Onko Suomi maailman ainoa maa jossa hallitusten on yksi toisensa jälkeen keksittävä toimenpiteitä millä työtön saadaan hakeutumaan töihin
Muissa maissa ihmiset eivät halua olla työttömänä ja siksi tällaisia kiristyksiä ei niissä tarvita. Poliitikoilla on aikaa keskittyä siellä tärkeämpiin asioihin kuten maan kehittämiseen.
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Päivän typerin aloitus jo tähän aikaan.
Taisi jäädä huomaamatta se, että tämä hallitus on tehnyt 100 000 uutta työtöntä ja työpaikkoja ei ole.
Hallitus on luonut yli 100 000 työpaikkaa 4 vuoden aikana. Ei työttömille tosin.
Vierailija kirjoitti:
Ei suomalaiset laiskoja noin yleisesti ole. Jo aikoinaan 350 000 suomalaista lähti Amerikkaan työn perässä ja sotien jälkeen Ruotsiin muutti noin 530 000 suomalaista työn perässä. On rohkeata lähteä vieraaseen maahan ja vain sen takia, että haluaa saada töitä. Laiska ei lähtisi.
Suomalaisetkin meni noissa maissa "paska"hommiin, johon paikalliset ei halunneet. Oliko ruotsalaiset tai amerikkalaiset/kanadalaiset siis laiskoja?
Ajattele sitten niitä jotka tulee Aasiasta tänne töihin ja sitten vielä haukutaan heitä. Pitää olla suomalaisten enemmän työnhaluisia ei tarvitse hakea muualta.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa hyvin tänne muuttaneista. Ihan kielitaidottomat, vuoden parin maassa asuneet työllistyy esimerkiksi woltissa, uberissä, boltissa, ravintoloissa, partureissa.. Tänne syntyneet, täällä ilmaisen koulutuksen saaneet ja 30-40 vuotta täällä asuneet ovat ilman töitä. Ei syy silloin ole mikään muu kuin työhaluttomuus, joka johtuu näillä siitä, että tuillakin ovat pärjänneet. Kun ihminen passivoidaan sohvan pohjalle, niin sieltä on pirun hankala nousta.
Vasemmisto on keksinyt palkkatukijärjestelmän, jolla lasketaan suomalaisten palkkoja. Yritykset eivät halua palkata ketään normaaliin työsuhteeseen, ne palkkaavat palkkatuettuja ulkomaalaisia, joiden palkan maksaa valtio ja vuokran maksaa Kela. Näin lasketaan suomalaisten palkkoja ja tehdään suomalaisista tarpeettomia ja työttömiä.
Vasemmisto on aina pilannut markkinatalouden hyödyt duunareille omilla ratkaisuillaan ja Kokoomus on ollut tähän myös tyytyväinen. Yrittäjät kiittää.
Arto Satonen kävi henkilökohtaisesti hakemassa Filippiineiltä hoitajia vaikka Suomessa on hoitajia työttömänä. Tällä tavalla Kokoomus haluaa laskea suomalaisten palkkoja ja tehdä suomalaisista turhia ja työttömiä.
Sellainen koti, kirkko ja isänmaa-puolue meidän Kokoomus!
Vierailija kirjoitti:
Huomaa hyvin tänne muuttaneista. Ihan kielitaidottomat, vuoden parin maassa asuneet työllistyy esimerkiksi woltissa, uberissä, boltissa, ravintoloissa, partureissa.. Tänne syntyneet, täällä ilmaisen koulutuksen saaneet ja 30-40 vuotta täällä asuneet ovat ilman töitä. Ei syy silloin ole mikään muu kuin työhaluttomuus, joka johtuu näillä siitä, että tuillakin ovat pärjänneet. Kun ihminen passivoidaan sohvan pohjalle, niin sieltä on pirun hankala nousta.
Perskokkareet ajattelee näin. Työttömät on laiskoja lusmuja.
Muistakaa ketä äänestätte!
Vierailija kirjoitti:
Arto Satonen kävi henkilökohtaisesti hakemassa Filippiineiltä hoitajia vaikka Suomessa on hoitajia työttömänä. Tällä tavalla Kokoomus haluaa laskea suomalaisten palkkoja ja tehdä suomalaisista turhia ja työttömiä.
Sellainen koti, kirkko ja isänmaa-puolue meidän Kokoomus!
Kannattaa muistaa että ps:n täydellä tuella. Samoin kun työntekijöiden oikeuksien heikennykset sanelemalla sopi ps:lle oikein hyvin.
Suomessa on palkanmaksupula. Mikä johtaa siihen että yritykset taantuvat eivätkä yritä kehittyä. Yrityksen täytyy kilpailla myös työvoimasta, muuten eivät saa hyviä työntekijöitä ja jäävät polkemaan paikoilleen.
Kokoomuksen johdolla yritykset eivät kehity koska Kokoomus on hyväksynyt sen että yritykset repivät tuottavuuden työntekijöiden matalista palkoista, eikä menestyvistä tuotteista.
Yrityksen täytyy kilpailla myös työntekijöistä jotta se saa parhaat työntekijät. Kokoomus on sitä mieltä että yritysten ei kuulu kilpailla työntekijöistä, vaan työntekijöiden tulee kilpailla työpaikoista. Siitä ei hyvää seuraa, koska yritykset voivat laiskotella eikä ne voi kehitää tuotteitaan huonolla työvoimalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suomalaiset laiskoja noin yleisesti ole. Jo aikoinaan 350 000 suomalaista lähti Amerikkaan työn perässä ja sotien jälkeen Ruotsiin muutti noin 530 000 suomalaista työn perässä. On rohkeata lähteä vieraaseen maahan ja vain sen takia, että haluaa saada töitä. Laiska ei lähtisi.
Suomalaisetkin meni noissa maissa "paska"hommiin, johon paikalliset ei halunneet. Oliko ruotsalaiset tai amerikkalaiset/kanadalaiset siis laiskoja?
Ajattele sitten niitä jotka tulee Aasiasta tänne töihin ja sitten vielä haukutaan heitä. Pitää olla suomalaisten enemmän työnhaluisia ei tarvitse hakea muualta.
Satonen haki tänne Filippiineiltä hoitajia tekemään halvalla töitä, ja nyt on Suomessa n. 8000 lähi- ja sairaanhoitajaa työttömänä.
Ennen eduskuntavaaleja marin ennakoi tämän kaiken mitä orpopurra on tehnyt. Työttömyys lisääntyy, talous romahtaa ja stuhansia dotetuöntrkijöiyä.saa potkut. Orpo kiemurteli ja väitti ettei tapahdu.
Saa nähdä kuka vielä uskoo orpopurran valheita.
Vierailija kirjoitti:
koska täällä on liian lepsu sossu, niin pakko keksiä kaikenlaista. Se korvausten pieniminen ei auta yhtään mitään jos sossusta saa saman ja paljon lisää. Muualla ei ole näin.
Liian lepsu sossu? Selitätkö miksi EU ja YK on antanut useamman nootin suomelle liian huonosta sosiaaliturvasta?
Samalla voisit selittää miten Suomi rikkoo vuosi vuodelta EU:n sopimusta sosiaaliturvasta.
Valehteleminen on rumaa. Suomen sosiaaliturva on Euroopan heikointa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei suomalaiset laiskoja noin yleisesti ole. Jo aikoinaan 350 000 suomalaista lähti Amerikkaan työn perässä ja sotien jälkeen Ruotsiin muutti noin 530 000 suomalaista työn perässä. On rohkeata lähteä vieraaseen maahan ja vain sen takia, että haluaa saada töitä. Laiska ei lähtisi.
Suomalaisetkin meni noissa maissa "paska"hommiin, johon paikalliset ei halunneet. Oliko ruotsalaiset tai amerikkalaiset/kanadalaiset siis laiskoja?
Ajattele sitten niitä jotka tulee Aasiasta tänne töihin ja sitten vielä haukutaan heitä. Pitää olla suomalaisten enemmän työnhaluisia ei tarvitse hakea muualta.
Satonen haki tänne Filippiineiltä hoitajia tekemään halvalla töitä, ja nyt on Suomessa n. 8000 lähi- ja sairaanhoitajaa työttömänä.
"Sotesta ei säästetä", "ketään ei iirtidanota"
T. Orpopurra
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koska täällä on liian lepsu sossu, niin pakko keksiä kaikenlaista. Se korvausten pieniminen ei auta yhtään mitään jos sossusta saa saman ja paljon lisää. Muualla ei ole näin.
Liian lepsu sossu? Selitätkö miksi EU ja YK on antanut useamman nootin suomelle liian huonosta sosiaaliturvasta?
Samalla voisit selittää miten Suomi rikkoo vuosi vuodelta EU:n sopimusta sosiaaliturvasta.
Valehteleminen on rumaa. Suomen sosiaaliturva on Euroopan heikointa.
Suomessa kansa maksaa terveydenhuollossa eniten Euroopassa. Orpopurra nosti asiakasmaksuja 80 %!
Vierailija kirjoitti:
Päivän typerin aloitus jo tähän aikaan.
Taisi jäädä huomaamatta se, että tämä hallitus on tehnyt 100 000 uutta työtöntä ja työpaikkoja ei ole.
100000 nämä on Marinin tuomia Aasian kehitysmaista
Liian hyvät sossuetuudet laman jälkeen. Jos saat karenssin, saat toimeentulotukea. Nykyään myös koko maailman sosiaalitoimisto.. Ruotsissa taitaa olla aika sama kuvio. Norjassa ehkä paremmin, kun valtio rikkaampi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No Tanskassakin on paljon rankemmat velvoitteet työttömyystuen saamiseksi puhumattakaan toimeentulotuesta.
Se nyt ei liity asiaan, kun Suomessa on noin 352 000 työtöntä työnhakijaa ja kaikkiaan 26 600 avointa työpaikkaa, eli olipa tukia tai ei, töitä ei ole.
Ei nyt, mutta kyllä niitä "ammatti"työttömiä on turhan paljon ollut muutenkin.
Lehdessä aivan äskettäin oli virkamiehen antama luku todellisesta työttömyydestä ja se oli 500 000. ns.tempputyölistety ja työttömyyskoulutuksessa olijat oli laskettu mukaan.
Vasemmistolaisittain ajatteleville voisi tehdä kysymyksen: miksi ette tempputyöllistä kaikkia työttömiä, kun olette vallassa eli viimeksi olitte todella hyvissä asemissa edellisen hallituksen aikana.
Vierailija kirjoitti:
Päivän typerin aloitus jo tähän aikaan.
Taisi jäädä huomaamatta se, että tämä hallitus on tehnyt 100 000 uutta työtöntä ja työpaikkoja ei ole.
Niin. Tähän syynä valtion velkaantuminen ja rahan syyttäminen kaikkeen, minkä olisi voinut jättää välistä (rajat auki politiikka, rahat ulkomaille jne).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
koska täällä on liian lepsu sossu, niin pakko keksiä kaikenlaista. Se korvausten pieniminen ei auta yhtään mitään jos sossusta saa saman ja paljon lisää. Muualla ei ole näin.
Liian lepsu sossu? Selitätkö miksi EU ja YK on antanut useamman nootin suomelle liian huonosta sosiaaliturvasta?
Samalla voisit selittää miten Suomi rikkoo vuosi vuodelta EU:n sopimusta sosiaaliturvasta.
Valehteleminen on rumaa. Suomen sosiaaliturva on Euroopan heikointa.
Suomessa kansa maksaa terveydenhuollossa eniten Euroopassa. Orpopurra nosti asiakasmaksuja 80 %!
Poliklinikkamaksu 70 euroa on järkyttävä. Siihen kontrollikäynti toiset 70 euroa.
Eläkeläisillä alkaa olla vaihtoehdot lopettaa lääkärikäynnit, tai lopettaa syöminen.
Suomessa on Eu:n korkein työttömyys, kiitos hallituksen. Samaa työpaikkaa hakee satoja hakijoita. Suurin osa työttömistä tekee kaikkensa saadakseen töitä. Niistä, jotka ei tee suurin osa on oikeasti työkyvöttömiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No Tanskassakin on paljon rankemmat velvoitteet työttömyystuen saamiseksi puhumattakaan toimeentulotuesta.
Se nyt ei liity asiaan, kun Suomessa on noin 352 000 työtöntä työnhakijaa ja kaikkiaan 26 600 avointa työpaikkaa, eli olipa tukia tai ei, töitä ei ole.
Ei nyt, mutta kyllä niitä "ammatti"työttömiä on turhan paljon ollut muutenkin.
Lehdessä aivan äskettäin oli virkamiehen antama luku todellisesta työttömyydestä ja se oli 500 000. ns.tempputyölistety ja työttömyyskoulutuksessa olijat oli laskettu mukaan.
Vasemmistolaisittain ajatteleville voisi tehdä kysymyksen: miksi ette tempputyöllistä kaikkia työttömiä, kun olette vallassa eli viimeksi olitte todella hyvissä asemissa edellisen hallituksen aikana.
Viime hallituskaudella hyvä työllisyys, tällä kaudella 100 000 uutta työtöntä, joten mitähän trolli sökeltää?
Sossu palkitsee siitä että sössit asiasi.
Saat työkkärikorvaukset tilille - mitä nopeammin pistät tilin tyhjäksi, niin sitä nopeammin voi mennä luukulle itkemään vuokraa maksettavaksi tai takauslappuja lähikauppaan (hiivaa+sokeria saa)