Elina Hiltunen jatkaa ulostulojaan , väittää kokoomuksen ottavan Turussa ohjeita muslimeilta
Määräaikaisesti kokoomuksen Turun valtuustoryhmästä erotettu ja varoituksen paikallisjärjestöltä tällä viikolla saanut valtuutettu puhuu Kuuntelija-podcastissa konservatiivisista ja islaminvastaisista näkemyksistään.
Lyhyesti siis Hiltunen sanoo, että muslimiyhteisö lupaa yhteisön ääniä puolueelle vastineeksi poliittisesta tuesta muslimien haluamille asioille.
Kommentit (67)
Mikä ettei? Näin tämä zydeemi pyörii. Juu, "Suomi ei ole yhtään korruptoitunut maa"...
Jos valehtelisi tuosta asiasta, niin olisi jo kuultu iso älähdys valtamedioissa.
Hyvin todennäköisesti totta. Rakentaahan Elisakin pääkonttoriinsa rukoushuoneen ja konsultoivat oikein imaamia.
Kuinkahan paljon Turussa on jo musseja?
Tieto on väärä. Tukea hakee nyt Turun demarit ja vasemmisto. Vasemmisto odottaa Lii paluuta ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa. Nyt demareiden on saatava maa muuttajat äänestämään koska maa muuttaja vastaisuus vetoaa ps ja kokoomuksen äänestäjäkuntaan. Kova peli aloitettu,vaalivuosi edessä.
Eihän tämä mikään salaisuus ole, muslimit kiristävät, kiristävät niin kauan että saavat haluamansa. Näin he toimivat, onnea Turku ja onnea Suomi.
Vierailija kirjoitti:
Kuinkahan paljon Turussa on jo musseja?
Hyvin paljon.
-Turkulainen
Onneksi punavihreät eivät tee samaa! Juu, sarkasmia.
Kokoomus nuolee muslimien persettä, että saavat ääniä. Oksettavaa toimintaa Kokoomukselta. Äänestäkää Perussuomalaisia, niin Suomi pysyy Suomena eikä muutu Islamabadiksi.
Ehkä ne muslimit jopa rahoittavat kokoomusta. En ihmettelisi sitäkään.
Tykkään tuosta Elina Hiltusesta. Sillä on instassa hyviä mielipiteitä.
Muslimit ovat tulleet valloittamaan Suomea, HERÄTKÄÄ. Eivät ole tulleet elämään rauhassa rinnakkaiseloa, VALLOITUSUSKONTO, eikö tämä nyt mene sinne kaaliin. Katsokaa maailmalle, mitä siellä tapahtuu.
En tiedä jatkaako, tuosta kaikki lähti?
Tuo lentää kokkareista Ryden perässä Persuihin.
Hyvä Elina 👍
Jatka samaan malliin!
Vierailija kirjoitti:
Hyvä Elina 👍
Jatka samaan malliin!
Virkistävä poikkeus.
Vierailija kirjoitti:
Hyvin todennäköisesti totta. Rakentaahan Elisakin pääkonttoriinsa rukoushuoneen ja konsultoivat oikein imaamia.
Todennäköisesti konsultoitu myös muita uskontokuntia
Muslimeita kiinnostaa RAHA JA VALTA. Katsokaa ympärillenne, miksi Suomessa nämä muslimit ajelevat kalliilla Mersuilla, Audeilla, Bemareilla, kulkevat Monclerit päällä, millä rahalla, myyvätkö pizzaa niin paljon vai leikkaavat ananastukkia urakalla hinta 50 eur pää, ei tosiaan. Saavat rahoitusta rikkailta musumailta. HERÄTKÄÄ TÄHÄN TODELLISUUTEEN NYT EIKÄ HUOMENNA.
Kokoomuksessa on enää Atte Kaleva ja pari muuta esim Seida Sohrabi akkuperäisen koti-uskonto-isänmaa kannattajia. Ja Seida jos joku tuntee asian.
Sakeeta on Elinan touhu. Kokoomus on muutenkin tunkkainen setämiespuolue ja nää harvat naiset on psykoja.
Ikävä Kirsi Pihaa
Ei yllättäisi yhtään