Mietittekö koskaan, miten paljon hyvää meidän verorahoilla on luotu?
Joskus kun katson eläkkeellä olevia ja opiskelijoita, tai ambulanssi ajaa ohi, niin tulee ajateltua, että kyllä se vaan niin on, että meidät on ihan manipuloitu ajattelemaan, että veroja ei ole kiva maksaa. Jos sitä ajattelee vain numeroina, niin näyttäähän se rumalta paperilla, mutta sitten katsoo ympäröivää yhteiskuntaa ja tajuaa, että ne rahat symbolisoi kaikkea sitä yhteistä tekemistä, jonka avulla yhteiskunta pyörii. Itsestäänselvyys tavallaan, mutta se unohtuu silti niin helposti kun keskustelu pyörii aina prosenttilukujen ympärillä ja jatkuvaa narinaa ja riitelyä puolueiden välillä. Oikeastihan se kertoo siitä, miten paljon me välitetään toisistamme ja halutaan toisillemme hyvää. Kyynistyä ei jaksa kun näkee iloisia, terveitä ihmisiä ympärillä. Sitä haluaisi nähdä enemmän.
Kommentit (27)
Sattumalta tänään mietin, että kirjasto on hyvä palvelu.
Vierailija kirjoitti:
Sattumalta tänään mietin, että kirjasto on hyvä palvelu.
Huomenna "saamme" miettiä että "Millaista olisi jos meillä olisi kirjasto?"
Ilman verotusta minua ei luultavasti olisi olemassa. Koulutus, apuvälineet, arki, kyllä paljon on verotuksella saatu aikaan tässä maassa. Jos se kaikki heitettäisiin pois, alkaisi hyvin pian tulla ns. äitiä ikävä negatiivisessa mielessä.

Suomi muuttuisi yhteiskunnaksi, jossa kokkari tai persu syödään elävältä. Niiden työmoraali kun yleensä tarkoittaa sitä, että joku muu tekee kaiken.
Mietin joka kuukausi, mitä voisin tehdä itseni, ja perheeni, hyväksi niillä n. 5350 €:lla, mitkä menee ansiotuloveroihin.
Täysin kohtuuton summa.
Vierailija kirjoitti:
Mietin joka kuukausi, mitä voisin tehdä itseni, ja perheeni, hyväksi niillä n. 5350 €:lla, mitkä menee ansiotuloveroihin.
Täysin kohtuuton summa.
Trolli
Työtön vieläpä
Mutta kukapa trollia palkkaisi
Juu mietin joka päivä kun ajan tietä, mikä on täynnä paikkoja ja kuoppia. Kyseinen tie menee rikki joka vuosi ja uusia paikkoja tulee. Varsinaista tietä ei paikkojen alta kohta näe. Ei ole varaa uuteen asfalttiin. Kun yritän päästä terveyskeskukseen ja en pääse, mietin myös mihin verorahat mahtaa mennä. Kun yritän mitä tahansa ja se ei onnistu, mietin minne ne verovarat ovat menneet.