Minkäikäisenä tajusit olevasi kaunis/komea/ruma?

Ehkä jossain 9. luokan tienoilla tajusin että en vissiin ole komeinta kastia. Useampi friend-zonetus kiinnostavilta tytöiltä putkeen.

Myöhemmässä elämässä asia sitten varmistui erinäisten enemmän tai vähemmän törkeiden dumppaamisten kautta.

Eipä auta, sillä naamalla pelataan mikä on saatu.

Minulla on edelleen oudon ja ruman identiteetti, vaikka aikuistuin viehättävällä tavalla ja opettelin pukeutumaan ja laittautumaan. Minkäs teet.

28v eikä edelleenkään mitään hajua. Miehen mielestä kaunis, omasta mielestäni en niinkään. Riippuu varmaan katsojasta. 

11-vuotiaana tajusin olevani ruma. Katselin koulussa ympärilleni ja tajusin kaikkien muiden olevan minua kivemman näköisiä. 

Viisikymppisenä tajusin, että olen ollut nuorena hyvin kaunis. Olisipa vieläkin 🤨

Olen kuulemma söpön näköinen ja naisellinen. Hyvä puoli, miehet aina auttaa ja monesti rientää auttamaan kaikessa varsinkin raskaissa hommissa tai vaarallisissa. Huono puoli, ihmiset ei aina ota vakavasti ja söpöttelee. Söpö on hieman eri asia kuin olla ns kallisesen kaunis mielestäni. 

Joskus 4-5 vuotiaana kun siitä alettiin huomauttamaan.

En oo koskaan kai tajunnut. Nuoresta lähtien naiset kehuneet hyvännäköiseksi, mutta itseä aina harmittanut jokin asia ulkonäössä. M51

Ekaluokalla kiusaajat takoivat päähäni että olen karmea sika. Vasta yli 40v tajusin että olen ihan söpöllä tavalla viehättävä, vaikka kaukana kauneusihanteista.

13-vuotiaana kaverit alkoivat sanoa, että olen kaunis. Kohta kuulin sitä joka paikasta. Nelikymppisenä aloin hymyillä leveästi, kun vastaantuleva mies katsoikin minun sijastani nuorempaa naista! Ihanaa, olin vapaa!

Jossain 8-9 vuotiaana alettiin välillä mulle sanomaan että olen kaunis. Sellasilla sivulauseilla esim että sinusta, xxx tulee aikuisena kaunis kun sinulla on sitä ja sitä. Ja sit usein myös vanhempana. Vieläkin tulee välillä joltain vieraalta jossain tilanteessa ihan suoraan että olet tosi kaunis. Ja siis naisia osa. Muutakin eriskummallista mutta liian pitkiä kirjoittaa. 

Minua ei ole ikinä sanottu rumaksi tai kauniiksi. Olen kai hyvin tavallisen näköinen. Itse koen olevani enemmän ruma kuin kaunis. Onneksi mieheni mielestä olen ihanan näköinen.

Varmaan 8-9 vuotiaana tajusin olevani kaunis kun luokan söpöt pojat ihastuivat ja tutut sanoivat isälleni että hänen pitää olla varuillaan kosijoiden suhteen kun tulen teini-ikään. Sitten joskus 14-vuotiaana tajusin olevani ruma. Joskus 18-vuotiaana tajusin taas olevani ihan mukiinmenevä. Ja aaltoliike on jatkunut sen jälkeen. No, kauniina en vieläkään pidä itseäni.

Hassua sinänsä, että tunsin itseni komeaksi vasta sitten kun olin luovuttanut kaljuuntumiseni kanssa. - En varmasti vieläkään ole varauksettoman komea mutta paljon komeammaksi koin itseni kun saatoin kulkea ensimmäsitä kertaa pääpystyssä vapautuneena siitä kaikesta stressistä ja epätoivosiuudesta, jota aiemmin olin kokenut yrittäessäni peitellä kaljuuntumistani ja joka ennätti viedä iha liian paljon rahaa. Tuloksetta. 

Noin 30 vuotiaana tajusin, että kaljuuntuminen on ihan luonnollsita, eikä merkki siitö,m että olsin esimerkiski siaras tai olisin elänyt huonosti / toteuttanut vääriä elintapoja. - Mutta vimmainen tarve yrittää saada hyväksyntää ulkosielle olemukselleni oli kohdisttunut paitsi erialisiin tapoihin yrittää peittää kaljuuntumsitani ja tai estää sen leviämistä niin myö siihen, että edes muutoin voisin ollla hyvässä kunnossa; niin kuin nyt tai silloin  kolmekymppisenä olivat muokanneet kropastani -vaikka itse sanonikin- ihan katseen kestävän. - Toki koska pituutaakaan ei ole itselleni suotu liiakis niin totta kai joidenkin piti huomauttaa, että mitä (v..n) pullistelija luulen olevani. - Pituusrajoittsena miehenä kun kokemuskeni mukaan kroppasi on aina jonkun mielstä vääränlainen.      

Olin 19-vuotias. Huomasin että aloin saada paljon katseita sekä miehiltä että naisilta. Ulkona ollessa aloin kuulla kehuja ulkonäöstä. Aloitin mallin työt sattumalta, kun kerran eräs harjoitteleva kuvaaja pyysi minua malliksi. Niiden kuvien jälkeen tarjouksia tuli lisää. Treffikumppaneita olisi ollut enemmän tarjolle kun kehtasin tavata.

Lapsena enkä varsinkaan teininä ollut vielä kaunis. Puhkesin kukkaan myöhään. Oli outoa yhtäkkiä huomata olevansa kaunis. Lapsena ja teininä olin hyvin hontelo enkä ollut vielä kasvanut nenääni ja korkeisiin poskipäihin. Tuskin silloinkaan varsinaisesti ruma olin, mutta ehkä hiukan omintakeisen näköinen.

Edelleen huomaan että saan kyllä pitkiä katseita ja myös hyvää kohtelua enimmäkseen aina. Tokikaan ei enää samalla tavalla, kuin silloin 20 vuotta sitten. Minusta taitaa tulla ajan kanssa ihan tavallisen näköinen pikku mummeli jolla on vähän iso nenä :)