Mieheni ei puhu mulle ja mulkoilee vaan ilmeettömästi.

että meillä on yhteinen mies.

Paitsi mulle se välistä tokaisee, että : ei mikään, kun kysyn, että mikä nyt on.

Onneks meillä ei tarvi mulkoilla. Jos joku asia ottaa pannuun, niin sitte sanotaan et nyt repii kupolista niin p#rk#*%&sti ja thats it. Eipä tarvi sitte mökötellä ja mulkoilla.

Eiköhän nauru irtoa.

kahdeksan vuoden ajan pohtinut valintaansa ja tullut siihen tulokseen, että pieleen meni. Viikonloppuna muutan pojan kanssa pois. Mies voi jatkossakin olla niin hapan marttyyri kuin tahtoo, mutta mun ei ainakaan tarvitse sitä katsella.