Lue keskustelun säännöt.
Mulla tuli yhtäkkiä valtava ikävä lapsia ja meidän entistä elämää
29.08.2026 |
Sitä aikaa kun pojat oli pieniä, olin heidän isän kanssa yhdessä ja elettiin uudessa omakotitalossa.
Nyt asun pienessä kaksiossa ja itken. Ikävä mun lapsia. Soitin kaikille vuoron perään että kuulen heidän äänet. Kaikilla on jo oma elämä. Yhdellä murheita ja niitäkin täällä itken. Pää on kipeä tästä itkusta. Pitää kai mennä suihkuun ja iltapalalle.
Kommentit (37)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paras aika elämästä on kun lapset on pieniä. Aina sanonut niin.
Tuttu tunne. Silloin tällöin iskee sellainen ikävä ja haikeus että todellakin itkettää.
Vierailija kirjoitti:
Osasitteko olla hyviä vanhempia?
Sanoisin niin. Erottiin vasta kun nuorin meni lukioon eikä koskaan vedetty lapsia mukaan riitoihin. Mies oli paljon mukana poikien jalkapalloharrastuksessa. Mä olen enemmän ollut vastuussa kodista että on ollut ruokaa, rakkautta ja puhtaita vaatteita. Kyllä nuo aina kertoo että olen rakas. Ehkä eivät sanoisi, jos eivät tarkoittaisi. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Myötätuntohalaus sinulle! Toivottavasti löydät iloa elämääsi!
Minullakin sitä aikaa, kun olimme sisarustemme kanssa pieniä ja leikimme yhdessä. Kun katsoo vanhoja valokuvia, jossa leikimme leveät hymyt huulilla, niin silmät kostuvat. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Missä mies?
Ollaan erottu muutama vuosi sitten. Sen jälkeen olen asunut yksin. En mä juuri nyt kaipaa edes miestä. Lapsia toivoisin näkeväni useammin, mutta asuvat kaikki kaukana. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voin kuvitella fiiliksen. Ikävöin välillä ihan hirveästi esikoistani, joka asuu nykyään monen sadan kilometrin päässä, ja näen häntä vain muutaman kerran vuodessa.
Suhde häneen on jäänyt jotenkin etäiseksi, muutti eron jälkeen isälleen omasta halustaan.
Voi niitä aikoja kun hän vielä oli pieni ja kanssani. Vuodet kuluu niin raastavan nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Myötätuntohalaus sinulle! Toivottavasti löydät iloa elämääsi!
Kiitos. On mulla oikeasti yleensä melko iloinen elämä. Nyt vain jostain syystä haikea olo. Itku tuli eikä se tahdo loppua. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osasitteko olla hyviä vanhempia?
Sanoisin niin. Erottiin vasta kun nuorin meni lukioon eikä koskaan vedetty lapsia mukaan riitoihin. Mies oli paljon mukana poikien jalkapalloharrastuksessa. Mä olen enemmän ollut vastuussa kodista että on ollut ruokaa, rakkautta ja puhtaita vaatteita. Kyllä nuo aina kertoo että olen rakas. Ehkä eivät sanoisi, jos eivät tarkoittaisi. Ap
Varmasti rakastavat äitiään. Luontoon kuuluu, että emon pitää päästää irti poikasistaan.
Nyt on sinun aikasi tehdä uusia juttuja ja kasvaa ihmisenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse elän vielä pikkulapsiaikaa. Olemme puhuneet puolisoni kanssa, että sitten kun lapset aikuistuvat, niin yritetään me sitten yhdessä opetella nauttimaan elämästä kahdestaan ja matkustella paljon.
Tiedän silti jo nyt, että eihän se helppoa tule varmasti aina olemaan, kun tässä on nyt jo tottunut siihen että lapset ovat täällä meidän kanssamme - ja kun nyt jo siihen liittyy haikeutta, kun huomaa miten he ovat kasvaneet.
Siihen että usko että tulisimme puolisoni kanssa eroamaan. Mutta elämä on arvaamatonta, ja sitä mietin, miten pitäisin itseni kasassa jos puolisoni menehtyisi ennen aikojaan. Ehkä sitten löytäisin itseni juuri siitä tilanteesta, että istuisin yksin kotona, soittelisin lapsille, kyselisin kuulumisia ja kutsuisin heitä käymään.
Toivotan siis voimia tilanteeseesi!
Vierailija kirjoitti:
Mikä lapsellasi on?
Syy ei kuulu tänne, mutta yleisesti voisin sanoa että useammankin syyn takia henkisesti melko raskasta. Kuulen sen hänen äänestään vaikka kertoo voivansa jo paremmin. Se, että omalla lapsella on murheita, tuo murheita myös mulle. Sellaista se on. Ap
Vierailija kirjoitti:
Syntymä on kuolemantuomio :(
Mitä sitten? Lapsella voi kuitenkin tyydyttää omia tarpeitaan.
Itse oman perheen kaksi kertaa menetettyä ensimmäisen teini ikäisenä. Tiedän tunteen osittain... Tosin kauaa en kerennyt poikien kanssa ollakkaan. En tiedä miltä tuntuu kun on saanut jo kasvatettua omat lapsensa itse. Mutta vieläkin välistä ikävöin pojan konttaamista lattialla ja kihlatun vieressä istumista.
T.Kelaloinen
Vierailija kirjoitti:
Miksi piti erota??
Meillä oli oikeasti todella paljon riitoja miehen kanssa. Toisen läsnäolo ärsytti usein ja mies alkoi loppu aikoina viettämään enemmän ja enemmän aikaa töissä... Tultiin siihen tulokseen, että meidän on parempi yksin kuin yhdessä. Ap
Osasitteko olla hyviä vanhempia?