Lue keskustelun säännöt.
Miten hyväksyä kropan ja kunnon muuttuminen
20.09.2026 |
Eka meni jalka, halvausoireita pitkään. Opettelin uudestaan kävelemään ja juoksemaan ja vuodenkin jälkeen alkaa tuottamaan kipua koska se vaikutti lantion ja selän asentoon, nyt sen normaalin puolen reisi ottaa jo kävelystä kipua myös ilmeisesti kun lihastasapaino meni täydellisesti.
Sit meni kylki kun en pystynyt juoksemaan, treenasin itsepäisyyksissäni vatsoja liikaa ja aiempi trauma aktivoitui ja kylkivälilihas/rusto tulehtui. No ei ainakaan auttanut juoksemaan, edelleen melkein vuoden jälkeen oireilee. Mitä mä voin tehdä?
Noh. Kävin fysioterapeutilla, käski lopettaa venyttelynkin ja tekemään hyvin kevyitä harjoituksia, niitäkin vain joka toinen päivä. Sanoi, että ehkä mahdollisesti vuoden loppuun mennessä olisin juoksukunnossa.
No ei riittänyt. Sit jouduin ambulanssilla leikkaukseen ja nyt mulla on kolme reikää vatsassa, vain kevyt kävely on sallittu ja kovempaan liikuntaan saisi palata vasta 6 viikon päästä varovasti. Vatsalihaksista ei tiedä, saako niitä ikinä takaisin, keskivartalossa ei mitään pitoa.
Tää kaikki hieman päälle vuodessa. En ole edelleenkään ylipainoinen mutta kehon koostumuksen muuttuminen ja lihominen lihaksikkaaksa ja jäntevästä normipullukaksi ja voimatasojen täydellinen häviäminen on saakelin vaikeaa hyväksyä varsinkin kun liikuin ja urheilin päivittäin. Vaikuttaa myös mielenterveyteen erittäin voimakkaasti. Oon äkäinen ja kiukkuinen kun en saa kroppaani toimimaan.
Varsinkin leikkauksen jälkeen olen yrittänyt saada monipuolista, vitamiinirikasta ravintoa mutta hitto, tää liikuntakielto tuntuu ihan liialta.
Fysioterapeutilta ajattelin mennä kysymään apua jahka leikkauksesta toipuu, mutta tosiaan kun se käski ottaa vaan iisimmin.
En tiedä, saanko ikinä aiempaa kuntoa takaisin (mm lankku 10 kiloa selän päällä ja 13 kilometrin lenkit oli ihan normaalia)
Onko tässä nyt mitään mahdollisuuksia nopeuttaa paranemista? Pystyykö ruokavaliolla parantamaan kuntoa ja pääsemään läskistä eroon? Hoikka oon kai edelleen, mutta en yhtään tunnista tätä kroppaa enää omaksesi enkä edes mahdu vaatteisiini. Tää vaikuttaa myös ihan ihmissuhteisiin, kun inhoan ja häpeän tätä muuttunutta kroppaa enkä halua sen takia edes seksiä.
Kai täällä muutkin liikkujat on joutuneet vaikka mihin.
Antakaa nyt joku vinkkejä ja jeesiä tähän?
Kommentit (8)
Siis oletko saanut aivohalvauksen, vai mikä oli syynä? Ja miksi jouduit tähystysleikkaukseen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko saanut aivohalvauksen, vai mikä oli syynä? Ja miksi jouduit tähystysleikkaukseen?
Ja mikä on ikä ja sukupuoli?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis oletko saanut aivohalvauksen, vai mikä oli syynä? Ja miksi jouduit tähystysleikkaukseen?
Ja mikä on ikä ja sukupuoli?
Ei sentään, onneksi. Oli pahempi haaveri ja olin tajuttomana lähemmäs vuorokauden vammautuneen jalan päällä. Lääkärillä ei mitään apua tähän, edes särkylääkettä "kyllä se siitä ajan kanssa. Ehkä" 😑 vaikka tottakai se on vaikuttanut koko kehon toimintaan kun muu kroppa on kompensoinut toimimatonta jalkaa.
Tähystysleikkaus umppari, jossa meni aiottua pidempään ja olin niin huonona, että olin neljättä päivää sairaalassa vaikka normaalisti kotiutetaan samana päivänä. Sinnikkäästi koitin edes vähän käppäillä jo sairaalan pihalla lääkehöyryissä vaikka huippas (en tiedä sit pidensikö sitä aikaa) ja heti heräämössä aloin vielä lääkepäissään höyryämään kun pitäs päästä lenkille. Kuopat ja arvet vatsassa ei edes haittaa, voimien täydellinen katoaminen ja tietämättömyys syö.
Oon liikkunut aktiivisesti 14-vuotiaasta asti ja tosissaan tehnyt töitä kunnon eteen ja edistynyt paljon ennen haavereita, olin jopa ylpeä siitä, nyt 39 v nainen.
Haluaisin vaan toimivan ja vahvan kehoni takas.
Tää tekee yllättävän haavoittuvaiseksi ja pahentaa masennusta jopa epätoivoiseksi.
Voisin kokeilla vaikka poppamiestä jos siitä olisi apua.
Ap
Hoida nyt tämä leikkausjälkitilanne ensin. Että paranee. Kävely on hyvä myös. Älä tee liikaa vatsalihaksia myöhemmin, vaikka terve. Kyllä sä selviät. Olin itsekin sappileikkauksen aikaan vähän traumatisoitunut ja pari jallukolaa toimi terapeuttina kun lääkitys oli ohi, ei liikaa. Ja sitä ennen eri vaivat traumatisoi. Mutta leikkaus lopulta helpotti, kun parani.
Sä olet liian hätäinen noin isojen fyysisten takapakkien jälkeen! Uskoisin fyssaria ja tekisin hänen neuvojen ja harjoitusten mukaan. Onneksi olet vielä nuori eli sulla on kaikki mahdollisuudet saada lihaskuntosi pikkuhiljaa palaamaan ennalleen. Onko uinti tai vesijumppa sulle sallittua? Itse lähtisin niillä, sillä vesi on lempeästi vastustava elementti. Myös ihan normaali päiväaktiivisuus eli kävely on turvallinen tapa kuntouttaa alaraajan hermovammaa. Kuntoutuminen vie vaan aikaa ja tuntuu tuskastuttavalta, mutta oikotietä ei taida olla. Terveellisen ravinnon varmasti tiedätkin, mutta kalorisaanti nousee helposti yli jos aktiivisuus on radikaalisti vähentynyt. Siihen joutuu kiinnittämään huomiota.
Ehkä isoin juttu on nyt sun päänsisäinen malttamattomuus, mutta kyllä se siitä, ensi kesänä olet jo ihan toisissa fiiliksissä itsesi kanssa. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vastaus sun kysymykseen. Ei se ole helppoa, mutta eipä sille mitään mahda. Sen kanssa on vaan elettävä.
Nimim. Lihastautiin sairastunut aktiiviliikkuja
Vierailija kirjoitti:
Vastaus sun kysymykseen. Ei se ole helppoa, mutta eipä sille mitään mahda. Sen kanssa on vaan elettävä.
Nimim. Lihastautiin sairastunut aktiiviliikkuja
Otan osaa.
Miten olet selvinnyt muutoksesta?
Ei ole neuvoja kun 80 prosenttia kansasta on läskejä