Nyt puhuu minttuviina nainen
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/f810a421-74f0-49bb-8a76-37bd7585d…
Valtiovarainministeri Riikka Purran smoothiereseptin hintaa Facebookissa kommentoinut kansalainen kertoo ihmetelleensä Purran kuittailua, kertoo Helsingin Sanomat.
Keuruulainen Päivi Kuitunen kirjoitti videon kommenttikenttään, että köyhällä ei ole smoothien kaltaiseen ”sotkuliin” varaa.
Purra vastasi tälle, että ”voihan sen juoda sitten vaikka sen Minttuviinan sijaan”.
Purran arvellaan käyneen katsomassa Kuitusen Facebook-profiilia. Kuitusella oli Facebook-seinällään kuva, jossa näkyi kaapin päälle kasattuja minttulikööripulloja, joista oli hänen mukaansa tarkoitus tehdä valaistuskoriste.
– Olihan se vähän sellainen, että hetkinen nyt rouva valtiovarainministeri kuittaa mulle jostakin minttuviinapulloista. Tuli vähän sellainen, että mitä täällä tapahtuu? En olisi ikinä voinut kuvitella, että hän tällä lailla kommentoisi asiaa, Kuitunen kommentoi HS:n haastattelussa.
Kuitunen kertoo, että muut ihmiset haukkuivat häntä kommenttiketjussa alkoholistiksi kuvan perusteella. Hän kertoo itse käyttävänsä alkoholia vähän.
Kuitunen kertoo kommentoineensa smoothien hintaa, sillä hän on nähnyt lähipiirissään ja työssään ihmisiä, joilla on vaikeuksia saada rahoja riittämään.
Smoothiella on hintaa
Iltalehti on laskenut Purran jakamien smoothiereseptien hintoja. Purran sunnuntaina tekemä vihersmoothieannos maksaa arviolta noin 8,50 euroa.
Kommentit (104)
Vierailija kirjoitti:
Huomaatteko kuinka hirveän typeriä on aina nämä aiheet, joita persujen ympärillä pelkästään on?!? Mitä tuhlausta äänestää heitä mihinkään päätöselimiin. Pelkkää riitaa ja verenpaineenkohotusta eikä mitään asiallista sanottavaa. Riikkakin viitsii herjata yhtään ketään yhtään mistään, mutta ei mulla ainakaan saksikuva tai väkivallalla hekumointi netissä unohdu ikinä.
Väkivallalla ???....puhutko nyt vasemmistoliiton ehdokkaista, jotka latelee netissä tappouhkauksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purraa otti aiheellinen kritiikki hermoon niin heti piti yrittää lyödä vyön alle.
Purralta todella ala-arvoinen kommentti.
Loistavaa Riikka.
Vierailija kirjoitti:
Naisen kuvassa näkyi usea tyhjä minttupullo. Niistä pulloista tehdään valokoriste. Nainen juo harvoin alkoholia.
Onko noin vaikea ymmärtää tekstiä? Ymmärrätkö nyt?
Onhan se noi väkevät viinat kaikki juonut. Se on vielä kamalan kallista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos politiikka on rikki niin se on kyllä halla-ahojen ja riikkalaisten syytä. Ihan oikeasti, äänestäkää jotakin asiallista sakkia päättämään meidän penistä rahoista. Ja uskokaa kun näätte vihaa tihkuvia poliitikkoja, he kyllä ovat ihan oikeasti kilahtaneita.
Asiallinen sakki vahtaa poliitikkojen ruokia ja perustaa siihen äänensä? Purra oli avoin ja sen siitä sai. Ilkeää.
Että mitä että?
Vierailija kirjoitti:
No ihan vaan yksinkertaisesti tuo oli jälleen tällä viikolla huonoa käytöstä perussuomalaiselta poliitikolta ja varsinkin ministeriltä. Joka viikko joku sotimassa kansalaisia vastaan. Riikka ei taida ymmärtää edes ministerinä, että hänen vanhana trollina pitää erityisesti nukkua yön yli ennen mitään somekeskustelua. Tsempit nyt kuitenkin minttuviinanaiselle.
Hyvän tähden sentään. Älä nyt kannusta enempään viinan juontiin
Vierailija kirjoitti:
No just tämä, kun siinä alkuperäisessä kommentissa ei edes kerrottu, onko kommentoijalla itsellään varaa kyseiseen "sotkuliin", vaan että kaikilla ei ole varaa.
Mutta faktahan on se, että kaikkein pienituloisimmilla ja minimitukien varassa elävillä ei olisi varaa edes siihen koneeseen, jolla noita viherpirtelöitä tehdään.
Jos on vara kattilaan ja paistinpannuun, on vara esim. sauvasekoittimeen. Raaka-aineet voi aina nauttia soseuttamattakin. Turha nostatus taas köyhäoletetuilta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Purraa otti aiheellinen kritiikki hermoon niin heti piti yrittää lyödä vyön alle.
Purralta todella ala-arvoinen kommentti.
Loistavaa Riikka.
Terävän kuitin heitti sille lässyttäjälle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Naisen kuvassa näkyi usea tyhjä minttupullo. Niistä pulloista tehdään valokoriste. Nainen juo harvoin alkoholia.
Onko noin vaikea ymmärtää tekstiä? Ymmärrätkö nyt?
Onhan se noi väkevät viinat kaikki juonut. Se on vielä kamalan kallista.
Laitetaas lisää "viha postausta". Epäilen ettei tule kaunista jälkeä ellei putelit ole poikkeuksellisen nättejä. Tavallisen lampun saa halvemmalla.
Se koira älähti johon kalikka kalahti. En mä mitään ole juonut, ihan vaan valaisimia tässä tyhjistä pulloista rakentelen 😁
Siis minttuviinanainen ei itse ole köyhä, vaan ajatteli vähävaraisten ruokamahdollisuuksia. Kyllä tässä Riikka osoitti jälleen kohmeista käytöstä, kun etsii esiin toisen valokuvia ja kuittailee kansalaiselle tuosta asemasta käsin. Ihan samaa kuin Trumpin käytös, samaa vihaa joka ryöpsähtää. Mistä tämä halveksunta joissakin ihmisissä oikein kumpuaa? Ei minulla ole tuollaisia tunteita, ei vasemmistoon eikä oikeistoon. Jos ihmettelen jotain lähimmäisissä, niin ei se mene mitenkään poliittisia linjoja pitkin, vaan esimerkiksi tehtyjen rikosten tai huumepyörimisten tai lähisuhdeväkivallan tekojen kautta. Sellaset kuvottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä pahaa siinä oli, että Purra antoi vinkin naiselle miten saa rahat riittämään terveelliseen smoothieen ? Ihan käypä vinkki että jos jättää ostamasta sen kolmenkympin minttuviinapullon, joita naisella oli kuvassa useita, niin sillä rahalla saisi smoothie-ainekset.
Pullojen omistusko siis sinusta automaattisesti tarkoittaa että on juonut ne pullot? Okei... Mulla on mehuja varten tuolla noin 100 viinipulloa. Olen tasan kerran elämässäni maistanut alkoholia ja siitä on aikaa yli 40 vuotta. Viiniä en ole juonut KOSKAAN pisaraakaan.
Oliko maistamasi alkoholi minttuviinaa?
Ihminen, joka on tonkaltaisessa työssä, ei saa kommentoida noin kansalaiselle, vaikka kansalainen joisikin minttuviinaa kaksin käsin. Tietyissä ammateissa pysytään aina asiallisina ja tämä ei vaan persuilla mene jakeluun... miten voi olla että aiemmin ministerit joutuivat eroamaan aika pienistäkin kohuista ja nämä saavat riehua kuola roiskuen somessa?
Olispa olemassa vauva-palsta, jolla onnistuisi kohtelias keskustelu. Minkä ihmeen takia osa porukasta ei vaan pysty juttelemaan kunnollisesti?? Eikö se ota pattiin kun pyörii vaan oman vaillinaisen ajattelun kehässä voimatta ollenkaan sympatiseerata muita?
Vierailija kirjoitti:
Siis minttuviinanainen ei itse ole köyhä, vaan ajatteli vähävaraisten ruokamahdollisuuksia. Kyllä tässä Riikka osoitti jälleen kohmeista käytöstä, kun etsii esiin toisen valokuvia ja kuittailee kansalaiselle tuosta asemasta käsin. Ihan samaa kuin Trumpin käytös, samaa vihaa joka ryöpsähtää. Mistä tämä halveksunta joissakin ihmisissä oikein kumpuaa? Ei minulla ole tuollaisia tunteita, ei vasemmistoon eikä oikeistoon. Jos ihmettelen jotain lähimmäisissä, niin ei se mene mitenkään poliittisia linjoja pitkin, vaan esimerkiksi tehtyjen rikosten tai huumepyörimisten tai lähisuhdeväkivallan tekojen kautta. Sellaset kuvottaa.
No mitä ihmeen järkeä mennä kommentoimaan toisen ihmisen jakamaa reseptiä siten ettei köyhällä ole varaa tuohon. Toihan on totaalisen älyvapaata kommentointia.
Vierailija kirjoitti:
Onneksi on tällainen sivistyksenkehto kuin vauvapalsta. Minä ihmettelin koko minttuviina-juttua, ennen kuin tänne tulin. Kiitos valaisusta.
Tiettävästi jo Aristoteles käytti vauvista
Kyllä pitää eri tavalla puuttua siihen, että ministerit ja kansanedustajat ja valiokuntajohtajat persuissa rapauttaa käytöksellään tuota meidän vaalimaa yhteisten asioiden hoitoa. Miksi persuissa irvaillaan eduskuntatyökke tai politiikalle? Miksi he sinne hinkuvat haukkumaan kansalaisia, jos asiaosaamistakaan ei ole? Ennen ole todellakin paremmin kun haettiin konsensusta ja yhteistoimintaa, eikä aina halveksittu muita. Ei sen pidä sopia kansalaisten arvolle. Kun Riikka nälvii yhdelle kommentoijalle, hän nälvii kaikille.
Vierailija kirjoitti:
Jos persu käyttäytyy hyvin, hän vain pidättelee ja näyttelee. Ja välillä saamme näitä välähdyksiä heidän varsinaisesta luonteenlaadusta. Mutta ei kannata luulla että olisivat ihmisen ystäviä. Äänestyskopeilla voi jokainen miettiä mitä ilmapiiriä isonnetaan tai pienennetään ja mihin taisteluihin rahaa hukataan. Kun persut tuli esimerkiksi kuntapolitiikkaan ei mikään määrä riidanhaastamista tunnu riittävän, ja varsinaiset asiat makaa.
Kauaksi on tultu joviaalista soinilaisuudesta. Se oli vielä varsin harmitonta. Mutta tämä halla-aholaisuus on vaaralista sakkia. Kovasti muistuttaa 30-luvun Saksaa
Tuolla eduskunnassa nuo teemut ja riikat ja jussit ja muut töötöilee. Joku heitä iloisena äänestää ja saa toki äänestää eri tyyppiä kuin minä. Mutta tällä menolla he ovat oikeasti ihan vaan Venäjän asialla, hajottamassa maata sisäisiin riitoihin. Just saying.
Persut tulisi lakkauttaa rikollisjärjestönä
Hoh hoijaa...... saako nauraa? Olette pellejä koko some väki.