ketju esikoisen hoidon hassuuksille:
- Meillä piti kylpyveden olla aina tasan 37 asteista. Lämpötilaa vahdittiin jopa kesken kylvyn ettei se pääse vahingossakaan putoamaan esim. puolta astetta.
- kämppä lämmitettiin noin 27 asteeseen ettei vauvalla vaan ole kylmä.
Kommentit (10)
myös tuo kylpyveden lämpötila oli tarkka juttu.
Vauvaa piti myös vahtia herkeämättä silloinkin kun hän nukkui.
Koko ajan piti tarkistaa, että varmasti hengittää. Muutaman minuutin välein tarkistuksia, mikä tuli tosi raskaaksi. Ei ihme, että uuvuin.
ja pelkkä vaipanvaihtokin oli kamala operaatio johon tarvittiin molempia työskentelemään tarmokkaasti. Je ekat pukemiset ja kylvetykset, ihan hiki tuli molemmilla kun siinä taiteiltiin...nyt naurattaa, oli se herttaista. :)
Nyt meilläkin on kolme lasta, ja hitsi vie miten helppoa olisi vaan YHDEN sylivauvan kanssa, sehän olisi kuin lomaa.
ja myöhemmin kotonakin kaksi kertaa herkemmin kuin toisen lapsen kanssa. Vaippoja meni siis esikoisella tuplaten.
aina järjetön määrä tavaraa mukana reissussa, jopa sitteri kuului noihin " välttämättömyyksiin" . :) Lisäksi otin aivan turhaa stressiä mm vauvan päänahan karstasta ja vauvan nukahtamistavoista. Lisäksi myös minä heräilin tarkistamaan hengittääkö vauva. (Vauvalla tosin oli ollut synnärillä yksi " sinistymiskohtaus" ).
7 jatkaa. Alussa minä laitoin HERÄTYSKELLON soimaan yöllä muistaakseni neljän tunnin välein, että vauva varmasti herää syömään. Ja oli siis kyse aivan normaalikokoisesta vauvasta. Sitten neuvolassa terkkari yritti pitää naamaa peruslukemilla ja kertoi, että voimme lopettaa tuon herätyskello käytännön.
isoa koottavaa jumppalelua mukana. Jos taisi olla ammekin mukana. Vaatteet olisi riittäneet varmaan viitosille. Niin ja vaunujen kantokoppa nukkumista varten...
3
Minun lapseni eivät koskaan irrottaisi otettaan rinnasta. Nukahtavat ja jatkavat pientä imemistä. Esikoisen kanssa istuin päivät pitkät tuttina ja mietin että miten kenelläkään voi olla vauvan lisäksi muuta vastuuta, esim. useampia lapsia ja että ehtiikö vauvan äitinä koskaan syömään lämpimiä aterioita. Öisinkin imetystä niin usein että väsyin ja olin mennä sekaisin.
Sittemmin opin, että lapsiltani on parasta irrottaa varovasti suu irti rinnasta, kun syömisimeminen on loppu. Maitoakin on tullut paremmin, kun äiti on saanut mm. syödä ja levätä.
Minulle oli sanottu että jos nukuttaa lasta vain toisella kyljellä, saattaa lapsen päästä tulla epämuodostunut ja valvomisten vuoksi olin jo ihan riekaleina huolesta ja ihan pihalla vauvan hoidosta, niin meillä on oikeasti käyty tällainenkin kiivas keskustelu, luulimme että lapsi pitää laittaa aina vuoroin oikealle ja vuortoin vasemmalle kyljelleen nukkumaan... oi niitä aikoja...
alusvaatteet, päällysvaattet, villapuvun, toppapuvun makuupussin ja vaunuihin nukkumaan , ettei pienelle vaan tulis kylmä ja ihmettelin että miksi lapsi vaan itkee eikä viihdy ulkona... :o) No onneksi mentiin sitten sisälle ja lapsi pääsi viileämpään ja seuraavalla kerralla osattiin pukea jo vähemmän päälle....
oli takakontti tupaten täynnä kaikkea " välttämätöntä" tavaraa lapselle.
Nyt meillä on kolme lasta ja tavaraa on usein vähemmän mukana kuin esikoisen ollessa vauva.