Yle selvitti: halpakaupat myy Suomessa Temu-tavaraa
Suomalaiset kaupat myyvät identtiseltä vaikuttavia tuotteita kuin Temu ja Alibaba, mutta moninkertaisella hinnalla, Yle selvitti.
Pregon lihasvasara maksaa Suomessa kolmisenkymmentä euroa ja Alibabassa runsaat kolme euroa.
Yritykset ovat usein häivyttäneet tuotteiden kiinalaisen alkuperän.
Pääasia on ettei kukaan yksityishenkilö tilaa halvalla Kiinasta. Talous kasvaa kun Tokmanni tilaa tavaran Kiinasta eurolla ja myy sen Suomessa kuluttajalle kympillä.
Kommentit (211)
Vierailija kirjoitti:
Tilaukset kummasti vähentyneet kun tuli uusi laki ja maksut niihin roskapaketteihn , suomessa tilaukset suorastaan romahtaneet jotain järkeä sentään.Haluaako koko idioottimaailma että kiina tuhoaa tämän maapallon, no sinne suuntaan ollaan menossa.
Minä ainakin tilasin oikein urakalla ennen muutosta niitä tavaroita, joita tiesin haluavani ostaa lähitulevaisuudessa. Nyt minulla sitten on riittävästi tilattuna. En ole vielä kertaakaan tilannut sen tullimaksun jälkeen. Osa tavaroista oli erittäin tarpeellisia ja osa sitten varastossa, kunnes kuluvan tuotteen varastot ovat vähentyneet. Temussa on ollut se hyvä, että tuotteita ei turhaan ole pakattu valtaviin myyntipakkauksiin, joista tulee vaan jätettä. Paketteja ei ole ylipakattu vaan tulevat muovipusseissa, jotka voin käyttää roskapusseina muulle muoviroskalle. En tarvitse käyttöohjeita suomeksi. Siinäkin säästän aikaa, vaivaa ja rahaa, että en joudu kiertelemään eri kauppakeskuksissa etsimässä tarvitsemaani vaan paketit tulevat lähelle noutolokeroon. Esimerkiksi aikuisen poikani kengän koko on niin suuri, että lenkkarit on helpoin ostaa edullisesti Temusta (temumitoituksen 50,5 on hyvä) ja hyvin ovat kestäneet.
Joskus vanhaan hyvään aikaan, esim kultaisella 80-luvulla, kauppias oli ammatti muiden joukossa eikä keino vetää miljoonavoittoja omaan taskuun törkeillä katteilla.
Milloin tästä meidän Suomesta tuli näin pas*a maa?
Kaikki kaupat myyvät kiinassa valmistettuja tuotteita, pääosa kaikesta mikä on kaupan, on kiinassa valmistettu. Kuten puhelimet ja muu elektroniikka, kodinkoneet, &C. justiin tilasin Mattssonilta Puma jalkapallosukat nekin ovat kinasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lukea tuo YLE-artikkeli huolella. Normaalijärjellä varustettu ihminen ei rinnastaisi temutilaamista mihinkään marketista ostoon, mitä tulee tuotteeseen, tuotteen lailliseen haltijaan, suunnitteluun, tuotevastuuseen, taustojen selvittämiseen, kielikäännöksiin, veroihin, tulleihin, varastointiin, vastaanottotarkistuksiin, tuoteselvityksiin ja moniin muihin seikkoihin.
Temuttaja pelaa rulettia, ostaa arvan, joko toimisi, eikä "sähkömankeli" polttaisi koko taloa. Tai levittäisi kuljetuspaketin mukana tulleita torakoita, jopa skorppioneja.
Temuttaja lottoaa, me muut pelkäämme.
Pääasia että on halpaa ja viis muusta.
Temuttaja on kuningas.
Faija osti mulle sähköpyörän lahjaksi ihan kotimaan kaupasta ja siinä luki made in china. Että mitenkäs nyt!!?
Kuule tiedätkö mitä laadunvalvonta ja lisensillä tehty tuote tarkoittaa, se ei ole kiinan eli temun piraattikopio.Onko urpot oikeasti sitä mieltä jos Volvo koottaisiin kiinassa niin se olisi ihan höpöauto, muhaahaa, jos se olisi oma kiinan halpa kopio sitten se olisi ihan paskakottero.Ollaan suomessa mutta joillakin on vaan aivot jääneet persereikään.
Katsopas ihan huviksesi missä ne Volvot valmistetaan ja kuka Volvon (yrityksen) omistaa....
Niin, kiinalaiset omistaa Volvon ja paljon muutakin. Temu ja vastaavat on osa Kiinan kommunistisen valtion maailman valloitusta. Emme vielä käsitä heidän tavoitetta.
Mutta muutaman vuosikymmenen päästä me suomalaiset olemme temuttaneet ja myyneet maamme, kadottaneet itsenäisyyden, talouden, kaiken. Senjälkeen kiinalaisten asettavat meidät orjiksi, uiguurien tapaan.
"Yhteistyömme ei tunne rajoja", totesivat presidentiti Xi ja Putin yhdessä.
Sen vuoksi en minäkään temuta.
Fiskars siirti tuotannon puolaan, iittala ja Marimekko siirti tuotannon Thaimaahan, sievi siirti tuotannon en muista minne ja kaikki vain voittojen takia jonka jälkeen alkoi kauhea itku että miksi suomalaiset ei enää osta "suomalaista" eihän suomessa perkele enää valmistetaan mitään eikä mihinkään enää käytetään suomalaisia raaka aineita niin onko se mikään ihme että suomalaiset ostaa tuotteensa sieltä missä ne valmistetaan eikä maksa kauheita katteita niistä tuotteista jossa suomalaista on enää ainoastaan hinta. Itse olen viime vuosina säästänyt tuhansia euroja sillä että ostan kaiken sieltä missä ne valmistetaan enkö suostu maksamaan sitä välikäsien älytöntä rahan ahneutta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että Kärkkäinen on ns. halpakauppa.
Sehän on juuri sitä itseään.
Ilmeisesti ihmiset eivät erota enää edes halpakauppoja muista. Ongelma ei ole vain laadun tunnistuksessa.... Tempora o mores.
No kerropa miten esim Prisman tai cittarin käyttötavaraosasto eroaa näistä ns. halpakaupoista?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kaupat myyvät kiinassa valmistettuja tuotteita, pääosa kaikesta mikä on kaupan, on kiinassa valmistettu. Kuten puhelimet ja muu elektroniikka, kodinkoneet, &C. justiin tilasin Mattssonilta Puma jalkapallosukat nekin ovat kinasta.
Kyse ei ole siitä. Lue mitä täällä kirjoitettu. Lue YLE-artikkeli. Opi, mieti ja ymmärrä.

Mikä ei ole halpakauppa? Sokos? Samaa Kiinassa tehtyä tavaraa ne kaikki myy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaisi lukea tuo YLE-artikkeli huolella. Normaalijärjellä varustettu ihminen ei rinnastaisi temutilaamista mihinkään marketista ostoon, mitä tulee tuotteeseen, tuotteen lailliseen haltijaan, suunnitteluun, tuotevastuuseen, taustojen selvittämiseen, kielikäännöksiin, veroihin, tulleihin, varastointiin, vastaanottotarkistuksiin, tuoteselvityksiin ja moniin muihin seikkoihin.
Temuttaja pelaa rulettia, ostaa arvan, joko toimisi, eikä "sähkömankeli" polttaisi koko taloa. Tai levittäisi kuljetuspaketin mukana tulleita torakoita, jopa skorppioneja.
Temuttaja lottoaa, me muut pelkäämme.
Pääasia että on halpaa ja viis muusta.
Temuttaja on kuningas.
Faija osti mulle sähköpyörän lahjaksi ihan kotimaan kaupasta ja siinä luki made in china. Että mitenkäs nyt!!?
Kuule tiedätkö mitä laadunvalvonta ja lisensillä tehty tuote tarkoittaa, se ei ole kiinan eli temun piraattikopio.Onko urpot oikeasti sitä mieltä jos Volvo koottaisiin kiinassa niin se olisi ihan höpöauto, muhaahaa, jos se olisi oma kiinan halpa kopio sitten se olisi ihan paskakottero.Ollaan suomessa mutta joillakin on vaan aivot jääneet persereikään.
Katsopas ihan huviksesi missä ne Volvot valmistetaan ja kuka Volvon (yrityksen) omistaa....
Niin, kiinalaiset omistaa Volvon ja paljon muutakin. Temu ja vastaavat on osa Kiinan kommunistisen valtion maailman valloitusta. Emme vielä käsitä heidän tavoitetta.
Mutta muutaman vuosikymmenen päästä me suomalaiset olemme temuttaneet ja myyneet maamme, kadottaneet itsenäisyyden, talouden, kaiken. Senjälkeen kiinalaisten asettavat meidät orjiksi, uiguurien tapaan.
"Yhteistyömme ei tunne rajoja", totesivat presidentiti Xi ja Putin yhdessä.
Sen vuoksi en minäkään temuta.
Minäpä aliexpressitän koska sieltä saa aivan saman tavaran puolella hinnalla tai sitä valtavasti halvemmalla, verrattuna kotimaiseen kauppaan.
Alan tukemaan suo.alaisia yrittäjiä ja kauppiaita kun ne vähän edes hillitsee rahan ahneutta ja alkaa itsekin jälleen suosimaan suomalaista työvoimaa ja alkaa tukemaan suomalaisia raaka-aine tuottajia. Kun yrittäjät ja kauppiaatkaan ei suostu tukemaan suomalaisia niin miksi asiakkaiden pitäisi suosia suomalaisia yrittäjiä ja kauppiaita? Veronkiertoa ne kuitenkin harrastaa että ei sen suomalaisen yrittäjän ja kaupoiaan tukeminen hyödytä valtiontaloutta tippaakaan. Palkkaa ne maksaa työntekijöilleen niin vähän että työntekijät tarvitsee sosiaalitukia selvitäkseen hengissä niin siittä tulee vain haittaa valtiontaloudelle
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että Kärkkäinen on ns. halpakauppa.
Sehän on juuri sitä itseään.
Ilmeisesti ihmiset eivät erota enää edes halpakauppoja muista. Ongelma ei ole vain laadun tunnistuksessa.... Tempora o mores.
No kerropa miten esim Prisman tai cittarin käyttötavaraosasto eroaa näistä ns. halpakaupoista?
Esitä yksi tuote (kaikkine siihen kuuluvin osineen) joka on Tokmannissa sama. Temusta et tule löytämään samaa.
Ota kuvaukset molemmista: pakkaukset, käännökset, takuu, palautusoikeudet, verot, tullit, maksut, certifikaati, vastaanottotarkistukset, toimittajan taustaselvitys, tuotteen oikeuden omistajat, vaatimuksenmukaistodistukset jne. jne. Jatketaan siitä sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ylipäänsä tajua, miksi joku tilaa Kiinasta asti tavaroita, joita löytää usein ihan kotipaikkakunnaltakin.
Vaikka hintaero olisi kymmenkertainen niin ei vaan ymmärrä?
Juu en. Jos joku kerran on sikahalpaa Kiinassa, niin ei se 10-kertainenkaan hinta silloin kovin kallista voi olla.
Pienistä puroista .... jne.
Hallitus on opettanut, että sieltä säästetään, mistä voidaan, vaikka olisi pienikin säästö. Köyhän kannattaa säästää siellä missä voi.

Voit ehkä köyhäkin olla, mutta minusta olet vain idiootti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tiennyt että Kärkkäinen on ns. halpakauppa.
Sehän on juuri sitä itseään.
Ilmeisesti ihmiset eivät erota enää edes halpakauppoja muista. Ongelma ei ole vain laadun tunnistuksessa.... Tempora o mores.
Mikä ei ole halpakauppa? Sokos? Samaa Kiinassa tehtyä tavaraa ne kaikki myy.
Huoh...taas...mistä näitä valopäitä oikein sikiää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilasin temusta ruuveja mun perämoottoriin. Sainöljypohjan ruuvia 2 eurolla 10 kpl kun suomessa maksaa se yksi ruuvi 15- 20 euroa postikuluijen kanssa. Ei muka kannata temusta ostaa.
Niin ja sitten itket miksi kaikki on suomessa kallista no esim. siksi kun roudaatte rahat ulkomaille .Aivan sama mulla rahat riittää ja en tarvitse tilata mitään.
Olen eri temuostaja, mutta ihmettelen asennettasi. Minulla ei ole pitkäaikaistyöttömänä intressiä kannatella suomalaisia kauppoja, koska joka tapauksessa ostan niin vähän ja haluan maksimoida vähillä rahoillani saamani vastineen. Minulla on hyvätuloisia eläkeläissukulaisia, jotka viettävät vähintään puolet vuodesta ulkomailla tuhlaten hyvät yhteiskunnan maksamat eläkkeensä siellä. Eikö paheksuntasi pitäisi kohdistua heihin? Arvaan, että nyt sanot heidän ansainneen rahansa itse ja olevan siksi velvoitteista vapaat. No, he ovat olleet julkisella puolella töissä eli verovaroista keränneet rahansa. Itse ehdin olla yksityisessä firmassa 30 vuotta maksamassa veroja ennen kuin jouduin pätkätyöläiseksi ja lopulta työttömäksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki kaupat myyvät kiinassa valmistettuja tuotteita, pääosa kaikesta mikä on kaupan, on kiinassa valmistettu. Kuten puhelimet ja muu elektroniikka, kodinkoneet, &C. justiin tilasin Mattssonilta Puma jalkapallosukat nekin ovat kinasta.
Kyse ei ole siitä. Lue mitä täällä kirjoitettu. Lue YLE-artikkeli. Opi, mieti ja ymmärrä.
YLE:n jutussa on kyse valheellisesti pelottelemalla suoritetusta vaikutusyrityksestä suomalaisten jakelijoiden suosimisen puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilaukset kummasti vähentyneet kun tuli uusi laki ja maksut niihin roskapaketteihn , suomessa tilaukset suorastaan romahtaneet jotain järkeä sentään.Haluaako koko idioottimaailma että kiina tuhoaa tämän maapallon, no sinne suuntaan ollaan menossa.
Minä ainakin tilasin oikein urakalla ennen muutosta niitä tavaroita, joita tiesin haluavani ostaa lähitulevaisuudessa. Nyt minulla sitten on riittävästi tilattuna. En ole vielä kertaakaan tilannut sen tullimaksun jälkeen. Osa tavaroista oli erittäin tarpeellisia ja osa sitten varastossa, kunnes kuluvan tuotteen varastot ovat vähentyneet. Temussa on ollut se hyvä, että tuotteita ei turhaan ole pakattu valtaviin myyntipakkauksiin, joista tulee vaan jätettä. Paketteja ei ole ylipakattu vaan tulevat muovipusseissa, jotka voin käyttää roskapusseina muulle muoviroskalle. En tarvitse käyttöohjeita suomeksi. Siinäkin säästän aikaa, vaivaa ja rahaa, että en joudu kiertelemään eri kauppakeskuksissa etsimässä tarvitsemaani vaan paketit tulevat lähelle noutolokeroon. Esimerkiksi aikuisen poikani kengän koko on niin suuri, että lenkkarit on helpoin ostaa edullisesti Temusta (temumitoituksen 50,5 on hyvä) ja hyvin ovat kestäneet.
Hyi helv...muovisaastaa lennätetään maapallon toiselta puolelta. Mikö teitä oikein vaivaa?

Tuote kannattaa ostaa sieltä mistä sen edullisimmin, toimituskuluineen, saa. Ainoa poikkeus on tilanne jossa tuotetta tarvitsee nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Alan tukemaan suo.alaisia yrittäjiä ja kauppiaita kun ne vähän edes hillitsee rahan ahneutta ja alkaa itsekin jälleen suosimaan suomalaista työvoimaa ja alkaa tukemaan suomalaisia raaka-aine tuottajia. Kun yrittäjät ja kauppiaatkaan ei suostu tukemaan suomalaisia niin miksi asiakkaiden pitäisi suosia suomalaisia yrittäjiä ja kauppiaita? Veronkiertoa ne kuitenkin harrastaa että ei sen suomalaisen yrittäjän ja kaupoiaan tukeminen hyödytä valtiontaloutta tippaakaan. Palkkaa ne maksaa työntekijöilleen niin vähän että työntekijät tarvitsee sosiaalitukia selvitäkseen hengissä niin siittä tulee vain haittaa valtiontaloudelle
Kun lasketaan paljonko suomessa on miljonäärejä niin harvemmin kauppiaat nyt niin ahneita on. Tai en tiedä olenko epänormaali, kun mielestäni yrittäjän tulee tienata edes jotain eikä tehdä hyväntekeväisyyttä.