Milloin viimeksi vanhempasi kävi teillä kylässä?
Kaipaan vanhempieni vierailuja. Viime kerrasta 4-5v.
Kommentit (19)
Viimeksi tänään kun haki lapseni luokseen käymään
Isä ei ole käynyt ikinä. Muutin omaan kämppään 2003. On kuulemma turhaa touhua.
Äiti ei ole käynyt varsinaisesti kyläilemässä, mutta oli täällä vahtimassa isompaa lasta kun olin sairaalassa synnyttämässä pikkusiskoa. On käynyt pari kertaa neljän vuoden aikana myös vahtimassa pienempää lasta täällä, yleensä vien mummilaan jos täytyy saada hoitoon töitten ajaksi eikä ole päiväkotia käytössä.
Niille on ollut porttikielto jo vuosia. Isä onneksi kuoli jo.
Äiti (isä on kuollut) oli heinäkuussa 10 pv ja marraskuussa tulee 2 viikoksi. Emme asu samassa maassa.
Noin viikko sitten ei kyllä muun takia käy et voi puhua eteenpäin omia totuuksia.
Viime viikonloppuna. Oli teinien kanssa ja minä puolison kanssa kaksi päivää festareilla ja päädyttiin hotelliin yöksi eikä kotiin.
Joka päivä. En pärjäisi muuten. Vievät lapset hoitoon ja lähettävät kouluun ovat iltapäivän meillä koululaisten kanssa. Äiti siivoaa ja pesee lakanapyykit ja lasten vaatteet. Ruokia.
Teemme puolison kanssa pitkiä päiviä iltamenoineen ja matkoineen.
Ei koskaan, sillä olen aina asunut lapsuudenkodissa. Viimeiset 31 vuotta yksin. Isä kuoli 1977 ja äiti 1995.
Kummatkin vanhemmat kuolleet jo.
Viimeksi isä kävi varmaan 2002
ja äiti 2000. En muista tarkkaan kun en laittanut muistiin.
Heinäkuussa. Itse olimme silloin lomareissulla. Näin joka vuosi.
Jos taas ajatellaan milloin ovat viimeksi käyneet meillä niin että ollaan oltu kotona, niin ehkä 5 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä. En pärjäisi muuten. Vievät lapset hoitoon ja lähettävät kouluun ovat iltapäivän meillä koululaisten kanssa. Äiti siivoaa ja pesee lakanapyykit ja lasten vaatteet. Ruokia.
Teemme puolison kanssa pitkiä päiviä iltamenoineen ja matkoineen.
Minkä verran vietätte lastenne kanssa aikaa arkisin? Entä viikonloppuisin?
Toinen kävi toissapäivänä. Toinen on ollut pidemmässä reissussa, tulee varmaan heti kun palaa kaupunkiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joka päivä. En pärjäisi muuten. Vievät lapset hoitoon ja lähettävät kouluun ovat iltapäivän meillä koululaisten kanssa. Äiti siivoaa ja pesee lakanapyykit ja lasten vaatteet. Ruokia.
Teemme puolison kanssa pitkiä päiviä iltamenoineen ja matkoineen.
Minkä verran vietätte lastenne kanssa aikaa arkisin? Entä viikonloppuisin?
Kesällä kävimme risteilyllä ja viikon olimme Italiassa koko perhe. Lapset oli osan kesää toisessa mummolassa ja äidinkin luona kun päiväkotikin oli kiinni.
Oisko ollut 2015 kun keskimmäinen pääsi ripille.
Heinäkuussa kävivät muutaman yön kylässä, kun asuvat toisessa kaupungissa. Me olimme puolisoni kanssa kesäkuussa heidän luonaan omalla lomallamme muutaman yön. Seuraavan kerran tulevat meille jonain viikonloppuna syys- tai lokakuussa, käydään äidin kanssa sienestämässä.
Äiti huikkasi juuri ovelta