Henkisen polun kulkijat - ulkopuolisuus ja kuulumattomuus saa välillä miettimään, että jospa sitä ei olisi herännyt ollenkaan.

Tässä esimerkki siitä mitä henkilö jolla on lauennut psykoosi kirjoittaisi:

Ei tästä oikein takaisinkaan enää pääse kun silmät ovat avautuneet ja aistit herkistyneet. Sitä elää ihan eri maailmassa kun valtaosa ihmisistä. Yksinäinen pitkä tie tämä on ollut ja normaalit elämänrakenteet eivät pysy koossa koska ei ole vain tarkoitettu kertakaikkiaan elämään niiden varassa. Sitä on sitten omalla tavallaan sivusta kulkijana tai polun raivaajana muille tärkeille asioille tässä elämässä kuin työ, perhe tai muut yhteiskuntakelpoiset odotukset elämästä. 

Joskus kai toivoisi olevansa ihan "normaali". Nyt on kyllä ollut synkempi kausi, että tämäkin on ohimenevää harmitusta kunnes se taas haihtuu ja tilalle pääsee taas muuta. Mielenkiintoista on kun joutuu/saa elää sisäisessä johdatuksessa, niin ei koskaan tiedä mihin elämä vie ja missä sitä on taas hetken päästä. Johdatus on niin vahvaa, ettei sitä voi ohittaa. Voin kertoa tästä tarkemmin jos jotakuta kiinnostaa. 

Keskustellaan ylipäätään aiheesta, jos täällä on siitä kiinnostuneita.