Lue keskustelun säännöt.
Te jotka ette olleet yöhoidossa lapsena, mitä traumoja?
29.05.2007 |
Itse en ollut alle kouluikäisenä yökylässä kenelläkään, eikä kotonani ollut hoitajia. En sitten osannut jäädä luokkakavreille yökylään koululaisenakaan. Aina tuli illalla koti-ikävä ja jouduin lähtemään itkien kotiin. Eli ei vain positiivista että ei ole öitä kuin perheensä kanssa.
Kommentit (8)
sänkyyn sun muuta.
Nykyään olen ihan raunio, vaikka jaksankin työelämän (en ole kuin puolipäiväisesti työssä) ja perheen, mutta sen vain psykoterapian turvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija:
sänkyyn sun muuta.Nykyään olen ihan raunio, vaikka jaksankin työelämän (en ole kuin puolipäiväisesti työssä) ja perheen, mutta sen vain psykoterapian turvin.
Enkä kokenut olevani hoidossa vaan mummun luona yökylässä. Hänellä oli tapana pyytää minut siskoni kanssa sinne silloin kun Ukki oli poissa kotoa. Ja ne aamut oli ihania. Kuumaa kaakaota ja lämmintä rieskaa. Kaakaokaan ei maistu muualla niin hyvältä. Mulla vain positiivisia kokemuksia asiasta.
ei traumoja. Yökyläilyt oli kivoja ja varsinkin ala-aste ikäsenä oli kiva mennä kavereille yöksi ja kikatella pitkään yöhön. Pikkulapsiajan yöhoitoja en 4edes muista, mutta olen kuulemma ollut yötä hoidossa ihan pienestä asti (satunnaisesti).
Tykkään näin aikuisenakin yökyläilyistä, mutta eniten kyllä kotona nukkumisesta. Yksin on joskus tosi rentouttavaa olla kotona yötä, kun mies ja lapset ovat muualla. Lapsena ikävöin viikon leireillä äitiä niin, että kuume nousi ja jouduin lähtemään kotiin. Sitten kotona kuume heti laski ja harmitti kauheasti kun olin mennyt kotiin :) Mutta yhden ja kahden yön kyläilyt eivät kuumetta sentään nostaneet :)
kun vanhemmat eivät päässeet katsomaan. Muutan vuoden päästä lähdin isän kanssa mummolaan yöksi ja viikko oli liikaa,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vauvakokemuksista en tietysti voi enää sanoa mitään, mutta mummulla oli aina kivaa ja ihan yhtä turvallista kuin kotonakin. Lämmöllä muistelen näitä vuosia.
Suomalaisilla on valtavasti masennusta, jolle ei löydy mitään selvää syytä. Voi olla, että lapsuuden hylkäämiskokemuksilla on jotain yhteyttä siihen. Lapsethan ei muista, mitä heille on tapahtunut, ja mitä isompi trauma, sitä tyypillisempää on, ettei sitä muista.
Hassu väärinkäsitys, että lapsena tulleet traumat voisi muistaa.
vielä näin aikuisenakin olen tosi ahdistunut kun joudun olemaan yksin yötä kotona... kuten nyt!
eli mun suositus: laittakaa lapset yöhoitoon! tutulle ja turvalliselle!