Miten ihmisten pitäisi oikeasti elää ja kuluttaa, että se olisi ilmaston kannalta kestävää?
Pitäisikö siis palata aikaan, jolloin kuljettiin hevosilla ja asuttiin hyvin alkeellisesti?
Kommentit (36)
Maapallon yksi suurimmista ongelmista on se, että täällä on aivan liikaa ihmisiä. Jos ylikansoitetuimmissa maissa olisi suhteessa saman verran ihmisiä kuin Suomessa niin meillä ei olisi ylikansoittumisen aiheuttamia ongelmia.
Tärkeintä olisi muuttaa ympäristöön, jossa ei ole Suomen lämmitystarvetta.
Vierailija kirjoitti:
Ei ihmisen toiminta vaikuta ilmastoon millään tavalla yksilötasolla.
Tuolla logiikalla myöskään supikoiran toiminta ei vaikuta lintukantoihin mitenkään yksilötasolla. Miksi siis haitallisena vieraslajina pidetään.
Hirveän paljon ihan perustavanlastuisia muutoksia ajatteluun, ehkä vähemmän kuitenkin arkern.
Siis matkustelu pois, vaatemuoti pois. Vaatteita käytetään, kunnes kuluvat, eikä osteta uusia housuja lahjemuodin muuttuessa. Lomalla ei mennä Thaimaahan vaan ehkä Turun saaristoon ja sinnekin mieluiten purjeveneellä tai polkupyörällä.
Turhat härpäkkeet pois ja se minkä ostaa, käytetään loppuun. Liikkuminen tapahtuu ensisijaisesti lihasvoimin ja kaikki tarpeeton suhaaminen pois. Kuljettamisen maltillisuus, eli ei rontata turhaa krääsää edes takaisin, ei lennätetä tomaatteja, kuljetetaan se mitä on pakko, mutta tiiviisti pakattuna ja mahdollisimman kevyessä ja säilyvässä muodossa. Juomavedet hanasta eikä mitään evianeja tai ulkomaisia oluita ja limsoja. Paikallista ruokaa ylipäätään, hyvästi avocadot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ilmastovaikutuksista oikeasti ollaan huolissaan, ihmisten muuttamisen vähemmän kuluttavista maista läntisiin korkean elintason maihin täytyy loppua. Ei voi yhtä aikaa moralisoida kuluttamista ja kannattaa muuttoliikettä.
Tällä olisi hyvin paljon enemmän uskottavuutta, jos samalla vaadittaisiin kulutuksen alasajoa täällä lännessä. Mikä samperin erillisoikeus meillä siihen on?
Näytä esimerkkiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyinen meno ei ainakaan ole kestävää, enkä usko että laajassa mittakaavassa voidaan oikeasti tehdä mitään millä olisi isommin merkitystä. Ihmisten pitäisi tyystin lopettaa kuluttaminen ja matkustelu.
Ihmisten matkustelu paikasta toiseen on yksi kärpäsenpaska tässä kokonaisuudessa. Ongelma on liikaväestö ja tavaroiden tuottaminen jossain toisella puolella maapalloa ja niiden rahtaaminen ympäriinsä. Tämä on ihan täysin järjetöntä, kestämätöntä ja itsetuhoista touhua.
Erityisesti liikaväestö on ongelma. Todella iso ongelma. Siitä varoiteltiin ysärillä usein mutta sitten se ikään kuin "unohdettiin".
Vierailija kirjoitti:
Esimerkiksi kiinalaiset kuluttavat luonnonvaroja asukasta kohden reilusti vähemmän kuin suomalaiset.
- asutaan sellaisella leveysasteella ettei energiaa hukata liikaa lämmitykseen tai viilennykseen- syödään kasvispainotteista ravintoa
- asutaan tiiviisti
- keskimääräinen elintaso on kohtuullisen matalalla tasolla mikä johtaa siihen ettei kuluteta liikaa
Kiinassa on paljon todella köyhiä ihmisiä jotka eivät kuluta käytännössä mitään. Se luonnollisesti laskee hiilijalanjälkeä. Lisäksi muistan joskus laskeneeni, että väestöntiheyteen suhteutettuna Kiinassa kulutetaan hiukan enemmän kuin Suomessa.
Tilastoja tuijottamalla ei läheskään aina saa oikeaa kuvaa asioista. Niitä pitää osata tulkita oikein. Esimerkiksi juurikin keskiarvotilastot ovat usein turhia ja suorastaan typeriä sillä eiväthän ne kerro oikeasti yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos ilmastovaikutuksista oikeasti ollaan huolissaan, ihmisten muuttamisen vähemmän kuluttavista maista läntisiin korkean elintason maihin täytyy loppua. Ei voi yhtä aikaa moralisoida kuluttamista ja kannattaa muuttoliikettä.
Tällä olisi hyvin paljon enemmän uskottavuutta, jos samalla vaadittaisiin kulutuksen alasajoa täällä lännessä. Mikä samperin erillisoikeus meillä siihen on?
Näytä esimerkkiä.
Asun jo maakuopassa ja syön käpyjä.
Väestönkasvu on taittunut koko "kuluttavassa" maailmassa, ja jatkuu voimakkaana ainoastaan hyvin köyhissä maissa. Maapallon väestön määrä kääntynee laskuun noin kymmenen vuoden kuluttua.
Ilmastonmuutos johtuu käytännössä kokonaan fossiilisten polttoaineiden käytöstä ja (paljon pienemmältä osin) metsien vähenemisestä. Metsät eivät vähene metsäteollisuuden vuoksi, vaan siksi, että metsää edelleen muuttuu maatalousmaaksi.
Joku lihan syönti on ihan perusteettomasti nostettu ilmastonmuutoksen syntipukiksi. Eivät ne eläimet öljyä tai kivihiiltä syö. Ja jos kotieläintuotantoa ei olisi, jouduttaisiin pelloille kippaamaan nykyistä enemmän fossiilisilla tuotettuja keinolannotteita. Karja myös laiduntaa ja syö rehua sellaisilta mailta, jolla mikään ihmisravinto ei suostu kasvamaan.
Uusiutuvan energian ja ydinvoiman avulla voimme sähköistää yhteiskunnan. Jo nyt yli 90 % Suomessa tuotetusta sähköstä on päästötöntä. Ja silti meillä on Euroopan halvin sähkö.
Tuotan itse omalla maallani teollisuus- ja energiapuuta. Silti puustopääoma maallani (eli sidottu hiili) nousee vuosi vuodelta. Metsän yläpuolella jauhaa sähköä pari 8 MW tuulimyllyä. Vuosituotanto on noin 35 000 MWh.
Ajelen sähköautoilla, mutta syön lihaa ja lennän niin työssä kuin lomamatkoillakin. Kaikilla laskutavoilla oma hiilitaseeni on kuitenkin positiivinen, eli tuulimyllyni, polttopuuni ja metsieni kasvu kompensoi moninkertaisesti lomalentoni.
Olennaisinta on lopettaa fossiilisen energian käyttö. Ilmastonmuutoksen suurin syy on se, että maan alle varastoitunutta hiiltä on vapautettu ilmakehään. Globaali päästökauppa olisi tähän tehokkain keino, mutta fossiilienergiasta hyötyvillä yrityksillä on paljon vaikutusvaltaa, ja he pystyvät lobbaamalla estämään sen. Sen sijaan ihmiset laitetaan syyllistämään toisiaan ja suurimmat syylliset eli öljy-yhtiöt saavat jatkaa kuten ennenkin.
Syntyvyys on onneksi alle uusiutumisrajan jo suurimmassa osassa maailman maita. Maailmassa syntyi eniten vauvoja vuonna 2017 ja sen jälkeen määrä on kääntynyt laskuun. Kestää kuitenkin vielä kymmeniä vuosia, ennen kuin väestön määrä alkaa laskea koko maailmassa. Fiksua olisi tukea perhesuunnittelua maissa, joissa kaikilla ei ole siihen mahdollisuutta.
Kuten suomalaiset. Pitää väkiluvun sellaisena että ylikulutusta oman maan sisällä ei tapahdu. Jokainen maa voi vaikuttaa vain omien rajojen sisällä suoraan.
Vihreitten mallin mukaan (ajot ympäri Eurooppaa, lentäminen ympäristökokouksiin ja avohakkuut).
Oikea, mutta raivoa herättävä vastaus: vähentää eläinperäisten tuotteiden kulutus minimiin.
Esim. Kauhistellut datakeskuksen kuluttavat vettä 0,003% siitä mitä lihateollisuus kuluttaa.
Veikkaan ettei meidän ainakaan kuuluisi kenenkään lentää yhtään mihinkään eikä tavaroita pitäisi kuskata ympäri maailmaa vaan jokaisen maan(osan) pitäisi olla omavarainen ja kaikenlaisen kulutuksen muuten huomattavasti vähäisempää. Ihan kaikkien pitäisi elää askeettisemmin, tyytyä vähempään ja turismia ei pitäisi olla lainkaan.
Toki joku jääkausi tulee silti jos on tullakseen.
Ihmisiä saisi olla yksi tuhannesosa nykyisestä ja näiden tulisi elää niin kuin kivikauden metsästäjä-keräilijät. Sen maapallo kestäisi, ei enempää.
Esimerkiksi kiinalaiset kuluttavat luonnonvaroja asukasta kohden reilusti vähemmän kuin suomalaiset.
- asutaan sellaisella leveysasteella ettei energiaa hukata liikaa lämmitykseen tai viilennykseen
- syödään kasvispainotteista ravintoa
- asutaan tiiviisti
- keskimääräinen elintaso on kohtuullisen matalalla tasolla mikä johtaa siihen ettei kuluteta liikaa