****MARRASKUISET tiistaihin****
Kommentit (21)
Uutena täällä teille kirjoittelen, tai minä olen teille uusi mutta lueskellut olen kirjoituksia ihan alkumetreistä saakka. ongelmitta ei ole tämä minun kolmas raskaus sujunut. laskettu aika muuten on 12.11. viikoilla n. 12 valahti iso määrä verta housuun ja se vei meidät kovaa kyytiä sairaalaan jossa kuitenkin ultrattiin vauvan olevan kunnossa ja lääkäri epäili sen olevan hematooma. kivut olivat ihan kaameat ja tottakai se sai luulemaan keskenmenoksi jota se ei onneksi ollut. vuotelua kesti viikon verran ja sitten se loppui.
vajaa viikko meni ja vuoto ja kivut alkoivat uudelleen ja jouduin uudelleen osastolle. ultrassa selvisi että istukka on kohdun suulla ja sen reuna vuotaa ja kohdussa on iso hematooma. kaikki lääkärit käskivät varautua pahimpaan.
tästä on nyt puolitoista viikkoa ja olen sairaslomalla kun edelleen tulee vuotoa, on kipuja, pieninkin ponnistelu aiheuttaa supistuksia, mutta hyvä puoli on se että kohdun suulla ei ole tapahtunut mitään ja vauva on hengissä, pitää vaan ottaa rauhassa..
niin ja tuosta rauhassa ottamisesta.. heh.. helpommin sanottu kuin tehty kun kotoa löytyy vilpertti 5 vuotias sekä vaikeasti kehitysvammainen 3 vuotias tyttö joka on täysin nostettava =) no mutta tämähän ei meitä lannista asioita vaan täytyy hieman sumplia =D
siinä siis hieman meidän tarinaa ja kivaa jos mukaan vielä sopii .
Terveisin liini-liisa rv 16+1
Täällä pääkauppunkiseudulla on niin kamalan hiostava ilma että läkähtyy ja koirulikin vaan läähättää..
Ihmettelin itsekseni äsken kuinka mulla on se kuvottava olo palannut takaisin mutta luulen että se johtuu ihan tästä ilmasta..
Ai että mua ärsyttää kun haluaisin nukkua makkarin ikkuna sepposen selällään auki ja mies laittaa sen aina lähes kiinni kun häntä häiritsevät ???ulkoa kantautuvat äänet !! Pistän kohta ukon nukkuman muksujen kanssa yläkertaan !!
Liinu-liisalle tervetuloa joukkoomme ja toivotaan että vuodot ja supparit olisivat taaksejäänyttä elämää.
Eppuliina totta on että lekureilla on kahdenlaisia käsityksiä allergialääkkeistä, mä itse kävin pari viikkoa sitten tk lääkärillä ja kerroin että mun siitepölyallergiani aina pahenee raskausaikana ja se kirjoitti mulle nasonex-nenäsumutetta, pulmicortia sekä bricanylia,
mutta toistaiseksi olen sinnittellyt ilman enkä vielä ole hakenut noita lääkkeitä apteekista. Jotenkin musta on vaan tuntunut että nuo lääkkeet ei olisi kamalan hyväksi vauvalle mutta voipi olla ihan mun harhaluuloa vaikka lekuri sanoikin että ovat turvallisia myös raskaana ollessa.
Mulla on se kumma juttu että en normaalisti kärsi hengenahdistuksesta siitepölyaikana mutta kaikkina 4.nä keväänä kun olen ollut raskaana on oireet pahentuneet vaikka kuullema yleensä on toistepäin että oireet pysyvät juuri raskausaikana poissa.
noh niin nyt on lopeteltava ja alettava vähän laittamaan paikkoja kuntoon..se onkin never ending story...
Mukavaa päivänjatkoa ihan kaikille !!
Isotikru+tikrunpentu
Muuten en täne kirjoittele, mutta piti tulla kommentoimaan tuota istukka-asiaa.
Mulla edellisessä raskaudessa alkoi vuodot n. rv 13 ja välillä verta tuli ihan hulauksittain ja olin myös varma, että keskenmeno tuli. Sitten selvisi, että istukka oli suoraan kohdunsuun päällä ja kun kohtu kasvoi niin verta tuli, kun istukka silloin aina siirtyi. Lopulta istukka siirtyi kokonaan pois kohdunsuulta takaseinämään ja vuodot loppuivat n. rv 18.
Kannattaa yrittää kuitenkin levätä mahdollisimman paljon ja nostamisissa olla maltillinen, ettei riuhtaisemalla liiku niin kauan kunnes istukka siirtyy parempaan paikkaan.
Rauhallista odotusta!
Täällä tuulee tosi lujaa ja on kylmä!!! Aurinko välillä pilkistää.
Minä käytän Flixonase nenäsuihketta yhden kerran kumpaankin sieraimeen ja olikohan se cetirizinratiopharm-tabletteja yhden päivässä, kun ä-neuvolan terveyden hoitaja sanoi ettei enempää saa ottaa.
Uudella tulokkaalle ( en muista nimimerkkiä) tervetuloa ja toivottavasti vuodot ja kivut loppuvat jossain vaiheessa.
Ensi viikolla to menen käymään kaverin luona katsomassa uutta tulokasta. Hän teki eilen toisen pojan. Odotan innolla että pääsen pitkästä aikaa ottamaan syliin pienen vauvan. Nehän ovat aivan ihania.
Huomenna tulee taas viikot täyteen, mutta vielä 16+6
Tervetuloa Liinu-Liisa mukaan marraskuisiin ja toivotaan että vuodot loppuisivat pian kokonaan.
Tänään onkin tiedossa kiireinen päivä kun kuopuksemme täyttää 3-vuotta ja vieraita on tulossa iltapäivällä. Flunssa alkaa jo helpottaan ja yskäkin jo vähentynyt. Täällä on myös masukka kasvanut sen verran ettei omat normaalit pikkarit enää oikein yllä tuon pikku pömpän päälle, joten nyt saa vaihtaa jo maxi-pöksyihin joita tässä pariviikkoa sit ostinkin jo valmiiksi.
Allergia lääkkeistä oli puhetta: Itse en ole vielä käyttänyt mitään allergia lääkkeitä kun olen pärjännyt vielä ilman, mutta kauhulla odotan heinän kukinta aikaa kun se on mulla kaikkein pahin allergiaa aiheuttava ja silloin varmaankin joudun jotai troppia jo ottamaan. Tämän flunssan aikana yöksi olen joutunut laittamaan nasolinia nenään että pystyn nukkumaan tukkoiselta nenältä.
Jeps, nyt täytyy rientää taas valmistelemaan synttäreitä. Päivän jatkoja kaikille!
K & Himpula rv13+4
kun on suht hyvä olo ja viime yönä sain pitkästä aikaa nukuttuakin hyvin, joten nyt olo on tosi hyvä! Vähän häntäluun tienoo jomottaa välillä mutta onneksi vähän.
Pidin viikonloppuna sylissä parin kk:n ikäistä vauvaa. Voi että se tuntuikin pieneltä ja kevyeltä! Oli muutenkin niin ihanan rauhallinen ja hyvin nukkuva vauva, että toivon vaan varpaat ja sormet ristissä, että meillekin suotaisiin vaihteeksi sellainen. :)
Noihin allergialääkkeisiin en osaa sanoa mitään, kun ei ole niitä vielä onneksi tarvinnut käyttää. Itse vältän kaikkia lääkkeitä viimeiseen asti raskaana ollessani, mutta onhan se ihan selvä, jos olo tuntuu tarpeeksi kauhealta ja jos terveydentila sitä vaatii, niin parempi on ottaa lääkettä.
Mulla on torstaina nla, toivottavasti pääsisin ekan kerran kuulemaan tsiuuh...tsiuuh...tsiuuh...tsiuuh -äänet.
tosca ja vauvanalku 16+1
Huh huh, miten voi näin vaikeeta olla tämmöiset pakolliset palstakatkot?:)
Meillä modeemi päätti mennä rikki ja eilen vasta saatiin uus modeemi, joka ei sit heti toiminutkaan..
No, joka tapauksessa täällä ollaan taas!
Liinu-Liisalle tervetuloa! Toivotaan että pysyis supparit ja vuodot aisoissa, ja pysyis pieni loppuun asti kyydissä:)
Uskon kyllä että säikäyttää tuommoinen..
Omaan napaan ei uutta, paitsi että luulen että oon alkanut liikkeitä tuntemaan..pieniä ja hentoja, mutta tuntuu kyl erilaiselta kuin mahan murinat:)
Mielnna ja Onni 16+3
Taustalla oltu täälläkin.. Kolmas raskaus, tyttö 4v ja poika 5v ennestään. Nyt odotan luomutuplia, jotka ovat olleet salainen haaveeni ;-).
Ongelmatonta ei kuitenkaan ole ollut. Alkuun oli järjetön väsymys ja kuvotuksen tunne. Sitten kun inkivääritablettien avulla sai hävitettyä kärjen kuvotukselta niin alkoi maha painaa jalkoväliä, siten ettei työnteosta tullu mitään. Jäin siis sairaslomalle. Nyt sairasloman aikana alkoi sitten tällaiset takykardiakohtaukset, joissa yht äkkiä tulee huono olo ja pulssi hakkaa n. 120. No ne menee onneks levolla ohi, mulla oli niitä edellisissäkin raskauksissa.
Eilen oltiin ensimmäisellä äpkl käynnillä. Ultrassa kaikki näytti hyvältä, painot oli 164g ja 158 g, mutta mutta... lääkäri totesi että kohtu on tosiaan ihan alhaalla ja kohdunsuu emättimenpuolelta auki. Hän passitti sairaslomalle kotiin ja ns. vuodelepoon. Kertoi, ettei täs vaiheessa kun viikkoja on noin vähän ole oikein mitään muuta tehtävissä kuin tuo lepo ja toive siitä, että vauvat pysyvät sisällä. Sitten kun viikkoja on yli sen 22 voidaan ruveta kypsyttelemään niitä keuhkoja ja laittaa tukiompeleita jne.. mut sinne on viel aikaa. Nyt täällä sitten huolesta soikeena maataan ja mies joutuu hoitaan koko perheen pyörityksen.
Tulee pitkät ajat levätessä jo näin varhaisilla viikoilla, mutta mitä sitä ei pientensä eteen tekisi, kädet ristissä toivon, että haluavat pysyä masun lämmössä vielä pitkään
Että tällaista täällä.. Tsemppiä kaikille ja nauttikaa raskaudestanne kaikesta huolimatta
Kirjoitelkaahan kuulumisianne
Joku täällä oli laittelemassa synttäreitä. Meillekin tulee keskimmäisen synttäreille tänään ennakkoon ulkomailla asuvat kummit eli niin pian kun täältä töistä lähden , pääsen minäkin kakkuhommiin.
Vointi on hyvä, paitsi että testinä juotu aamukahvi (en oo juuri juonut) närästää. Ehkä ei vieläkään oo sen aika.
allergialääkkeistä: mulle on määrätty tähän raskauteen cetiritsiniä, silmätippoja ja flixonasea. flixonasea olen käyttänyt aikaisemmissakin raskauksissa.
Viikkoja tänään 16+3.
Tervetuloa uusille!
CHAIGA: Ootko millä viikolla menossa? ikävää että olet jo nyt joutunut vuodelepoon, mut mitäpä sitä ei tosiaan nyyttiensä vuoksi tekisi. Toivotaan että kaikki menee hyvin loppuun asti.
Minä tunsin eilen illalla ekan kunnon liikkeen. Nukkumaan mennessä tuntui kunnon muljautus mahassa. Ei voinut erehtyä, mikä tai kuka oli kyseessä.
Nyt pitää mennä leipomaan lohikukkosia kun taikina on valmiina.
Sanle ja Dj 16+0
Mukavaa, kun meitä on jo aika paljon. Toivottavasti meillä kaikilla menee loppuraskaus hyvin, kun ollaan jo tähän astikin päästy.
Kovasti teillä on allergiaoireita, ne on varmaan tosi kurjia! Onko teillä allergisia lapsiakin? Itsellä ei ole allergiaoireita, miehellä on ja viime keväänä todettiin 4-vuotiaalla pojallamme koivuallergia. Muita allergioita ei ole todettu, mutta jo vuoden ajan on ollut nokkosihottumaa koko keholla. Välillä paisuu huulet, selkä tai oikeastaan ihan mikä vain paikka. Onneksi antihistamiini on auttanut hyvin, ja samoin koivuallergisen ruokavalio. Oletteko te äidit kokeilleet jättää näin kukinta-aikaan syömättä sellaisia aineita, jotka aiheuttavat ristiallergiaa? Pojalla se on auttanut, tai ainakin oireet vähenivät paljon kun ruokavaliota tammikuussa rajoitettiin. Tai ehkä se on vain sattumaa. Pääasia, että poju voi hyvin. Tsemppiä teille allergiataisteluun!
ON: ei mitään uutta auringon alla. Odotan liikkeitä kuin kuuta nousevaa, mutta vielä en ole niitä rekisteröinyt. Ruoka maistuu, makeat ei niinkään. Innolla pidän äitiysvaatteita, kun ne on mukavat päällä ja töissäkin jo kaikki tietää, joten ei tarvitse selitellä teen juomista ja moninaisia menoja (hammaslääkärit, neuvolat yms.).
Terkuin Rila ja Hippu 15+4
Taitaa olla aika yleisiä noi allergiat! Itselläni ei ole ikinä ollut mitään eikä miehelläkään. Toivotaan, että lapsetkin säästyvät moisilta!!
Todella ikäviä nuo vuodot ym raskauteen liittyvät huolet ja murheet. Toivotaan, että kaikki kääntyy parhain päin:)
Mulle on pikku hiljaa hiipimässä pieni tunne, että olisi kuitenkin kiva saada oma poika-vauva:) Meillä on ennestään typykkä 1,9v ja hän on ihan isin tyttö, joten haluaisin lapsen, joka olisi äidin perään. Ja eikös pojat ole niitä äitien lellikkejä?! Kaikenlaisia typeriä ajatuksia pyörii päässä:) Ollaan aikaisemmin ajateltu miehen kanssa, että olisi helpompi jos toinen olisi myös tyttö, niin olisi jo ihan kaikki valmiina kotona. Mutta mutta... No, pääasia, että on terve, oli kumpi vaan.
Aiheuttaako tämä helle ja painostava ilma muille kamalaa kuumotusta ja hikoilua? Mulla on jo tuskaa ja kesä vasta alullaan. Mielessä jo pyörii ihana hämärä syksy ja viileät syystuulet:) Syksy on mun mieluisin vuodenaika.
Mukavaa vikkoa kaikille!
Hömme ja pikku-i 16+3
Pitkästä aikaa raapustelen tännekin :)
Tervetuloa kovasti uusille mukaan! :) Harmillista lukea näistä vuodoista ja kipuiluista, täytyy vaan todeta että pitäisi olla tyytyväinen kun itsellään on kaikki hyvin. Minä vaan marisen helteestä ja närästyksestä :/
Närästääkö ketään muuta jo nyt? Miulla on ihan toivotonta tuo oleminen välillä ja kauhulla taas ajattelen loppuraskautta. Viimeeksi heräsin monta kertaa keskellä yötä kun on sappinesteet suussa, voi yäk! Sit pitikin nukkua jo istuaalleen. Pitäisiköhän mainita lääkärissä, josko saisi jotain Rennietä tehokkaampaa lääkettä.
Olikos se Chaiga kun kirjoitti että on joutunut vuodelepoon...? Tosi kurja juttu! Olikos teillä muita lapsia? Luin kyllä juttusi mutta muisti taas pätkii. En tiedä miten ihmeessä itse luovisin tuollaisen tilanteen, mies kun on välillä aamusta iltaan töissä ja kotona on vähän reilu 2v neiti.
ON: tällä viikolla on moni kysynyt että taidat odottaa? Masu siis jotenkin pullahti ihan tajuttomasti viikossa. Nyt on jo lähellä sitä kokoa kun viimeeksi varmaan viikolla 34. Rakenneultra on 18.6 ja seuraava neuvola 6.7. Otan meidän parivuotisen mukaan kun hänelle pitäisi tehdä pituusmittaus, joutui kontrolliin.
Missäs Minny luuraa??? Vai olikos teillä joku reissu?
Hyviä vointeja kaikille teille!
Terv. Nasulina rv 16+2 virallisesti (ultran mukaan 16+6)
olen vuoden verran syönyt Xyzal (vaiko Zyxal, en ikinä muista....) lääkkeitä yhden päivässä urtikariaan. Eli miulle tuli jostain kumman syystä nokkosrokko vuosi sitten...tai nokkosihottuma varmaan nyt. Syytä ei löydetty, kävin yksityisesti kaikki kokeet. Se voi olla mikä tahansa lisäaine tms.
No syön siis yhden noita päivässä ja kun plussasin niin sain soittaa aikamoisen soittokierroksen ennekun sain " luvan" syödä noita lääkkeitä. Tulisin hulluksi varmaan siitä kutinasta jos en ottaisi lääkettä. Sisältää siis antihistamiinia jota ei suositella raskauden aikana.
Hei,
Juu kuuma on, niinkuin joku jo ' valittikin' . Minä en muuten valittaisi, mutta työpaikan ikkunan alla tekevät jotain rakennustyötä, josta tulee kauhea haju. Ei oikein viitsisi ikkunaa auki pitää.
Viikonloppuna oltiin mökillä. Esikoinen nautti niin, että päällepäin paistoi! Kivenkoloon olisi pitänyt koko ajan päästä ja äiti pelkäsi käärmeitä! Kaikki vihjeet miten opettaa asiallista suhtautumista niihin ötököihin vastaanotetaan: oma asenteeni kun lähentelee hysteriaa.
Oli hygienia-hössöttäjä-odottajan painajainen koko reissu. Ensin perillä kävi ilmi, että autojääkaappimme ' ei mahtunut kuormaan' . Oikea on jo viety remontin alta pois, joten siellä sitten vaan kaikki maitotavarat lämpimässä kaksi päivää! Sitten ruokapöydässä oli samaa gefilus-mehua jota ostettiin kaupasta. Juotuani halulla mehua keittiöstä löytyi avaamaton purkki, eli juomamme oli tainnut olla viikon siinä lämpimässä! No ei tullut ainakaan havaittavaa mahatautia.
Kuukausiin ensimmäinen tarmoiskukin tuli ja sisustelin uudelleen mökin makuuhuonetta, koko reippaat 7 neliömetriä! Pahoinvointi on kyllä edelleen hurjaa ja eilen yöllä vain itketti. Yhtä aikaa aivan ihana ja ihan hirveä elämänvaihe.
Tuulinäiti rv 15
Niin ne mun viikot on nyt 16+4 ja vauvoja siis kaksi. Maha näkynyt jo jonkun aikaa ja liikkeet tuntuneet parisen viikkoo. Vauvojen liikkeet on ehkä tässä tillanteessa se asia joka pitää mut järjissäni.
Allergiasta sen verran, että raskaana ollessa setiritsiini vaikuttavana aineena on suositeltavin vaihtoehto, ja närästykseen suositeltavin ns. sereptivapaiden lääkkeiden jälkeen on omepratsol. Näitä olen itse syönyt koko raskauden. Tedot sain HUS:n teratologisesta palvelusta, joka on kaikille avoin puhelinpalvelu.. Äärimmäisen hyvää neuvontaa ja kysyvät yksilöllisesti ja varmistavat vitamiinien ja esim. foolihapon saannin. Ainakin minä sain sieltä erinomaisen kiitettävää palvelua! Osoite http://www.hus.fi/default.asp?path=1;28;824;2049;2265;2260;3437
Aivan ihana helle ollu tänään, kunhan muistaa vaan juoda usein ettei tuu paha olo. Ulkona tuliki melkeen asuttuu ja äsken ku kävin kurkkaa tyttöjä ni hikisinä on rassukoilla päät. Ite tulin hetki sit tutkimushaastattelusta josta sai lahjakortin Stockalle, oli ihan kiva juttu!
Tunsin muuten hetki sit ihanan potkun :) Tänään niitä on tuntunu enemmänki. Ihanaa: potki vaan äitiä vauva!
Tervetuloa joukkoon liini-liisa ja Chaiga!Täällä on näköjään kahelle tulossa sit tuplat, jännää!
Kauris-80: Onnitteluja kuopuksellenne! Olikos teidänki esikoinen 5v? Meillä siis esikoinen 5v ja kuopus 3v. Tänä vuonna täyttäny.
rila: meillä esikoisella on siitepölyallergiaa. Nyt käytössä nenäsuihke, silmätipat ja lääkekin. Näin on ollu siitä lähtien joka kesä ku esikoinen täytti vuoden. Ruoka-aineallergioita ilmenee just siitepölyaikaan. Kuopuksella taas on atooppinen iho ja toisinaan oireilee myös ruoka-aineallergioina.
Nasulina: Paprika närästää mua ja samoin retiisi. Välillä tulee ihmeellinen olo ylävatsaan ku syö paljon kerralla...Kuopusta oottaessa jouduin popsii rennieitä olan takaa...
Nyt syömään ennen ku paha olo taas iskee...
Tarald ja tiitiäinen 15+3
Kylläpäs kävi vieraita! Nyt kyllä jo väsyttää, pojatkin jo vetävät kovasti sikeitä ja itsekkin kohta kömmin peiton alle.
Tarald: Kiitos onnitteluista. Meidän esikoinen täytti toukokuun alussa 6v, meillä molemmat pojat ovat toukokuun lapsosia =)
Allergiasta vielä: Meidän kuopuksella todettiin tänä keväänä koivu allergia ja hänellä myös lievästi atoppinen ihottuma, muita allergioita ei toistaseksi ole ja toivottavasti ei tulisikaan.
Nyt nukkumaan.
Paljon voimia ja jaksamisia teille, joilla vuotoja ja kipuja! Saati sinulle uusi äiti, Chaiga!!! Varmaan aikamoista yrittää olla vuodelevossa, kun kotona on kuitenkin vielä noinkin pienet, ja varmaan eläväiset lapset =) Toivon sydämeni pohjasta, että odotuksesi sujuu hyvin ja saat pienokaisesi terveinä syliisi! Samoin teille muille, toivotaan parasta!!!
Omaa (.)
Ei mitään raportoimisen arvoista.. Paisti liikkeet tuntuu päivittäin, lähinnä niinkun tennispallo pyörähtäis sisuksissa =) Ihanaa!!! Allergiasta olen minäkin kärsinyt koko ikäni, mutta nyt vasta ensimmäistä kertaa lievempänä. Yleensä olen ollut tosi hajalla koko tän alkukesän, koska silmät on ollu ihan kamalassa kunnossa. Mulla tuuppasi tuo silmän päällimmäinen kalvo (verkkokalvo..?) tulehtuilemaan ja sitten se aina meni kuprulle ja ikäänkuin irtosi. Ei siis ihan niin että sain sen irti silmästä, vaan se irtosi tuolta alaluomesta ja oli aivan hirveen tuntusta kun se oli irrallaan =/ Mutta nyt- kertaakaan en ole edes hieraissut silmiäni!!! Taitaa olla tämä raskaus =) Nenää olen kyllä hieraissut senkin edestä, mutta mielummin niin! Lääkkeitä en ole käyttänyt. Mulle lääkäri sanoi edellisessä raskaudessa, että paikallisesti käytettävät lääkkeet (silmätipat, nenäsuihkeet..) ovat ok, muita ei suosittele. Mutta, näköjään vaihtelee kyllä eri lääkäreiden mielipiteet..
Eipä nyt enempää tällä kertaa! Taidan painua unten maille, että jaksaa taas huomenna noiden 2- ja 3-vuotiaiden kullanmurusten kanssa peuhata!!! Ihanaa tosiaan kun on kesä ja saa olla pihalla =) Äkkiäkös nuo siellä keksivät tekemistä! Muutenkin on niin ihanan energinen olo kun se väsymys on poissa, jeeee *tuulettaa* =)
Yazmin rv 14+5
Huh että on hiostava ilma! Mutta niin ihanan lämmin! Upeaa olla ulkona vaikka vähän on vettä ripsotellutkin.
Käytiin mekin se pirates- leffa katsomassa lauantaina, mutta mielestäni oli tylsä- ja pitkä. Oli mun mielestä liikaa ängetty tavaraa leffaan, ei tahtonut enää pysyä perässä. Meitin isäntä oli jopa niin tylsistynyt että nukahti =) =) (en kyllä ymmärrä miten pystyi siinä metelissä!).
Jouduin sitten hakemaan Lanzo-kuurin mahalle. Raskauden alun oksentamisesta paloi vissiin ruokatorvi eikä Rennie ole paljoa vointia helpannut. Tähän asti sinnittelin kun nyt tietää että vaavilla pitäisi kaikki elimet ólla muodostuneet. Sain myös kortisonisuihketta allergiaan. Jännä miten lääkäreiden mielipiteet vaihtelevat näistä allergialääkkeistä. Justiinsa pari viikkoa sitten tk lääkäri sanoi et kortisonisuihketta ei saa käyttää ja nyt toinen lääkäri sanoi että jos ei joku isompi taho sitä kiellä niin tässä vaiheessa sitä voi kyllä käyttää. Äh, ota noista sitten selvää! Onko muita ketä käyttää Beclonasalia/Flixonasea???
Massu kasvaa vauhdilla. Totesin juuri että pikkarit käyneet armottoman pieniksi joten täytynee hakea vähän isompia. Vaivaako ketään muuten jo nuo suonikohjut ja jalkakrampit/säryt?? Itsellä meinasi poru päästä kun huomasin eräänä päivänä jalkani olevan täynnä suonikohjuja... Ja jalat särkevät iltaisin. Taitaa leikkauspöytä kutsua mun jalkojani jossain vaiheessa =)
Hyvää tiistaipäivänjatkoa kaikille!!!!
Eppuliina+ masukki 16+4