todella haitallista, että on kehitetty tuollainen kirjainyhdistelmä joka voidaan halutessa lätkäistä ihmisille ja sitten selittää, että koska ihmisellä on tämä kirjainyhdistelmä niin hän ei mahda omalle käytökselleen mitään (tai jos mahtaa niin kyseessä on haitallinen ns. maskaaminen).
Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä diagnoosikriteerien mukaan. Lääkärihän ei voi asettaa diagnoosia kuvaamatta kuinka diagnostiset kriteerit täyttyvät.
Kyseessä on se, ettei kunnollisia tutkimusmenetelmiä ole tai niitä ei haluta käyttää. ADHD on kiistatta muoti-ilmiö ja se vaikuttaa paljon myös lääkärien toimintaan. Diagnoosien määrä on monikymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja erot diagnoosien määrässä eri hyvinvointialueiden välillä ovat hyvin suuria. Lisäksi vaikka lääkäri suhtautuisi ADHD-muotiin kriittisesti, niin hän ei välttämättä pysty suojautumaan niitä vastaan jotka ovat opetelleet diagnoosikriteerit ulkoa ja osaavat siksi kuvailla käytöstä juuri kriteereihin sopivalla tavalla jotta lääkäri myöntäisi heille halutun diagnoosin.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnosoiduista on sellaisia, että vaikkapa 10-15 vuotta sitten he eivät vielä olisi saaneet sitä diagnoosiaan. Siihen aikaan ADHD oli harvinainen eikä diagnooseja annettu kevyin perustein.
Ei ADHD tietenkään ollut siihen aikaan yhtään harvinaisempaa, sitä vaan ei osattu tunnistaa ja diagnosoida kunnolla. Silloin taisi ADD-, tyyppisesti oireilevat tytöt ja naiset jäädä tunnistamatta.
Mä olen erittäin selkeä asperger, enkä varsinkaan lapsena osannut maskata kovinkaan hyvin. Silti 90-luvulla lastenpsykiatrisissa tutkimuksissa ei osattu tunnistaa tätä lainkaan. Että liekö sama ADHD:n kanssa.
Kulttuuri on muuttunut. Ne asiat mitä ennen pidettiin luonteenpiirteinä ovat nykyisin nepsypiirteitä.
En voi allekirjoittaa tätä opena, että kyse olisi pelkästä kulttuurin muutoksesta. Kaikki aiempina vuosikymmeninä koulua käyneet muistavat, että tunneilla oli rauhallista. Sitten ei enää ollut. Kyse ei kumminkaan ollut kurin puutteesta kuin joidenkin kohdalla, koska sitten noin vuodesta 2000 alkoi tulla oppilaita, jotka eivät voineet mitään itselleen ja käytökselleen.
Myös lukeminen on usein hankalaa adhd:lle, ja koulunkäyntimme perustuu lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos entisaikaan joku pakollinen asia tuntui ihmisestä hankalalta tai ikävältä, niin ei annettu mahdollisuutta väistellä sitä. Asiat piti joko tehdä tai itkeä ja tehdä.
Nykyajan näkemys taas on se, että ihmistä ei pidä pakottaa maskaamaan, eli mukavuusalueen toteutuminen on turvattava 100%.
Ei maskaaminen ole ikävien, pakollisten asioiden tekemistä. Eikä maskaaminen ole mukavuusalueelta poistumista. Eikä missään ajatella, että mukavuusalueella pitää olla aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa ADHD-lääkkeistä on luokiteltu huumausaineiksi. Tämä on fakta. Niitä pakkosyötetään lapsille, jotta lapset mukautuisivat kaikki samaan muottiin ja olisivat tottelevaisia robotteja. Puistattavaa.
On täyttä harhaa, että ne "auttavat" lasta. Ei auta. Ne auttavat vain ympärillä olevia, koska lapsi ei olekaan samaan muottiin soveltuva robotti kuin kaverinsa. Lapsi voidaan toki helposti aivopestä uskomaan, että "nyt elämäsi on kunnossa, koska se on sellainen kuin haluamme sen olevan".
Sinusta olisi siis parempi, että lapsi alisuorittaa koulussa, saa tyhmän ja hankalan lapsen leiman, ajautuu hölmöilemään ja käyttämään päihteitä? Tämä oli nimittäin monen adhd-lapsen elämänpolku "vanhoina, hyvinä aikoina".
Nykyään noin 20% lapsista on näitä ns. adhd-lapsia. Entisaikaan, kun lääkityksen sijasta kasvatuksessa käytettiin kuria, olivat lähes kaikki heistä ihan tavallisia ihmisiä.
Ei ole 20 % lapsista ADHD.
Ja eivät olleet ennen "tavallisia" ihmisiä, vaan suuri osa päätyi esim. päihdeongelmaisiksi ja vankilaan.
Esim. Pohjois-Karjalassa 20% kouluikäisistä lapsista on adhd-diagnoosilla. Todella naurettava ajatus, että ilman diagnoosia heistä merkittävä osa päätyisi päihdeongelmaisiksi ja vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tulisi harkinta ruumiillisen kurituksen uudelleenlaillistamista. Satunnainen selkäsauna on lapselle paljon vähemmän haitallinen kuin se, että lapsi pumpataan täyteen lääkkeitä.
Voi pyhä yksinkertaisuus. Että satunnainen pahoinpitely ois ihmiselle vähemmän haitallista, kuin tätä auttavat lääkkeet?!? Se pahoinpitelyhän ei auta niihin ADHD-haasteisiin ja oireisiin edes mitenkään, eli sitten sitä olis pahoinpideltynä, oireilevana ja ilman lääkkeiden tuomaa apua.
Se on toki hyvin vieras ajatus nykyisessä kasvatuskulttuurissa, että rankaisu auttaisi lasta tottelemaan. Mieluummin vaan medikalisoidaan kaikki eli selitetään tottelemattomuus jollain kirjaindiagnoosilla ja turrutetaan lapsi lääkkeillä.
No kun nykyään aikuiset, lapsena pahoinpidellyt ADHD:t TIETÄÄ, ettei se auta. Miten ihmeessä pahoinpitely parantaisi ADHDta? Millä mekanismilla se pystyisi sellaista aikaansaamaan?
ADHD on vaan kirjainyhdistelmä. Se lakkaa olemasta voimassa jos lapsen vanhempi ei enää epäile lapsella ADHD-piirteisyyttä tai jos lääkäri purkaa diagnoosin.
Se ajattelu jonka mukaan tottelematon ja/tai vilkas lapsi on ADHD on hyvin tuoretta perua.
Kenenkään ADHD ei ole kiinni diagnoosista. Jos ihmisellä on ADHD, niin se on, vaikka ei olisi diagnoosia. Ja jos ihmisellä ei ole ADHD, niin ei ole, vaikka olisi diagnoosi.
ADHD ei ole synonyymi sen enempää tottelemattomuudelle kuin vilkkaudellekaan.
Olen elänyt yli vuosikymmenen (diagnosoimattoman) ADHD-puolison kanssa, joten tiedän tuskallisen hyvin, että kyseessä on todellinen ilmiö.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-epäilyistä ja -diagnooseista on vääriä ihan nykyistenkin diagnoosikriteerien perusteella.
On todella haitallista, että on kehitetty tuollainen kirjainyhdistelmä joka voidaan halutessa lätkäistä ihmisille ja sitten selittää, että koska ihmisellä on tämä kirjainyhdistelmä niin hän ei mahda omalle käytökselleen mitään (tai jos mahtaa niin kyseessä on haitallinen ns. maskaaminen).
Pitäisin erittäin epätodennäköisenä, että ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä diagnoosikriteerien mukaan. Lääkärihän ei voi asettaa diagnoosia kuvaamatta kuinka diagnostiset kriteerit täyttyvät.
Kyseessä on se, ettei kunnollisia tutkimusmenetelmiä ole tai niitä ei haluta käyttää. ADHD on kiistatta muoti-ilmiö ja se vaikuttaa paljon myös lääkärien toimintaan. Diagnoosien määrä on monikymmenkertaistunut lyhyessä ajassa ja erot diagnoosien määrässä eri hyvinvointialueiden välillä ovat hyvin suuria. Lisäksi vaikka lääkäri suhtautuisi ADHD-muotiin kriittisesti, niin hän ei välttämättä pysty suojautumaan niitä vastaan jotka ovat opetelleet diagnoosikriteerit ulkoa ja osaavat siksi kuvailla käytöstä juuri kriteereihin sopivalla tavalla jotta lääkäri myöntäisi heille halutun diagnoosin.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.
Ylivoimainen enemmistö ADHD-diagnosoiduista on sellaisia, että vaikkapa 10-15 vuotta sitten he eivät vielä olisi saaneet sitä diagnoosiaan. Siihen aikaan ADHD oli harvinainen eikä diagnooseja annettu kevyin perustein.
Ei ADHD tietenkään ollut siihen aikaan yhtään harvinaisempaa, sitä vaan ei osattu tunnistaa ja diagnosoida kunnolla. Silloin taisi ADD-, tyyppisesti oireilevat tytöt ja naiset jäädä tunnistamatta.
Mä olen erittäin selkeä asperger, enkä varsinkaan lapsena osannut maskata kovinkaan hyvin. Silti 90-luvulla lastenpsykiatrisissa tutkimuksissa ei osattu tunnistaa tätä lainkaan. Että liekö sama ADHD:n kanssa.
Kulttuuri on muuttunut. Ne asiat mitä ennen pidettiin luonteenpiirteinä ovat nykyisin nepsypiirteitä.
En voi allekirjoittaa tätä opena, että kyse olisi pelkästä kulttuurin muutoksesta. Kaikki aiempina vuosikymmeninä koulua käyneet muistavat, että tunneilla oli rauhallista. Sitten ei enää ollut. Kyse ei kumminkaan ollut kurin puutteesta kuin joidenkin kohdalla, koska sitten noin vuodesta 2000 alkoi tulla oppilaita, jotka eivät voineet mitään itselleen ja käytökselleen.
Myös lukeminen on usein hankalaa adhd:lle, ja koulunkäyntimme perustuu lukemiseen ja kirjoittamiseen.
Kyllä ainakin koko mun peruskoulutaipaleen ajan 80 - 90 -luvuilla tietyt pojat häiriköi tunneilla, ei siellä jatkuvasti rauhallista ollut. Aina oli pari sellaista luokan pelleä, jotka yritti naurattaa muita kaikenlaisella höpötyksellä ja häsellyksellä. Voi toki nykyään olla vielä rauhattomampaa.
Aivan varmasti OSA ADHD-diagnooseista voi olla vääriä. Sen sijaan siihen, että YLIVOIMAINEN enemmistö ADHD-diagnooseista olisi vääriä, en pysty uskomaan.
Ja väite siitä, että ylivoimainen enemmistö diagnooseista olisi vääriä diagnostisten kriteerienkin mukaan, on jo ihan mahdoton.