Nyt se sitten tapahtui meillekin. Asuntolaina loppui! Mihin tavallisen lapsiperheen kannattaa sijoittaa 1600 €/kk ylimääräistä?
Nyt jää joka kuukausi 1600 euroa enemmän säästöön kuin ennen. Ollaan siis ennenkin laitettu rahastoihin joitakin satasia per kuukausi, mutta nyt sijoitettavaa tulisi 10 kuukaudessa jo 16 000 € enemmän. Sanotaanko, että kuukaudessa jää nyt jo 2000 euroa säästöön.
Talo on uusi ja vastike tosi pieni eli asuminen on melkeinpä ilmaista eikä remontteja tiedossa ainakaan 15 vuoteen. Siihen mennessä ehtisi säästää satoja tonneja lisää rahaa.
Mihin te muut velattomasti omassa asunnossa asuvat "tavikset" sijoitatte rahanne. Tuntuu hurjalle, että meilläkin on nyt se tilanne, että rahaa on melkein "liikaa".
Kommentit (55)
Matkusteluun! Mitään täältä ei kuitenkaan mukaansa saa.
Jos lapsiperheestä kyse, ensimmäiseksi tulee mieleen, että kannattaa sijoittaa siihen, että lapsilla olisi jokin perheen ulkopuolinen opettaja tai valmentaja jossakin harrastuksessa, sellainen auttaa kehittämään myöhemmässä elämässä tarvittavia kykyjä (myös mentaalisia).
Pahan päivän säästötilille odottamaan aikaa kun joudutte työttömäksi niin ei ehkä ihan heti joudu myymään sitä omaa asuntoa.
Lapsille säästötilit ja maailmalle elämyksiä keräämään.
Mikä on teidän uusi talo? Siis kuinka vanha? Ensimmäiset rempat tulee nopeasti vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän asuntolaina ollut oikeastu 1600/kk? 😳
Tuossa on luultavasti yhtiövastike samassa. Eihän kellään oo tollasia velanmaksuja. Hulluuden huippu olis.
Meillä asuntolainan kk-lyhennys on 1700€/kk.
Vekkulia jäljellä vielä n. 230 000€. Alunperin 400 000€. Talon arvo n. 750 000€.
Aika perustaso pk-seudulla.
Se ei välttämättä ole sitä enää silloin kun laina on maksettu. Talon arvo kun on tasan se, mitä ostaja siitä maksaa. En koskaan, ikinä lähtisi ko touhuun. Ennemmin sijoituksiin.
Haluan pilata päiväsi kertomalla, että Suomen valtio on ottanut jokaiselle kansalaiselle 20 000e velkaa vauvasta vaariin.
Lapsille opintolainojen verran säästöön.
Mulle voi lähettää. Olen kroonisesti sairas entinen pitkäaikaistyötön ja nykyinen opiskelija, ja yritän itseni lisäksi pitää hengissä opiskelevaa lastani. 1 600 euroa muuttaisi meidän elämän täysin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen lapsiperhe joka voi sijoittaa 1600e??? Ette ole tavallinen perhe.
Kyllä minäkin pystyn sijoittamaan 1600 €/kk, eikä tarvitse edes palkasta tuohon summaan laittaa yhtään rahaa. Eli on fiksuja ja sitten on vähemmän fiksuja henkilöitä.
Tänä vuonna perheenä olemme sijoittaneet keskimäärin 8111€/kk, ja ihan tavallinen perhe olemme. Kumpikaan meistä ei ole edes johtotason hommissa vaan ihan toimistotyöläisiä molemmat.
8000€ kuussa säästöön ja väität olevanne tavallinen perhe. Harhainen sä nyt ainakin olet väitteines.
🤣
Tämä takia Sinulla ei ainakaan riitä sijoitettevaa. Lue vastaamasi viesti hitaasti ja ajatuksella. Kyllä se siittä.
Jospa minäkin kommentoin tätä. Mikään tavallinen perhe ei sijoita 8111 €/kk. Ihan sama, mistä sijoitettavat varat tulevat. Tavallisella perheellä ei ole tuollaisia varoja sijoitettavaksi. Aivan turhaa väittää, että olette tavallinen perhe. Kaukana tavallisuudesta.
Meillä molemmat perheen aikuiset saavat vuositasolla n. 50 000- 60 000€ vuodessa bonuksina. Käteen jää n. puolet. Tekee n. 2000 - 2500€/kk per aikuinen. Siihen päälle perusansiotulosta jäävät säästöerät. Kaikkiaan tulee n. 7000-8000€/kk. Tähän voi laskea päälle vielä n. 20 000€ edestä osinkotuottoja sijoitetulle pääomalle, mikä uudelleensijoitetaan.
Sekä itse, että mieheni, olemme molemmat asiantuntijatehtävissä. Emme johtoa. Toki molemmat firmojensa "avainhenkilö"-listalla ja sitä kautta bonusohjelmien piirissä. Asumme aikalailla keskiluokkaisella pientaloalueella Espoossa muiden lapsiperheiden kanssa. Emme varmasti ole alueen parhaiten tienaavia, eikä kummallakaan ole ns. sukurahaa taustalla. Omassa viiteryhmässä koen meidän edustavan hyvinkin "tavallista lapsiperhettä".
"Tavallinen lapsiperhe" kun on suhteellinen käsite. Jos sillä tarkoitetaan mediaanituloa saavaa kahden lapsen perhettä, niin he ei varmaan sijoita 8000€/kk.
Kyllä tästä tarinasta nyt taisi kuitenkin unohtua se sukulaiselta saatu miljoonaperintö.
Vierailija kirjoitti:
Kauheen isot välit sulla kirjoituksessasi. Yrität saada sitä noin pitemmännäköiseksi. Hassua.
Tämä palsta on siitä outo, että kun kirjoittaa normaalisti ja jättää spacen kappaleiden väliin, niin se tekee nuo isot rivivälit. Se siis tekee jokaisen enterin jälkeen erikseen rivivälin.
Tässä ja edellisessä on riviväli välissä.
Tässä ja edellisessä ei ole riviväliä.
Esim sijoitusneuvojan oalveluita voisit käyttää, pöllöpalstan sijaan
Kannattaa säästää puskuriin se 3 kk nettopalkka mikä on vaikka se korkeakorkoinen tili jota voi käyttä silloin kun on tarvetta. Loput hajautettuna sijoituksiin. Voi ostaa myös kesämökin jos sellaisesta on haaveillut. Vene on myös mökillä kiva mihin uppoaa rahaa ja kaikenlaiseen remontointiin. Ihan kivasti on itellä riittänyt rahat samassa tilanteessa. En kuitenkaan hirveästi tuhlaile. Voit sitte hyvällä omallatunnolla laittaa hyväntekeväisyyteen pienen osan.
kunnon kalsarikännejä vetämään