Kaurajuoma on myrkkyä
Kasvismaito on myrkyllistä ja hidastaa mm. Lasten pituuskavua.
Esimerkiksi 3-vuotias, joka joi kolme kuppia kasvipohjaista maitoa päivässä, oli 1,5 senttimetriä keskivertoa lyhyempi.
Tutkija painottaa, ettei lehmänmaidon juomisen todettu edistävän pituuskasvua. Sen sijaan tutkimuksessa havaittiin kasvipohjaisten maitojen hillitsevän pituuskasvua.
- Kyse ei ole siitä, että jos et juo lehmänmaitoa, olisit hieman muita lyhyempi. Sen sijaan, jos lapsi juo säännöllisesti kasvipohjaisia maitoja, on hän hieman keskivertoa pienempi ja lyhyempi jokaista päivittäin juomaansa lasia kohden. Se on hieman yllättävää.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Joo, totta. Kaura muuttuu myrkyksi kun sen puristaa kasaan ja lisää siihen vettä.
Tuossa tutkimuksessa on taidettu mittailla lyhyiden vanhempien tai aliravitsemuksesta kärsivien kauramaitoa juovien lasten pituuksia.
Oikeasti jos ravitsemus on kohdallaan, ei mikään yksittäinen ruoka tai juoma vaikuta pituuteen.
Omassa perheessä pisimmäksi kasvoi se lapsi, joka ei käyttänyt maitotuotteita eikä lihaa ollenkaan. Hänellä tuli niistä maha kipeäksi, ja siksi vältteli niitä. Juomaksi valitsi yleensä veden. Hän oli jo yläkoulussa 190 cm pitkä. On melkein 10 cm isäänsäkin pitempi.
Valheita ja keksittyä tarinaa
Saisit hävetä
Kauramaito on myrkkyä 💀
Eiks se eräs äiti vaatinut lumihiutalelleen kauramaitoa päiväkotiin..huh.
Vegaanihihhuleiden lapset ovat aliravittuja ja kitukasvuisia. Aivotkaan eivät kehity normaalin ihmisen tasolle, kun eivät saa tarpeeksi proteiinia.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki maidot on myrkkyä.
Vedellä ja viinalla se on mentävä sitten
Osa kauramaidosta on piraattia kuten on paljon tuotteita että kopioita. Niin puujauhot onkin täysin vitamiinittomia. Eihän elukat edes syö hedelmän kuoria mitä ahneet ihmisille syöttää ja juottaa . Siemeniä . Rahan ahneet sitä tekee tiedätte itse ketkä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen maito on terveellistä
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim:
Maito suojaa sydäntä
Englantilainen tutkijaryhmä (Elwood ym. 2004a) on ns. Cearphilly -tutkimuksessa seurannut miesten maidonkäyttöä ja sydäntautien ja aivohalvausten ilmaantuvuutta runsaan 20 vuoden ajan. Maidon käyttö vähensi merkitsevästi sairastuvuutta - ja maito on nykysuomalaisittain katsottuna ollut Englannissa rasvaista. Sama tutkijaryhmä (Elwood ym. 2004b) kokosi kaikki maidonkäyttöä ja em. sairauksien välistä suhdetta selvittäneet tutkimukset. Yhteensä kymmenestä tutkimuksesta vain yksi osoitti, että maito lisäisi sydänsairauksia. Yhdeksän tutkimusta ei yhteyttä osoittanut tai osoitti maidon suojaavan jossain määrin kyseisiltä sairauksilta. Kreikkalainen CARDIO2000-tutkimus (Kontogianni ym. 2006) osoittaa maidon suojaavan sydäntaudeilta.
Vessbyn ryhmä (Warensjö ym. 2004) on mitannut näiden maidolle tyypillisten rasvahappojen pitoisuuden ensimmäisen sydäninfarktin saaneiden ja terveiden verrokkien veren rasvoista. Terveillä verrokeilla oli näitä happoja merkitsevästi enemmän kuin infarktipotilailla, eli terveet olivat syöneet maitorasvaa merkitsevästi enemmän kuin infarktin saaneet.
Norjalaisen professori Pedersenin tutkijaryhmä (Biong ym. 2006) on tutkimuksissaan päätynyt samaan tulokseen määritettyään rasvahapot rasvakudoksesta. Terveet henkilöt olivat syöneet maitorasvaa merkitsevästi enemmän kuin infarktipotilaat.
Asiat on harvemmin joko tai. Esim. maito on monissa tutkimuksissa yhdistetty eturauhassyöpään. Voi olla jotain hyötyä jonkin asian kannalta ja haittaa toisen kannalta.
Valheita tavallinen maito on terveellistä.
Kyllä tietysti kun valikoi vain terveellisyyttä tukevat tutkimukset. Mihin tahansa asiaan löytää vahvistuksen tällä tavalla. Ty peräähän se on mutta minkäs teet.
Helluntailainen piti lapsensa vegaanina muka kuitenkin oli kalaa aina . Kala ei ole vegaani. Lapset kuolasi kun katsoi muiden syövän lihapullia. Pienikokoisia ovat . Huumelapsi voi elää viikon yhdellä banaanilla.
Keitetty puujauho ei ole kauraa . Oikea kaura on kauraa.
Lapseni eivät käytä maitotuotteita, vaan kaura- tai soijamaituotteita. Ovat keskimääräistä pidempiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehmänmaito on tarkoitettu vasikoille, ei ihmisille. Siksi vasikat kasvavat nopeasti satoja kiloja. Onko tarkoitus että ihmiset ovat lihavia ja isoja kuten lehmät?
Maidossahan on niitä kasvutekijöitä, eivät ole hirvittävän terveellisiä.
Syövän kannalta ongelmallinen, siis jos syöpä jo pesii.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tavallinen maito on terveellistä
Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim:
Maito suojaa sydäntä
Englantilainen tutkijaryhmä (Elwood ym. 2004a) on ns. Cearphilly -tutkimuksessa seurannut miesten maidonkäyttöä ja sydäntautien ja aivohalvausten ilmaantuvuutta runsaan 20 vuoden ajan. Maidon käyttö vähensi merkitsevästi sairastuvuutta - ja maito on nykysuomalaisittain katsottuna ollut Englannissa rasvaista. Sama tutkijaryhmä (Elwood ym. 2004b) kokosi kaikki maidonkäyttöä ja em. sairauksien välistä suhdetta selvittäneet tutkimukset. Yhteensä kymmenestä tutkimuksesta vain yksi osoitti, että maito lisäisi sydänsairauksia. Yhdeksän tutkimusta ei yhteyttä osoittanut tai osoitti maidon suojaavan jossain määrin kyseisiltä sairauksilta. Kreikkalainen CARDIO2000-tutkimus (Kontogianni ym. 2006) osoittaa maidon suojaavan sydäntaudeilta.
Vessbyn ryhmä (Warensjö ym. 2004) on mitannut näiden maidolle tyypillisten rasvahappojen pitoisuuden ensimmäisen sydäninfarktin saaneiden ja terveiden verrokkien veren rasvoista. Terveillä verrokeilla oli näitä happoja merkitsevästi enemmän kuin infarktipotilailla, eli terveet olivat syöneet maitorasvaa merkitsevästi enemmän kuin infarktin saaneet.
Norjalaisen professori Pedersenin tutkijaryhmä (Biong ym. 2006) on tutkimuksissaan päätynyt samaan tulokseen määritettyään rasvahapot rasvakudoksesta. Terveet henkilöt olivat syöneet maitorasvaa merkitsevästi enemmän kuin infarktipotilaat.
Asiat on harvemmin joko tai. Esim. maito on monissa tutkimuksissa yhdistetty eturauhassyöpään. Voi olla jotain hyötyä jonkin asian kannalta ja haittaa toisen kannalta.
Valheita tavallinen maito on terveellistä.
Kyllä tietysti kun valikoi vain terveellisyyttä tukevat tutkimukset. Mihin tahansa asiaan löytää vahvistuksen tällä tavalla. Ty peräähän se on mutta minkäs teet.
Osa ihmisistä on juurikin niin typeri ä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lehmänmaito on tarkoitettu vasikoille, ei ihmisille. Siksi vasikat kasvavat nopeasti satoja kiloja. Onko tarkoitus että ihmiset ovat lihavia ja isoja kuten lehmät?
Maidossahan on niitä kasvutekijöitä, eivät ole hirvittävän terveellisiä.
Syövän kannalta ongelmallinen, siis jos syöpä jo pesii.
Valheita
Juokaa terveellistä maitoa
Ei kauramaitoa ole, maito tulee lehmästä eikä kaurasta. Kaurajuoma tai kauravesi on vähemmän harhaanjohtava nimi !
Vierailija kirjoitti:
Maito on terveellistä
Namskis 🥛🥛🥛🥛
Ja rypsiöljy myös!!! ME KUOLLAAN KAIKKIII
Vierailija kirjoitti:
Joo, totta. Kaura muuttuu myrkyksi kun sen puristaa kasaan ja lisää siihen vettä.
Tuossa tutkimuksessa on taidettu mittailla lyhyiden vanhempien tai aliravitsemuksesta kärsivien kauramaitoa juovien lasten pituuksia.
Oikeasti jos ravitsemus on kohdallaan, ei mikään yksittäinen ruoka tai juoma vaikuta pituuteen.
Omassa perheessä pisimmäksi kasvoi se lapsi, joka ei käyttänyt maitotuotteita eikä lihaa ollenkaan. Hänellä tuli niistä maha kipeäksi, ja siksi vältteli niitä. Juomaksi valitsi yleensä veden. Hän oli jo yläkoulussa 190 cm pitkä. On melkein 10 cm isäänsäkin pitempi.
Luuletko siis että kaurajuoma on kasaan puristettua kauraa plus vettä? Katsopa vaikka tubesta joku dokumentti, miten se tehdään ja mitä siinä on. Melkoista mönjää, mikä sitten käsitellään houkuttelevammaksi.
Ei noita mitään maitoja tarvitse juoda. Suurimmassa osassa maailmaa ei juoda, ei lehmän, eikä kauramaitoa. Jääkö he sitten lyhyemmäksi. Voi olla. Mutta mitä väliä? Monessa paikassa jossa maitoja ei juoda, ovat terveempiä ja hoikempia. Itsekään en ole koskaan juonut maitoja, kun äitini on kulttuurista, jossa sitä ei ole tapana juoda.