Läheisen vetäytyminen ja katkonainen yhteydenpito, miten asettaa omat rajat?

Riippuu ihan tapauksesta. Jos on ns. erakkohenkinen ihminen niin ei oikeasti kaipaa muita. Jos taas käytös on muuttunut suht nopean ajan kuluessa ja selkeää masentuneisuutta niin sillon en jättäisi yksin, vaan tsekkailisin tilannetta aika ajoin.

"Mikä näyttäisi siltä että olen tehnyt tarpeeksi?" :0

Ehkä koitat tulla toimeen niiden aikojen kanssa ennemmin kuin jätät kokonaan kysymättä.

Voiko olla että hän ei haluakaan oikeasti pitää yhteyttä? Itse lakkasin pitämästä yhteyttä ihmiseen jolla viesteihin vastaaminen kesti ja kesti. Hän aina pahoitteli tilannetta ja vetosi kiireisiin ja minä kovasti ymmärsin kunnes sain  tietooni että aikaa (tai kiinnostusta) riitti kyllä yhteyden pitämiseen muihin. Kyllästyin murusteluun ja varalla olemiseen.

Millaista lähestymistä te kaipaisitte läheiseltä, jos olisitte/olette itse eristäytynyt?

Vaikea uskoa, että hän ei vain haluaisi pitää yhteyttä (menneisyyden ja läheisyyden vuoksi), mutta kaipa sekin tosiaan on mahdollista. Olen tietoinen, että hän esimerkiksi käy viestisovelluksessa (näen sen), eikä vastaa. Mutta olen ajatellut sen olevan sitä, että hänellä voimat riittävät vaan ns. pakollisten asioiden hoitamiseen.

Ap

Mä sanoin ihan suoraa mun läheiselle, että olen tässä ja olen olemassa, mutta annan tilaa. Hänen vastuullaan on sitten se, että ottaa yhteyttä jos siltä tuntuu. Sanoin, että laitan hänelle viestejä, mutta en odota vastausta, vastaa jos jaksaa. Viestien ideana on vain muistuttaa siitä, että minä olen olemassa jos tarvitsee tai haluaa ottaa itse yhteyttä.

Viestit olivat ihan siis sellaisia arkipäiväisiä juttuja, en kysellyt kuulumisia tai kertonut omiani. Saatoin kommentoida jotain ajankohtaista asiaa, luontojuttuja, säätä jne. Ideana oli vaan tosiaan näyttää, että täällä ollaan. Ajattelin, että jos en laita mitään ja hän haluaa olla yhteydessä, hänellä voi olla liian suuri kynnys kääntyä puoleeni jos hänelle on jäänyt sellainen ajatus, että en pidä enää yhteyttä kun en ole saanut häneltä vaikealla hetkellään riittävästi vastakaikua.

Vierailija kirjoitti:

Millaista lähestymistä te kaipaisitte läheiseltä, jos olisitte/olette itse eristäytynyt?

Vaikea uskoa, että hän ei vain haluaisi pitää yhteyttä (menneisyyden ja läheisyyden vuoksi), mutta kaipa sekin tosiaan on mahdollista. Olen tietoinen, että hän esimerkiksi käy viestisovelluksessa (näen sen), eikä vastaa. Mutta olen ajatellut sen olevan sitä, että hänellä voimat riittävät vaan ns. pakollisten asioiden hoitamiseen.

Ap

Mulle veli lähettelee aika ajoin esim. matkakuvia tai kuvia koiristaan, ei odota mitään vastausta niihin. Se on musta hyvä juttu siis että muistaa mun olemassa olon, mutta ei vaadi mitään.

No älä painosta. Ei väkisin vääntämällä tule hyvä tällaisissa tapauksissa. Pidä yhteyttä silloin tällöin. Älä hylkää, mutta älä hengitä niskaankaan. Mistä sinä siis kokisit syyllisyyttä? Ei asiat ole sinun vallassasi toisen elämän suhteen. Ei hän välttämättä koe kauhean hyväksi, että jatkuvasti pommitat, (hänellä saattaa tulla ikäväkin olo sellaisesta, kun hän ei pysty nyt normaaliin vastavuoroitusuuteen esim. masennuksensa tms. takia.) Hänen on kuitenkin hyvä tietää, että välität.

Mitä tarkoitat muuten sillä, että kestää pitkä aika toisella vastata, joitakin päiviä kenties?

Kerro hänelle, että olet häntä varten, että saa aina ottaa yhteyttä jne.

Tilanteesta tekee erityisen hämmentävän se, että joskus harvoin toinen saattaa itse kysyä kuulumisiani, mutta kun vastaan ja kerron niistä, hänestä ei kuulukaan enää mitään. Siitä tulee itselle todella outo, torjuttu ja tyhmä olo.

Ap

Vierailija kirjoitti:

No älä painosta. Ei väkisin vääntämällä tule hyvä tällaisissa tapauksissa. Pidä yhteyttä silloin tällöin. Älä hylkää, mutta älä hengitä niskaankaan. Mistä sinä siis kokisit syyllisyyttä? Ei asiat ole sinun vallassasi toisen elämän suhteen. Ei hän välttämättä koe kauhean hyväksi, että jatkuvasti pommitat, (hänellä saattaa tulla ikäväkin olo sellaisesta, kun hän ei pysty nyt normaaliin vastavuoroitusuuteen esim. masennuksensa tms. takia.) Hänen on kuitenkin hyvä tietää, että välität.

Mitä tarkoitat muuten sillä, että kestää pitkä aika toisella vastata, joitakin päiviä kenties?

Kerro hänelle, että olet häntä varten, että saa aina ottaa yhteyttä jne.

Pitkällä vastausajalla tarkoitan viikkoja. Tai jopa kuukautta.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee erityisen hämmentävän se, että joskus harvoin toinen saattaa itse kysyä kuulumisiani, mutta kun vastaan ja kerron niistä, hänestä ei kuulukaan enää mitään. Siitä tulee itselle todella outo, torjuttu ja tyhmä olo.

Ap

Eli siis tässä on kyse siitä, ettei joku rankkaa elämänvaihetta läpikäyvä läheisesi kykene tällä hetkellä kommunikoimaan siten, ettei sinulle tule epämiellyttävä olo.

Mä laitan viestiä säännöllisesti, enkä odota vastaamista Ellen erikseen kysy jotain tärkeää, saatan soittaa perään myöhemmin.

Olen luvannut olla tukena ja tietää, että voi pyytää apua.

Miksi et jätä häntä rauhaan?

Itse en halua olla tekemisissä sisarusteni kanssa ja ärsyynnyn, kun he yrittävät urkkia asioitani ja ovat muka koko ajan niin kauhean "huolissaan" minusta. Minulla on oma elämäni, omat ystäväni jne. Toivoisin, että saisin elää rauhassa omaa elämääni. 

Vierailija kirjoitti:

Millaista lähestymistä te kaipaisitte läheiseltä, jos olisitte/olette itse eristäytynyt?

Vaikea uskoa, että hän ei vain haluaisi pitää yhteyttä (menneisyyden ja läheisyyden vuoksi), mutta kaipa sekin tosiaan on mahdollista. Olen tietoinen, että hän esimerkiksi käy viestisovelluksessa (näen sen), eikä vastaa. Mutta olen ajatellut sen olevan sitä, että hänellä voimat riittävät vaan ns. pakollisten asioiden hoitamiseen.

Ap

En minkäänlaista. Haluan, että ihmiset jättävät rauhaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee erityisen hämmentävän se, että joskus harvoin toinen saattaa itse kysyä kuulumisiani, mutta kun vastaan ja kerron niistä, hänestä ei kuulukaan enää mitään. Siitä tulee itselle todella outo, torjuttu ja tyhmä olo.

Ap

Eli siis tässä on kyse siitä, ettei joku rankkaa elämänvaihetta läpikäyvä läheisesi kykene tällä hetkellä kommunikoimaan siten, ettei sinulle tule epämiellyttävä olo.

Ymmärrän, että hänellä on rankkaa, ja juuri siksi olenkin joustanut ja yrittänyt pitkään. Kyse ei ole valittamisesta, vaan siitä, että omakin rajani tulee pian vastaan.

Ap

Jep narsistista kokemusta täälläkin enkä tule enää ikinä palaamaan yhteydenpitoon

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee erityisen hämmentävän se, että joskus harvoin toinen saattaa itse kysyä kuulumisiani, mutta kun vastaan ja kerron niistä, hänestä ei kuulukaan enää mitään. Siitä tulee itselle todella outo, torjuttu ja tyhmä olo.

Ap

Eli siis tässä on kyse siitä, ettei joku rankkaa elämänvaihetta läpikäyvä läheisesi kykene tällä hetkellä kommunikoimaan siten, ettei sinulle tule epämiellyttävä olo.

Ymmärrän, että hänellä on rankkaa, ja juuri siksi olenkin joustanut ja yrittänyt pitkään. Kyse ei ole valittamisesta, vaan siitä, että omakin rajani tulee pian vastaan.

Ap

Jospa laittelusit silloin tällöin viestejä ilman kysymysmerkkejä.

Tämä on vähän omituinen aloitus. Ikään kuin Ap:lla olisi jokin velvollisuus olla kontaktissa kyseiseen ihmiseen ja varsinkin silloin, kun hänelle sattuu sopimaan. Miksi pitää? Kuoleeko henkilö, jos Ap ei ole käytettävissä silloin kun hänelle sopii? Kuoleeko Ap, jos näin sattuu tapahtumaan?

Vierailija kirjoitti:

Miksi et jätä häntä rauhaan?

 

Itse en halua olla tekemisissä sisarusteni kanssa ja ärsyynnyn, kun he yrittävät urkkia asioitani ja ovat muka koko ajan niin kauhean "huolissaan" minusta. Minulla on oma elämäni, omat ystäväni jne. Toivoisin, että saisin elää rauhassa omaa elämääni. 

Kyse onkin siitä, että kaipaan läheistäni ja välitän hänestä. Tilan antaminen on helpommin sanottu kuin tehty, kun toinen on tärkeä. Se tekee kipeää. Ongelma on siinä, että yhteydenpito on muuttunut arvaamattomaksi. Tällainen edestakainen liike jättää minut jatkuvaan odotustilaan, mikä on henkisesti todella kuluttavaa. 

Hiljentymistä hidastaa nimenomaan pelko siitä, että toinen kokee minun luovuttaneen tai kadonneen. Olen tehnyt selväksi, että olen tukena ja minulle voi puhua mistä vain, mutta vastausta ei tule. Pelkkä ”jätä rauhaan” -neuvo tuntuu kohtuuttomalta, kun kyseessä on ihminen, josta välittää ja jonka puolesta pelkää.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tilanteesta tekee erityisen hämmentävän se, että joskus harvoin toinen saattaa itse kysyä kuulumisiani, mutta kun vastaan ja kerron niistä, hänestä ei kuulukaan enää mitään. Siitä tulee itselle todella outo, torjuttu ja tyhmä olo.

Ap

Eli siis tässä on kyse siitä, ettei joku rankkaa elämänvaihetta läpikäyvä läheisesi kykene tällä hetkellä kommunikoimaan siten, ettei sinulle tule epämiellyttävä olo.

Ymmärrän, että hänellä on rankkaa, ja juuri siksi olenkin joustanut ja yrittänyt pitkään. Kyse ei ole valittamisesta, vaan siitä, että omakin rajani tulee pian vastaan.

Ap

Niin mikä se sun ongelma nyt on? Tyypistä ei kuulu viikkoihin tai jopa kuukauteen, niin etköhän sinä nyt ihan rauhassa saa olla. Jos taas on kyse siitä, että istut kotona pahoittamassa mieltäsi siitä, että olosi on nyt vähän outo ja tyhmä, kun toinen ei huonossa jamassa kommunikoinnillaan miellytä sinua, ei siihen mitkään rajojen vetelyt auta. Tuo muiden vaikeuksien itseensä kääntäminen täytyy ratkoa ihan itsensä kanssa.

anna toisen olla. itse olen päättänyt jättäytyä kaiken sosiaalisuuden ulkopuolelle joka vain kuluttaa, oli perhettä tai ei