Milloin tehnyt mieli kommentoida toisen vanhemman toimintaa?

Oltiin keväällä tyttäreni kanssa kauppakeskuksessa etsimässä tyttärelle pukua (!) YO-juhliin. Kekäleellä tuli vastaan äiti tyttärensä (?) kanssa. Nuori näytti lamaantuneelta ja hiljaa sanoi äidilleen, että ei halua hametta. Äiti totesi, että nyt nuo puheet loppuu ja ostetaan sinulle kaunis rippimekko. Todellakaan ei rippijuhlissa voi olla kauluspaita ja housut, mikä nähtävästi oli aiemmin ollut juhlavaatteena.

Tuntui ihan kamalalta. Kuvittelin tuon nuoren mekossa lamaantuneena. Oman tyttäreni kohdalla onneksi tajusin tyttären ollessa 11 v, että mekot eivät ole hänen juttunsa. 

En sanonut mitään, mutta teki kyllä mieli kommentoida.

Joskus kaupassa on vanhempia pienehköjen lasten kanssa ja vanhempi jotenkin kasvattaa lastaan ihanan rauhallisesti ja johdonmukaisesti. Joskus lapsi on yhteistyöhaluinen, joskus ei. Tekee mieli kehua, että upeasti sä hoidat ton uhmiksen kauppareissun tai ihanan positiivinen kommunikaatiotapa teillä. Kunnon suomalaisena korkeintaan vähän hymyilen vanhemmalle.

Mites muut?