Leikkipuistoterrorit

mutta meidän tapaus on sellainen " terroristi" ... eli vinkkejä tarvitsisin siihen, miten selittää " terroristille" , että näin ei kuulu tehdä. Tai selitetty on, mutta ei tehoa...

On paljon tehokkaampaa, kun napakka kielto asianmukaisine selityksineen tulee joltain muulta kuin omalta äidiltä. Hirveän harvoin sitä kehtaa muiden lapsia komentaa ja ikävä kyllä jotkut lapset ottaa siitä kaiken hyödyn irti.



Mielestäni tämän äidin pitäisi kyllä itse " rangaista" lastaan esim. lähtemällä joka kerta leikkipuistosta kesken kaiken pois niin monta kertaa kunnes viesti alkaa mennä perille. Mutta jos hän ei saa mitään aikaiseksi, niin kenties vieraan tädin kielto olisi tarpeeksi tehokasta...



Mitäpä, jos puhuisit tämän kyseisen lapsen äidille etukäteen ikäänkuin " kysyisit lupaa" häneltä tähän? Luulen että hänenkin arkeaan voisi helpottaa, jos tätä kautta lapsi alkaisi tottelemaan vähän paremmin äitiäänkin.

oma poikani oli ennen se rauhallinen tapaus, joka jäi näidet vilkkaampien jalkoihin, mutta on nykyisin itse aivan hirveä terrori! Varsinkin jos satun juttelemaan jonkun kanssa tai huomioin välillä pojan pikkusisarta niin johan alkaa tapahtua. Ei tosiaan ole kiva olla terrorin äiti, joten ymmärrystä meillekin :(.

Kiitos vinkeistä, ehkä tarvitsee mennä itse väliin vaikka mietityttää mitä terrorin äiti siitä ajattelee, hän on aika kireän oloinen tapauksen vuoksi.

olla tottelematta. Välillä enemmän ja välillä vähemmän. Joten kyllä siinä mielessä ymmärrystä riittää.



Mutta siinä vaiheessa, kun asialle ei tehdä mitään, eikä huonosta käytöksestä tule mitään lässytystä kummempaa seurausta, alkaa ymmärrys loppumaan...



Meillä on tottelemattomuuden seuraamuksena leikkipuistosta kotiinlähtö. Välillä olen joutunut kantamaan karjuvaa lasta kotiin ja sitten on rauhassa juteltu, miksi lähdettiin ja mitä siellä puistossa ei saa tehdä. Jonkin aikaa muistaa, mutta välillä kokeilee taas rajoja. Sitten taas mennään...



AP:lle vielä. Ehkä vaan komentaisin lasta ilman mitään ennakkovaroituksia äidille antamatta (jos et kerran tunne tätä niin hyvin). Todennäköisesti hän loukkaantuu, kun joku kieltää hänen lastaan, mutta jos siitä on ollut jotain hyötyä, niin ehkä hän tajuaa sen myös itse...

poika käyttäytyy huonosti että heidän tulisi lähteä kotia, sillä pojalla on pikkusisko joka ei ole mitenkään syyllinen kiusaan eikä hänen tarvi mun mielestä viettää päiviään kotona vain siksi että isoveli ei osaa käyttäytyä! Ehkä huomionhaku pojalla on mennyt yli, mutta eiks olis fiksumpi aloittaa sillä että muut äitit komentaa häirikköä suoraa eikä niin että selän takana toivotaan etteivät enää tulisi- tai ainaki lähtisivät heti kotiin.....





Mulla ainaki menee kaikki sympatiat häirikön äiteille ja perheille!!!

Ihmisten pitäis oppia sanomaan asioista suoraa eikä aina sitä iänikuista selän takana puhumista...

anuuu81:

poika käyttäytyy huonosti että heidän tulisi lähteä kotia, sillä pojalla on pikkusisko joka ei ole mitenkään syyllinen kiusaan eikä hänen tarvi mun mielestä viettää päiviään kotona vain siksi että isoveli ei osaa käyttäytyä!

Valitettavasti perheissä ne muutkin sisarukset joutuvat yleensä kärsimään yhden tekosista tavalla tai toisella, ei sille voi mitään. Tuon väkivaltaisuuden kitkeminen on niin äärettömän tärkeä juttu, ettei siinä paljon säälitellä pikkusiskoa. Toki voi koittaa kerhossakin laittaa jäähylle kun lapsi lyö tai käyttäytyy muuten väkivaltaisesti, mutta jos se ei tehoa, niin kotiin vain. Ensin kerrotaan lapselle miten hänen uhriinsa sattui lyönnin seurauksena, ja samalla voi sanoa että pikkusiskollekin tuli todella paha mieli kun jouduttiin isoveljen huonon käytöksen takia lähtemään kotiin. Ehkä lapsi sitten oppii hiljalleen asettumaan toisen asemaan ja ymmärtämään että teoilla on seurauksensa. Toisten satuttaminen on niin vakava juttu, että syyllistäminen on aivan paikallaan.

ettei mua nyt mikskään hirmuksi (ja selän takana puhujaksi) tarvii luulla. Ja mistä tämä selän takana puhuminen oikein tuli yleensäkään?



Kenenkään ei tule ehdotella toisille poislähtöä. Se oli esimerkki, miten lapsen oma äiti voi vaikka tehdä, jos ei usko mitä sanotaan... Näin minä siis toimin oman lapseni kanssa. En suinkaan kanna vieraiden lapsia koteihinsa...



Minunkin mielestä se muiden äitien puuttuminen häirikön toimintaan olisi tehokkain tapa, jos lapsen oma äiti ei saa tilannetta haltuun.



Se, että jos häiriköllä on myös pikkusisko ei saisi olla muiden pienten puistossa touhuavien ongelma. Ikäväähän se siskolle on, mutta eipä kai sitä kesken kaiken lähtemistä tarvii ihan joka päivä harrastaa? Usein meillä ainakin toimii uhkaus lähdöstä (joka sitten tarpeen tullen toteutetaan).

Ei sillä väliä ole miksi lyömistä, tönimistä, kuristamista, raapimista, puremista jne. kutsutaan, jotenkin siihen on pakko puuttua, ja mahdollisimman pian. Syykin pitää yrittää löytää, moni tekee sitä huomionhakuisena.



Uhrin asema on hirveä, ja vielä hirveämmäksi sen tekee se, ettei satuttajan toimiin puututa. Miltähän pienestä lapsesta tuntuu, kun väkivaltaisen lapsen annetaan vain olla siellä kerhossa/puistossa satuttamassa muita eikä kukaan tee asialle mitään konkreettista? Kyllä siinä menettää uskonsa oikeudenmukaisuuteen aika pian. Itse ainakin yritän opettaa lapsilleni oikeudenmukaisuutta, ja on todella vaikea selittää miksi " Kaisan" äiti antaa " Kaisan" aina vain satuttaa muita. Jotain " Hyi Kaisa, pyydäpä anteeksi" -lässytystä saattaa äidin suusta kuulua, mutta lapsi menee heti perään huitaisemaan jotain toista. Tämän " Kaisan" pikkuvelikin saa lähes päivittäin oman osansa tästä väkivallasta, mistäpä lapsi oppisi ettei kotonakaan saa ketään satuttaa kun se sallitaan muuallakin.

Vaan kyse on lapsista, jotka eivät ole vielä oppineet ilmaisemaan sanallisesti itseään tarpeeksi hyvin tai käsittelemään tunteitaan tai muuten vaan toimimaan sosiaalisissa tilanteissa. Usein kyse on temperamenttisista lapsista, jotka tarjoavat vanhemmilleen runsaasti haastetta koko valveilla oloajan. Kiva lukea, että ymmärrystäkin löytyy. :-)

Joo ja sitten ovat nämä, että pois silmistä vaan kaikki vähän haastavammat ja erilaiset lapset. :-( Luullaan, että kyse on vaan siitä, ettei ole viitsitty kieltää ja kasvattaa ja että kun pari kertaa puistosta lähtee lapsi kainalossa niin kyllä se oppii - oppihan meidänkin niko-petteri.



Haastavan lapsen kanssa tilanne on kuitenkin hiukan moniutkaisempi. Toistoja ja harjoittelua sosiaalisssa tilanteissa tarvitaan - mutta missä sitä saa jos ei saa edes leikkipuistoissa käydä.



Äidin elo on muutenkin rankkaa haastavan lapsen kanssa, ja sitten vielä eristään muista mammaporukoista, kun ei saan käydä puistoissa, eikä tietenkää mielellään misään perhekerhoissakaan, kun ei lapsi osaa käyttäytyä.

Mitä jos lapsi mieluiten oliskin kotona, joten kotiin lähtö ei ole rangaistus lapselle vaan toivottu tulos väärästä käytöksestä ?



No meillä entinen leikkipaikkaterroristi on lopettelemassa eskouluaan ja alkaa olla jo melko salonkikelpoinen - vaikka aikamoinen kuumakalle välillä edelleen onkin. Mutta rankkaa oli 2-4 vuotta sitten.

Meillä tosiaan lapsi olis mieluiten pysynyt kotona, joten sinne vientiä ei voinut käyttää rangaistuksena. Mutta hän vietti erinäisiä tuokioita puiston penkillä jäähyllä. Meidän puistossa oli onneksi hyvä henki ja tunnelma. Kaikki äidit vahtivat kaikkia lapsia, eli kaikkien lapsia sai komentaa -eikä tarvinnut stressata jos pienmpien viedessä huomion jäi isomman toilailuista jotain näkemättä. Vieraissa puistoissa oli äidille tosi rasittavaa olla, joten niissä ei pahemmin käyty.



Eli " väkivaltaisuuteen" pitää puuttua - mutta keinot eivät ole ihan niin yksioikoiset kuin jotkut antavat ymmärtää.

Suosittelen kaikille kirjaa tulistuva lapsi:

http://www.finnlectura.fi/explosive/kirja.php



Se antaa eväitä haastavien lasten vanhemmille ja varmaan avartaa myös muiden vanhempien maailman kuvaa.

Meillä on sangen temperamenttinen poika, joka oppi kerhossa vuotta vanhemmalta tytöltä läpsimisen ja sitä myötä lyömisen ja tönimisen taidon, kun jäi muuten alakynteen. Oli todella hankalaa opettaa pojalle, miksei hän saakaan töniä, jos toinen saa. Leikkipuistossa ja kylässä istuttiin useamminkin jäähyllä. Toisinaan lähdettiin myös kotiin. Mutta parhaiten oppi meni mielestäni perille, kun ensin jäähdyteltiin, pyydettiin anteeksi ja sen jälkeen leikki jatkui saman kaverin kanssa. Muuten läpsimisestä tulee tapa päästä tilanteesta pois. Anteeksipyyntö oli välillä tosi hankalaa. Useimmiten syynä oli jännä tilanne, jännä kaveri tai rajuksi yltynyt leikki. Eli poislähteminen voi toki toimia, jos lapsi todellisuudessa haluaa jäädä leikkimään. Meillä näin ei ollut.



Välillä sain kommentteja pojan kieltämisestäkin. Varsinkin jos pikkunapero kävi tönimässä isompaansa, sain kommentteja ettei tuo haittaa, ei noin isoon satu.



Selitin pojalle, että hän ei saa lyödä eikä kukaan saa lyödä häntä. Ja niinpä jouduin myös pari kertaa kieltämään toista lasta osoittaakseni olevani tosissani. Vieras lapsi usein säikähtää jo pienestä huomautuksesta, joten sen isompaa juttua siitä ei tarvinnut tehdä. En edes jutellut asiasta kieltämäni lasten äitien kanssa, joten jos joku äideistä mielensä pahoitti, en siitäkään tiedä.



Vähitellen (lue: hitaasti) tapa jäi pois. Ehkäpä oli ihan hyväkin käydä temperamenttisen tapauksen kanssa tällainen läpi jo pienenä. Ja asiaa käsitellään varmaan vielä jatkossakin.



Mutta ap:lle: kiellä huutamatta tönijää. Ja varoita, että jää leikkikaveritta, jos tönii. Vaikeita tilanteita, mutta toisaalta näin saat mahdollisuuden keskustella lyömisestä ja sen seurauksista oman lapsesi kanssa.

Mammaravun kanssa olen samaa mieltä, usein lapsi, joka lyö/tönii yms ei osaa vielä ilmaista itseään sanallisesti (ja kyseessä vo olla isokin lapsi, jolla ei ole keinoja itsensä ilmaisemiseen) Se, ei tietenkään oikeuta ketään satuttamaan toista ja tilanteeseen on äidin/muun aikuisen puututtava heti.



Itselläni on kaksi poikaa, ensimmäin on rauhallinen ja kiltti ja myönnän, että häen kanssa mietin, että miten ei äidit saa lapsia kuriin, kun meidän kullannuppu uskoi melkein heti kun sanottiin (ylipäänsä ei juuri lyömistä tms. harrastanut) Poika on hyvin verbaalinen ja osaa (osasi jo suht pienenä) ilmaista itseään ja harmistustaan sanallisesti.



Sitten, onneksi, sain tämän ihanan tempperamnettisen kakkosen, joka ei osaa osaa itseään ilmaista sanallisesti (tosin ikää vasta 2v) ja joka kiihtyy nollasta sataan nanosekunnissa (osaa olla aivan ihana kullanuppu, tasan siihen asti kun kaikki menee niinkuin hän haluaa, kun ei mene hermo menee heti) Samaan aikaa tutustuin naiseen, josta tuli hyvin läheinen ystäväni, hänellä on tempperamenttinen lapsi, ja heitä katsellessa opin ymmärtämään tempperamenttisten lasten äitejä paremmin ja käsitin, että aina ei kysymys ole siitä etteikö äiti yrittäisi saada lasta kuriin, joillain lapsilla menee kauemmin oppia näitä asioita. Äiti puuttui aina lapsen lyömiseen yms. ja hitaasti mutta varmasti lapsi oppi ilmaisemaan tunteitaan/lähtemään tilanteesta pois, kun harmitti. Mainittakoon vielä, että heidän nuorempi lapsensa on samantyyppinen kuin meidän esikoinen. Mutta ymmärrystä minäkin kaipaisin (ei tietenkään loputtomiin tarvitse ymmärtää, eikä niissä tilanteissa joissa äiti ei tee mitään kitkeäksee ikävän tavan pois.)



Mutta sitten ap:n kysmykseen, minä komentaisin itse tätä " terrorristia"



Mareila

...on kaikin puolin kiltti 2-vuotias, mutta suuttuessaan tai turhautuessaan hän saattaa töniä muita lapsia. Itse yritän ennakoida sellaiset tilanteet. Esimerkiksi jos tiedän, että puistosta lähtö harmittaa, tulen ihan lapsen viereen kertomaan sen, niin ehdin napata kiinni, ennen kuin poika pääsee tönimään lähellä olevia lapsia. Ja tietenkin aina kiellän.



Eri tilanteita ovat sitten ne, että joku esimerkiksi heittää hiekkaa, vie lelun, kieltää poikaani menemästä liukumäkeen tms. ja poika sitten tönäisee takaisin - niihin harvemmin ehdin puuttua. Yritän kuitenkin huomauttaa asiasta molemmille lapsille (tai selittää tilanteen pojalle, jos toinen lapsi on esimerkiksi kovin nuori).

Kylläpä laittamani aihe on herättänyt paljon keskustelua - hyvä kuulla asiaa monelta kantilta. Tämä oma 3v tyttöni on myös temperamenttinen (ja samalla herkkä), mutta ei hän silti syyttä motki toisia, niinkuin tämä leikkipuiston 2,5v terroripoika. Tai varmasti pojalla on syy käyttäytymiseen, ja sitäpä olen pohtinut. Helposti tulee mieleen että kotona ei kaikki asiat ole hyvin. Tätä käytöstä on kuitenkin jatkunut vuoden päivät - kai joskus taaperokin oppii tavoille? Välillä hänen äiti lähtee puistosta vihaisena pois, välillä ei. Mutta kyllä hän lähes aina kieltää poikaa huonosta käyttäytymisestä. Olemme jo kerran vaihtaneet puistoa toiseen, mutta eikös tämä äiti alkanut kohta käymään samassa puistossa, vaikka hänellä on aika pitkä matka sinne - mutta on tässä lähellä vielä yksi puisto mihin voisi jatkossa painella..

Mielenkiintoinen aihe ja minulla itselläni on tähän molemminpuolinen näkökulma. Esikoisemme oli se, jolta aina vietiin lelut puistossa, joka oli se altavastaaja ja jonka muut saivat itkemään usein. Häntä tönittiin ja tuupittiin ja tietysti jotkut tekevät tätä ihan kiusallaan, kun tiesivät, miten tyttö reagoi. Aina yritettiin asia selvittää osapuolien kesken ja anteeksi pyydettiin. Eikä tyttöni tietenkään joka kerta ihan täysin syytön ollut tilanteeseen, mutta oli se, joka yleensä ensin puhkesi kyyneliin. Tuolloin minua joskus ärsytti ne villit pojat, jotka heittivät hiekkaa, veivät leluja yms.



Ja nyt meidän toinen lapsemme on ihan eri maata kuin esikoinen. Hänestä on kovaa vauhtia kasvamassa se poika, joka vie muilta lelut ja tönii... Nyt siis tiedän, miltä sekin osa näin vanhemmasta tuntuu. Nolottaa, kun meidän poika menee ja vie leluja ja vielä nolompaa on, kun eräskin pienempi poika näki poikamme lähestyvän niin heitti lelun jo valmiiksi maahan ja lähti " karkuun" . En todellakaan halua, että poikamme on se, joka aiheuttaa muissa pelkoa tai että hän on se, joka tönii. Minä kyllä haen pojan pois, jos tilanne menee tosi vaikeaksi. Ja anteeksi pyydetään, sen poika jo onneksi osaa. Jäähylle laitan, jos käytös ei parane sanomisesta huolimatta. Ja ohjaan leikkimään yksin, jos jostain syystä ei suju muiden kanssa. Sisäleikeissä poika ainakin jo tietää, että jos meinaa isompien kanssa saada leikkiä, pitää olla nätisti. Ja osaa ollakin halutessaan.



Rauhallisia ja miellyttäviä puistohetkiä!!