Ihmiset huolestuvat silloin kun he eivät kiinnosta minua
Olen tehnyt tätä keski-ikäistyvien melko yleistä välitiliä elämästä ja tunnistanut liudan ihmisiä, jotka ovat esim.
- kohdelleet minua aina vähän alentavasti
- itsestään selvänä oman tuttavapiirinsä hauskana täytteenä, jolla voi piipahtaa kylässä, käyttää lastenvahtina tmv antamatta ikinä mitään effortia takaisin
- jopa hyväksikäyttäneet kiltteyttäni
- haukkuneet rumasti ulkonäköäni tai valintojani (esim. tehdä väitös)
Nyt kun olen pari vuotta ollut huomioimatta heitä, niin yhtäkkiä tuleekin toinen ääni kelloon. Kaikenlaisia yhteydenottoja, jossa ollaan milloin huolestuneita, milloin loukkaantuneita ja milloin jopa syyttäviä siitä, että minulla ei olekaan nyt ikinä aikaa / en kutsunut heitä syntymäpäiväkahveille (huom. vastakutsuja ei ole tullut vuosikymmenten aikana) tai väitöskaronkkaan. Eniten tyrmistyttää ne muka-huolestuneet ilkeilyt, että "olisin seonnut" tai olen uupunut.
Olen siis aivan tavallinen tietotyötä tekevä ihminen, joka on käyttänyt säästyneen ajan mm. luonnossa liikkumiseen ja pikku reissuihin perheeni kanssa. Ja se tuntuu nyt kiusaavan monia.
Kohtalotovereita?
Kommentit (17)
Minusta on turha karsia tuossa kohtaa elämästä mitään. Ne ihmiset on elämässä mitkä on ja ne ei muuksi muutu. Minusta on ikävää kun jotkut sulkee ovet noin, siinä koittaa ikävä ja yksinäinen vanhuus sitten.
Nyt en ymmärrä? Siis haluatko että nuo ihmiset ovat elämässäsi vai et?
Olen itse ollut masentunut suurimman osan aikuiselämääni, lapsiperhearki kuormittanut ja töissäkin rankkaa. En ole jaksanut antaa muille mitään huomiota mutta vierailut muiden luona tai avut on olleet tärkeitä piristäjiä. Enpä tiedä sitten että mitä ajatella jos olisi pitänyt vielä muita jaksaa passata vastavuoroisuuden nimissä.. eikö riitä ystävyys?
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ymmärrä? Siis haluatko että nuo ihmiset ovat elämässäsi vai et?
Mitä et ymmärrä? Ap sanoo että on karsinut lokit elämästään ja kontaktit jäihin, mitäpä lottoat haluaako olla tekemisissä..? Olet varmaan yksi noista entisistä tutuista.
Ihmiset luulen usein olevansa loistavia sosiaalisia perhosia ja muiden suorastaan odottavan heidän armollista visiittiään kiireidensä keskellä. Totuus on, että ne tuttavuussuhteet kyllä kuivuu kasaan, jotka eivät ole vastavuoroisia ja hyväntahtoisia. Sitten ne ottajat järkyttyy kun eivät ole eräs päivä enää tervetulleita. Juna meni jo..
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ymmärrä? Siis haluatko että nuo ihmiset ovat elämässäsi vai et?
Mitä et ymmärrä? Ap sanoo että on karsinut lokit elämästään ja kontaktit jäihin, mitäpä lottoat haluaako olla tekemisissä..? Olet varmaan yksi noista entisistä tutuista.
Ymmärrän että on karsinut nuo ihmiset elämästään ja sitten tulee tänne selittämään miten ne ihmiset ottavat yhteyttä. Jos olisi oikeasti sinut asian kanssa eikä halua heitä elämäänsä, silloin ei selittäisi täällä mitään. Nyt saa sen kuvan että kiillottelee omaa sädekehäänsä sillä miten häneen otetaan yhteyttä.

Hmm.. Tuo on nyt omaa kuvitelmaasi. Ihminen haluaa olla rauhassa ja lokit räksyttää syyllistäen turhautumistaan, miksei siitä saisi keskustella? En kyllä näe mitään sädekehän kiillotusta, sehän sanoi ettei tee enää muille vaan itselleen asioita. Taidat olla yksi sen tutuista :D
Mun tutut suuttui kun en ollut enää somessa. Perustelu: mistä ne nyt tietää mitä mulle kuuluu.. Niinpä.
Olen heivannut lähes kaikki ihmiset elämästäni kyseisistä syistä. Olkoon mikä vanhuus tahansa, pärjään omillani.
Teet ihan oikein. Ei elämässään kannata roikottaa hyväksikäyttäjiä. Lokki kun nokkii, niin on parempi ajaa lokki pois. Elämä helpottuu huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ymmärrä? Siis haluatko että nuo ihmiset ovat elämässäsi vai et?
Mitä et ymmärrä? Ap sanoo että on karsinut lokit elämästään ja kontaktit jäihin, mitäpä lottoat haluaako olla tekemisissä..? Olet varmaan yksi noista entisistä tutuista.
Ymmärrän että on karsinut nuo ihmiset elämästään ja sitten tulee tänne selittämään miten ne ihmiset ottavat yhteyttä. Jos olisi oikeasti sinut asian kanssa eikä halua heitä elämäänsä, silloin ei selittäisi täällä mitään. Nyt saa sen kuvan että kiillottelee omaa sädekehäänsä sillä miten häneen otetaan yhteyttä.
En ole ap, mutta eihän sen kanssa tarvitse olla "sinut". Kaipa nuo ihmiset ovat joskus olleet ap:lle tärkeitä, ja heidän menettämisensä harmittaa. Ihmisillä on usein ristiriitaisia tunteita kaikenlaisista asioista.
Hyvänpäiväntutut veks. Harvoin niistä oikeasti iloa on, vaivaa vain. Eri asia vaihtaa pari pintapuolista sanaa vaikka kaupassa, siinä menee raja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt en ymmärrä? Siis haluatko että nuo ihmiset ovat elämässäsi vai et?
Mitä et ymmärrä? Ap sanoo että on karsinut lokit elämästään ja kontaktit jäihin, mitäpä lottoat haluaako olla tekemisissä..? Olet varmaan yksi noista entisistä tutuista.
Ymmärrän että on karsinut nuo ihmiset elämästään ja sitten tulee tänne selittämään miten ne ihmiset ottavat yhteyttä. Jos olisi oikeasti sinut asian kanssa eikä halua heitä elämäänsä, silloin ei selittäisi täällä mitään. Nyt saa sen kuvan että kiillottelee omaa sädekehäänsä sillä miten häneen otetaan yhteyttä.
En ole ap, mutta eihän sen kanssa tarvitse olla "sinut". Kaipa nuo ihmiset ovat joskus olleet ap:lle tärkeitä, ja heidän menettämisensä harmittaa. Ihmisillä on usein ristiriitaisia tunteita kaikenlaisista asioista.
Samaa mieltä. Ei tarvitse olla sinut. Jos sinua hyväksikäytetään ja kaverisuhde tuntuu epämiellyttävältä taakalta, niin miksi sitä pitäisi väkisin jatkaa. Ei kaikkien ihmisten kanssa synkkaa, eikä minusta tarvitsekaan. Joku voi tuntua aluksi kivalta, mutta kun oppii tuntemaan, niin huomaa, ettei se ystävyys olekaan sen arvoista, että haluaisi siihen aikaansa kuluttaa. Voihan se olla itsellekin pettymys, mutta silti parempi on viettää aikansa kivojen ja itseä miellyttävien ihmisten seurassa kuin ikävien ja pahaa oloa tuottavien.
Vierailija kirjoitti:
Minusta on turha karsia tuossa kohtaa elämästä mitään. Ne ihmiset on elämässä mitkä on ja ne ei muuksi muutu. Minusta on ikävää kun jotkut sulkee ovet noin, siinä koittaa ikävä ja yksinäinen vanhuus sitten.
Eli hautaan asti pitäis palvella muita, että muilla ois mukavaa? Juuei
Kerron taas:
Pe:na soitin tädille, äitivainaan 1 vuotta vanhemmalle siskolle. Viimeksi soitin toukukuussa. Se vaan jäi. Parin kaljan jälkeen tuumasin, et kyllä nyt senverran pitää saada aikaiseksi et soittaa. Hän sitten: pitkästä aikaa, luulin jo, et olet kuollut. Vastasin (savolais/karjalaishuumorina), et minä ilmoitan sitten, kun en enää ole hengissä! :)
Siitä olen pitänyt huolta, etten soita hänelle kännissä enkä vastaa sukulaisten puheluihin jos olen. ..... Aika harvoin yleensäkään soittelen hönössä. Joskus nuorempa sitä tuli tehtyä, lopetin sen.
Pointti: Kannattaisko pitää edes jonkinlaiset välit sukulaisten kanssa? Soitella sillointällöin, ilman varsinaista asiaa. Ettei se menisi siihen, et kuulee sen kuolinviestin. Sen jälkeen se voi ruveta kaduttamaan, et miksen pitänyt yhteyttä.
Mua häiritsee "kuulumisten soittelijat", joille tulee mieleen pirauttaa aina kun on jotain isompaa iloa tai surua tapahtunut elämässä ja saavat vihiä. Sitten udellaan juoruhenkihurmoksessa yksityiskohtia oikein kunnolla tohottaen, puhelu päättyy kun ovat saaneet riittävästi irti. Enää en vastaa. Kiusallani laitan Facebookin kansikuvaksi esim. matkan jälkeen kuvan tai kiitän juhlista kuvalla, enkä vastaa näille kyselijöille mitään.
Minäkin olen parempi, kuin kaikki muut.