Lue keskustelun säännöt.
Taisin juuri keksiä mistä yleinen ahdistuneisuushäiriö johtuu
31.08.2026 |
Teoria: yksilön merkityksellisyyden korostuminen
Sotien jälkeen syntyneet lapset kasvatettiin pitkälti sillä mentaliteetilla, ettei itsestään saanut tehdä numeroa. Oman yksilöllisyyden ylikorostaminen nähtiin riskinä yhteisön yhtenäisyydelle. Lapsien piti olla reippaita, ei saanu vaivata muita ja piti mukisematta totella vanhempia.
Kuitenkin lapset kokivat tämän vahingollisena ja halusivat toimia toisin kuin vanhempansa: he halusivatkin korostaa kasvatuksessa lapsen yksilöllisyyttä ja merkityksellisyyttä.
Merkityksellisyys on kuitenkin kaksiteräinen miekka. Mikäli sillä edes on hyviä puolia. Merkityksellisenä oleminen on nimittäin helpommin sanottu kuin tehty. Se luo valtavat paineet olla jotain. Olla riittävä. Merkityksettömänä tuota painetta ei ole. Yhteisössä on helpompi olla kun yksilöt eivät kilpaile merkityksellisyydestä, omasta asemastaan. Sosiaalinen ahdistus on pitkälti paljon itseensä keskittymistä.
Ehkä lapsena on ollut vetäytyvä ja on moitittu hiljaiseksi, näkymättömäksi. "Mikset puolusta itseäsi". Tämäkin ajatus ajaa ihmisen epätoivoiseen tilaan, jossa yrittää tavoitella itselleen jotakin suurempaa arvokkuuta kuin tarvitaankaan.
On heti helpompaa olla, hengittää ja ilmaista itseään, kun ei ajattele olevansa ylikorostuneen merkityksellinen.
Sitä vanhempamme eivät ole ymmärtäneet. He ehkä kärsivät, mutta he saivat silti pitää jalat maassa eikä heidän tarvinnut riittää niin paljon. He välttyivät ahdistukselta.
Kommentit (13)
Varsinkaan kun musta ei tullut sitä mitä äiti toivoi. Joten olen ollut aina pelkkä surkimus t. Aiempi
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole samaa mieltä. Kyllä on oikeita aiheita ahdistua. Ja ympäristö vaikuttaa. Minkälaiseksi teet maailman muille.
Vanhempani olivat syntyneet 30-luvulla. Toimin kummankin terapeuttina ja kuuntelijana, kun elämä oli ollut niin rankkaa. Ja he olivat ahdistuneita, mutta eivät myöntäneet sitä, koska sitä ei käsitelty.
Yksilöllistä myös hyvin paljolti. Ihmiset on erilaisia, jotkut on yksinkertaisesti sellasia että ne menee helpommin muiden mukana ja ne ei edes halua miettiä sen kummemmin elämää syvemmin. Jotkut taas on ihan päinvastasia ja ajattelee kaiken monimutkasemmin ja syvemmin. Ihmisten aivojen rakenteet on perusasetuksiltaan samat, mutta jokaisen yksittäisen ihmisen aivojen hienorakenteet ja toiminnalliset verkostot on erilaisia, mikä nimenomaan tekee sen että joidenkin aivot toimii tehokkaammin miettien kaikkea ja joidenkin taas ei. Ne aivot mitkä miettii syvemmin tarvii syvempää stimulaatiota tunteakseen itsensä merkitykselliseksi, ne toiset taas ei. Isoja eroja ihmisissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ahdistus on täysin normaalia. Se kuuluu elämään. Tarkoitat oletettavasti yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä? Kuten nimikin sanoo, kyse on häiriöstä, ei pysyvästä tilasta. Tyypillistä ihmisille, joilla on heikko coping, keskittyvät itseensä jne. Samalla tapaa kuin masennuksessa, paraneminen alkaa siitä kun tajuaa katsoa itseään ikäänkuin lintuperspektiivistä osana kokonaisuutta. Liiallinen keskittyminen omiin tunteisiin ja pään sisäisiin ajatusrakennelmiin sairastutta.
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus on täysin normaalia. Se kuuluu elämään. Tarkoitat oletettavasti yleistynyttä ahdistuneisuushäiriötä? Kuten nimikin sanoo, kyse on häiriöstä, ei pysyvästä tilasta. Tyypillistä ihmisille, joilla on heikko coping, keskittyvät itseensä jne. Samalla tapaa kuin masennuksessa, paraneminen alkaa siitä kun tajuaa katsoa itseään ikäänkuin lintuperspektiivistä osana kokonaisuutta. Liiallinen keskittyminen omiin tunteisiin ja pään sisäisiin ajatusrakennelmiin sairastutta.
Jos otsikon luet niin tiedät mitä tarkoitettiin
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varsinkaan kun musta ei tullut sitä mitä äiti toivoi. Joten olen ollut aina pelkkä surkimus t. Aiempi
Mutta onko sulla ahdistuneisuushäiriö?
Te jotka peukutatte joko ylä- tai alapeukkua: laittakaa kommentti miksi ylä- tai alapeukku.
Myös mihin sukupolveen kuulutte. Kiitos!
Kiinnostaisi.
T. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Näin on. Äitini eli pula-ajalla. Joten olen sen ajan tuotos. En saanut näkyä, tuntea tai kuulua. Ollut hyvin vaikeaa sopeutua yhteiskuntaan myöhemmin.
Itselleni tuo ajatus tuntuu turvalliselta. Ainakin jos sen muotoilee ettei tarvitse näkyä tai kuulua. Ettei tarvitse tuoda itseään esille ja pönkittää asemaansa
Vanhemmat, kaverit, koulu, luonne ym
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No, minä olen millenniaali enkä tunnista itseäni tästä yhtään. Minulla oli todella hyvä lapsuus, useampi rakas aikuinen, ja minua kuunneltiin ja arvostettiin sellaisena kuin olin.
Minulle tuli yleinen ahdistuneisuushäiriö vasta kolmekymppisenä, kun useampi läheinen sairastui vakavasti ja kuoli. Stressiä ja surua tuli stressin ja surun päälle monen vuoden ajan. Sitten en palautunut enää ennalleni.
En tunne olevani enää sama ihminen kuin olin lapsena tai parikymppisenä, vaikka minulle ei olekaan tapahtunut mitään erityisen traumaattista, mitä ei kaikille muillekin tapahtuisi. Kaikkihan me menetään läheisemme, ennemmin tai myöhemmin.
Mutta joo, ei liity lapsuuteeni minun ongelmani ainakaan.
Näin on. Äitini eli pula-ajalla. Joten olen sen ajan tuotos. En saanut näkyä, tuntea tai kuulua. Ollut hyvin vaikeaa sopeutua yhteiskuntaan myöhemmin.