Mulla tuli yhtäkkiä valtava ikävä lapsia ja meidän entistä elämää

Juuri hetki sitten katselin kaihoten lasten vauvakuvia ja mietin että olisi ihana päästä hetkeksi niihin päiviin takaisin.

Pitäisikö sun sitten tehdä asialle jotain eikä vain itkeä?

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sun sitten tehdä asialle jotain eikä vain itkeä?

Tämä. Jotkut lisääntyvät vuosittain niin on aina uusi nukke jolla leikkiä. Nyt onkin enemmän ihmisiä kuin ikinä ennen.

Ikävöiminen on rakkautta.

Tiedän niin tunteen ja ollut nyt usein saman tunteen vallassa. Olen jopa miettinyt exän takaisin ottamista, jotta voitaisiin tehdä enemmän asioita aikuisten lapsien kanssa ja toki, että olisi itsellekin enemmän seuraa. Omat lapset on kyllä parasta maailmassa ja saa olla onnellinen, että on saanut niiden kanssa jo tähän asti niin paljon kokea ja viettää ihanaa aikaa. 

Vierailija kirjoitti:

Juuri hetki sitten katselin kaihoten lasten vauvakuvia ja mietin että olisi ihana päästä hetkeksi niihin päiviin takaisin.

Niin minäkin. Ja isoin itku tuli kun muistan kerran tulleeni pitkän työpäivän jälkeen kotiin ja yllättäen pienet leipurit olivat päättäneet yllättää minut ja miehen sekä meidän nuorimmaisen mikro"suklaalla" ja kahvilla. Miten ihanaa oli tulla kotiin kun lapset juoksivat kädet ojossa eteisessä vastaan... Hassua että joku pieni asia muistutti mua tuosta muistosta. Ja nyt itken. Olisimpa silloin nauttinut jokaisesta hetkestä enemmän. Väsyneenä, silloin kun lapset olivat kipeitä, silloin kun opettaja soitti pojan kolttosista, silloinkin kun tuntui että olisin halunnut vain jäädä nukkumaan... Ne ajat kuluivat liian nopeasti ohi. Nyt on vain muistot... Ja erilainen suhde aikuisiin lapsiin. Ap 

Vierailija kirjoitti:

Paras aika elämästä on kun lapset on pieniä. Aina sanonut niin. 

Aika surkee elämä sitten jos noin on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Paras aika elämästä on kun lapset on pieniä. Aina sanonut niin. 

Aika surkee elämä sitten jos noin on.

Outo kommentti. 

Vierailija kirjoitti:

Paras aika elämästä on kun lapset on pieniä. Aina sanonut niin. 

Tämä. Pienellä lapsella ei ole vielä omaa tahtoa eikä itsenäisyyttä, vaan häntä voi ohjailla ja siirrellä oman mielen mukaan. Ei myöskään vielä pääse itse valitsemaan seuraansa.

Vierailija kirjoitti:

Pitäisikö sun sitten tehdä asialle jotain eikä vain itkeä?

Teinkin. Soitin jokaiselle lapselleni. Se helpotti hetkeksi kun kuulin heidän äänet. He ovat lähellä vaikka eivät fyysisesti läsnä. Silti on ikävä. Ihan hirveä ikävä. Pelkään myös että menetän heidät. Sekin itkettää. Ap

Vierailija kirjoitti:

Juuri hetki sitten katselin kaihoten lasten vauvakuvia ja mietin että olisi ihana päästä hetkeksi niihin päiviin takaisin.

Aina kun katselen vauvakuvia olen vain kiitollinen että ne ajat ovat viimein ohi. Ja aina kun näen jonkun äidin vauvan kanssa olen niin iloinen että minun ei tarvitse enää mennä joka paikkaan lastenvaunujen kanssa. Ei ollenkaan ikävä tuota elämänvaihetta!

Niinpä, se on kumma juttu että kun lapset olivat pieniä, toivoi että voi kun ne olisi jo isoja, ja nyt kun ne on aikuisia toivoisi että ne olisi pieniä. Vilkkaassa lapsiperhe arjessa sitä joskus väsyi ja toivoi että oisivat jo  omatoimisia ja omissa jutuissaan. Se pikkulapsi aika menee kyllä nopeesti, pitäisi jaksaa iloita siitä, mutta me vanhemmathan ei olla robotteja, me tunnemme tunteita, väsymystä ja jaksamattomuutta, varsinkin kun lapset ovat niitä pieniä ja tarvii usein sitä apua ja ja vanhemman leikkimään kanssaan. Onneksi meillä on paljon lastenlapsia, ja nyt jaksaminen on jo toista, aina jaksaa kun saa huilata välillä.  Enkä sano sitä pahalla, vaan sydämellä, kaikki ovat arvokkaita ja ihania aikoja olleet.  Isovanhemmuus on lapsiperheen aikojen jatketta ja lapset yhtä rakkaita kuin  omatkin lapset ovat olleet, nyt vaan tahti on kaikessa vähän toinen.

Minun teinini ei koskaan hylkää minua, pidän hänet aina kotona hoivattavana 👶💋

Rakastan häntä 💕

ÄITI TULEE HÄTIIN KULTI!!!!! Älä pelkää rakas, ei sinun tarvitse koskaan muuttaa. Otetaan huoneen ovi pois että voin katsella sinua, rakastan sinua niin paljon ettet laita sitä ovea kiinni, etkä muuta minnekään :) 💕

Tahdon valita teinilleni söpöjä vaatteita, äiti voi kyllä shoppailla niitä sillä välin kun teini on leikkimässä 💕

Ihanaa häärätä keittiössä ja valmistella teinilleni soseita 😋

Hän ei tule ikinä hylkäämään, pidän siitä kyllä huolen vaikka poliisin kanssa 👶

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, se on kumma juttu että kun lapset olivat pieniä, toivoi että voi kun ne olisi jo isoja, ja nyt kun ne on aikuisia toivoisi että ne olisi pieniä. Vilkkaassa lapsiperhe arjessa sitä joskus väsyi ja toivoi että oisivat jo  omatoimisia ja omissa jutuissaan. Se pikkulapsi aika menee kyllä nopeesti, pitäisi jaksaa iloita siitä, mutta me vanhemmathan ei olla robotteja, me tunnemme tunteita, väsymystä ja jaksamattomuutta, varsinkin kun lapset ovat niitä pieniä ja tarvii usein sitä apua ja ja vanhemman leikkimään kanssaan. Onneksi meillä on paljon lastenlapsia, ja nyt jaksaminen on jo toista, aina jaksaa kun saa huilata välillä.  Enkä sano sitä pahalla, vaan sydämellä, kaikki ovat arvokkaita ja ihania aikoja olleet.  Isovanhemmuus on lapsiperheen aikojen jatketta ja lapset yhtä rakkaita kuin  omatkin lapset ovat olleet, nyt vaan tahti on kaikessa vähän toinen.

Kuulostaa ihanalta. Ehkä itsekin joskus mummona pääsen elämään noita aikoja "uudelleen". Vielä ei ole lapsenlapsia, mutta katsotaan mitä elämä tuo. Ap

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, se on kumma juttu että kun lapset olivat pieniä, toivoi että voi kun ne olisi jo isoja, ja nyt kun ne on aikuisia toivoisi että ne olisi pieniä. Vilkkaassa lapsiperhe arjessa sitä joskus väsyi ja toivoi että oisivat jo  omatoimisia ja omissa jutuissaan. Se pikkulapsi aika menee kyllä nopeesti, pitäisi jaksaa iloita siitä, mutta me vanhemmathan ei olla robotteja, me tunnemme tunteita, väsymystä ja jaksamattomuutta, varsinkin kun lapset ovat niitä pieniä ja tarvii usein sitä apua ja ja vanhemman leikkimään kanssaan. Onneksi meillä on paljon lastenlapsia, ja nyt jaksaminen on jo toista, aina jaksaa kun saa huilata välillä.  Enkä sano sitä pahalla, vaan sydämellä, kaikki ovat arvokkaita ja ihania aikoja olleet.  Isovanhemmuus on lapsiperheen aikojen jatketta ja lapset yhtä rakkaita kuin  omatkin lapset ovat olleet, nyt vaan tahti on kaikessa vähän toinen.

Lastenlapset on kyllä ihan parasta! Omien lasten piirteet näkyy heissä osittain. Mummo on ihanin sana. Mummo katso tätä, mummo tuu tänne, mummo...pienet vilpittömät lapset. 🥰

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niinpä, se on kumma juttu että kun lapset olivat pieniä, toivoi että voi kun ne olisi jo isoja, ja nyt kun ne on aikuisia toivoisi että ne olisi pieniä. Vilkkaassa lapsiperhe arjessa sitä joskus väsyi ja toivoi että oisivat jo  omatoimisia ja omissa jutuissaan. Se pikkulapsi aika menee kyllä nopeesti, pitäisi jaksaa iloita siitä, mutta me vanhemmathan ei olla robotteja, me tunnemme tunteita, väsymystä ja jaksamattomuutta, varsinkin kun lapset ovat niitä pieniä ja tarvii usein sitä apua ja ja vanhemman leikkimään kanssaan. Onneksi meillä on paljon lastenlapsia, ja nyt jaksaminen on jo toista, aina jaksaa kun saa huilata välillä.  Enkä sano sitä pahalla, vaan sydämellä, kaikki ovat arvokkaita ja ihania aikoja olleet.  Isovanhemmuus on lapsiperheen aikojen jatketta ja lapset yhtä rakkaita kuin  omatkin lapset ovat olleet, nyt vaan tahti on kaikessa vähän toinen.

Lastenlapset on kyllä ihan parasta! Omien lasten piirteet näkyy heissä osittain. Mummo on ihanin sana. Mummo katso tätä, mummo tuu tänne, mummo...pienet vilpittömät lapset. 🥰

Tämä. Ja kun tulee nuorena isoemäksi niin jaksaa ihan eri tavalla kuin vanhana ja raihnaisena.

Mumma 28v

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mikä lapsellasi on?

Syy ei kuulu tänne, mutta yleisesti voisin sanoa että useammankin syyn takia henkisesti melko raskasta. Kuulen sen hänen äänestään vaikka kertoo voivansa jo paremmin. Se, että omalla lapsella on murheita, tuo murheita myös mulle. Sellaista se on. Ap

Ja haluan sanoa vielä sen, että itken myös siksi että mulla on niin avuton olo. Sillon kun lapset olivat kotona saattoi helposti halata, hoitaa haavoja (fyysisiä ja henkisiä), jutella ja lohduttaa. Nyt tuntuu, että se on niin erilaista. En mä ainakaan osaa sitä yhtä hyvin puhelimessa. En mä tiedä mitä tehdä kun lapsi ääni särkyen kertoo pärjäävänsä. Sitä vaan puhelun jälkeen alkaa itkemään ja rukoilee lapselle lisää voimia jaksaa. Ap