Yleistietokysely. Älä lunttaa.
1. Ikäsi
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet
4. Minä vuonna Titanic upposi
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan
11. Kuka oli Oliver Twist
12. Milloin Estonia upposi
13. Mikä on maailman tyhmin koira
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu
15. Mikä on parakiitti
16. Mikä on naisten yleisin syöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus
21. Mikä on Suomen kansallistanssi
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin
23. Kuka oli Man in Black
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi
27. Mikä on Karvisen isännän nimi
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana
30. Mikä on sinisen vastaväri
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto
34. Mikä on mestitsi
35. Mikä on talvikko
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö
41. Mikä on juutalaisuuden symboli
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta
44. Mitkä on kaasuplaneettoja
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on
47. Mikä on nupo
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
Kommentit (41)
1. Ikäsi 27v
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Carl Gustaf Emil
4. Minä vuonna Titanic upposi 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous 1917
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet Timothy, Avery,...
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi laukauksia rajalla
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan Louisa M. Alcott
11. Kuka oli Oliver Twist Dickensin protagonisti
12. Milloin Estonia upposi 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira veikataan että kiinanpalatsikoira
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu kultainen noutaja
15. Mikä on parakiitti papukaija
16. Mikä on naisten yleisin syöpä rinta-
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1990?
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli WTC-isku
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus Se on Wall Street, ja joskus 1920-luvun lopulla, 1928 tai 1929
21. Mikä on Suomen kansallistanssi tanhu
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin Jamaika
23. Kuka oli Man in Black Will Smith
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta hypätä vastaikkaiseen suuntaan menevään virtaan
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme musta mamba
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi kaustinen/woodstock
27. Mikä on Karvisen isännän nimi Esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on lila
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana Lissu
30. Mikä on sinisen vastaväri Oranssi
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä sininen, turkoosi, violetti jne
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa no idea
33. Mikä on maailman yleisin uskonto kristinusko, jos lasketaan kaikki lahkot yhteen
34. Mikä on mestitsi intiaanin ja kaukaasialaisen sekoitus
35. Mikä on talvikko en tiedä
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit sika, apina, lohikäärme, käärme, hevonen, lammas, koira, kukko, tiikeri, jänis, härkä, rotta
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin kuka?
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla Armstrongin Neil
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö se Piano-leffassa näytellyt tyttö
41. Mikä on juutalaisuuden symboli Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on Pepin
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta Uranus
44. Mitkä on kaasuplaneettoja en tiedä
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat maaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on koiria
47. Mikä on nupo sarveton lehmä
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen 100 000
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet Kastelholma, Savonlinna, Hämeenlinna, Suomenlinna
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin Brazil
Vierailija:
1. Ikäsi 35
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1918
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet CARL GUSTAF
4. Minä vuonna Titanic upposi 1911
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous 1914
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet ????
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi MAINILAN LAUKAUKSET
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan ????
11. Kuka oli Oliver Twist ????
12. Milloin Estonia upposi 1991
13. Mikä on maailman tyhmin koira RINTINTIN
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu SAKSAN PAIMENKOIRA
15. Mikä on parakiitti ????
16. Mikä on naisten yleisin syöpä RINTA
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi JASKA JOKUNEN
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1990
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli TIISTAI
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus 1932
21. Mikä on Suomen kansallistanssi JENKKA
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin JAMAICA
23. Kuka oli Man in Black ????
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta UI VASTAVIRTAAN
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme MUSTA MAMBA
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi KAUSTINEN
27. Mikä on Karvisen isännän nimi ESKO
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on ????
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana ????
30. Mikä on sinisen vastaväri ORANSSI
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä SININEN JA KELTAINEN
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa ???
33. Mikä on maailman yleisin uskonto KRISTINUSKO
34. Mikä on mestitsi INKKARIN JA MUSTAN JÄLKELÄINEN
35. Mikä on talvikko KASVI
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit ROTTA, SIKA, KÄÄRME, LOHIKÄÄRME, KISSA
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin ????
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla NEIL
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö SHIRLEY TEMPLE
41. Mikä on juutalaisuuden symboli JUUDAKSEN TÄHTI
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on PEPIN
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta JUPITER
44. Mitkä on kaasuplaneettoja ????
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat ORAVIA
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on KOIRIA
47. Mikä on nupo ????
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen ????
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet OLAVINLINNA, HÄMEENLINNA
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin????
1. Ikäsi 34
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1920?
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet - CARL GUSTAV EMIL
4. Minä vuonna Titanic upposi 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous -
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet -
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi LAUKAUKSISTA MAINILASSA
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -
11. Kuka oli Oliver Twist ROMAANIN PÄÄHENKILÖ
12. Milloin Estonia upposi 199JOTAIN
13. Mikä on maailman tyhmin koira
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu
15. Mikä on parakiitti VAI PARASIITTI? LOINEN
16. Mikä on naisten yleisin syöpä RINTASYÖPÄ, AINAKIN SUOMESSA
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi JASKA JOKUNEN
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1992
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli KESKIVIIKKO
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus 1929
21. Mikä on Suomen kansallistanssi JENKKA?
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin JAMAIKALTA
23. Kuka oli Man in Black WILL SMITH TAI TOMMY LEE JONES
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta UIDA VASTAVIRTAAN
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme VIHREÄ MAMBA
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi KAUSTINEN
27. Mikä on Karvisen isännän nimi HOWIE
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on -
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana -
30. Mikä on sinisen vastaväri ORANSSI
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä -
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa -
33. Mikä on maailman yleisin uskonto ISLAM
34. Mikä on mestitsi -
35. Mikä on talvikko HEVOSEN VÄRI
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit ROTTA, HEVONEN, SIKA, KOIRA, KÄÄRME, LOHIKÄÄRME, TULIHEVONEN..
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin -
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla N. ARMSTRONG
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö HALEY LEE OSMOND?
41. Mikä on juutalaisuuden symboli DAAVIDIN TÄHTI
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on PEPPI PITKÄTOSSUN
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta JUPITER?
44. Mitkä on kaasuplaneettoja -
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat ORAVIA AKU ANKASSA
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on KOIRIA
47. Mikä on nupo LEHMÄ JOLLA EI OLE SARVIA VAAN NUPOT
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen - Jatkosodan jälkeen -
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet HÄMEEM- OLAVIN JA SUOMENLINNA
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin JOSTAIN E-AMERIKASTA
Vierailija
1. Ikäsi 32
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Carl Gustav
4. Minä vuonna Titanic upposi 1915
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous -
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet -
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi- Bobrikovin laukaus
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -
11. Kuka oli Oliver Twist - Hahmo jossain klassikkokirjassa...
12. Milloin Estonia upposi -1994?
13. Mikä on maailman tyhmin koira -
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu - saksanpaimenkoira
15. Mikä on parakiitti -Kivilaji
16. Mikä on naisten yleisin syöpä -Rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi - Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui -1985
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli -
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus-
21. Mikä on Suomen kansallistanssi -Polkka?
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin -Jamaica
23. Kuka oli Man in Black - Will Smith
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta -Uida vastavirtaan, yläjuoksuun
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme-
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi-Kaustinen
27. Mikä on Karvisen isännän nimi-Esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on-Pinkki
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana-Elisabeth
30. Mikä on sinisen vastaväri-Keltainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä-siniset
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa-
33. Mikä on maailman yleisin uskonto-islam
34. Mikä on mestitsi-
35. Mikä on talvikko-eläin
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on-7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit-Tiikeri, apina, lohikäärme,koira...
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin-
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla-Neil Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö-
41. Mikä on juutalaisuuden symboli-daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on-Peppi Pitkätossu
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta-Mars
44. Mitkä on kaasuplaneettoja-
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat-maaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on-koiria
47. Mikä on nupo-sarveton lehmä
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen-
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet-Hämeen-, Turun-, ...
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
[/quote]
Vierailija:
1. Ikäsi: 232. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi: 1914
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet : Carl Gustav Emil
4. Minä vuonna Titanic upposi: 1918
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden: 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut: 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous: Varmaan lokakuussa :)
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet: Oikeita yhdysvaltalaisia rikollisia en muista, mutta Lucky Lukessa oli ainakin Averell ja Jack + 2 muuta
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan : SAma joka kirjoitti Pikku naisia kirjan :)
11. Kuka oli Oliver Twist : Charles Dickensin kirjahahmo
12. Milloin Estonia upposi: 1993
13. Mikä on maailman tyhmin koira: Turun murre
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu : Kultainen noutaja ?
15. Mikä on parakiitti :Vai parasiitti?
16. Mikä on naisten yleisin syöpä: Rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi : Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui :
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli : olisko ollut maanantai
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus
21. Mikä on Suomen kansallistanssi: Tango
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin : syntyi Jamaikalla
23. Kuka oli Man in Black : Tommy Lee Jones/Will Smith :)
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme : Joku taipaani
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi : Woodstock elieli, tämätämä Kaustinen
27. Mikä on Karvisen isännän nimi: Esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana
30. Mikä on sinisen vastaväri : Oranssi
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä : Sininen, harmaa, jne
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto: Hindulaisuus
34. Mikä on mestitsi : Intiaanin ja valkolaisen jälkeläinen
35. Mikä on talvikko: Joku jyrsijä
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on: 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit : Rotta, Sika, Apina, Lohikäärme, Jänis,
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla : Armstrong Neil
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö: Tatum O' Neal
41. Mikä on juutalaisuuden symboli : Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on : Peppi Pitkätossun
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta : Merkurius
44. Mitkä on kaasuplaneettoja:
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat: Oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on: Onko ne jotain eläimiä vai... Donno
47. Mikä on nupo : Jotain lehmään liittyvää se oli..
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen:
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet: Olavinlinna, Hämeenlinna, turunlinna,
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin : Kuubasta
Vierailija:
1. Ikäsi
25
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi
1917
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet
Carl Gustav
4. Minä vuonna Titanic upposi
1917
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden
1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut
2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous
1917
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi
Mainilan laukauksista10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan
se se... prkl... kirja on hyllyssäkin...11. Kuka oli Oliver Twist
Päähenkilö Dickensin kirjassa?12. Milloin Estonia upposi
199413. Mikä on maailman tyhmin koira
anopin14. Mikä on maailman yleisin koirarotu
paimenkoira? :D15. Mikä on parakiitti
Loinen16. Mikä on naisten yleisin syöpä
Kohdunkaulansyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi
Jaska Jokunen18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui
1990 tai 199119. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli
tiistai tai keskiviikko20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus
192821. Mikä on Suomen kansallistanssi
Letkajenkka? :D22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin
Jamaikalta23. Kuka oli Man in Black
Will Smith ja Tommy Lee Jones (tiedän ettei olleet, mutta oli ihan pakko...)24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta
maistuu hyvältä25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme
kalkkaro?26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi
Woodstock, kaustinen27. Mikä on Karvisen isännän nimi
esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on
Vihreä29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana
Victoria30. Mikä on sinisen vastaväri
Punainen31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä
Sininen, vihreä32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto
Väkiluvultaan vissiin? Hindulaisuus?34. Mikä on mestitsi
intiaani35. Mikä on talvikko
Kukka36. Kuinka monta tähteä Otavassa on
737. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit
Kukko, apina, sika... öö...38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
nevö hööd39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla
Armstrong?40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö
joku pikkulikka... dakota ?41. Mikä on juutalaisuuden symboli
Kuusikanta, daavidin tähti42. Kenen hevonen Pikku Ukko on
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta
maa se ei ole...44. Mitkä on kaasuplaneettoja
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat
oravia46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on
Akuankassa karhuja, irl ihmisiä47. Mikä on nupo
nipo? :D48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen
mitähän se nyt oli... 30 000?49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet
Turun, hämeen, olavin, kastelholman, suomen, raaseporin (raunio, samoin kuusisto ja muutama muu). Vanajanlinnaa yms uudempia linna-nimisiä tuskin lasketaan?
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
uskomatonta että luullaan kylmiksi väreiksi jotain tiettyä väriä.. yksi värihän voi olla sävyltään joko kylmä tai lämmin! esim. sininen voi olla myös lämmin sininen..
Vierailija:
1. Ikäsi
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet
4. Minä vuonna Titanic upposi
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan
11. Kuka oli Oliver Twist
12. Milloin Estonia upposi
13. Mikä on maailman tyhmin koira
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu
15. Mikä on parakiitti
16. Mikä on naisten yleisin syöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus
21. Mikä on Suomen kansallistanssi
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin
23. Kuka oli Man in Black
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi
27. Mikä on Karvisen isännän nimi
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana
30. Mikä on sinisen vastaväri
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto
34. Mikä on mestitsi
35. Mikä on talvikko
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö
41. Mikä on juutalaisuuden symboli
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta
44. Mitkä on kaasuplaneettoja
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on
47. Mikä on nupo
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
Vastaukset:
1. 22v
2. 1914, muistaakseni.
3. Carl ........ Emil..?
4. 1912
5. 1995
6. 2006
7. En tiedä.
8. Frank oli ainakin yksi niistä.. vai tarkoititko suomalaisia..?
9. En muista.
10. En tiedä.
11. Orpo poika
12. -94 kai...
13. Jaa-a.
14. Saksanpaimenkoira
15. papukaija?
16. Rintasyöpä
17. Jaska Jokunen
18. En muista
19. tiistai
20. En tiiä.
21. tango
22. Jamaikalta
23. ??
24.Hyppiä vastavirtaan kai...
25. Mamba
26. En yhtään muista.
27. Esko
28. violetti?
29. ?
30. oranssi
31. sininen, violetti, harmaa, vihreä
32. ingalls
33. olisko Islam
34. Olikohan niin, että valkoisen ja intiaanin jälkeläinen..
35. En tie, kukka?
36. 7
37. koira, käärme, jänis, sika, apina, kukko, lohikäärme, tiikeri, lammas, hevonen, rotta
38. en tiiä
39. Armstrong
40. Tatum O`Neil on ainakin ollut joskus
41. en tiedä
42. pepin
43. Jupiter
44. Jupiter ja Saturnus, ehkä Neptunuskin
45. maaoravia
46. koiria?
47. sarveton lehmä
48. ??
49. Suomenlinna, Savonlinna, Turunlinna, Hämeenlinna, Olavin linna
50. en muista
Ikäsi 27
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Carl Gustav Emil
4. Minä vuonna Titanic upposi 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous marraskuusssa
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi mainilan laukaukset...
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -
11. Kuka oli Oliver Twist -
12. Milloin Estonia upposi 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira Rantanplan
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu villakoira
15. Mikä on parakiitti tauti
16. Mikä on naisten yleisin syöpä rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1989
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli to
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus 1900
21. Mikä on Suomen kansallistanssi tango
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin Kuuba
23. Kuka oli Man in Black Bruce Willis
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme kalkkaro
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi tipi
27. Mikä on Karvisen isännän nimi Esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on lila
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana Elisabeth 2.
30. Mikä on sinisen vastaväri punainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä sinisen sävyt
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto islam
34. Mikä on mestitsi
35. Mikä on talvikko eläin
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit apina, vuohi, hevonen
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö
41. Mikä on juutalaisuuden symboli puolikuu
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on Pepin
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta maa
44. Mitkä on kaasuplaneettoja
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on koiria
47. Mikä on nupo sarveton lehmä/poro
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen 25 000
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet Olavinlinna suomenlinna turun linna hämeen linna
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin Kuuba...
Vierailija:
1. Ikäsi 31
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Carl Gustav
4. Minä vuonna Titanic upposi 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous Lokakuussa
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet Jaakko, Eero, Kalle ja Pera
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi Jaa-a
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan Mini Me
11. Kuka oli Oliver Twist Orpo poikarukka
12. Milloin Estonia upposi 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira Turun Murre
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu Ajokoira
15. Mikä on parakiitti Parasiitin serkku
16. Mikä on naisten yleisin syöpä Kohdunkaulansyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1991
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli Maanantai?
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus Wall Streetin pörssiromahduksen oisin tiennyt
21. Mikä on Suomen kansallistanssi Jenkka
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin Jamaica
23. Kuka oli Man in Black Will Smith
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta Uida joen yläjuoksulle
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme Sellanen vihreä
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi Kaustinen
27. Mikä on Karvisen isännän nimi Esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on Keltainen?
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana United Kingdom? Vissiin Elisabeth II
30. Mikä on sinisen vastaväri oranssi tietenkin
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä pääväreistä sininen on kylmin ja keltainen kylmempi kuin punainen, mutta lämpimämpi kuin sininen. Yleisesti ottaen voitaisiin kai ajatella, että värit, joissa on seassa sinistä ovat kylmiä
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa Pekka Pähkinä perheineen
33. Mikä on maailman yleisin uskonto Kristinusko toivottavasti vielä
34. Mikä on mestitsi Enpä muista
35. Mikä on talvikko Joku kasvi
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit Sika, Jänis, Rotta ...
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin Hambomaasta
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla Ei tainnut olla Armstrong?
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö Anna Paquin
41. Mikä on juutalaisuuden symboli Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on Peppi Pitkätossun
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta Jupiter...
44. Mitkä on kaasuplaneettoja Ööh...
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat Maaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on Koiria
47. Mikä on nupo Löylykauha
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen 5000
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet Olavinlinna, Savonlinna, Turunlinna
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
Brasilia
1. Ikäsi, 30
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1917
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Karl Gustav
4. Minä vuonna Titanic upposi 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous lokakuussa :)
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet -
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi. jotkut laukaukset jossain
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -
11. Kuka oli Oliver Twist Kirjan hahmo
12. Milloin Estonia upposi 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira Afganin vinttikoira
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu -
15. Mikä on parakiitti
16. Mikä on naisten yleisin syöpär intasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi jaska jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1989
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli torstai
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus 1929
21. Mikä on Suomen kansallistanssi tango
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin Jamaika
23. Kuka oli Man in Black
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi woodstock tai
27. Mikä on Karvisen isännän nimi jon
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on -
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana
30. Mikä on sinisen vastaväri punainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä sininen
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto kristin usko
34. Mikä on mestitsi -
35. Mikä on talvikko -
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö
41. Mikä on juutalaisuuden symboli daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on peppi pitkätossu
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta jupiter
44. Mitkä on kaasuplaneettoja
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat maaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on koiria
47. Mikä on nupo
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
1. Ikäsi -34v
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi -1935?
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet - Carl Gustaf
4. Minä vuonna Titanic upposi -huhtikuussa 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden - 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut -2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous ---
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet ---
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi -Mainilan laukaukset
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -Louisa M. Alcott?
11. Kuka oli Oliver Twist - amerikkalainen kirjailija
12. Milloin Estonia upposi - lokakuussa 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira ----
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu - Terrieri?
15. Mikä on parakiitti - eikös se ole parasiitti, eli loinen?
16. Mikä on naisten yleisin syöpä - rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi ---
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui - 1991
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli - perjantai?
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus ---
21. Mikä on Suomen kansallistanssi -humppa?
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin - Kuubasta?
23. Kuka oli Man in Black ---
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta ---
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme - Kalkkaro
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi ---
27. Mikä on Karvisen isännän nimi ---
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on ---
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana - Queen Elisabeth, älä kysy monesko...
30. Mikä on sinisen vastaväri - keltainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä - sinisen sävyt?
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa ---
33. Mikä on maailman yleisin uskonto - Islam
34. Mikä on mestitsi ---
35. Mikä on talvikko ---
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on - 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit, koira, kissa, rotta, apina, hevonen, käärme ... enempää en sitten muistakaan :-)
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin ---
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla -Neil Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö ---
41. Mikä on juutalaisuuden symboli -Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on - Peppi Pitkätossun
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta - Mars?
44. Mitkä on kaasuplaneettoja ---
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat -maaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on ---
47. Mikä on nupo - poron poikanen?
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen ---
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet - Suomen linna, Hämeen linna, Olavin linna ja Turun linna tulivat äkkiseltään mieleen :-)
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin - Kuubasta?
Vierailija:
1. Ikäsi 31
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi-
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet -karl johan
4. Minä vuonna Titanic upposi-1898
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden-94
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut-06
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous-
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet-
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi-
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan-
11. Kuka oli Oliver Twist-
12. Milloin Estonia upposi-1996
13. Mikä on maailman tyhmin koira-villakoira
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu-villakoira
15. Mikä on parakiitti-syöpäläinen
16. Mikä on naisten yleisin syöpä-rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi-
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui-
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli-
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus-1921
21. Mikä on Suomen kansallistanssi-valssi
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin
23. Kuka oli Man in Black-
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta-
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme-boa
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi-tipi
27. Mikä on Karvisen isännän nimi--
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on-oranssi
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana-boutros boutros ghali
30. Mikä on sinisen vastaväri-punainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä-sininen, vihreä
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa-
33. Mikä on maailman yleisin uskonto-
34. Mikä on mestitsi-
35. Mikä on talvikko, kukka
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on,-
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit-
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla,
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö
41. Mikä on juutalaisuuden symboli
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on, peppi pitkätossun
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta, jupiter
44. Mitkä on kaasuplaneettoja, merkurius, venus, jupiter, saturnus, uranus
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat. oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on, karhuja
47. Mikä on nupo, naaraslehmä
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen, 10 000
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet, olavinlinna, ullanlinna,
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin
saksasta
Vierailija:
1. Ikäsi 28
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1920
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet carl gustaf
4. Minä vuonna Titanic upposi 1904
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous kai lokakuussa?
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet eero.. ?
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi Mainilan laukauksista
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan ?
11. Kuka oli Oliver Twist ?
12. Milloin Estonia upposi 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira ??
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu ??
15. Mikä on parakiitti ??
16. Mikä on naisten yleisin syöpä rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi ??
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1989
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli keskiviikko
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus 18??
21. Mikä on Suomen kansallistanssi ??
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin ??
23. Kuka oli Man in Black ??
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta ??
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme ??
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi ??
27. Mikä on Karvisen isännän nimi Esko
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on: ?
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana: ?
30. Mikä on sinisen vastaväri: punainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä: ??
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa: ??
33. Mikä on maailman yleisin uskonto: ??
34. Mikä on mestitsi: ??
35. Mikä on talvikko: ??
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on: 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit: Koira, hiiri, hevonen, sika, käärme??
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin: ?
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla: ?
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö: ?
41. Mikä on juutalaisuuden symboli: tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on: mannerheim?
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta: ?
44. Mitkä on kaasuplaneettoja: ?
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat: oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on: karehuja
47. Mikä on nupo: ?
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen: ei mtn havaintoo
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet: olavinlinna turunlinna ja ?
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin: ?
Vierailija:
1. Ikäsi 34
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1914
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Carl Gustav Emil
4. Minä vuonna Titanic upposi 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous Marraskuussa 1917
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet -
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi Mainilan laukaukset
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan Louisa M. Alcott
11. Kuka oli Oliver Twist Charles Dickensin kirjan hahmo
12. Milloin Estonia upposi 28.9.1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira Rantanplan
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu Saksan paimenkoira?
15. Mikä on parakiitti -
16. Mikä on naisten yleisin syöpä - Munasarjasyöpä?
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1989
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli Tiistai
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus ööö... 1929
21. Mikä on Suomen kansallistanssi Jenkka?
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin Jamaica
23. Kuka oli Man in Black Will Smith, Tommy Lee Jones
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta En tiedä
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme Musta mamba?
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi Kaustinen
27. Mikä on Karvisen isännän nimi Esko ...ööh...
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on Violetti
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana En tiedä.. Elisabeth II?
30. Mikä on sinisen vastaväri Oranssi
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä Sininen, vihreä, violetti
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa Ingallsin perhe
33. Mikä on maailman yleisin uskonto Kristinusko (room. kat)
34. Mikä on mestitsi eurooppalaisen ja intiaanin jälkeläinen
35. Mikä on talvikko joku jyrsijä
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit Apina, hevonen, jänis, koira, kukko, käärme, lammas, rotta, villisika, lohikäärme, puhveli, tiikeri
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin En tiedä
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla Neil Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö Tatum O' Neil
41. Mikä on juutalaisuuden symboli Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on Peppi Pitkätossu
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta Jupiter
44. Mitkä on kaasuplaneettoja Jupiter, Saturnus, Uranus, Neptunus
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat Maaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on Koiria tai karhuja.
47. Mikä on nupo Sarveton nautaeläin
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen 50 000?
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet Olavinlinna, Hämeenlinna, Turun linna. Lisäksi Suomenlinna, Kuusiston linna...
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin Kuuba?
1. Ikäsi 27
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi 1918
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet Karl Kustaf
4. Minä vuonna Titanic upposi 1918
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous ööö...ei mitään hajua, oisko 1742..
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet Leevi,
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi Mainilan laukauksista
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan ei mitään hajua, arvaan Anni Swan
11. Kuka oli Oliver Twist joku kirjailija, joka kirjoitti nuortenkirjoja joskus noin 100 vuotta sitten
12. Milloin Estonia upposi 1995
13. Mikä on maailman tyhmin koira tiipetin spanieli
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu saksanpaimenkoira
15. Mikä on parakiitti joku kivi
16. Mikä on naisten yleisin syöpä rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi Jaska jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui 1991
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli tiistai
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus ei hajuakaan
21. Mikä on Suomen kansallistanssi polkka
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin Afrikka..
23. Kuka oli Man in Black Will Smith
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta uida vastavirtaan ja hyppiä ylös putousta
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme musta mamba
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi kaustinen
27. Mikä on Karvisen isännän nimi
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on punainen
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana
30. Mikä on sinisen vastaväri oranssi
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä kaikki siniseen taittuvat
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa
33. Mikä on maailman yleisin uskonto Muslimi
34. Mikä on mestitsi
35. Mikä on talvikko joku kasvi
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit sika, apina, käärme, vuohi, hevonen
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö Macklau Kulkin..ei muista kirjotusasua
41. Mikä on juutalaisuuden symboli tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta jupiter
44. Mitkä on kaasuplaneettoja jupiter, merkurius, venus
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on karhuja
47. Mikä on nupo
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen 200 000
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet suomen linna, turun linna, hämeenlinna, Olavin linna,
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin kuubasta
1. Ikäsi 35-40
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi/ 1918
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet/ Carl Gustaf
4. Minä vuonna Titanic upposi/ 1917
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden/ 1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut/ 2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous/ 1917
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet/ Averell, Joe...
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi/ Mainilan laukauksista, jotka olivat Neuvostoliiton provokaatio
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan/ -
11. Kuka oli Oliver Twist/ Mark Twainin kirjan päähenkilö
12. Milloin Estonia upposi / 1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira/ Rantanplan
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu/...Kultainen noutaja
15. Mikä on parakiitti/ Joku loinen
16. Mikä on naisten yleisin syöpä/ Rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi/ Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui/ 1989
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli/ tiistai
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus/ 1988
21. Mikä on Suomen kansallistanssi/ Tanhu
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin/ Jamaicalta
23. Kuka oli Man in Black/ -
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta/ Uida vastavirtaan
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme/ Vihreä mamba
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi/ Kaustinen
27. Mikä on Karvisen isännän nimi/
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on/ Punainen
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana/ Elisabeth II
30. Mikä on sinisen vastaväri/ oranssi
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä/ sininen, vihreä, violetti
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa/ -
33. Mikä on maailman yleisin uskonto/ Islam
34. Mikä on mestitsi/ .
35. Mikä on talvikko/ -
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on/ 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit/ -
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin/ -
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla/ Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö/ Shirley Temple
41. Mikä on juutalaisuuden symboli/ Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on/
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta/ Jupiter
44. Mitkä on kaasuplaneettoja/ Uranus ja Saturnus
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat/ Oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on/ Mustakarhuja
47. Mikä on nupo/ Sarveton lehmä
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen/ n. 400 000
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet/ Turunlinna, Olavinlinna, Hämeenlinna, Raaseporin linna
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin/ Brasiliasta
1. Ikäsi --> 32
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi --> ööh, 1915?
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet --> Carl Gustav
4. Minä vuonna Titanic upposi --> 1912
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden -->1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut -->2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous -->19??
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet -->en muista
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi -->Mainilan laukaukset
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -->ei harmainta hajua
11. Kuka oli Oliver Twist -->joku seikkailija?
12. Milloin Estonia upposi -->1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira -->mopsi?
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu -->Kultainen noutaja
15. Mikä on parakiitti -->loinen
16. Mikä on naisten yleisin syöpä -->rintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi --> Jaska Jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui -->1990
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli --> arkipäivä, koska olin töissä
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus --> joskus 1920-luvulla
21. Mikä on Suomen kansallistanssi -->tanhu??
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin -->Jamaika
23. Kuka oli Man in Black -->mies mustissa, en tiedä
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta -->nousee kutemaan vastavirtaan
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme -->se pieni värillinen, olisko sukkanauhakäärme
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi -->ääh, en muista
27. Mikä on Karvisen isännän nimi -->Osku oli se koira, en muuta muista
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on -->vihreä??
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana --> nykyinen kuningatar Elisabeth II
30. Mikä on sinisen vastaväri -->keltainen
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä --> olen kuullut, en muista. Liittyi jotenkin siihen miten värit sekoittuvat toisiinsa
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa -->häh?
33. Mikä on maailman yleisin uskonto -->islam
34. Mikä on mestitsi -->intiaanin ja neekerin risteytys
35. Mikä on talvikko --> ??
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on --> 7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit -->tiikeri, käärme, vuohi, apina, käärme, loppuja en muista
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin --> ??
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla --> Armstrong
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö -->??
41. Mikä on juutalaisuuden symboli --> Daavidin tähti
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on --> Peppi Pitkätossu
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta -->Jupiter
44. Mitkä on kaasuplaneettoja --> en muista
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat --> oravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on --> koiria
47. Mikä on nupo --> sarveton hirvieläin
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen --> 50 000?
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet --> Olavinlinna, Turun linna, Savonlinna, Hämeenlinna
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin --> no jostain sieltä Väli-Amerikasta varmaan.
1. Ikäsi -30v-
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi -1914-
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet -Carl Gustav Emil-
4. Minä vuonna Titanic upposi -1912-
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden -1995-
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut -2006-
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumous -
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet -Joe, Jack, Averill ja ?-
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi -Mainilan laukaukset-
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan -?-
11. Kuka oli Oliver Twist -kirjailija-
12. Milloin Estonia upposi -1994-
13. Mikä on maailman tyhmin koira -?-
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu -?-
15. Mikä on parakiitti -oisko lintu-
16. Mikä on naisten yleisin syöpä -rintasyöpä-
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimi -?-
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui -1989-
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 oli -oisko ollut keskiviikko-
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus -1925?-
21. Mikä on Suomen kansallistanssi -?-
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin -Afrikasta jostain-
23. Kuka oli Man in Black -?-
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloilta -uida vastavirtaan-
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärme -?-
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi -Kaustinen-
27. Mikä on Karvisen isännän nimi -Esko-
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on -?-
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana -?-
30. Mikä on sinisen vastaväri -keltainen-
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejä -sinisävyiset-
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa -Ingallsit-
33. Mikä on maailman yleisin uskonto -Islam-
34. Mikä on mestitsi -?-
35. Mikä on talvikko -kasvi-
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on -7-
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkit -Lohikäärme, käärme, sika, apina, hevonen...-
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin -?-
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla -Armstrong-
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö -?-
41. Mikä on juutalaisuuden symboli -Daavidin tähti-
42. Kenen hevonen Pikku Ukko on -Peppi Pitkätossun-
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeetta -Jupiter-
44. Mitkä on kaasuplaneettoja -Neptunus, Uranus, Saturnus ja Jupiter-
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovat -oravia-
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet on -karhuja?-
47. Mikä on nupo -lehmä-
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen -?-
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimet -Olavinlinna, Turun linna, Hämeen linna, Raaseporin linna, Suomenlinna-
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin -Brasilia?-
1. Ikäsi¨24
2. Minä vuonna Ensimmäinen maailmansota syttyi-
3. Mikä/mitkä oli Mannerheimin etunimet-
4. Minä vuonna Titanic upposi-
5. Minä vuonna Suomi voitti lätkän maailmanmestaruuden1995
6. Minä vuonna Suomi voitti Euroviisut2006
7. Milloin käytiin Lokakuun vallankumouslokakuussa
8. Mitkä on Daltonin veljesten nimet-
9. Mistä tapahtumasta Talvisota syttyi-
10. Kuka on kirjoittanut Pikku miehiä kirjan-
11. Kuka oli Oliver Twist
12. Milloin Estonia upposi1994
13. Mikä on maailman tyhmin koira-
14. Mikä on maailman yleisin koirarotu-
15. Mikä on parakiitti-
16. Mikä on naisten yleisin syöpärintasyöpä
17. Mikä on Charlie Brown' n suomalainen nimijaska jokunen
18. Minä vuonna Berliinin muuri murtui1991
19. Mikä viikonpäivä 11.9.2001 olitiistai
20. Milloin oli Wal Streetin pörssiromahdus-
21. Mikä on Suomen kansallistanssitanhu
22. Mistä maasta Reggae musiikki on lähtöisin-
23. Kuka oli Man in Black-
24. Mitä erikoista lohi voi tehdä, mikä ei onnistu muilta kaloiltauida vasta virtaan
25. Mikä on maailman myrkyllisin käärmekalkaro
26. Mikä on Ressun lintukaverin nimi-
27. Mikä on Karvisen isännän nimi-
28. Minkä värinen lohikäärme Spyro on-
29. Kuka on ollut pisinpään UK:n hallitsijana-
30. Mikä on sinisen vastaväri-
31. Mitkä ovat ns. kylmiä värejäsininen ja kaikki missä on sinisävyä
32. Kuka tai ketkä asuivat Walnut Grovessa-
33. Mikä on maailman yleisin uskontokristinuskonto
34. Mikä on mestitsi-
35. Mikä on talvikkohevoslaatu
36. Kuinka monta tähteä Otavassa on7
37. Mitkä on kiinalaiset horoskooppi merkitkäärme, hevonen, koira, kana..
38. Mistä maasta Hambo on kotoisin-
39. Kuka käveli ensimmäisenä ihmisenä kuun pinnalla-
40. Kuka on nuorin Oscar pystin saanut henkilö-
41. Mikä on juutalaisuuden symboli-
42. Kenen hevonen Pikku Ukko onpitkätossun pepin
43. Mikä on aurinkokunnan suurin planeettaaurinko
44. Mitkä on kaasuplaneettojakuu, pluto
45. Mitä eläimiä Tiku ja Taku ovatmaaoravia
46. Mitä eläimiä Karhukoplan jäsenet onkarhuja
47. Mikä on nuposarveton lehmä
48. Kuinka monta evakkoa joutui muuttamaan muualle Suomeen Jatkosodan jälkeen-
49. Mitkä ovat Suomessa sijaitsevien linnojen nimetolavin linna, turun linna
50. Mistä maasta Rumba on kotoisin-