Miksi narsisti kaipaa jatkuvaa ihailua ja kuvittelee olevansa muita parempi?
Epärealistiset suuruuskuvitelmat ovat narsistisen persoonallisuushäiriön ydintä. Kaiken tämän takana on kutenkin narsistin hauras itsetunto.
Kommentit (7)
AinoAidissa ja Narsismi infossa on hyvin narsismista.
Narsistin itsetunto ja oma-arvo nousevat, kun hän todistaa itselleen ja muille olevansa muita parempi. Minulle tuttua perhepiiristä. Perheen narsisti toistaa jatkuvasti, miten nuorena oppi lukemaan ja tekemään sitä sun tätä.
Ihminen, joka ei kunnioita mitään rajoja. Meillä on välit poikki minun päätöksestä. Voi jeesus sitä määrää sontaa, jota jaksaa joka käänteessä vielä heittää perään. Kirjoitti kerran ulkopuolisillekin sähköpostin, josta olisi voinut tehdä kunnianloukkaussyytteen. Vänkäsi välillä vielä, että tavataan. Minä kieltäydyin ja viittasin tähän "kirjelmään".
Mielestään hän oli kertonut vain "totuuksia" minusta. Entäs, jos tekisin saman? Kertoisin todella totuuksia hänen käytöksestään? Narsisti pitää itseään kaikessa ylivoimaisena. Tietää kaiken. Omistaa ainoan (omassa päässään vääristyneen) "totuuden". En vastaa mihinkään viestiin. Välivuosina oli pakko olla tekemisissä sairaan äidin asioitten takia. Muutamia vuosia oli laitteet estossa.
Narsisti ei kunnioita muita kuin itseään. Polkee rajat rikki. On aina uhri, koska on aina ollut "hyvä moraali". Narsisti pitää itseään parempana kuin muut (älykkäämpi, lahjakkaampi, anteliaampi, jne.). Tästä syystä kaikkien olisi tunnistettava ja kehuttava narsistia hänen jaloista toimistaan ja olemuksestaan.
Sen ego on kuin ilmapallo, jota jatkuvat valheet pitävät kasassa. Valehtelee itse mitä milloinkin, on suurin, kaunein, tärkein ja paras kaikessa, ja hovi myötäilee ja hyökkää narskun sormellaan osoittamien vihollisten perään. Eli ulkoinen palaute pitää sitä inflatoitunutta egoa kasassa ja jatkuva muiden polkeminen osoittaa sen, että näinpä näyttää olevan. Todellisuudessa narsku on usein harvinaisen röyhkeä ja törkeä keskinkertaisuus, joka tietää sen itsekin, muttei siedä ajatusta. Minäkuva romahtaa joka kerta, jos joku muistuttaa siitä tai muutoin arvostelee häntä.
Ero meikäläiseen on se, että en kaipaa ihailua ja tiedän olevani muita parempi.
Juuri näin - tunnen jutun omakohtaisesti. Polkeminen, haukkuminen, uhrin maineen pilaaminen selän takana. Tämä on minulle kaikki tuttua. Kun laitat välit poikki tai olet "grey rock", narsismin kosto on aivan varma asia.
Sitten välillä tulee niitä sandwich-viestejä. Ensin blaablaata, sitten haukkuminen ja aivan päätteeksi vaikkapa "milloin nähdään?" ja "olet minulle niin tärkeä". Kukaan normaali ihminen ei tajua näitä vaihtokylpyjä. Täysi lyttäys aivan maanrakoon ja sitten lopuksi feikki kiintymyksen osoitus.
Kerran kirjoitin narsistille, että tiedän kyllä, miten hänen omanarvontuntonsa paranee minun polkemisesta. Tajusikohan, että olin jo aikoja tätä ennen tunnistanut hänen narsisminsa?
Hooverointiin kuuluu narsistin maireat viestit. Ollaan sukua, eikö katsesta mieluummin vain tulevaisuuteen jne. Sitten, kun en suostunut ehdotettuun tapaamiseen, voi mikä määrä lokaa tuli niskaan. Vuosikymmenten takaisia asioita. Narsisti laittoi myös kontolleni omat puhelinlaskunsa. Kun oli pari vuosikymmentä sitten usein soittanut minulle (ja minä myös hänelle!!) ja puhelinkulut olivat korkeat. Uskon, että minun puhelinlaskuni olivat varmaan korkeammat. Asuin ulkomailla ja soitin sieltä hänelle ja myös vanhemmilleni.
Muisti noin viidenteen kertaan haukkua minut siitä, että olin hänen kanssaan tyhjentämässä sairaan äitimme asuntoa. Olin "ottanut joka tavaran käteen" ja hän olisi selvinnyt kaikesta yksin paljon nopeammin.
Olen päässyt melko hyvin asian yli, mutta esim. juuri nyt alkaa tulla tunteet pinnalle.
Narsisti on AINA "parempi" ja aina niskan päällä. En ole terapisti, enkä sontaämpäri enkä kenenkään kynnysmatto. Narsisti jaksoi höykyttää. Haukkui lapsuusajoista asti. Syyllisti minua siitä, miten vanhemmat olivat toimineet. Tällainen syyttely jättää melko jäljet. Narsistin viestit olivat täynnä vihaa ja kaunaa. Usein sanoin, että kun olen läpikotaisin mätä, hänen on parasta olla minusta loitolla. No, eihän se tepsi. Narsisti tarvitsee reaktion. Olisi se sitten positiivista palautetta tai vaikkapa kiukku.
Vasta paljon jälkeenpäin tajusin, että minun ei olisi ikinä pitänyt millään tavalla ruokkia narsistin vihaa. Narsistia ei saa nöyräksi ja myöntämään oman käytöksensä. "Fun fact": tämä maailman fiksuinta ja mukavinta esittävä ihminen oli mm. pahoinpidellyt kaikkia lapsiaan. Tämän sain tietää vasta pari vuotta sitten.
Narsisti omaa korkean moraalin ja on hyvä ihminen. Hänen toiminnalle on aina pätevä syy.
Narsisti on käytännössä tyhjä kuori. Hän kokee tunteita vain muiden kautta. Tunne-elämän taso sit on n. 1,5v lapsen tasolla, jolloin kaikki pyörii oman navan ympärillä, eikä ole kykyä muuhun. Sit ku tapaa oikeen narsistin ja pääsee hänestä lopulta eroon, niin on jopa huvittavaa seurata miten orjallisesti toistaa omaa käyttäytymismalliiaan.