On mulla ihana mies! Kerroin hänelle

Eli ei se siis oikeasti voinut olla mitään hirmuista masennusta. Ei masennus parane suit sait yhdellä jutustelutuokiolla. Ei lievä, eikä vaikea.

ei mitään tietoa oliko kyseessä lievä vai keskivaikea, mutta en minä kokoajan kumminkaan ollut ahdistunut ja surullinen. Välillä jopa hymyilin ja nauroin!!

Minun oli vaikea varata lääkärille aikaa, koska silloin kun oli huono päivä, en jaksanut, mutta kun taasen oli hyvä päivä, tunsin etten tarvitse kun kaikki oli muka hyvin.

Mutta lääkärini oli ilmeisesti joku puoskari joka ei llut hankkinut oppejaan av:lta...?

Lääkärit vai lääkäri? Väität molempia.



Ja moni lääkäri todellakin nykyään antaa sen masennus-diagnoosin turhan heppoisesti. Se on helppoa ja halpaaa. Vartti empatiaa ja pilleripurkki ja ulos.

Ja mikä sinä olet diagnosoimaan, koulutusko?

Kerro sitten kuinaka kauan on normaalia itkeskellä ilman syytä? Entä eristäytyä muista ihmisistä. Seuraanko tilannetta niin kauan että asiat ovat oikeasti huonossa jamassa? kun olen eristäytynyt muista ihmisistä vuoden ajan? Sittenkö voin jo ottaa lääkäriin yhteyttä?

no se on helppo asiaa tuntemattoman kommentoida ja takertua yksittäisiin sanavalintoihin...

Mutta tosiasia on että ei tämä mitään normaalia ole. Selittämätön paha oloni ja ahdistus on jatkunut jo ihan tarpeeksi. En ole vielä menossa lääkäriin, mutta se että sain kerrottua miehelleni, helpotti kyllä!

En osaa kyllä kuvitella että masennus olisi pelkästään sitä että vain maataan ja ollaankykenemättömiä edes hymyilemään.. siinä vaiheessa suurin osa masennuspotilaista olisi varmasti jo laitoshoidossa, eikä tuolla vapaana muiden av-mammojen kiusana...

tämä av-lääkäri perustelee että ap ja tämä toinen ei ole masentuneita?

menisi lääkäriin? Eikö?



Ja toisekseen, hän itse totesi parantuneensa rupattelutuokiolla. Ei oikeasta sairaudesta rupattelemalla parane.



Ap:hän nyt ihan itse diagnosoi itsensä ilman yhtäkään lääkäriä - ja totesi vieläpä maallikkomiehensä parantaneen hänet rupattelemalla - joten kukahan tässä niitä maallikkomallisia av-diagnooseja mahtaa tehdä??

tai ahdistuksesta? Sanoin että oloani helpotti, kun sain jutella mieheni kanssa, joka otti asian tosissaan!

Masennus ei tosiaan ole vain sitä että maataan apaattisina sängyssä, aikas kummallinen käsitys sulla tuntuu olevan...

Ei se ole myöskään sitä että simsalabim, kaikki on nyt hyvin, mutta voin silti tuntea yksittäisistä asioista helpotusta, masennuksesta huolimatta!

mutta halusin ensin kertoa asiasta miehelleni. Toivon että oireet helpottavat, mutta siltä varalta ettei helpota, haluan että mieheni tietää missä mennään. Hän on pitkät päivät töissä, eikä välttämättä kiinnitä huomiota tällaiseen. Eli ei ole kyse siitä että yhden viikon ajan on ollut vähän kurja olo, vaan kyse on pidemmästä ajasta.

Vierailija:

menisi lääkäriin? Eikö?

Ja toisekseen, hän itse totesi parantuneensa rupattelutuokiolla. Ei oikeasta sairaudesta rupattelemalla parane.

Ap:hän nyt ihan itse diagnosoi itsensä ilman yhtäkään lääkäriä - ja totesi vieläpä maallikkomiehensä parantaneen hänet rupattelemalla - joten kukahan tässä niitä maallikkomallisia av-diagnooseja mahtaa tehdä??

Tai sitten ne teidän välit ei olekaan niin kamalan kaksiset, jos olet hänelle pelkkä huonekalu, jonka kenottamista hän ei edes näe.

en jaksa alkaa tästä väittelemään, itse tiedän mikä on normaalia, mikä ei.

Kyllähän sen tietää että tällaisista asioista ei oikeasti kannata alkaa av:lla tinkaamaan. Jätän diagnoosin lääkärin pääteltäväksi, luulen että on kuitenkin pätevämpi tapaus kuin joku av-tohtoroija...

Nythän sinä teit diagnoosin omin päin.

masennus. Mikä rassaa? Eikö ap sanonut että hän on menossa lääkäriin? Ja kyllä nämä ovat masennuksen oireita, diagnosoimaan en voi alkaa, koska en tiedä tapausta, mutta tsemppiä ap:lle kumminkin!!

Välillä on ollut lyhyitä seesteisiä jaksoja, jolloin elämän on tuntunut - tavalliselta.



Enimmäkseen olen ollut aina itsetunnoltani heikko, alavireinen ja ahdistunut, ja vuosien myötä mukaan on tullut pahoja muistihäiriöitä sekä keskittymiskyvyn ja kärsivällisyyden katoaminen. Ei ollenkaan hyviä asioita, jos on tarkoitus opiskella vaativaa tutkintoa tai olla työssä käyvä perheenäiti.



Taaksepäin katsoen näistä vuosista hirveimpiä olivat ne, jolloin olin yksin. Lapsen saaminen huonokuntoiseen parisuhteeseen oli jyrkkä pudotus alaspäin, mutta kun suhde alkoi korjaantua ja osasin jo vähän äidin hommaakin, alkoi voimaantuminen.



Mutta masennus ei ole kadonnut minnekään. Aika ajoin lääkitystä tarkistetaan, ja olen käynyt erilaisia terapioita ja kuntoutuksia.



Suuri lohtu ja turva minulle on se, että tiedän mieheni välittävän hyvinvoinnistani. Tiedän hänen ymmärtävän, että hän ei ole aiheuttanut minun masennustani. Tiedän hänen myös ymmärtävän, ettei hänen tukensa aina riitäkään, mutta kaikki rakkaus meidän keskellämme on tarpeen ja avuksi.



Puolison lämmin ja ymmärtävä viesti tuntuu mukavalta ja auttaa kestämään. Iloitsemme mukavista hetkistä ja tuemme toisiamme vaikeina aikoina - minäkin masentunut rampa osaan sentään tönäistä häntä nenällä selkään.



Ja sitten vielä halaus ja paljon kesän iloja ap:lle!