Tutkijat: Ihmiskunnan tyhmistymisestä ja suorituskyvyn laskusta jo laajaa tutkimusnäyttöä
Jokainen sukupolvi 70-luvulla syntyneiden jälkeen on tullut entistä typerämmäksi. Tutkijoiden mukaan selitys ei löydy geeneistä, vaan ympäristöstä, jossa elämme. Asioihin syvällisen perehtymisen sekä intellektualismin ovat korvanneet some, lyhytvideot, tunneimpulssit ja misinformaatio.
"Iltalehden haastattelemat professorit Markus Jokela ja Mari-Pauliina Vainikainen vahvistivat Sarasvuon sanat ja kertoivat, että ihmisten suoritustason laskusta on laajaa tutkimusnäyttöä.
Psychology Today julkaisi viime vuonna tutkimuksen, jonka mukaan ihmiset joka puolella maailmaa ovat muuttuneet tyhmemmiksi.
Artikkelin mukaan Homo sapiensista on hiljalleen tulossa Homo idioticus, jota ei ohjaa järki tai logiikka vaan tunneimpulssit, virheellinen tieto ja älyllinen hitaus.
Tutkijat kertovat ihmisten älykkyydessä tapahtuneesta käänteestä: koko 1900-luvun älykkyys nousi tasaisesti ympäri maailmaa, mutta vuosisadan lopulla, 90-luvulla, ihmisten äly lähti luisumaan taaksepäin."
"Tutkijat kertovat, että meidän on mahdollista edelleen pelastua turmiolta uudistamalla kulttuurista, opetuksellista ja digitaalista ympäristöämme.
– Haluammeko tulevien sukupolvien kasvattajiksi Tiktok-algoritmit ja julkkisjuorut vai järjen, tieteen ja luovuuden?"
https://www.msn.com/fi-fi/tiede/yleiset/tunnetko-itsesi-tyhm%C3%A4ksi-o…
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Jokainen sukupolvi on ollut edellistä älykkäämpi 90-lukuun asti. 80-luvulla syntyi vielä joukko milleniaaleja, jotka ovat 70-luvulla syntyneitäkin älykkäämpiä.
Kiinassa, Etelä-Koreassa ja Japanissa kehitys jatkuu. Ei täällä päin...
Elämä ei vaadi samanlaista aivojen käyttöä kuin aikaisemmin. Ei ne oikein ilman käyttämistä kehity.
Vierailija kirjoitti:
Jokainen sukupolvi on ollut edellistä älykkäämpi 90-lukuun asti. 80-luvulla syntyi vielä joukko milleniaaleja, jotka ovat 70-luvulla syntyneitäkin älykkäämpiä.
Mistä tiedämme tämän?
Vierailija kirjoitti:
Iso ongelma on se, et kaikista ns. tyhmimmät lisääntyy kaikista eniten noin globaalisti. Älykkäät, ihmiskunnan kannalta parhaat ihmiset taas hyvin, ja ne vähätkin viisaat, meidän kaikkien parasta ajavat hiljennetään sen valtavan ääni*massan voimasta, joka on helppo valjastaa parilla uhkakuvalla/väärällä jumalalla yms. ja koska ovat yksinkertaisia, joita ajaa tunne kaiken muun ohi ja halu olla "vahvan johtajan" eli agressiivisimmin mm. vähemmistöihin suhtautuva alamaisia, niin syöksykierre on valmis. Trump, Hitler, Neuvostoliitto, Perussuomalaiset, Talebânit, Putin, ISIS, AfD... Lista on loputon ja aina vaan ihmiset menee samaan jekkuun, et on ihmisryhmiä, jotka degeneroi yhteisön ja heidät pitää tuhota tai hiljentää tai muuten se on yhteisön/kansan/kaiken hyvän loppu.
Miten te oikeesti, miljardit ihmiset, menette aina samaan lankaan, ja kusett* omiin muroihinne? On tää aika hulvatonta!
Ihminen on liian tyhmä hallitsemaan edes itseään
Eiköhän luonto kohta korjaa tämänkin virheen pois
Pääsee planeetta (ehkä) toipumaan ja luomaan jonkun viisaamman lajin meidän tilalle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koskee toistaiseksi vasta suomalaisia.
Suomalaiset ovat aina olleet tyhmimpien kansojen joukossa. Euroopassa nauretaan tyhmille ja hitaalla käyville suomalaisille. Paasikivi sanoi että suomalaiset ovat tyhmä kansa. Stalin sanoi että suomalaiset ovat niin tyhmiä että heitä pitää lyödä moukarilla päähän.
Kiltteys ja tyhmyys eivät ole sama asia.
Riippuu, keneltä kysyy. Joku Trump varmasti pitää kilttiä tyhmänä. Ja aivoton massa uskoo.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso ongelma on se, et kaikista ns. tyhmimmät lisääntyy kaikista eniten noin globaalisti. Älykkäät, ihmiskunnan kannalta parhaat ihmiset taas hyvin, ja ne vähätkin viisaat, meidän kaikkien parasta ajavat hiljennetään sen valtavan ääni*massan voimasta, joka on helppo valjastaa parilla uhkakuvalla/väärällä jumalalla yms. ja koska ovat yksinkertaisia, joita ajaa tunne kaiken muun ohi ja halu olla "vahvan johtajan" eli agressiivisimmin mm. vähemmistöihin suhtautuva alamaisia, niin syöksykierre on valmis. Trump, Hitler, Neuvostoliitto, Perussuomalaiset, Talebânit, Putin, ISIS, AfD... Lista on loputon ja aina vaan ihmiset menee samaan jekkuun, et on ihmisryhmiä, jotka degeneroi yhteisön ja heidät pitää tuhota tai hiljentää tai muuten se on yhteisön/kansan/kaiken hyvän loppu.
Miten te oikeesti, miljardit ihmiset, menette aina samaan lankaan, ja kusett* omiin muroihinne? On tää aika hulvatonta!
Ongelma on kyllä myös se, että ne älykkäät eivät useinkaan tee lapsia.
Älykkyys on osin perinnöllistä ja sosiaalisella mallioppimisella voi olla vielä suurempi merkitys esim. koulussa ja työelämässä menestymisen kannalta.
Älykkäät ihmiset ovat usein ahdistuneita maailmantilanteesta, ilmastosta, omasta kyvystään olla riittävän hyvä vanhempi, taloudellisista resursseista, ym.
ja saattavat jättää lapset tekemättä.
Lopputuloksena tyhmemmät lisääntyy maailmassa ja keskimääräinen ÄO laskee.
No usein ne älykkäät kiusataan outoina friikkeinä hermoraunioiksi jo peruskoulussa
Vierailija kirjoitti:
Tämän tyhmistymisen vahvisti jo Trumpin valinta presidentiksi, kahdesti.
Jep. Tyhmentyminen näkyy ja kuuluu.
Iso osa täällä kuvittelee asuvansa länsimaassa ja uskoo lehdestä luetun tarinan siitä kuinka isoissa länsimaissa äänestetään ihan väärin.
Täällä tuetaan avoimesti poliitikkoja, jotka esiintyvät lähinnä Afrikkalaisina heimopäälliköinä meidän rahoilla Jne.

Tuo kommenttisi oli loistava esimerkki ihmiskunnan tyhmistymisesta.
Kiitos kun jaoit
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla syntyneenä voin vahvistaa tämän. Ei ole ongelmia löytää töitä, kun tietotaito ja työmotivaatio on ihan eri tasolla kuin nuorilla.
Oletko ollut työttömänä yli 50-vuotiaana?
Pitkäaikaistyötön FM, 53 v
Vierailija kirjoitti:
Jokainen sukupolvi on ollut edellistä älykkäämpi 90-lukuun asti. 80-luvulla syntyi vielä joukko milleniaaleja, jotka ovat 70-luvulla syntyneitäkin älykkäämpiä.
Olet väärässä. Älykkäin ikäryhmä on vuonna 1977 syntyneet (armeijan testit), sen jälkeen ollut pelkkää laskua.
Eniten ylempiä korkeakoulututkintoja on vuonna 1975 syntyneillä.
Tekoäly ja etätyöt tyhmistävät ihmisiä lisää. Aivan itse huomasin töissä: olen melko hyvä kirjoittaja (vaikka sitä tästä ei huomaakkaan). Kiireessä aloin käyttää tekoälyä apuna ja vuoden päästä huomasin, että kynnys tuottaa teksti itse alusta loppuun oli noussut. Laiskuus...
Etätyöt: ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja naamatusten, osa kommunikointia on kehonkielen ja ilmeiden lukeminen. Yhä enemmän törmää puhelimessa asiakaspalvelijoihin, joilta normaalit käytöstavat ovat huvenneet jonnekin.
Älykkyys kasvaa harjoittelemalla.
Nuoret! Tehkää ne hiton kotitehtävät. Ja vapaaehtoiset lisätehtävät.
Vanhemmat! Jättäkää lapsi ilman ruokaa ja sulkekaa komeroon, jos eivät tee läksyjä. Oppiipahan!
Itse pidän kirjoitustaitoa yllä kirjoittamalla älyttömiä tarinoita Vauva-palstalle.
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly ja etätyöt tyhmistävät ihmisiä lisää. Aivan itse huomasin töissä: olen melko hyvä kirjoittaja (vaikka sitä tästä ei huomaakkaan). Kiireessä aloin käyttää tekoälyä apuna ja vuoden päästä huomasin, että kynnys tuottaa teksti itse alusta loppuun oli noussut. Laiskuus...
Etätyöt: ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja naamatusten, osa kommunikointia on kehonkielen ja ilmeiden lukeminen. Yhä enemmän törmää puhelimessa asiakaspalvelijoihin, joilta normaalit käytöstavat ovat huvenneet jonnekin.
Minä oon keikkasiivooja ja en edes haluaisi sosiaalisia kontakteja ihmisiin koska ne vaan valittaa jatkuvasti meille siivoojille, ovat aivottomia kanoja jos esim kauppaleskuksessa on pestäviä tuulikaapin ikkunoita ja juuri pesemässä sit tiettyä ikkunaa niin eiköhän väkisin haluta kulkea JUURI siitä ovesta vaikka viereiseen tuulikaappiin on matkaa sen 2 metriä.
Muutenkin ajatellaan edelleen että me siivoojat ollaan palvelijoita ja meille saa puhua miten halutaan, olen varmaan helppo "uhri" : lyhyt,alle 160 cm valkoihoinen nainen jos olisin ulkomaalainen, miessiivooja tai molempia ei ihmiset sanois yhtään mitään.
Ihmisten käytöstavat ovat ylipäätään menneet, aivan uskomattoman töykeitä ja ärtyisiä varsinkin eläkeiässä olevat naiset jotka tykkää huutaa ja nöyryyttää nuoria naissiivoojia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämän tyhmistymisen vahvisti jo Trumpin valinta presidentiksi, kahdesti.
Suomessa tuo näkyy persujen kannatuksena.
Tyhmyyttä ottaa maahan ihmisiä kehitysmaista, vieraasta kulttuurista ja kuvitella heidän tulevan osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Ennen pidettiin valtioiden rajoista tiukasti kiinni, se oli viisautta.
Milloinkas tuollainen entisaika oli?
Vierailija kirjoitti:
Älykkyys kasvaa harjoittelemalla.
Nuoret! Tehkää ne hiton kotitehtävät. Ja vapaaehtoiset lisätehtävät.
Vanhemmat! Jättäkää lapsi ilman ruokaa ja sulkekaa komeroon, jos eivät tee läksyjä. Oppiipahan!
Olen vm. -76. Eli sitä älykkäintä ikäluokkaa. Jo ykkösluokalla jätin kirjat kouluun ja lopetin kotitehtävien tekemisen. Silti yläkoulussa ja lukiossa pokkasin valtakunnallisissa kisoissa koulun parhaita monessa aineessa. Sain olla rauhassa, eikä kotitehtävien tekemiseen juurikaan ollut hätyyttelyä. Kukaan ei yrittänyt mittaroida mielisairaaksi tai rangaista kotitehtävien tekemättä jättämisestä.
Tärkein asia suoriutumiseen oli kokolailla stressitön ympäristö. Olin, elin ja leikin niinkuin lapset leikkii. Nykyisessä mittarointi- ja vahtimiskulttuurissa en olisi enää pärjännyt.
Vierailija kirjoitti:
Tekoäly ja etätyöt tyhmistävät ihmisiä lisää. Aivan itse huomasin töissä: olen melko hyvä kirjoittaja (vaikka sitä tästä ei huomaakkaan). Kiireessä aloin käyttää tekoälyä apuna ja vuoden päästä huomasin, että kynnys tuottaa teksti itse alusta loppuun oli noussut. Laiskuus...
Etätyöt: ihminen tarvitsee sosiaalisia kontakteja naamatusten, osa kommunikointia on kehonkielen ja ilmeiden lukeminen. Yhä enemmän törmää puhelimessa asiakaspalvelijoihin, joilta normaalit käytöstavat ovat huvenneet jonnekin.
Oma kokemus on toinen. Tekoälyn vaativa käyttö vaatii promptin huolellista suunnittelua ja tietoisuutta sudenkuopista, jos sen aikoo saada tekemään mitä haluaa. Nykyisin monissa työkaluista alkaakin löytyä erillinen plan ja build moodi. Runsas kevyt käyttö kuten kielenkäännökset tai vastineiden automaattinen teettäminen saattaa tyhmentääkin. Kun tekoälyn konteksti-ikkunan suuruus on rajallinen, ei kannata tuhlata tokeneita heikkoon syötteeseen, jos siltä kaipaa analyyttisyyttä.
Kommenttini meni sensuuriin, kun totesin olevani valkoista kaatopaikka väkeä ja kirjoitin itsehavainnointi ripityksen perään.
Vierailija kirjoitti:
Kommenttini meni sensuuriin, kun totesin olevani valkoista kaatopaikka väkeä ja kirjoitin itsehavainnointi ripityksen perään.
Mulla ei ihme kyllä mennyt kun tuossa aikaisemmin kirjoitin kuinka siivoojana huomannut ihmisten töykeän käytöksen ja käytöstapojen puutteen miten meille puhutaan ja totesin että olen uhrina helppo kun lyhyt valkoihoinen nainen mutta jos olisin ulkomaalainen tai miessiivooja tai molempia ei kukaan sanoisi mitään
Näinhän se on. Ja olemme sen takia erittäin surullisia. Tietokonenörtit on niitä kaikista älykkäimpiä. Ja me olemme kuolevaa ryhmää.