En ymmärrä vanhempiani. Pitäisi olla koko ajan tekemässä jotain hommaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tuollaista aina!! Se ettei saanut olla kokoajan paikoillaan vaan aina piti olla vittutekemässä vaikka verenmaku suussa hommia, vaikka olis tehnyt kotitöitä niin ainoa oikea "työ" oli ne saamarin puut: puiden pinoaminen, puiden pilkkominen, puut, puut, puut ja hyvänä kakkosena muut ulkotyöt, haravointia syksyisin ja keväisin, lumenluontia talvella, myös kukka ja marjapensaiden nyppiminen..... Aina piti tehdä jotakin vaikka väkisin. 

Jos ei muuta kesäksi keksitä niin tuoreet mansikat on pakko änkeä pakkaseen. Ensin poimitaan mansikoita ämpäritolkulla, maksetaan suolainen hinta, sitten laitetaan rasioihin ja pakkaseen. Tässä ei ole järjen häivää, kun pakastealtaasta löytyy kotimaisia mansikoita talvella joka tapauksessa. Tietty ikäluokka on kova tekemään aivan helkutin turhaa työtä.

Marjoja kerätessä saa olla ulkona ja nauttia luonnosta, itse keräten säästää rahaa ja kunto sekä kärsivällisyys nousee. Muiden marjastajien kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja antaa elämyksen lapsille. Lisäksi säästyy mikromuovia ja turhia muovipusseja.

Tietysti halutessaan vapaassa maassa saa osta mansikat kaupasta. Hinta on reilusti kalliimpi ja toivottavasti kuitenkin liikutte sitten muuten luonnossa ja ette kokonaikaa ole älylaitteilla.

Olethan sinäkin nyt älylaitteella? Mihin pakkaat keräämäsi marjat muuhun kuin muoviin? 

Pakasterasioita käytetään vuosikymmeniä. Ne eivät ole kertakäyttöisiä.

Elämässä pitää olla muutakin kuin digilaitteita. Taisit ymmärtää kuitenkin pointtini kun yrität näsäviisastella..😀

Ei muuten käytetä pakasterasioita vuosikymmeniä! Syötät lapsillesi mikromuovia sinä tietämätön, hyi olkoon. Eri

Vierailija kirjoitti:

Sillä tekemisellä on näytetty oma arvo aikoinaan. "Katsokaa kuinka ahkera ja tarpeellinen olen".

Juuri näin. Ainoat kehut mitä ovat vanhemmiltaan ikinä saaneet on kun on suorittanut jotain. Ja nyt vanhana kalastelevat niitä kehuja edelleen luettelemalla tekemisiään,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sillä tekemisellä on näytetty oma arvo aikoinaan. "Katsokaa kuinka ahkera ja tarpeellinen olen".

Juuri näin. Ainoat kehut mitä ovat vanhemmiltaan ikinä saaneet on kun on suorittanut jotain. Ja nyt vanhana kalastelevat niitä kehuja edelleen luettelemalla tekemisiään,

Eivätkä omatkaan lapset ole mitään, jos eivät kykene koko ajan tekemään tekemään tekemään!

Mää oon ihan loppu omiin vanhempiin. Valtava show numero tehdään ikkunoiden pesusta, mattojen pesusta, marjojen keruusta, sienistä, polttopuiden tekemisestä, pihan laittamisesta, siivoamisesta, mökin laittamisesta.... Mikään ei ikinä riitä, eikä kelpaa. Äiti soittelee ja rehvastelee toisille mummoille, miten taas on kerätty 1000 litraa marjoja ja mattoja pesty koko kesä. Aivan loppu. En vastaa enää puhelimeen, kun joka viides kerta kun mutsi soittaa. Tiedän että se alkaa se kinuaminen jostain puolukoista. 

Olisinpa osannut tehdä lasun itsestäni lapsena.

Vierailija kirjoitti:

Mää oon ihan loppu omiin vanhempiin. Valtava show numero tehdään ikkunoiden pesusta, mattojen pesusta, marjojen keruusta, sienistä, polttopuiden tekemisestä, pihan laittamisesta, siivoamisesta, mökin laittamisesta.... Mikään ei ikinä riitä, eikä kelpaa. Äiti soittelee ja rehvastelee toisille mummoille, miten taas on kerätty 1000 litraa marjoja ja mattoja pesty koko kesä. Aivan loppu. En vastaa enää puhelimeen, kun joka viides kerta kun mutsi soittaa. Tiedän että se alkaa se kinuaminen jostain puolukoista. 

Apua, meillä sama. Kärsi kärsi sitä kirkkaamman kruunun saat, on äitini motto elämässä. Ikkunat pitää pestä 4 kertaa vuodessa, muuten on huono ja arvoton ihminen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tuollaista aina!! Se ettei saanut olla kokoajan paikoillaan vaan aina piti olla vittutekemässä vaikka verenmaku suussa hommia, vaikka olis tehnyt kotitöitä niin ainoa oikea "työ" oli ne saamarin puut: puiden pinoaminen, puiden pilkkominen, puut, puut, puut ja hyvänä kakkosena muut ulkotyöt, haravointia syksyisin ja keväisin, lumenluontia talvella, myös kukka ja marjapensaiden nyppiminen..... Aina piti tehdä jotakin vaikka väkisin. 

Jos ei muuta kesäksi keksitä niin tuoreet mansikat on pakko änkeä pakkaseen. Ensin poimitaan mansikoita ämpäritolkulla, maksetaan suolainen hinta, sitten laitetaan rasioihin ja pakkaseen. Tässä ei ole järjen häivää, kun pakastealtaasta löytyy kotimaisia mansikoita talvella joka tapauksessa. Tietty ikäluokka on kova tekemään aivan helkutin turhaa työtä.

Marjoja kerätessä saa olla ulkona ja nauttia luonnosta, itse keräten säästää rahaa ja kunto sekä kärsivällisyys nousee. Muiden marjastajien kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja antaa elämyksen lapsille. Lisäksi säästyy mikromuovia ja turhia muovipusseja.

Tietysti halutessaan vapaassa maassa saa osta mansikat kaupasta. Hinta on reilusti kalliimpi ja toivottavasti kuitenkin liikutte sitten muuten luonnossa ja ette kokonaikaa ole älylaitteilla.

Marjojen poiminen on kaukana liikunnasta. Harrastan tavoitteellista raskasta liikuntaa. Ennemmin käytän aikani kunnolliseen liikuntaan kuin typerään ajan- ja rahanhukkaan jossain mansikkapellolla. 

Opin vihaamaan vanhempiani loputtomien töiden takia. Tuskin hautajaisiin menen.

Laiskalle tulee hiki syödessä

Meillä oli kanssa 'hauskaa' elämää kun vanhemmat olivat täysin rempallaan, isä alkoholisti ja äiti läheisriippuvainen. Arvaatte millaisia ongelmakekoja huushollissa oli pelkästään sen takia ihan koko ajan.

Sitten kuitenkin meiltä lapsilta odotettiin kiltteyttä ja tottelevaisuutta ja koulussa hyviä numeroita ja vanhempien palvelemista ikään kuin he jollain lailla olisivat ansainneet tulla kunnioitetuiksi ja palvelluiksi.

KOKO AJAN, VUODESTA TOISEEN.

Tykkäsin kyllä isästäni mutta hän joi itsensä rikki. Menin kyllä hänen hautajaisiinsa mutta se oli ihan kamala ja traumaattinen kokemus. Sen jälkeen äiti vielä paheni entisestään noiden työluetteloiden ym vaatimusten kanssa. Muutin kauas, ettei olisi tarvinnut jatkuvasti kuulla sitä tyytymätöntä natinaa. Kaikki puhelutkin olivat jollain lailla tuskastuttavia, kun hän ei ollut koskaan tyytyväinen mihinkään vaikka asui leveästi yksin ok-talossa. Hän odotti aina että me tulemme hänelle töihin, vaikka olimme aikuisia ja kaikki perheellisiä.

Äiti sitten vanheni ja kyky tehdä x hiipui, no sitten hän kehtasi vielä ruveta vaatimaan, että minä lähtisin sinne kotipuoleen häntä hoitamaan ja palvelemaan. Vaikka tiesi, että minäkin olen sairas ja väsynyt ja on oma koti ja perhe hoidettavana. Ei se häntä yhtään pidätellyt.

En matkustanut hänen hautajaisiinsa.

Olen paljon miettinyt tuota että miten vähän vanhemmat usein satsaavat suhteeseen omiin lapsiinsa. Elämä on pelkkää komentelua, tiuskintaa ja ruikutusta milloin mistäkin asiasta.

Jollain lailla olen pystynyt katkaisemaan tuon kierteen ja pystyn jopa "vain olemaan" silloin kun siltä tuntuu. Ihan hyvin on elämä sujunut ilman 24/7 jatkuvaa touhotusta.

Siis joo, samaistun! Samaa kakkea ollut. T. M53

Onkohan tämä joku sodan jälkeisen köyhyyden kokeneiden traumajuttu? Että kun aidosti oli niin paljon tekemistä koko ajan kun ei ollut rahaa maksaa jotain muuta tekemään? Ja kaikki oli paljon manuaalisempaa. Tekemällä sai myös ajatukset pois menetetystä rakkaista ja muusta vaikeasta. Se on sitten jäänyt mieleen sellaisena kunnian asiana, että olen ahkera ja autan korjaamaan tätä rikottua maata ja parantamaan perheen olosuhteita. En tiedä. Onhan se niinkin, että rikkaat ovat aikoinaan keksineet, että tekeminen kuuluu rahvaalle, kun taas korkeamman luokan merkki on vapaa-aika, jolloin voi harrastaa sellaisia hyödyttömiä juttuja, kuin pohdiskelua, taidetta ja myöhemmin kehostaan huolehtimista (käytän sanaa hyödytön tässä vähän sarkastisesti, koska oikeastihan nämä on asioita, joita kaikki ihmiset haluaisi tehdä enemmän ja jotka ovat tavallaan korkeampia ihmistarpeita ja minuuden ilmaisua). Eli tavallaan se luokka-asettelu käy ilmi, että mitä se odotettu tekeminen on, onko se jotain todistettavasti hyödyllistä, konkreettista, vai jotain syvällisempää, nautinnollista, itsensä kehittämistä.

No ainakin vanhemmat ihmiset on kasvaneet siihen että koko ajan on tehtävä jotain hyödyllistä. Mun vanhemmat oikein kilpaili keskenään kumpi nostaa nopeammin perunaa, kerää mustikoita tai hakkaa klapeja.

Nykyväki vain relaa.

Ehdollistettu luterilaisuus. Yhtään ei saa istua, koko ajan pitää olla puuhastelemassa jotain. Boomerisukupolvella ja heidän vanhemmillaan on tuo. 

Vierailija kirjoitti:

Olisinpa osannut tehdä lasun itsestäni lapsena.

Ei silloin ollut nykyistä lasukulttuuria. Kaikista meistähän olis saanut lasun kasarilla. Myös hyvissä ja onnellisissa perheissä kasvaneista. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä oli tuollaista aina!! Se ettei saanut olla kokoajan paikoillaan vaan aina piti olla vittutekemässä vaikka verenmaku suussa hommia, vaikka olis tehnyt kotitöitä niin ainoa oikea "työ" oli ne saamarin puut: puiden pinoaminen, puiden pilkkominen, puut, puut, puut ja hyvänä kakkosena muut ulkotyöt, haravointia syksyisin ja keväisin, lumenluontia talvella, myös kukka ja marjapensaiden nyppiminen..... Aina piti tehdä jotakin vaikka väkisin. 

Jos ei muuta kesäksi keksitä niin tuoreet mansikat on pakko änkeä pakkaseen. Ensin poimitaan mansikoita ämpäritolkulla, maksetaan suolainen hinta, sitten laitetaan rasioihin ja pakkaseen. Tässä ei ole järjen häivää, kun pakastealtaasta löytyy kotimaisia mansikoita talvella joka tapauksessa. Tietty ikäluokka on kova tekemään aivan helkutin turhaa työtä.

Marjoja kerätessä saa olla ulkona ja nauttia luonnosta, itse keräten säästää rahaa ja kunto sekä kärsivällisyys nousee. Muiden marjastajien kanssa voi vaihtaa kuulumisia ja antaa elämyksen lapsille. Lisäksi säästyy mikromuovia ja turhia muovipusseja.

Tietysti halutessaan vapaassa maassa saa osta mansikat kaupasta. Hinta on reilusti kalliimpi ja toivottavasti kuitenkin liikutte sitten muuten luonnossa ja ette kokonaikaa ole älylaitteilla.

Kiinnostaa, että miten pakastat mansikat ilmsn muovipusseja? Niin js mistä luonnosta niitä keräät? 

Vierailija kirjoitti:

Ehdollistettu luterilaisuus. Yhtään ei saa istua, koko ajan pitää olla puuhastelemassa jotain. Boomerisukupolvella ja heidän vanhemmillaan on tuo. 

Kierosti se sama on kyllä meissäkin. Mutta vielä myrkyllisemmässä muodossa. Tekevä ihminen sentään on aiheestakin ylpeä saadessaan asioita aikaan, ja voi tulla uudelleen aika, jolloin puuhaat herkeämättä kuin majava tai lapsesi kärsivät taidottomuutesi seuraukset ihan tosissaan. 

Mutta me sijoitamme saman päättömän puuhaamisen itsemme miellyttämiseen ja viihdyttämiseen. Pitää pystyä hankkimaan järjettömän kalliisti turhanaikaisia asioita, jotta kokisi olevansa hyvä ja arvokas. Etsimme elämän merkitystä omasta navasta ja kaivelemme sen rikki ja ruokimme väärää ylpeyttä, mutta pakonomainen viihtyminen ei sekään johda hyvään. Ihminen voi rikkoa itsensä fyysisesti liialla työllä, mutta yhtä helposti se onnistuu liian vähällä työllä. Syömme itsemme sairaiksi, emme osaa edes ajatella että meidän pitäisi jättää maailmaan muunlainen jälki itsestämme kuin vana paskaa. Sen sijaan että jättäisimme lapsillemme paremman maailman, emme viitsi edes hankkia niitä. Muiden lapset taas eivät kiinnosta. Kulttuuri ei kiinnosta, eikä itse asiassa millään ole oikein mitään kunnollista mieltä eikä tarkoitusta. Mitä väliä on silloin millään muullakaan. Voisimme vetää huippuhuumeita kaiket päivät ja kuolla ehkä väärässä mutta onnellisena. 

Ei ole tällä tarkoitus mitätöidä niiden tuskia, joiden keinottomat tai luonnevikaiset vanhemmat ovat tehneet elämästä kidutusta, mutta tekeminen itsessään on arvokas asia, ja siihen kannattaisi luoda ihan oma suhde ja pyristellä irti vanhempien aiheuttamasta puolustautumistarpeesta, sikäli kun sitä ei enää koko ajan tarvitse pitää aktiivisena. Jonkun arvon voisi yrittää antaa sillekin maailmalle, jota he yrittivät edustaa. 

Jouduin nuorena tekemään asioita, koska oli sairautta perheessä. Joskus ollut vähän marttyyri olo, mutta toisaalta siinä oppi tekemään hyödyllisiä asioita. Ehkä olen kadehtinut hieman sellaisia perheitä, joissa on terveyttä ja energiaa. Häpeän tunteita olen käsitellyt psykologilla. Elämä mennyt kuitenkin ihan kivasti loppujen lopuksi. Osaan nauttia pienistä, tavallisista asioista. Ja osaan tehdä asioita monipuolisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehdollistettu luterilaisuus. Yhtään ei saa istua, koko ajan pitää olla puuhastelemassa jotain. Boomerisukupolvella ja heidän vanhemmillaan on tuo. 

Kierosti se sama on kyllä meissäkin. Mutta vielä myrkyllisemmässä muodossa. Tekevä ihminen sentään on aiheestakin ylpeä saadessaan asioita aikaan, ja voi tulla uudelleen aika, jolloin puuhaat herkeämättä kuin majava tai lapsesi kärsivät taidottomuutesi seuraukset ihan tosissaan. 

 

Mutta me sijoitamme saman päättömän puuhaamisen itsemme miellyttämiseen ja viihdyttämiseen. Pitää pystyä hankkimaan järjettömän kalliisti turhanaikaisia asioita, jotta kokisi olevansa hyvä ja arvokas. Etsimme elämän merkitystä omasta navasta ja kaivelemme sen rikki ja ruokimme väärää ylpeyttä, mutta pakonomainen viihtyminen ei sekään johda hyvään. Ihminen voi rikkoa itsensä fyysisesti liialla työllä, mutta yhtä helposti se onnistuu liian vähällä työllä. Syömme itsemme sairaiksi, emme osaa edes ajatella että meidän pitäisi jättää maailmaan muunlainen jälki itsestämme kuin vana paskaa. Sen sijaan että jättäisimme lapsillemme paremman maailman, emme viitsi edes hankkia niitä. Muiden lapset taas eivät kiinnosta. Kulttuuri ei kiinnosta, eikä itse asiassa millään ole oikein mitään kunnollista mieltä eikä tarkoitusta. Mitä väliä on silloin millään muullakaan. Voisimme vetää huippuhuumeita kaiket päivät ja kuolla ehkä väärässä mutta onnellisena. 

 

Ei ole tällä tarkoitus mitätöidä niiden tuskia, joiden keinottomat tai luonnevikaiset vanhemmat ovat tehneet elämästä kidutusta, mutta tekeminen itsessään on arvokas asia, ja siihen kannattaisi luoda ihan oma suhde ja pyristellä irti vanhempien aiheuttamasta puolustautumistarpeesta, sikäli kun sitä ei enää koko ajan tarvitse pitää aktiivisena. Jonkun arvon voisi yrittää antaa sillekin maailmalle, jota he yrittivät edustaa. 

Jaa, en tunnista tuosta ollenkaan itseäni. Olen minimalisti ja yritän elää mahdollisimman ympäristöystävällisesti. Harrastan kulttuuria eri muodoissaan. 

Meillä oli kesämökki työleiri. En ikinä hanki mökkiä.