Mitä mieltä ihmisistä joiden ainoat ystävät ovat työkaverit

Vierailija kirjoitti:

Onko elämä jokin kilpailu, että kenellä eniten ystäviä? Jokainen saa minun puolestani olla, kuten haluaa. Ilman teeskentelyä tai näyttelemistä.

Juuri näin, jos joku haluaa nimetä kaikki tutut ja facebookkaverit ystävikseen, niin se on hänen asiansa.

Vierailija kirjoitti:

Omalla työpaikalla olen havainnut, että jos ainoat kaverit ovat työkavereita, niin aika ankea on se päivä jolloin joutuu eläkkeelle. Maailma loppuu siihen. Ehkä joku siinä vaiheessa alkaa etsimään harrastuksia tai ylipäätään kavereita jostain muualta. Osasta tulee yksinäisiä vanhuksia.

Mielestäni ei ole ollenkaan paha, että on kavereita myös töissä. Sen varaan ei kannata laskea kaikkea, aina voi sattua kaikkea eli työkaveri vaihtaa työpaikkaa, jompi kumpi joutuu irtisanotuksi tai yritys tekee konkurssit.

Sama pätee työpaikalla niin kuin sen ulkopuolella: jos viitsit kuunnella muita, olla heille mukava ja ylipäätään et ole itsekeskeinen, löydät kavereita eri paikoista. Sekä miehiä että naisia.

En sanoisi työkaveria ystäväksi, jos ei ole kuin töissä tekemisissä. Jos näkee vapaa-ajalla ei haittaa työpaikan vaihto tai eläkkeelle jääminen.

Vierailija kirjoitti:

Mitä väliä? En ymmärrä ihmisiä, joilla on pakkomielle selvittää toisten ystävyyksiä ja omista ystävistään myös toitottaa joka hetki.

Nuorena oli tuo, että oli noloa jos ei ollut laajaa ystäväpiiriä.

Mutta näin varttuneempana on vaikea keksiä mitään noloa siitä, että olen aina viihtynyt hyvin yksin, enkä koskaan ole ollut kovin sosiaalinen. 

Vierailija kirjoitti:

Omalla työpaikalla olen havainnut, että jos ainoat kaverit ovat työkavereita, niin aika ankea on se päivä jolloin joutuu eläkkeelle. Maailma loppuu siihen. Ehkä joku siinä vaiheessa alkaa etsimään harrastuksia tai ylipäätään kavereita jostain muualta. Osasta tulee yksinäisiä vanhuksia.

Mielestäni ei ole ollenkaan paha, että on kavereita myös töissä. Sen varaan ei kannata laskea kaikkea, aina voi sattua kaikkea eli työkaveri vaihtaa työpaikkaa, jompi kumpi joutuu irtisanotuksi tai yritys tekee konkurssit.

Sama pätee työpaikalla niin kuin sen ulkopuolella: jos viitsit kuunnella muita, olla heille mukava ja ylipäätään et ole itsekeskeinen, löydät kavereita eri paikoista. Sekä miehiä että naisia.

No ei ne mitään oikeita kavereita ole, jos ystävyys ei jatku töiden loppumisen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omalla työpaikalla olen havainnut, että jos ainoat kaverit ovat työkavereita, niin aika ankea on se päivä jolloin joutuu eläkkeelle. Maailma loppuu siihen. Ehkä joku siinä vaiheessa alkaa etsimään harrastuksia tai ylipäätään kavereita jostain muualta. Osasta tulee yksinäisiä vanhuksia.

Mielestäni ei ole ollenkaan paha, että on kavereita myös töissä. Sen varaan ei kannata laskea kaikkea, aina voi sattua kaikkea eli työkaveri vaihtaa työpaikkaa, jompi kumpi joutuu irtisanotuksi tai yritys tekee konkurssit.

Sama pätee työpaikalla niin kuin sen ulkopuolella: jos viitsit kuunnella muita, olla heille mukava ja ylipäätään et ole itsekeskeinen, löydät kavereita eri paikoista. Sekä miehiä että naisia.

No ei ne mitään oikeita kavereita ole, jos ystävyys ei jatku töiden loppumisen jälkeen.

Harmi kyllä, jos on itse panostanut kaveruuteen, ja sitten se on vaan heipat, kun työt loppuu.

Kaikki on mun ystäviä. Säkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työkaverit on työkavereita. Ei ystäviä.

Työkaverit ovat työkavereita, mutta voi heistäkin löytyä ystäviä. Sanaa ystävä tosiaan käytetään melko heppoisin perustein.

Tiedän että voi tulla ystäviäkin. Työpaikan siivoojastakin voi tulla ystävä. Sana ystävä on suorastaan puhki kulutettu

Mulla työpaikan ystävyyssuhteet on kestänyt vaikka ei olla enää samassa työpaikassa. Säännöllisesti tavataan vapaa-ajalla ja ollaan käyty reissussa yhdessä.

Juuri näin. Enemmän mä olen työystävieni kanssa tekemisissä vapailla ja lomilla, kuin työpaikalla.

Ja parhaat ystäväni ovat työkavereita vuodelta 2007, vuodelta 2012 ja sitten nykyiset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mieheni on tällainen. Ja työkavereitakaan ei tapaa työajan ulkopuolella kuin ehkä joka toinen vuosi muutamia tunteja. 

Minkäs sille mahtaa. Minä ja mun kaverit riitetään hänelle.

Ovatko ne sitten ystäviä, jos ovat vain työkavereita? Onko se sinun vai miehesi päätös, että sinä ja sun kaverit riittävät hänelle? Oliko miehellä kavereita ennen suhdettanne? Jos oli, miksei ole enää? 
Toiset meistä eivät juurikaan kaipaa sen kummemmin kavereita. Työ voi sosiaalisesti kuormittaa, niin ettei se ulkopuolella kaipaa kavereita? Mielestäni sanaa ystävä käytetään turhan kevyesti. Monet puhuu ystävistään, kun tarkoittavat tuttujaan.

No voi niitä sanoa miksi haluaa. Ne nyt kuitenkin ovat ainoita ihmisiä minun lisäkseni, joiden kanssa hän on tekemisissä. Joskus viestittelevät lomallakin kuulumisia, mutta aina muiden aloitteesta. Ei hän koe tarpeelliseksi.

Oli hänellä ystäviä, ja "ystäviä", kun tapasimme. Jopa neljä. Yksi oli sekakäyttäjä, joka yritti saada meidät eroamaan. Toinen päätti ystävyyden, kun mieheni opiskeli nykyiseen ammattiinsa. Kolmas, se paras ja normaalein, valitettavasti menehtyi onnettomuudessa. En ehtinyt häntä koskaan edes tavata. Neljännen mies on tavannut viimeisen 35 vuoden aikana kerran, eivätkä ole yhteydessä. Kuten sanottu, minkäs sille mahtaa.

"Mielestäni ei ole ollenkaan paha, että on kavereita myös töissä. Sen varaan ei kannata laskea kaikkea, aina voi sattua kaikkea eli työkaveri vaihtaa työpaikkaa, jompi kumpi joutuu irtisanotuksi tai yritys tekee konkurssit." 

Jos kyse on ystävistä, kuten aloituksessa, niin eihän yhteydenpito tällaiseen lopu. Tietenkään.

Ihme nillitystä yhden sanan käytöstä.

Nosto

Sitä mieltä, että sehän on hienoa että on työkaverit.

Nuorempana työkavereiden kanssa vietettiin aikaa enemmän työn ulkopuolella ja heidän kanssaan ollaan yhteydessä vieläkin jonkin verran  vaikka emme tee enää töitä yhdessä.

Nykyisten työkavereiden työpäivän  aikainen on vuorovaikutus riittäävää enkä kaipaa enempää. Minun ystävät ovat vuosien takaa.  Meillä ei ole tapana jakaa yhteisiä hetkiä sosiaalisessa mediassa, joten moni saattaa luulla, ettei minulla ole ystäviä kuin työpaikalla. 

Etätyössä ei työkavereita edes tapaa.

Mulla lähimmät työkaverit on niitä, kenen kanssa juttelen mitä tein viikonloppuna, ja jaan mieleen juolahtavia ajatuksia. Heidän kanssaan on jatkuvasti tekemisissä, ja he ovat mulla samanlaisia, kun koulussa oli ystävät, eli todella iso osa arkea. Olisi tosi outoa lähteä syrjimään heitä vain siksi, että ollaan tavattu töissä. Lisäksi huumori menee hyvin yks yhteen, joten yksinkertaisesti viihdyn heidän kanssaan.

Mulla on yks työkaveri, jonka kanssa tulen hyvin juttuun, mutta jonka mielestä on noloa viettää vapaa-aikaa työkavereiden kanssa. Hänen mukaansa se antaa luuserin vaikutelman, kun ei ole muita ihmisiä kenen kanssa hengata. Mä en ymmärrä tätä, mitä väliä sillä on, että mitä kautta tuntee, jos hyvin synkkaa? Ja kuulin tästä, kun hän kieltäytyi tulemasta synttäreilleni tästä syystä..