Akateeminen keskiluokka äänestää kokoomusta
Kommentit (102)
Kyllä tämä hallitus naulasi ennen kokoomusta äänestäneet. Nyt kääntyy katse ihan toisaalle
Itse ajattelen, että Kokoomuksen todellinen olemus on tullut tämän hallituksen myötä esiin, kun ovat päässet toimimaan täysin pidikkeettömästi.
En esim. Kepua koskaan äänestäisi, mutta ovathan he kuitenkin sivistyneitä ihmisiä, joilla peruskäytöstavat ja mietin ettei kepulta voisi edes ajatella tulevan sellaisia somekirjoittelua kuin ps ja nykyisin myös kok julkaisee.
Akateeminen, keskiluokkainen, kaupungissa asuva nainen. Äänestän SDP:tä, koska ovat inhimillisempi ja ympäristön ja heikommat huomioon ottava puolue olematta kuitenkaan täysin epärealistisia kuten vasemmistoliitto tai liian yhden asian ja maaseudusta vieraantuneiden kaupunkilaisten puolue kuten vihreät. Ideaalijärjestelmässäni kehitettäisiin ennaltaehkäiseviä palveluja ja perusyterveydenhoitoa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, jotta saataisiin pitkällä aikajänteellä säästöjä terveys- ja sosiaalipalveluista ja erikoissairaanhoidosta. Nyt tuntuu, että ennaltaehkäisystä on niin helppo leikata, kun seuraukset eivät heti näy eikä niitä osata tunnistaa sellaisiksi, kun ne näkyvät.
Juuri kesällä uutisoitiin, miten Kokoomuksella on "naisongelma" kun naiset ei äänestä kokoomusta enää. Ne excel-niilot miljardeineen ei kiinnosta.
Valtaosa akateemisista on naisia.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun akateemiseen keskiluokkaan ja tällä hetkellä tuntuu, että minulle ei ole puoluetta. En tiedä mitä äänestää, mikään ei tunnu sopivalta.
Aion äänestää RKP.
Vierailija kirjoitti:
Akateeminen, keskiluokkainen, kaupungissa asuva nainen. Äänestän SDP:tä, koska ovat inhimillisempi ja ympäristön ja heikommat huomioon ottava puolue olematta kuitenkaan täysin epärealistisia kuten vasemmistoliitto tai liian yhden asian ja maaseudusta vieraantuneiden kaupunkilaisten puolue kuten vihreät. Ideaalijärjestelmässäni kehitettäisiin ennaltaehkäiseviä palveluja ja perusyterveydenhoitoa suunnitelmallisesti ja pitkäjänteisesti, jotta saataisiin pitkällä aikajänteellä säästöjä terveys- ja sosiaalipalveluista ja erikoissairaanhoidosta. Nyt tuntuu, että ennaltaehkäisystä on niin helppo leikata, kun seuraukset eivät heti näy eikä niitä osata tunnistaa sellaisiksi, kun ne näkyvät.
Ennaltaehkäisevien palveluiden ongelma on, että niitä ei oteta vastaan, koska ei ole pakko. Turhaa lässytystä siis.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun akateemiseen keskiluokkaan ja tällä hetkellä tuntuu, että minulle ei ole puoluetta. En tiedä mitä äänestää, mikään ei tunnu sopivalta.
Aion äänestää RKP.
Miksi?
Vierailija kirjoitti:
Akateemiset naiset äänestää vihreitä.
Tai Vasemmistoliittoa! Siis nuoret ainakin.
Vierailija kirjoitti:
Kuulun akateemiseen keskiluokkaan ja tällä hetkellä tuntuu, että minulle ei ole puoluetta. En tiedä mitä äänestää, mikään ei tunnu sopivalta.
Tämä. Tällä vaalikaudella verohelpotuksia ovat saaneet pienituloiset ja etenkin suurituloiset. Ns. Akateeminen keskiluokka n. 4500-7000€/kk on saanut verokevennyksiä maksimissaan kymppejä kun samalla verovähennysoikeuksien poisto (etätyö, työpyörä, ammattiliitto...) osuu koviten juuri samaan ryhmään eli työn nettoverotus on noussut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateemisena keskiluokkaisena äänestän PS.
Akateemiset keskiluokkaiset nasset äänestävät persuja
Ja sinä epäakateemisena juoppona tai huumehörhönä äänestät demareita tai vasemmistoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulun akateemiseen keskiluokkaan ja tällä hetkellä tuntuu, että minulle ei ole puoluetta. En tiedä mitä äänestää, mikään ei tunnu sopivalta.
Aion äänestää RKP.
Voisin äänestää minäkin RKP:tä, mutta tämä selkärangattomuus ra sistipersujen edessä tekee asiasta ihan mahdottoman. Viimeksi tuo Nasiman maalittaminen, jonka olisi pitänyt aiheuttaa toimenpiteitä.
Kukin äänestää omista lähtökohdistaan ja oman maailmankatsomuksensa mukaan. Paljon vaikuttaa myös lapsuudenkodin perintö ja aviopuolison kanssa keskustelut. Ei ole mitään stereotypiaa.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä tämä hallitus naulasi ennen kokoomusta äänestäneet. Nyt kääntyy katse ihan toisaalle
Kokoomuksessa on tällä hetkellä muutama todella vastenmielinen mieskansanedustaja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateemisena keskiluokkaisena äänestän PS.
Akateemiset keskiluokkaiset nasset äänestävät persuja
Ja sinä epäakateemisena juoppona tai huumehörhönä äänestät demareita tai vasemmistoa.
Persulogiikkaa Suomen suurimmasta puolueesta. No, itsestäänhän sitä muut tunnetaan.
Vierailija kirjoitti:
Kun miettii minkälaisia hyypiöitä Eduskunnassa istuu, niin voi vain miettiä heitä äänestäneiden älykkyyttä. Sanotaan että pitäisi äänestää edes sitä vähiten huonoa vaihtoehtoa, mutta kun ei pysty niin ei pysty: en halua liata sieluani. Onneksi voi aina mukautua.
Kyllä kieltämättä on selvää, että vain epä-älykkäiden äänillä voi päästä eduskuntaan sellaiset kuin Tytti Tuppurainen, Nazima Rasmyiar, Sofia Virta, Anna Kontula. Aikamoisia hyypiöitä nämä veijarit ovat.
Mutta ei se mikään uusi tieto ole, että kaikki äänestäjät eivät ole älyllä siunattuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Akateemiset naiset äänestää vihreitä.
Niin ja kommareita.
Suomessa ei ole kommareita, ainakaan eduskuntapuolueissa. Kuinka monta kertaa tämä pitää sanoa, ennen kuin persu ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun miettii minkälaisia hyypiöitä Eduskunnassa istuu, niin voi vain miettiä heitä äänestäneiden älykkyyttä. Sanotaan että pitäisi äänestää edes sitä vähiten huonoa vaihtoehtoa, mutta kun ei pysty niin ei pysty: en halua liata sieluani. Onneksi voi aina mukautua.
Kyllä kieltämättä on selvää, että vain epä-älykkäiden äänillä voi päästä eduskuntaan sellaiset kuin Tytti Tuppurainen, Nazima Rasmyiar, Sofia Virta, Anna Kontula. Aikamoisia hyypiöitä nämä veijarit ovat.
Mutta ei se mikään uusi tieto ole, että kaikki äänestäjät eivät ole älyllä siunattuja.
Mielenkiintoista, että listassaisi on vain naisia.

No, näillä naisilla on tapana joka ikinen kerta ollessaan A-studiossa, vaaliväittelyssä, aamutelkkarissa, jne. huutaa toisten keskustelijoiden päälle aiheuttaen kakofonian. Miksi he toistuvasti tekevät tätä, sitä pitää kysyä näiltä naisilta.
No, jos sinua ei sukupuolen vuoksi arvosteta tai pidetä tasavertaisena, niin miksi haluaisit sellaista?
Kyllähän se kopran kommentti excel niiloista - kertoi kaiken siitä mitä todellisuudessa ajatellaan. Ja siis muitakin kuten se työlaki, joka osui vain naisiin.