Katsoinpa juuri Epämiellyttävän totuuden...
Kylläpäs pisti miettimään... Suosittelen jokaiselle ko. elokuvan katsomista!!
Pitää ihan miettiä MITÄ voin itse tehdä ilmastonmuutoksen estämiseksi.
Kommentit (55)
Jos olisi ajatellut loppuun saakka, järjestäisi asian jotenkin tosin. Esim nettikameralla yhteys toiselle puolelle maailmaa, ettei tarvitsisi itse lentää paikalle. Lentosaastehan on yksi suurimmista ilmakehän tuhoajista. Jostain syystäö dokkarissa ei siitä puhuttu lainkaan.
Kuitenkin viisas mies, joka puhuu asiaa. Dokkari sai miettimään ja meidän perheessä siirryttiin ladattaviin pattereihin ja energiansäästölamppuihin. Valoja ei enää pidetä päällä koko ajan ja tietokone sammu kkonaan kun sitä ei käytetä.
Siis että ajetaan vaan maailma ilmastokatastrofiin, ettei Gore vaan tästä jutusta yhtään hyötyisi. Hölmöläisen hommaa tuo sinunkin mesoamisesi.
Aika tärkeää valistustyötä siis.
Ilmastonmuutosta ehkäisemään tarvitaan rajumpia tekoja kuin pelkän yksityiskonelun vähentäminen. Hiilidioksidipäästöjen rajoitus valtiotasolla on varmasti paras tapa saada aikaan isoja muutoksia. Suuri osa maapallon väestöstä on yhä tietämätöntä koko ilmastomuutoksesta, siksi valtioiden olisi otettava ohjat ja näytettävä esimerkkiä. Uskon, että tavallinen kuluttaja seuraa kyllä perässä, kun vaihtoehtoja rajataan säästöenergiaan ja tuetaan uusiutuvien energiamuotojen käyttöä. Tällä hetkellähän tätä maapalloa pyörittää vielä öljy.
Lentokoneiden päästöt ovat samanlaisia kuin muillakin liikennevälineillä. Globaalilla tasolla lentoliikenteen hiilidioksidipäästöt (CO2) muodostavat luokkaa 2 prosenttia ihmisten toiminnan aiheuttamista päästöistä. Päästöjen muut ainesosat vaikuttavat matkalentokorkeudella siten, että lentoliikenteen lämmitysvaikutuksen arvioidaan olevan noin kaksinkertainen verrattuna lentoliikenteen osuuteen hiilidioksidipäästöistä.
Vierailija:
Jos olisi ajatellut loppuun saakka, järjestäisi asian jotenkin tosin. Esim nettikameralla yhteys toiselle puolelle maailmaa, ettei tarvitsisi itse lentää paikalle. Lentosaastehan on yksi suurimmista ilmakehän tuhoajista. Jostain syystäö dokkarissa ei siitä puhuttu lainkaan.
Vierailija:
Ainakin Gore tekee enemmän kuin 11 ja 13
Samaa mieltä olen, että Goren pitäis elää niin kuin puhuu. Mutta toisaalta, hyvä että edes joku puhuu.
Jos Gore ei tee mitään en minäkään tee mitänn ja kuollaan kaikki? Ihan niin kuin kuvittelisit että se ilmastonmuutos vaikuttaa vain Goren elämään.
Kannattaa ehkä koittaa pelastaa se oma perse eikä miettiä kateellisena sitä että jollain on oma lentsikka...
mitkä ovat loppujen lopuksi tieteelliset kovat faktat asian tiimoilta?
ymmärtääkseni tiedemiehiä löytyy aasian puolesta ja vastaan, monia eri näkemyksiä ja ainakin se on faktaa että ilmaston tutkiminen on todella monimutkaista hommaa jonka harva voi sanoa hallitsevansa.
En usko että Gore on tällä saralla kovinkaan arvostettu guru tiedepiireissä. Eihän tuo jänen leffansa mikään tieteellinen dokumentti ole ollenkaan, propagandalla höystetty leffa.
mutta hyvä jos uppoaaa typeriin ihmisiin ja ne ehkä alkavat kiinnittä enemmän huomoita ympäristönsä tilaan ja omiin valintoihinsa.
kyllähän ne propagandaleffat aikoinaan natsisaksassakin sai aika monet uskomaan fanaattisesti asiaansa ja toimimaan sen puolesta...
Itse yrittää tehdä kaikkensa että lapsilleni ja lapsenlapsilleni jäisi maailma missä asua, mutta tuollaiset tampiot eivät kykene miettimään yhtään omaa persettään kauemmas.
" kivaahan se on kun tulee vähän lämpimämpää..."
Käsittääkseni Gore ei kerro kyseisessä pätkässä omia mielipiteitään, vaan kertoo tiedemiehien tekemistä tutkimuksista!
Miten kukaan voi vielä tänä päivänä kuvitella että ilmastonmuutos on jotain propagandaa jota voi verrata natsisaksaan??
Luoja miten tyhmiä ihmisiä täällä on...
Luulin, että koko homma perustuisi enemmänkin tietokonemalleihin. Mutta siis siinähän oli esim. niitä jääporausjuttuja. Jos ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on 650 000 vuoden sisällä ollut tietyissä toleransseissa vaikka jääkauden ja kuumat kauden on vaihdelleet, niin melko idiootti pitää olla, jos vielä ihmettelee lämpeneekö ilmasto, jos hiilidioksidipitoisuus rupeaa yhtäkkiä huitelemaan ihan omalla asteikollaan. Ja kun voi ihan vaan katsomalla ulos todeta saman asian! Tai katsomalla viime vuosien lämpöennätyksiä.
Kyllä ne raportit ovat niin lohdutonta luettavaa, että minua välillä surettaa miksi olen lapsia tähän maailmaan tehnyt. Ilmastomuutos on käynnissä, siitä ei ole epäilystäkään.
On tahoja, jotka omaa etuaan tavoitellen ostavat erilaiseen johtopäätökseen päätyviä " tieteellisiä" tutkimuksia taloudellista hyötyä ajatellen ja se on toisaalta liiketaloudellisesti myös ymmärrettävää. Ministeriössä en ole kuitenkaan kertaakaan nähnyt raporttia, jossa yksikään asiaa tutkinut järjestö tai muu taho kiistäisi ilmastonmuutoksen olevan tosiasia. Kollegani eivät ole seisseet tumput suorassa vaan toimenpiteitä on jo tehty ja uusia kujeita keksitään parhaillaan. Ongelma on silti jättimäinen ja suurin ongelman aiheuttajista kaukana lännessä.
Siis ei meidän tartte tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi mitään... Tää on tätä av-mamman logiikkaa... :D
oikeuden moraliosida muita tietämättä mitään kyseisten henkilöiden valinnoista.
Eli asiasta ei sitten saa olla eriävää mielepidettä tai on idiootti joka ei välitä mistään?
Oot vissiin lukenut oikeen yliopistotason tutkinnon logiikassa?
Ylipäänsä näistäkin asioista väittelyn voisi suosiolla jättää niille joilla on siihen edellytykset tutkittuaan asioita oikeasti.
aloita maailman parantaminen vaikka kumoamalla näiden tutkijoiden väitteet, ja palaa sitten keskustelemaan asioista:
http: //www. fraserinstitute. ca/admin/books/files/Independent%20Summary5. pdf
ja natsisaksa on vain oiva osoitus siitä miten helppo ihmisiä on kuljettaa kuin pässiä narussa ja saada uskomaan kaikki purematta. lisää esimerkkejä löytyy esim. monista uskonlahkoista.
se ei ollut kannanotto siihen tulisiko ihmisten enemmän pitää huolta ympäristöstäään vai ei.
Toisaalta, ihminen kun kuvittelee olevansa niin kaikkivoipa luonnonkin suhteen, niin voiko ihminen silti kaikkeen edes vaikuttaa vaikka kuinka haluaisi?
luonnonvoimat ovat aika mahtavia voimia, miten ihminen voisi estää esim. maanjäristykset ja muut luonnonkatasrofit?
Vierailija:
Itse yrittää tehdä kaikkensa että lapsilleni ja lapsenlapsilleni jäisi maailma missä asua, mutta tuollaiset tampiot eivät kykene miettimään yhtään omaa persettään kauemmas.
" kivaahan se on kun tulee vähän lämpimämpää..."
Käsittääkseni Gore ei kerro kyseisessä pätkässä omia mielipiteitään, vaan kertoo tiedemiehien tekemistä tutkimuksista!Miten kukaan voi vielä tänä päivänä kuvitella että ilmastonmuutos on jotain propagandaa jota voi verrata natsisaksaan??
Luoja miten tyhmiä ihmisiä täällä on...
Miksi ihmeessä ERITTÄIN VÄHÄN kuluttavan tarvitsisi tehdä mitään kun ei ne suurkuluttajatkaan tee mitään? Minun köyhän pitäisi kituuttaa että VALTAVAN RIKAS SAA ELÄÄ NIIN KUIN HUVITTAA??????
Jos ei suuret herrat tee mitään niin en tee kyllä minäkään. Minä en ala herrojen maksumieheksi. Eipä tässä minun elämässäni niin tarvettakaan kyllä ole, en omista autoa, asun pienessä yksiössä, sähkölaskuni on hyvin pieni, en omista saunaa yms. Että minun pitäisi vielä tinkiä elämänlaadustani jotta Gore ym. saavat lennellä ympäri maailmaa ja asua lukaaleissaan, et sitten mitään naurettavampaa keksi.
Vierailija:
Siis ei meidän tartte tehdä ilmastonmuutoksen torjumiseksi mitään... Tää on tätä av-mamman logiikkaa... :D
Mistä tiedät, että siellä ollaan oikeassa ja maailman tiedeyhteisö on väärässä? Ehdotan, että menet osoitteeseen skepsis. fi ja annat niitten siellä ruotia mitä mieltä ovat tuosta instituutistasi.
Ja jos olet itse viitsinyt tutkimuksen kahlata läpi, voisitko laittaa edes jotain esimerkkejä siitä, mistä sitten oikeasti on kyse. Muuten tuo on ihan täydellisen turhaa. Kyllä tässä maailmassa on kaikenmaailman instituutteja joita rahoittaa tiesmitkä tahot.
Tämän selityksenkö tarjoat lapsenlapsillesi?
Peruskoulun päättötodistus ei näköjään takaa älyn lahjoja...
Eli meidän tavallisten köyhien pulliaisten pitäisi tinkiä omasta elintyylistä, jotta Gore SAISI JATKAA ÖKYILYÄÄN!!!!!
Kukaan ei taaskaan kritisoi Gorea vaan tottakai minä köyhä olen suurin syyllinen tähän ilmastonmuutokseen. Minä, joka en edes autoa omista....
HIENOA LOGIIKKAA AV-MAMMAT!!!! Pääasia, että Gore ja hänen lukaalinsa kuluttaa energiaa!!!!!!
Ja olis rauhalliset olot. Sen takia, Goren ökyilyistä viis.
Vierailija:
Eli meidän tavallisten köyhien pulliaisten pitäisi tinkiä omasta elintyylistä, jotta Gore SAISI JATKAA ÖKYILYÄÄN!!!!!
Jätkä vaahtoaa asioista ja ITSE EI TEE YHTÄÄN MITÄÄN!!!! Goren talo kuluttaa kuukaudessa SAMAN VERRAN kuin keskivertoamerikkalaistalo VUODESSA!!! Lentää yksityiskoneella.
TODELLA USKOTTAVA ÄIJÄ VAI MITÄ?????????
Jos minä paasaisin vaikka tällä palstalla ilmastonmuutoksesta ja samalla lentäisin joka kuukausi kaukolomalle yksityiskoneella niin saisin varmasti koko palstan haukut päälleni, mutta eihän pikku-Gorea voi kritisoida vaan hän on vain ihana ihminen, vaikka ITSE SAASTUTTAA moninkertaisesti enemmän kuin tavalliset ihmiset!!!!
Vierailija: